mun tarinani?

arrayddsd

elikkäs tää on mun tarinani(oli pakko laittaa tollanen teinipissisihqu cliche-aloitus.)


taustaa:muunmuassa olen 19- vuotias,amkissa opiskeleva maahanmuuttajataustainen mies.minulla on ollut tasan 0 kaveria peruskoulun jälkeen,ei ikinä tyttöystävää,en ole edes maistanut alkoholia ja lisäksi äitini kuoli minun ollessani 12-vuotias jne.

peruskoulussa olin melko suosittu lapsi.kun peruskoulu päättyi,menin lukioon.
koska olen luonteeltani melko sulkeutunut(en siksi että pelkäisin sosiaalisia tilanteita tms) kävi minulle melko selväksi jo lukion ensimmäisinä viikkoina että en tulisi saamaan paljoa kavereita lukiossa. kuitenkin,koska olen maahanmuuttaja/suomalaisperheestä,osasin jo tuolloin erittäin hyvää englantia jmikä puolestaan johti minun ystävystymiseen 4 vaihto-oppilaan kanssa.

ystävyyssuhteeni jäivät kuitenkin lyhytikäisiksi,sillä kaikki neljä palasivat yhden lukukauden jälkeen kotimaihinsa.

niinpä päädyin olemaan yksin läpi lukion.Muistan vielä tuoreesti kuinka nöyryyttäviä ryhmätyöhetket olivatkaan:kaikillla muilla oli pari tai ryhmä minun ollessani yksin keskellä luokkaa.Olinko vihainen tai katkera? en oikeastaan,sillä syy yksinolemiseen oli suurilta osin minun:jotta minulla olisi ollut kavereita,olisi minun ehkä pitänyt olla aktiivisempi kontaktin hakemisessa.

en ollut ikinä vihainen tai katkera kenellekään vaikka tuskin kukaan luokka/kurssitovereistani sanoi minulle moniin viikkoihin edes hei. pyrin aina olemaan ystävällinen ja hyväsydäminen muita kohtaan edellisestä huolimatta esim jos joku pudotti kynän tai kirjan lähelläni niin nostin ne tiputtajan puolesta

tärkein syy ystävällisyyteeni oli se,että yksinolemisen takia minulla oli valtavasti aikaa tutustua itseeni ja jolloin minun huomioni kiinnittyi erityisesti eri uskontoihin.koska äitini oli kristitty ja isäni on muslimi,tutuistuin molempiin uskontoihin yksityiskohtaisesti. tutustuin molempiin uskontoihin hyvin kriittisellä näkökulmalla,ja päädyin uskomaan islamiin,sillä se kykeni mielestäni vastaamaan minua askarruttaneisiin kysymyksiin paremmin kuin esim hindulaisuus,juutalaisuus tai kristinusko(EN YRITÄ KÄÄNNYTTÄÄ KETÄÄN JA EN HALUA KRISTITTYJEN SAARNAAJIEN VASTAAVAN TÄHÄN,KIITOS)

anyway,uskoni,islam, kieltää erittäin paljon erilaisia aktiviteetteja,kuten esim esiaviolliset suhteet(tämän takia olen vastannut aina jyrkän kielteisesti tyttöjen lähentelyihin) ja juomisen(muistan kun vastasin yksissä juhlissa ryhmäpaineeseen esittämällä humalaista ja juomalla alkoholitonta olutta)

valmistuin viime keväänä ylioppilaaksi melko hyvin arvosanoin. en kuitenkaan mennyt valmistujaisjuhliin,sillä en vain vaivautunut esittämään kaikkien kaveria.kun kerran en jutellut koko ryhmän kanssa lähestulkoon kertaakaan koko lukion ajan,niin miksi olisin mennyt viimeisenä päivänä yrittämään korjata tilannetta?

lukion jälkeen hain amkiin,mihin kyllä pääsin sisään melko helposti.Ammattikorkeassa on sama meininki kuin lukiossa:0 kaveria. jälleen kerran ensimmäinen puolivuotta on kulunut ilman,että olisin puhunut kenellekään(en todellakaan aio tungeksia ryhmiin ja alkaa epätoivoisesti kinuamaan ihmisiä kavereikseni(some selfrespect,man). jos joku ei halua olla kaverini,niin silloin hän ei halua olla kaverini,simple as that.

en ole masentunut tai vihainen,ainakaan omasta mielestäni. olen ehkä hieman pettynyt.Periaatteessa ainoa syy miksi en ole masentunut tai katkera on se,että
en ikinä usko löytäväni onnellisuutta tästä väliaikaisesta elämästä(btw,te jotka itkette parisuhteen perään ja haluatte tyttö/poikaystävän niin tiedoksenne;parisuhde ei ratkaise teidän ongelmianne eikä elämä ei ole elokuvaa,ja jos te tämänkin jälkeen haluatte parisuhdetta niin neuvoksi:älkää olko niin vitun pelkureita/nössöjä että menette jumalattoman sanattomiksi kun vastakkaisen sukupuolen edustajat puhuvat teille,eivät he pure teitä.)

mielestäni oikea elämäni alkaa vasta kun kuolen ja palaan Luojani luokse,sillä tässä maailmassa ei voi valita mihin syntyy ja milloin syntyy. ja lisäksi tässä maailmassa julmin ja kieroin korjaa koko potin. so no pressure for me,thanks

Lopuksi,vaikka te olisittekin yksinä/yksinaisiä jne. älkää luopuko itsekunnioituksestanne vain miellyttääksenne muita,sillä elättekö te elämäänne itsenne takia vai muiden?ei kaikkien tarvitse olla "suosittuja" "makeita"jne,sillä elämässä on paljon paljon muutakin kuin väliaikaiset tittelit suosittuina yms.

lisäksi, älkääkä tappako itseänne,sillä itsemurha ei ole vastaus mihinkään

anteeksi,jos postaus on sekava

2

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäaloitinpostaukse

      lisään vielä;minua ei harmittaisi kuolla yksin/köyhänä,sillä kuten jo sanoin,tämä elämä ei tule tekemään minusta onnellista pakottamallakaan,vasta seuraava elämä(hopefully)

      peace

    • Hei, oli mukava lukea kirjoitustasi. Toit esille paljon hyviä ajatuksiasi, jotka varmasti rohkaisevat muitakin, joilla ei välttämättä ole paljonkaan kavereita. Haluaisin rohkaista sinua lähestymään ihmisiä, sillä ajatuksesi vaikuttavat mielenkiintoisilta ja otit esille mietteitä omasta aktiivisuudestasi ystävien suhteen.

      Jatka olemalla oma itsesi ja etsi sinulle miellyttäviä asioita elämään.

      Tsemppiä ja iloa! Terveisin, Miio ja Outi
      Jyväskylä NettiSaapas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      21
      2101
    2. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      35
      1753
    3. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      59
      1473
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      48
      1383
    5. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      38
      1382
    6. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      111
      1333
    7. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1315
    8. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      85
      1204
    9. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      1094
    10. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      127
      1085
    Aihe