Epäilen että kyseessä on oman paremmuuden korostaminen, jossa henkilö tässä tapauksessa suvaitsee jotakin sorretuksi kokemaansa ryhmää ja näin pyrkii kertomaan yhteisölle miten hyvä ja kunnollinen ihminen hän on kun juuri tuotakin ryhmää suvaitsee ja tukee. Varsinkin kun tuon suvaitun ryhmän katsotaan yleisesti olevan paikallisesta kulttuurista poikkeava ja siihen omien ominaisuuksiensa, koulutuksensa ja kulttuurinsa takia heikosti sopeutuva, korostuu se miten hyvä ja muita parempi tämä suvaitseva ihminen on. Kuitenkin samalla tämä ihminen paljastaa korostetulla suvaitsemisellaan että tuossa hänelle tärkeässä ryhmässä on hänen itsensäkin mielestä jotakin poikkeavaa ja ehkäpä jopa vastemielistä.
Oikeasti se aito suvaitseminen olisi sitä ettei johonkin ryhmään kiinnitetä juuri mitään huomiota. Otetaan esimerkiksi vaikkapa norjalaiset ja ruotsalaiset joita heitäkin on meillä maahanmuuttajina. Kukaan ei koe että heitä pitäisi suvaita, eikä heitä voida siten käyttää oman sosiaalisen kilven kiillottajina. Tai vaikkapa japanilaiset, ei heitäkään kukaan erikseen lähde suvaitsemaan, vaikka he tavoiltaan, uskonnoltaan ja kulttuuriltaan meistä paljon poikkeavatkin.
Suvaitseminen ei siis minusta ilmiönä edusta asiaa jossa jostakin ryhmästä kannetaan aidosti huolta, vaan sillä luodaan omaa sosiaalista imagoa. Tätä erityisesti korostaa se miten noiden erityissuvaitsemisen kohteeksi joutuneiden ryhmien asemaa ja elintasoa olisi huomattavasti helpompi ja kestävämpi parantaa mikäli pyrkisimme heidän tilanteensa paranemisenn heidän omissa maissaan. Kuitenkin omassa maassaan autettu suvaittu ei luo täällä olevalle suvaitsijalle sitä sosiaalista asemankohotusta johon hän pyrkii ja näin pääosa toiminnasta kohdistetaan näitten suvaittujen maahanhaalimiseen ja julkiseen iitsensäesittelyyn näiden suvaittujen parissa. Kuitenkin samalla rahalla ja energialla voitaisiin auttaa useita kymmeniä tai satoja kertoja enemmän näitä ihmisiä omissa maissaan tai näiden lähialueilla. Varsinkin toiminta on arveluttavaa, sillä nyt autetaan niitä jotka parhaan fyysisen kuntonsa ja taloudellisten edellytystensä avulla kykenevät hankkimaan itsensä tänne meille, eikä auteta niitä eniten hädässä olevia omien yhteisöjensä heikoimpia jäseniä siellä missä ongelmat oikeasti ovat.
Suvaitseminen on siis eräällä tavalla itsekästä ja julmaa, vaikka se naamioituu humanismiksi ja ihmisten auttamiseksi.
Oikeasti olen tätä mieltä ja näkisin paremmaksi sekä oman yhteiskuntamme, että noiden autettavien yhteiskuntien kannalta sen ettemme pyrkisi hankkimaan autettavia tänne rajojemme sisälle.
Oikeasti se aito suvaitseminen olisi sitä ettei johonkin ryhmään kiinnitetä juuri mitään huomiota. Otetaan esimerkiksi vaikkapa norjalaiset ja ruotsalaiset joita heitäkin on meillä maahanmuuttajina. Kukaan ei koe että heitä pitäisi suvaita, eikä heitä voida siten käyttää oman sosiaalisen kilven kiillottajina. Tai vaikkapa japanilaiset, ei heitäkään kukaan erikseen lähde suvaitsemaan, vaikka he tavoiltaan, uskonnoltaan ja kulttuuriltaan meistä paljon poikkeavatkin.
Suvaitseminen ei siis minusta ilmiönä edusta asiaa jossa jostakin ryhmästä kannetaan aidosti huolta, vaan sillä luodaan omaa sosiaalista imagoa. Tätä erityisesti korostaa se miten noiden erityissuvaitsemisen kohteeksi joutuneiden ryhmien asemaa ja elintasoa olisi huomattavasti helpompi ja kestävämpi parantaa mikäli pyrkisimme heidän tilanteensa paranemisenn heidän omissa maissaan. Kuitenkin omassa maassaan autettu suvaittu ei luo täällä olevalle suvaitsijalle sitä sosiaalista asemankohotusta johon hän pyrkii ja näin pääosa toiminnasta kohdistetaan näitten suvaittujen maahanhaalimiseen ja julkiseen iitsensäesittelyyn näiden suvaittujen parissa. Kuitenkin samalla rahalla ja energialla voitaisiin auttaa useita kymmeniä tai satoja kertoja enemmän näitä ihmisiä omissa maissaan tai näiden lähialueilla. Varsinkin toiminta on arveluttavaa, sillä nyt autetaan niitä jotka parhaan fyysisen kuntonsa ja taloudellisten edellytystensä avulla kykenevät hankkimaan itsensä tänne meille, eikä auteta niitä eniten hädässä olevia omien yhteisöjensä heikoimpia jäseniä siellä missä ongelmat oikeasti ovat.
Suvaitseminen on siis eräällä tavalla itsekästä ja julmaa, vaikka se naamioituu humanismiksi ja ihmisten auttamiseksi.
Oikeasti olen tätä mieltä ja näkisin paremmaksi sekä oman yhteiskuntamme, että noiden autettavien yhteiskuntien kannalta sen ettemme pyrkisi hankkimaan autettavia tänne rajojemme sisälle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.