Olen tuossa lueskeltuani Juha Mattsonin kokemuksesta oppinut huomaamaan omat puutteeni ihmisenä. Olen Juhan kanssa vaikea tapaus. Miten ihmeessä voisin välttää helvetin liekit, koska en osaa rakastaa ketään, kaikkein vähiten itseäni? Olen ollut telepaatti ja oppinut sen, että Jumala ja Jeesus vihaavat syntiä ja syntisiä, eivät siis pelkästään syntiä vaan meitä ihmispoloja. Me olemme hirvittävää kansaa. Miten te olette oppineet rakkautta tässä elämässä?
Miten voi rakastaa?
erjuth85
25149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ensimmäinen askel ehdottoman rakkauden ymmärtämiseen ja kokemiseen on tiedostaa että Jumala ei tuomitse. Kun poistat omat pelkosi elämästä ja Jumalan tuomioista, opit pikku hiljaa näkemään itsesi täydellisen rakastettuna ja voit alkaa itsekin rakastamaan itseäsi kaikkine "virheinesi". Rakkauteen eivät kuulu tuomiot ja syyllisyys. Uskomukset synneistä ja pelko Jumalan tuomioista ja vihasta estävät kokemasta täydellistä rakkautta joka Jumala on ja joka sinä olet, koska olet osa Jumalaa.
Vain ihmisen uskomukset estävät kokemasta rakkautta itseään ja toisiaan kohtaan. Jos haluat oppia rakastamaan, muuta ajatteluasi ja uskomuksia siitä kuka sinä olet ja mitä Jumala on.
Suosittelen lukemaan Keskusteluja Jumalan kanssa (kirjoittaja Neale Donald Walsch). Tämä kirja on auttanut monia näkemään asiat enemmän rakkaudesta.
Kun tiedät ja koet että Jumala rakastaa sinua täydellisesti juuri sellaisena kuin olet voit alkaa rakastamaan täydellisesti myös itseäsi juuri sellaisena kuin olet ilman että tarvitset muuttua jatkuvasti joksikin mitä et ole ja mitä et ehkä koskaan tule edes olemaan. On vain tämä hetki. Rakkaus koetaan tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa kun olemme jotenkin "parempia" ihmisiä. Muista, että rakkaus on sinussa, kaikki tieto on sinussa, olet vain matkasi varrella unohtanut tämän. Nyt on aika muistaa mitä rakkaus on ja kuka sinä todella olet.
Tässä pieni harjoitus sinulle. Olet rakkaus. Muista tämä. Hiljenny sen ääreen päivittäin, tunne tunne, joka lähtee itsestäsi, keskity sydämeesi, kasvata rakkauden tunnetta jokaista soluasi kohtaan kehostasi, nostata sieltä rakkauden tunne yhä laajemmaksi ja alat muistamaan yhteyden siihen kuka todella olet. Jos tässä harjoituksessa eteesi nousee joku ajatus tai uskomus jonka näet estävän sinua kasvavan yhä suuremmaksi rakkauden kokemukseksi, on se sinulle vinkkinä niistä ajatuksista ja uskomuksista joista sinun tulee vapautua jotka voit kasvaa kokemaan rakkautta yhä syvemmin. Miten vapautua rajoittavista uskomuksista ja ajatuksista? Aina se ei onnistu hetkessä, mutta on toki mahdollista. Jokaisen rajoittavan ajatuksen ja uskomuksen tilalle tulee ottaa rakkaudellisempi ajatus/uskomus vanhan tilalle. Näin pikkuhiljaa vanha voi kadota ja uusi syntyä tilalle. Voi tarvita useamman kerran asian kohtaamista/ käsittelyä ennen kuin vanhasta voi luopua. Mutta on tärkeää ymmärtää että meidän ymmärrys rakkaudesta on vielä vauvan kengissä joten aina on mahdollista kasvaa kokemaan ja ymmärtämään syvempää rakkautta jota olemme. Yhteiskunta ja muut ihmiset ovat opettaneet meidät unohtamaan sen keitä todella olemme. Nyt on meidän aika muistaa.
Miten ihmeessä Jumala voi rakastaa raakilemaisia ihmisiä? Missä on ihmisten hyvyys?
Olemmehan me sieluissamme niin kauniita, muttei se koske persoonallisuuttamme. Emmehän me epätäydelliset olennot ansaitse mitään rakkautta. Miksi täydellisen pitäisi muka rakastaa epätäydellistä? Minusta epätäydellinen ei ansaitse rakkautta. Kiitoksia, laitankin tuon kirjan lukuun, heti kun se on mahdollista. Ei Jumala rakasta minua nyt. Olen telepaatti ja herjannut hirveästi Jumalia, ts. Jumalaa ja Jeesusta. Sovitan kaikki, kun olen jossakin helveteistä. Mutta se onkin sieluni asia päättää, menenkö helvettiin vai menenkö suoraan taivaaseen. Kukaan ei ole tuomitsemassa, vaikka menisin taivaaseen - toivottavasti näin on. Sielu kuitenkin tietää, minne mennä.
Kysyt miten Jumala voi rakastaa? Ei rakkauden kokeminen Jumalalle ole vaikeaa sillä Jumala on rakkaus ja "hän" on ehdoton rakkaus. Ehdottomalle rakkaudelle ei ole vaikeaa rakastaa. Ehdottomassa rakkaudessa rakkaus on ehdottoman helppoa ja vaivatonta. Toki emme sitä voi ihmisinä ymmärtää koska emme itse muista kokeneemme tälläistä rakkautta. Ilman kokemusta ei ole myöskää täydellistä ymmärrystä asiasta. Olemme siis vielä "vajavaisia" ihmiskehossa tälläisen rakkauden kokemisesta, mutta tarkoituksemme onkin tulla tutuiksi tästä rakkaudesta, muistaa se itsessämme, sillä tämä rakkaus jota Jumala on, on myös osa meitä. Sama rakkaus elää meissä. Emme ole erillisiä tästä ehdottomasta rakkaudesta kuin vain omissa uskomuksissamme ja ajatuksissamme. Kun vapaudumme näistä rajotteista alkaa pikku hiljaa rakkaus vahvistumaan ja syvenemään ja sen kokeminen itsessämme tulee todeksi. Tämä on henkistä kasvua. Jokainen kulkee oman tiensä muistamisen tiellä. Toisilla se tuntuu olevan rankempi kuin toisilla, mutta pidemmällä juoksulla koemme jokainen nuo raskaat hetket, jotta voisimme oppia tuntemaan myös rakkauden.
Ei ihminen kykene ymmärtämään Jumalan rakkautta täysin, sillä se on jotain niin suurta että hurjimmissa mielikuvissammekaan emme kykene siihen yltämään. Mutta hurjimmissa mielikuvissamme me voimme saada siitä jo maistiaisia mitä se voisi olla. Me olemme unohtaneet sen rakkauden mistä olemme tulleet ja mitä syvimmiltämme olemme, mutta meillä on tietostamattomia muistijälkiä tästä rakkaudesta ja siksi kaipuumme "taivaaseen" tai Jumalan yhteyteen on niin suuri.
Kysyt myös "Miksi täydellisen pitäisi muka rakastaa epätäydellistä?" Tarkoittaako tämä samaa kuin kysyisi miksi rakkauden pitäisi rakastaa? Kun puhutaan ehdottomasta rakkaudesta ei rakkaudella ole ehtoja (=Jumalan rakkaus). Kun puhutaan ehdollisesta rakkaudesta, on rakkaudella ehtoja sen suhteen mihin rakkautta jaetaan ja missä sitä voidaan kokea. Jos uskomme, että emme voi olla rakkauden arvoisia, asetamme vain itsellemme rajan kokea rakkautta itseämme ja muita kohtaan. Tällä ei ole mitään tekemistä sen suhteen rakastaako Jumala meitä vaan tällä rajoituksella on tekemistä sen kanssa rakastammeko itseämme ja toisia ihmisiä. On siis erityisen tärkeää ymmärtää että ehdoton rakkaus ei tuomitse eikä rajoita rakkauttaan millään tavalla, mutta ihminen erillisyyden harhassaan ja egoillessaan rajoittaa omaa rakkauden kokemistaan ja tämän ymmärryksen kautta on myös luonut Jumalan kuvan, joka tuomitsee, vihaa ja rajaa rakkauttaan vain niille jotka palvovat (rakastavat) häntä. Onhan se ihmisenkin helppo rakastaa toista ihmistä joka rakastaa häntä mutta rakastapa sellaista ihmistä joka ei rakasta vaan vihaa. Tästä onkin kyse kun olemme ihmisinä kasvavassa kokemaan laajempaa rakkautta mitä olemme. Kun opimme muistamaan rakkauden mitä olemme meidän on helppoa rakastaa myös niitä jotka vihaavat (tähän Jeesuksin opituksillaan johdatteli). Kun astumme omaan muistamiseen siitä kuka olemme, rakkauden kokemus on läsnä ja se ei rajoitu vain sinne missä on jo rakkautta vaan myös sinne missä näkyvää rakkautta ei ole. Syvemmällä tasolla rakkaus on aina läsnä, se on vain verhoitunut meidän omien uskomustemme ja ajatusten taakse, sillä olemme niin helposti tuomitsemassa itsemme että toisemme.
"Ei Jumala rakasta minua nyt. Olen telepaatti ja herjannut hirveästi Jumalia, ts. Jumalaa ja Jeesusta. Sovitan kaikki, kun olen jossakin helveteistä. Mutta se onkin sieluni asia päättää, menenkö helvettiin vai menenkö suoraan taivaaseen."
Jumala ei rakasta sinua nyt tai tulevaisuudessakaan yhtään sen vähempää tai enempää riippuen siitä rakastatko sinä häntä tai oletko herjannut Jumalaa, Jeesusta tai kanssakulkijaasi. Se kenen rakkauden kokemista sinä rajoitat noilla uskomuksillasi, ajatuksillasi, ja teoillasi on sinun oma kokemuksesi rakkaudesta. Kyllä, "sovittamaan" joudumme kuitenkin kaikki ajatuksemme, sanomisemme ja tekomme, mutta se tapahtuu ihan tässä elämässä tai seuraavissa, sillä se mitä lähetämme maailmaan saamme takaisin tavalla tai toiselle. Tätä kutsutaan myös syyn ja seurauksen laiksi. Tämän lain alaisena me kaikki elämme. Se laki perustuu siihen, että se mitä luomme itsellemme ja toisillemme, olemme siitä vastuussa vain itsellemme. Siis jos tahdot kokea hyvää, tee, ajattele ja koe hyvää niin hyvin kuin kykenet kullakin hetkellä. Jos on jotain mitä et halua todellisuuteesi, muuta ensin ajatteluasi ja uskomuksiasi. Me luomme omaa todellisuuttamme ajatuksilla, uskomuksilla, tunteilla ja lopulta teoilla. Kaiken takana on kuitenkin ajatukset ja uskomukset, varsinkin syvään juurtuneet uskomukset usein jopa tiedostamattomat, aiheuttavat ihmisille kärsimystä. Vain tiedostamalla omat ajatukset ja uskomukset voimme parantaa sitä osaa elämässämme joka ei toimi. Jokainen on siten vastuussa omasta elämästään ja jokainen joutuu vastuun kantamaan jokaisella hetkellä. Vastuuta ei kanneta jossain tulevaisuudessa (helveteissä tai taivaissa kuten monet uskovat) vaan tässä ja nyt, jokaisella hetkellä kun hengität otat jo vastuun, tiedostat tätä tai et. Vastuu ei karkaa jonnekin tulevaisuuteen. Se on läsnä joka hetki. Kun ymmärrät tämän alat tietoisesti ottamaan vastuuta tässä ja nyt. Et murehdi tulevaisuudesta vaan keskityt tähän hetkeen ja teet kaikkesi sen eteen että koet tämän hetken niin kuin sen haluat kokea. Olethan siitä hetkestä täysin itse vastuussa (jo nyt). Kun ymmärtää oman vastuunsa, alkaa todella kiinnittämään yhä enemmän ja enemmän huomiota siihen miten ajattelee, mihin uskoo ja mitä haluaa luoda itselleen ja toisille tähän maailmaan. Jokainen on oman elämänsä luoja. Luojia olemme ihmisinäkin kuten on se Lähdekin (Luoja) mistä olemme lähtöisin, sillä olemmehan "hänen' kuvakseen luotuja. Me luomme oman elämämme sillä voimalla joka on meidän Luojasta lähtöisin. Jokainen kantaa vastuun omasta luomisestaan jokaisella hetkellä.
"Sielu kuitenkin tietää, minne mennä."
Kyllä, sielulla on kaikki tieto mistä hän on kotoisin ja minne hän on menossa ja mikä on elämän tarkoitus ja miksi hän halusi tulla tänne kokemaan ja kasvamaan ja mikä on hänen tehtävänsä tässä elämässä. Kun saamme yhteyden omaan sieluumme nämä tiedot tulevat myös meidän tietoisuuteemme. Se mikä odottaa on paljon kauniimpaa ja rakkaudellisempaa kuin kukaan osaa edes kuvitella. Meillä on mahdollisuus nyt tässä ajassa astua tuntemaan oma sielumme ja olla yhteydessä syvemmällä tasolla tähän tietoon, joka on ollut vuosisatoja unohduksissa. Unohda siis pelot ja erillisyys, astu omaan muistamiseen siitä kuka todella olet. Sen jälkeen pelkoa ei enää ole, sillä ehdoton rakkaus (Jumala, jumaluus) on astunut kokemisen piiriin.
Muista, olet rakkaus. Olet rakkaudesta lähtöisin ja rakkauteen palaava. Se mitä olet täällä tekemässä on vain muistamassa tätä ja tuomassa rakkauden omaan kokemiseesi. Se miten ja missä tahdissa etenet, valitset itse. Olet oman todellisuutesi luoja. Rakkaus on läsnä aina. On vain itse astuttava kokemaan tämä rakkaus ja valo kirkastuu joka paikassa mihin kuljet.
"Miten ihmeessä Jumala voi rakastaa raakilemaisia ihmisiä?"
Tästä heräsi vielä lisää ajatuksia tai lähinnä kysymys.
Miten Jumala voi rakastaa omia luotujaan, omia lapsiaan? Ehkä jotenkin niin miten äiti rakastaa omaa lastaan vaikka tämä tekee "virheitä". Ehkä jotenkin niin ja vielä paljon suuremmin...näin minä sen voisin ymmärtää täältä tietoisuudesta mistä itse katselen asioita. Jumalan rakkaus on siis jotain äidin rakkauden kaltaista ja vielä suurempaa.
Kysymys Sinulle erjuth85.
Koetko että rakkaus on läsnä elämässäsi? Jos ei ole, niin haluaisitko että olisi? Jos haluat niin muuta uskomuksiasi ja ajattelua siitä mikä rajoittaa omaa kokemustasi rakkauden suhteen.
Rakkaudella ei ole rajoja, mutta ihmisen mieli niitä kyllä synnyttää. Poista mielen rajat rakkauden edestä ja tulet kokemaan rakkauden niin syvällisesti ja laajasti että et vielä voi uskoa sitä edes mahdolliseksi.
Usko, toivo ja rakkaus - mutta rakkaus on niistä suurin. Rakkaus siis on JO voittaja. Mikä estää kokemasta tätä rakkautta tässä ja nyt? Me itse. Koska olemme luoneet mielikuvissamme Jumalan, joka ei rakasta meitä. Ensimmäinen tehtävä suuremman rakkauden kokemiselle on poistaa ne rajoitteet, mielikuvat ja uskomukset, jotka liittyvät meidän uskomuksiin Jumalan ehdollisesta rakkaudesta. Meidän tehtävä on itse muuttaa Jumalakuvamme rakkaudelliseksi ja sen mukana me myös itse muutumme rakkaudelliseksi, sillä ihminen voi olla vain niin rakastava kuin hänen mielikuvissaan luodun Jumalan rakkaus on. Huomaatko jo näiden kahden yhteyden...oman rakkauden kokemuksesi ja sen rakkauden mitä kuvittelet Jumalan olevan?
Kiitos nyt yritän lopettaa tähän tältä päivältä :)
Hirveästi jaksoit kirjoittaa, ja kiitos siitä. Voisit kuitenkin jatkossa tehdä kappalejakoa, koska pitkän tekstin lukeminen on rasittavaa.
Näytät osaavan rakkauden taidon. Minä en ole menestynyt kovin hyvin. Jokin hirviöpaini siellä odottaa voidissa. En edes tiedä, haluanko rakkautta elämääni. Jotenkin olen niin loppu jo tässä vaiheessa. Pessimismini on niin syvään juurtunut, että mikään muu kuin jumalallinen väliintulo ei pelasta minua. Huomaan kyllä, miten vieras olen ihmisille. Mutta luen monta kertaa nuo viestisi, koska opin niistä jotain. Kiitos vielä kirjoituksistasi, mutta käytähän toki kappalejakoa.
Kannattaa muistaa, että jos on tahtonut kehittyä henkisesti ja ilmoittautunut sisäisesti pyrkijäksi, niin vastustavan voiman täytyy herätä. Se koettelee, niinkuin kun Jobi koeteltiin. Mitä vakavammasta pyrkijästä on kyse, sen kovempi on vastustus. Luonnon hitausvoima on automaattinen ja se tuo pyrkijän puutteet sielmien eteen.
Tässä vaiheessa on välttämätöntä opetella kohtelemaan olemustaan lempeästi. Ja antamaan itselleen anteeksi. Jumala on ehdoton anteeksianto ja ehdoton lempeys. Toki erottelukykyinen, mutta tähän erottelukykyyn ei liity vihaa.
Katse valoon. Optimismi on sisäisen ihmisemme ominaisuus. Pessimismi tulee ulkonaisesta persoonasta, joten sen voi jättää huomiotta. Pyrkijä pyrkiköön tekemään parhaansa, se riittää. Kun tekee parhaansa, ja asenteensa muokkaa siihen mihin kykenee, se riittää. Ihmiseltä ei vaadita sellaista, mihin hän ei kykene. Tämä on armollista.
Syyllisyys on toteamista varten, jotta näkee missä on korjattavaa. Kun korjauksen on suorittanut, syyllisyys on tarpeeton. Se ei ei ole märehtimistä varten, joka on turhaa itsesääliä.
Muista, että luonnon hitausvoimat pyrkivät saamaan ihmisen märehtimään itsesäälissä ja tuntemaan itsensä huonoksi. Luonnon evoluutiovoimat pyrkivät saamaan aikaan optimismia ja tuomaan mahdollisuuksia eteen. Lempeys olemustaan kohtaan.
Kiitos tästä kirjoituksesta. Tässä oli niin paljon hyvää mitä en itse edes muistanut painottaa kuten tuo että ehdoton rakkaus eli Jumala on myös ehdoton anteeksianto.
On tärkeää ymmärtää että ehdottomaan rakkauteen kuuluu ehdoton anteeksianto. Siis jos koemme tehneemme "virheen" emme todellisuudessa tarvitse Jumalan anteeksiantoa, sillä se on jo olemassa, ollut koko ajan. Se mitä tarvitsemme on anteeksianto itsellemme ja toisille, jos koemme, että meitä vastaan on tehty jotain minkä katsomme vääräksi. Kun pyydämme anteeksi Jumalalta jotain mitä olemme tehneet, todellisuudessa pyydämme anteeksi itseltämme. Anteeksianto voidaan kokea vain jos olemme todella antaneet anteeksi itsellemme. Jumalan ei tarvitse antaa anteeksi, sillä Jumalalle ei ole oikeaa ja väärää. On vain kokemuksia, jotka ihminen luokittelee itse oikeaksi tai vääräksi. Omatuntomme on kompassi joka kertoo siitä mikä on meille hyväksi ja mikä ei. Intuitiomme kertoo siitä mitä olisi hyvä tehdä ja miten toimia. Meidän tehtävämme on oppia luottamaan enemmän omaan sisäiseen johdatukseen ja toimimaan sen kautta eikä ulkoisiin sääntöihin ja painostukseen olla jotain mitä emme oikeasti ole tai halua edes olla. Vaatii rohkeutta, päättäväisyyttä ja johdonmukaisuutta jokaiselta toimia kuten itse tuntee parhaaksi. Muistetaan se lempeys ja armollisuus. Teemme jokainen "virheitä" kunnes emme enää tee tai ainakin asenteemme niitä kohtaan muuttuu.
J.M:n tarina on epälemättä tosi. Sanon kuitenkin heti perään, että hänelle puhuttiin tuolla tavalla synkästi, koska hänen mielensä läpi ei päässyt läpi korkeampilentoisempaa infoa. Tuo on alempien tasojen infoa, tuo J.M:n tarina. Tuo teksti mitä J.M:lle ladeltiin, oli korkeinta mitä hän siinä mielentilassa kykeni ymmärtämään.
Kuolemanrajakokemukset ovat subjektiivisia, mutta niissä on objektiivisia aineksia. Objektiivista tuossa tapauksessa oli, että siinä painotettiin omantunnon merkitystä. Juha luotti omaantuntoon, ja hänen omatuntonsa puhui hänelle noin tuossa mielentilassa. Kunkin omatunto puhuu kullekin luonteenomaisella tavalla. Sillä on merkitystä, missä mielentilassa siirtyy rajan taa. Kannatan arvokasta kuolemista kaikille tasapuolisesti. Kaikkien tulisi saada arvokas kohtelu siirtymävaiheessa, jotta voi keskittyä korkeimpaan ihanteeseensa.
Oletko nicci-kuvassasi, jos olet, niin sinä olet komea mies!
Asiaan.
Helvetti on ihmismielen luomus, kuten syntikin.
No tietysti negatiivisuutta voisi pitää yleisesti syntinä, mutta asenne riippuu siinäkin persoonasta ja persoonan tarpeista, siis mitä haluaa ja mitä ei, ja mitä siis pitää siten syntinä.
Järjen mukaan ajatellen emme ole syyntakeellisia (isossa kuvassa) jos olemme luomuksia, jos taas olemme itse luojia niin teemme juuri sitä mitä haluamme ja luomme.
Anna siis rakas ystävä anteeksi lihallesi, ihan oikeasti,, ja tee se rakkaan syvimmän olemuksesi kautta,,,älä koskaan (paineissakaan) unohda sitä kuka oikeasti kuoresi alla.
Ne epä-täydelliset "lihan teot" eivät ole tietoisuutesi, syvä tietoisuutesi jalous on on kuitenkin se tärkein ja varjeltavin siemen epä-täydellisessä lihakuoressasi.
Elä siis rauhassa ja ole tyyni, mutta "älä enää kuitenkaan syntiä tahallasi tee" eli mm. ajattele negatiivisesti, sillä vain se p u h d a s
a j a t u s (rakkaudellinen)
on se tärkein suoja.
Kuvassa on Wilfrid Scawen Blunt, yksi sieluni inkarnaatioista.
Olen siis telepaattinen nyt. Minä tein vääränlaista joogaharjoittelua vuosikaudet. Sen tuotteena tuli kolmannen silmän avautuminen. En näe henkiä, mutta kuulen heitä - tai oikeammin enää yhtä henkeä, koska olen niin paha, että minut on laitettu karanteeniin. Ihmispedon sisin on sen verran saastainen paikka, ettei sitä voi todeksi uskoa. Minulta siis tuotiin kaikki pohjasakka pintaan ja se ei ole ollut mukavaa. Minua on piinattu niin, että olen tehnyt pimeän laskeutumisen saastaiseen ytimeen. En kyllä tiedä, missä paljon puhuttu Buddha-luonto on minussa.
No voi pahus, eihän tässä jaksa keskittyä mihinkään. Olen jokseenkin varma, että tässä se on koko elämäni nyt. Nietzschen kohtalo saattaa olla varma. En näe omalta tuskaltani enää mitään selkeästi. Onko sinulla ollut vastaavaa sokeutta? Minusta on tullut negatiivinen ihminen. Olin vielä 2008 optimistinen, ja luettuani vähän noita entisiä kirjoituksia huomaan, että olen kuin eri ihminen. Haluaisin vain kuolla nyt, mutta itsemurha veisi minut varmaan alemmalle astraalitasolle muiden kummitusten joukkoon. Syyntakellisuus käy minussa yhä vähemmäksi, sillä olen menettänyt osin järkeni pimeyteni takia. Saa-tana (pitää kirjoittaa saatana noin) on kuulemma veroiseni pahuudessa.
Metka veitikka se Saatanakin on. Hän on musta enkeli. Minua pelottaa, että minustakin tulee yhtä pimeä kuin hänestä.
Kiitoksia ajatuksista, mutta alan nyt huomata, että minulla ei ole paljoakaan tekemistä teidän ihmisten kanssa. Olen ulkopuolinen pysyvästi. En tunne rakkautta enkä vetoa mihinkään enää.
Minussa on kuitenkin loistava sielu, joka lienee tosin olemukseni. Luultavasti minusta tulee kuoltuani sieluni. Tietoisuuden siirtyminen on minulle melkoinen ongelma. Sielulla ei näytä olevan mitään vastuuta ruumiistaan. Olen kuullut, että kaikissa elävissä olennoissa on jokin sielu. Mutta mitä minä höpisenkään nyt. Kirjoitan vaan, vaikka olen jo aivan hylsy koko mies. Anteeksi. Joskus ehkä saan kaiken anteeksi.
Niin ja muuten sinusta tulee enkeli kuoltuasi. Kuulin sen hengiltä.
Jokaisella pilvellä on reuna.
Tietoisuus tekee tuskaiseksi, mutta huomaa erjuth85 se, että aineellisesta maailmasta palaaminen takaisin "kotiin/valoon" ei ole täällä helppo tie.
Paluu täydelliseen ja korkeimpaan hyvään virtaukseen, todelliseen elämään, siihen täydelliseen ja rakkaudelliseen olemukseen, se vaatii myös aineellisuuden kestämistä. Matkalla tietoiseksi itsestään, maailmasta ja jumalista,, siihen kuvioon kuuluu maailman tunteminen "nahoissaan".
Näin sitä oppii tuntemaan aineellisen ja henkisen itsensä, niiden rakenteen.
Olet melko varmasti sisä-piiriläinen, jaa siis tietoa sitä vastaanottaville, se helpottaa oloasi, ja antaa tarkoituksen tälle elämälle.
Näin eheydyt.
Tiedon hankinnan ja jakamisen lisäksi terve elämä, aineellisista pröystäilyistä pidättyminen ja ihmisten hellän sääliväinen ymmärtäminen(ei heidän pahojen tekojensa) saa aikaan sinussa iloa,, ja tunnetta,,usko pois veliseni. :)
Miten voimme rakastaa, olemalla yhtä rakastettunsa kanssa, niin voi rastaa myös niitä pahjakin jotka ovat sitä tietämättään
Rakkaudella ei ole syytä eikä aiheuttajaa, mutta vihalla on aina syy ja aihettaja, ja se on ihmisen itsensä ajatuksellaan keksimää, muuten sitä ei ole olemassa
Rkkaus on ain ajatonta, mutta viha ja pahuus ajallista, ja ihmisen itsensä keksimää
Rakkauksia.
Emotionaalinen ja sentimentaalinen rakkaus saattaa puhdistaa persoonaa, mutta se kestää rajallisen ajan. Ihminen kykenee pitämään yllä vain hetken ajan voimakasta tunnelatausta, kunnes se hiipuu. Tällainen rakkaus on esiaste, vaikka kiintyvä romanttinen tulenpalava rakkaus. Tämä rakkaus tarvitsee kohteen.
Seuraava rakkaus on älyllistä. Se on pitkäikäisempää, sillä se on viileää ja herkkävireistä. Herkkävireisen meno hidastuu luonnossa hitaammin kuin raskas. Vaikkapa luonnon älyllinen rakastaminen. Tätäkin rakkautta ylläpidetään ja tämäkin on tehtyä, tarvitsee kohteen.
Tästä seuraava rakkaus tulee olemisesta. Tätä ei tarvitse ylläpitää, sillä se on läsnä aina ja kaikkialla. Hiljaisuudeksi tätä olemisesta kumpuavaa rakkautta on sanottu. Tätä ei tehdä, vaan se vain on. Tämä rakkaus ei tarvitse kohdetta eikä sillä ole aiheuttajaa. Tämä rakkaus on materian ulkopuolelta.
Ajaton rakkaus kun se tulee meihin, valona joka ei jätä varjoa,
puhdistaa persoonan lopullisesti, ja kaikki kärsimykset ja tuskat päättyvät, eivätkä milloinkaan enään palaa, sillä siitä tilasta on mahdotonta palata kun on ymmärtänyt totuuden.
Hetkellinen rakkau on vain illuusio joka haihtuu kuten uskonnolliset kokemukset joukkokokousten rukousten jälkeen, ja niitä on rukouksilla ja jumalanpaveluksiilla pidettävä yllä jotta
tuo tunne olen Jeesuksen oma säilyisi
Hetkellinen rakkaus on kuin kiihdytysauto tai raketti Kun riittävän kauan kiihdyttelee, käy tälle ego-autolle hassusti: se alkaa sulaa poies. Sulamisefektin vuoksi suosittelenkin hetkellistä rakkaudella kiihdyttämistä. Riittävän usein toistettuna auto putoaa alta poies ja ikuinen jää. Äärimmäisen haastavaa kuvailla, käytettävä siis yksinkertaisen selkeää kuvakieltä. Yksinkertaisen selkeä kuvakieli, tuo sydämen kieli, vaikein kielellisen ilmaisun taidoista.
"En näe omalta tuskaltani enää mitään selkeästi."
Erjuth85- hyvin harva meistä näkee, et ole yksin siellä. Osa pakenee uskontoon, uraan, viinaan, ihmissuhteisiin, ideoihin, maailman pelastamiseen...
Kysyt rakkaudesta, mutta onko se mitä haluat kysyä? Kenties olet kuin muutkin etsijät, lukenut satoja kirjoja, puhunut "opettajien" kanssa -etsinyt merkitystä, tarkoitusta, syytä, jumalaa,ehkä eniten pelastusta jostain johon ei oikein saa edes otetta? Jotain joka juoksee sanoja karkuun? Kunnes lopulta kaikki on yhtä sekavaa ajatusvirtaa, missään ei ole mitään järkeä, mitään mihin tarttua...Pelkkä kärsimys, tuska tai epätietoisuus jäljellä?
Jossain kirjoituksessasi kysyt suurinpiirtein, onko mitään syytä jatkaa elämää, jos kaikki tämä on pelkkää kamppailua? Sinulla on käynyt tuuri, että olet päässyt tuohon peruskysymykseen asti, useimmat meistä eivät uskalla todella edes kysyä sitä. Sinulla on kenties jo mielestäsi vastaus, mutta jos luet tämän, niin kanssakulkijan huomio - tuo kysymys on väärä.
Oikea kysymys kuuluu, onko mahdollista elää elämää joka ei ole pelkkää kamppailua ja selviytymistä? On. Se ei ole helppoa, sekin vaatii ponnistelua, sekin on kärsimystä myös. Mutta se on mahdollista. Halusin sinun vain tietävän sen.
En ole sitä mallia, joka lähtee etsimään elämän tarkoitusta väkisin. Minä luotan siihen, että Jumala kutsuu minut johonkin, jos nyt yleensä kutsuu. Harmi, että toiset saavat hengellisiä herätteitä ja toiset eivät. Haluan enää vaan rakkautta elämääni, vaikka olen vasta 27 vuotta vanha. Oma syvä epätoivoni ei parane millään muulla kuin rakkaudella. En usko, että kukaan osaa rakastaa minua eikä minustakaan ole miksikään rakkauden lähettilääksi. Kyllähän nykyinen henkinen etsijä on monenmoisessa pinteessä. Keskiajalla oli vain kotoinen katolinen kirkko ja sen opit. Olisinpa kiitollinen, jos joku korjaisi tämän sekasotkun yhdellä ainoalla uskonnolla, joka on täysin validi. En kuitenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka eivät siedä mitään muita uskontoja kuin yhden. Sehän selittyy turvallisuuden tarpeesta, jota oli kylliksi keskiajan Euroopassa. Nyt ahdistunut etsijä törmää kaikenlaisiin uskontoihin ja elämänoppaisiin. Olemme pelottavan vapaita.
Haluaisinpa minäkin tietää, miten on mahdollista elää mahdollisimman pienellä kärsimyksellä. Miten sinä olet ponnistellut tullaksesi viisaammaksi? Ainahan ihmiselämässä on tuo synkkä merkityksettömyyden kaiku, joka kuuluu selvästi tässä kappaleessa.
http://www.youtube.com/watch?v=q_v97er_32U
Hmm... Minulla ei ole uskontoa tai Jumalaa siinä mielessä kuin sinä ajattelet. Ei edes kovin kummoista filosofiaa. En taida uskoa niihinkään. Minulla ei ole vastauksia. Voin vain esittää ajatuksia, ehdotuksia ja kysymyksiä sinulle.
Sinä olet jo saanut hengellisen (henkisen) herätyksen, kaikki etsintä, epätoivo ja sekavuus johtuvat siitä. Se on osa sinua, ei jotain minkä olet valinnut, tai saanut tai mistä voit päästä eroon. Se vain on. Voit tietysti vastustaa sitä, mutta se on hyödytöntä.
Puhuit tuolla ulkopuolisuudesta, erillisyydestä ja siitä, että toivoisit jonkun pyyhkäisevän sen sinusta. Jos haluat/kykenet, mieti joskus seuraavaa...
Ensiksi: erillisyys ja kärsimys, jopa kipu, saattavat usein kasvaa osaksi ihmistä. Ihminen määrittelee itseään niiden kautta: Minä olen ulkopuolinen, se tekee minusta erilaisen. Minä olen minä, koska minun kärsimykseni on jaloa, se tekee minusta tällaisen. Minä olen sairauteni.
Niistä tulee osa identiteettiä. Mieti tarkkaan, onko sinulle käynyt näin? En väitä mitään, en oleta mitään, mieti itse... tai lopeta lukeminen jos siltä tuntuu.
Erillisyys sinun ja Jumalan välillä (sinun ja ihmisten, sinun ja todellisuuden välillä) syntyy sinussa. Se syntyy mielessä, joka tarrautuu jo tiedettyihin asioihin, pysyvyyteen ja turvallisuuteen. Se synnyttää eräänlaisen kuilun, syvän tunteen ulkopuolisuudesta ja erillisyydestä. Mutta sitä kuilua ei voi ylittää eikä kasvattaa umpeen. Ei ole sellaista uskontoa, rituaalia, harjoitusta, Mestaria, Jumalaa, opettajaa, filosofiaa, teoriaa -ei mitään tai ketään joka voi viedä sinut sen kuilun yli. Kukaan muu ei voi ratkaista sinun erillisyyttäsi. Miksi? Koska se kuilu ei ole sinun ja Jumalan, sinun ja todellisuuden välissä. Se on sinussa. (jatkuu)
(...) Erillisyys aiheuttaa kärsimystä, se on halua olla jotain. Halua kuulua johonkin, halua kokea jotain. Jos menemme tosi syvälle, niin kaikki kärsimys syntyy aina haluamisesta. Haluan olla jotain tai en halua olla jotain. Älä muuten usko tähän, testaa ajatus itse -onko todella näin? Kun etsimme kärsimykseen ratkaisua, me usein päädymme johonkin selitykseen, johonkin teoriaan Jumalasta, sielusta,maailmasta, kaikesta. Ja me pakenemme siihen teoriaan, me pakenemme kärsimystä lupaukseen pelastumisesta, ikuisesta ilosta jne.
Mutta kun pakenemme, emme koskaan oikeastaan kohtaa koko kärsimystä. Jos kohtaisimme, huomaisimme ainakin yhden oleellisen asian. Kärsimys on nyt, tässä hetkessä. Me koemme sitä nyt, parhaillaan. Mikään ajatus tai teoria sielusta, kuolemanjälkeisestä elämästä, astraaliruumiista, Jumalasta tai taivaasta ei poista sitä tosiasiaa, että kärsimys on tässä hetkessä. Tulevaisuus on aina epävarma, se on pelkkä haavekuva. Se on meidän ideaalimme, ajatus siitä mitä haluamme olla. Me emme tiedä, että kärsimys katoaa jossain tuonpuoleisessa. Me toivomme.
Mutta kysyit kärsimyksestä muutakin, onko mahdollista vähentää sitä tai kenties jopa poistaa? Vastauksena molempiin: on. Miten? Ymmärtämällä, tuntemalla itsensä. Nyt en tarkoita mitään sanallista tai filosofista käsitystä siitä mitä olemme tai onko meillä sielu tai yliminä, niistä ei ole mitään hyötyä. Tarkoitan suoraa kokemusta kaikkien teorioiden lävitse. Jos menee liian korkealta, niin otan esimerkiksi tuon rakkauden.
Ei välitetä nyt, mitä tarkoitat sanalla rakkaus, se ei ole merkityksellistä. Sinä haluat rakastaa, mutta et koe rakastavasi. Haluat olla rakastettu, mutta et koe rakkautta. Syntyy konflikti, syntyy ongelma, syntyy kärsimys, eikö totta? Useimmat meistä lähestyvät ongelmaa ratkaisun kautta. Miten ratkaisen tämän ongelman? Mitä tulee tehdä, että ongelmaa ei olisi? Mutta vastausta on vaikea saada, koska emme oikein ymmärrä ongelmaa, eli emme ymmärrä itseämme.
Toisenlainen tapa on lähestyä rakkautta itsetuntemuksen kautta. Mitä tarkoitan itsetuntemuksella? Yksinkertaisesti kykyä olla läsnä, olla hiljaa. Ei mitään mystistä hiljaisuuden tai ykseyden kokemusta, vaan ihan yksinkertaisesti itsensä ja asioiden tarkkailua hiljaa. Ei ajatusta tuomiosta, ei arvostelua, ei haluamista, ei ajatuksia. Vain olemista. Joka on jo itsessään useimmille meistä todella vaikeata.
Siis tuo rakkaus. Rakkaus ei tunne jakoja. Rakkautta ei voi oppia. Joko rakastat tai et rakasta, välimuotoa ei ole. Jos kykenet tarkkailemaan sitä ilman kritiikkiä -haluaisin rakastaa, minulla on oikeus rakkauteen jne. - niin jäljelle jää vain tosiasia: Minä en rakasta nyt.
Ja tiedätkö, se on ihan ok. On ihan ok olla rakastamatta, on ok olla olematta rakastettu. Vain sinä itse tuomitset itsesi.
Jos pääset tuohon tilaan, jatka eteenpäin. Tarkkaile hiljaa joka päivä. Katsele, mieti miten tuo ilmenee jokaisessa hetkessä. Miten et rakasta muita? Miten kaipaat rakkautta? Miten muut kaipaavat myös rakkautta? Miten se näkyy puheissa, ilmeissä? Miten se tuntuu sisälllä? Missä se tuntuu kropassa? Miten se vaikuttaa? Löydät noita lisää. Mitään yksittäistä ohjetta tai toimintapaa ei ole olemassa.
Itsetuntemukseen ei koskaan ole metodia tai tiettyä kulttia, vaikka kaikki niin väittävät. Kenelläkään ei ole vastausta sinun ongelmiisi, mutta sinulla itselläsi on vastaus. Ja jos löydät sen vastauksen, tai paremminkin annat sen tulla itse esiin, niin huomaat että ei tarvita mitään prosessia, jonka loppupisteessä on rakkaus. Ei tarvitse oppia mitään. Ei tarvitse tietää mitään rakkaudesta, ei tarvita mitään määrittelyä. Eli ongelmaa ei ole ratkaistu mitenkään, se on vain hiipunut jossain välissä pois. Ja mitä on jäljellä? Vaikkapa vain se, että rakastat nyt...
Nuo kaksi repliikkiä, nuo sisältävät riittävän infon.
Pyrkijä väsytetään henkisillä harjoituksilla. Henkiset harjoitukset ovat sitä varten, että niihin väsytään ja huomataan, että päätä hakataan seinään. Voi olla, että huomataan ne jo alussa tarpeettomiksi, jolloin oivalletaan yksinkertainen näkökulma. Tarkkailijan näkökulma. Me emme ole tekijöitä, emme ole koskaan olleetkaan. Me emme tee mitään. Näkökulman muutos on se, että huomaamme että tekijä onkin se harha, joka luulee tekevänsä. Se on se pyrkijän harha, pyrkiminen ja yrittäminen. Yrittäminen voi olla terpeellista, jotta huomaa sen terpeettomuuden. Näkökulman muutoksessa hyväksymme kärsimyksen, jolloin sen voima vähenee minimiin. Näin valtavan yksinkertaista ja helppoa, siksi se näyttää vaikealta. Emme me voi jäädä metodeihin ja uskomuksiin kiinni, kiinnijääminen on kärsimystä. Metodeilla on kypsytyksellinen tehtävä. Kukaan ulkopuolinen ei tule vapahtamaan.
Löysin kiinnostavan YouTube-kanavan. Siellä on monta asiallista videota, jotka aion katsoa joka ikisen.
http://www.youtube.com/user/AfterlifeTVChannel
Henkilökohtaisen (henkisen!) kärsimyksen voi voittaa ajatuksella; "tämä kaikki kärsimys ja henkinen tuska on minulle oikein".
Tuo ajatus tekee kärsimisestä jopa nautinnollista, koska olemmehan ajatuksessa silloin juuri oikeassa paikassa ja oikealla asialla, kun kärsimme syystä.
Tämän idean pohjalla on tietty ajatus siitä, että kaikella on suurempi tarkoitus ja vieläpä hyvä sellainen.