Ei esim. 1980-luvulla ollut samanlaista ylistämistä kuin nykyään joka on mennyt jo aivan naurattavaksi. Miehet tekivät velvollisuutensa, eivät yhtään enempää eikä vähempää. Onneksi minun vaarini on jo aika päiviä sitten kuollut, nykyisenkaltaista kouhotusta hän ei hyväksyisi.
Milloin veteraaneista tuli pyhimyksiä?
Jotain rajaa
20123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niinpä, he hoitivat homman, toisin kuin sinä kokkeliperse.
Olisin hoitanut homman jos olisin siihen aikaan elänyt. Mitä hommia sinä muka olet hoitanut, tuskin olet edes Lapin sodassa ollut? Silloin olisi parasta olla ihan hiljaa.
Juuri sen vuoksi veteraaneja kunnioitankin
Veteraanit tekivät velvollisuutensa, ei sen enempää eikä vähempää.
Veteraanien "ylistämistä" voisi verrata siihen HD-tason ylistykseen, jota yhä, Neuvostoliiton romahtamisen jälkeenkin, Venäjällä harjoitetaan. Isoa, keskikokoista ja pikkiriikkistä Lenininpatsasta vilahtelee liki metrin välein.
Jos veteraanit eivät olisi aikanaan nähneet puolestamme vaivaa, olisi täällä nyt tuo sama ylistyskäytäntö. Eli tautisen kaljupään pystiä joka paikka väärällään.
Minun vaarini ei asialla elämöinyt, teki velvollisuutensa kuten muutkin. Parhaat nuoruusvuodet, neljä vuotta meni armeijassa mutta ei hän katkera ollut. Ei hän mitään ylistämistä kaivannut, tuskin kaipaavat elossa olevatkaan. Nämä ylistäjät lähinnä omaa kilpeään kiilloittavat, "katsokaa kuinka hyvä ja isänmaallinen minä olen".
Se on monasti niin että ne jotka ovat kovimpia uhoomaan eivät tosipaikan tullen pysty mihinkään. Koskee niin sota kuin muitakin hommia. Ei suuret sanat suuta halkaise, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Oikeastaan homma meni niinpäin, että sodasta vaiettiin vuosikausia poliittisista syistä, kun sitten N-liitto romahti, niin alkoi se keskustelu joka olisi pitänyt käydä jo viiskytluvulla, jokaisen kansakunnan pitää aina tutkia vaikeita aikojaan ja käydä niistä keskustelua.
Sitä ennen äänessä oli ollut vain vasemmisto ja vastapuoli oli olllut hiljaa.
Tälläkin foorumilla näkyy tämä väärä poliittinen tulkinta historiasta, ei pystytä keskustelemaan asioista vaan pitää todistaa omaa poliittista vakaumusta väittämällä kaikenlaista, joka ei kestä tervettä ajattelua.
Totuuden aika tulee myöhemmin, mutta siinä mielessä ollaan oikealla teillä, että keskustelua käydään ja sitä ei voi enää vaientaa.
Veteraaneille kuuluu kunnia siitä, että me voimme käydä tätä keskustelua.
"Veteraaneille kuuluu kunnia siitä, että me voimme käydä tätä keskustelua."
Mikä siis tämän keskustelun estäisi?
Näinhän se juuri meni niin kuin "näinhän se meni" kirjoittaa.
"Mikä siis tämän keskustelun estäisi? "
Mikä sen esti 70- ja 80 -luvuilla ?
Vastaan että se suomettuminen, jota on niin vaikea ihmisten ymmärtää.
Eiköhän anneta nyt niiden olla äänessä jotka sotien jälkeisen ajan ovat joutuneet vaikenemaan, vaikka vähän "överiksikin" välillä menisi. Sitä toista laitaa kun on saatu jo kuulla aivan korvia myöten.
Kun kotoa väkisin sotaan haetaan, niin onhan se mukavaa että kakarankakarat muka "kunnioittaa" ja "arvostaa" pappaa.. jooo
"Veteraaneille kuuluu kunnia siitä, että me voimme käydä tätä keskustelua."
"Mikä siis tämän keskustelun estäisi?"
Olinpa ajattelematon. Tietysti kenelläkään ei olisi aihetta valittaa veteraanien liiasta ylistämisestä, jos he eivät olisi taistelleet maansa puolesta. Tätä ketjua ei siis olisi koskaan aloitettu.
Ainakin virossa voi keskusteluja käydä vapaasti netissä, kuten muissakin entisen n-liiton naapurimaissa, olivat nämä sotinneet tai eivät. Ei siellä tarvitse hehkuttaa kunniaa sodissa tapettujen vuoksi. Sellainen on stanan itsekästä, kun sinä paskiainen et itse ole ollut sodassa, etkä menettänyt näköä silmistä, tai jalkojasi, saati henkeäsi.
ja sinä olet stallari stallari stallari stallari................................. stallari... stallariiiii
Eikös tuolla Baltian maissakin ihan vapaasti keskustella vaikka ei niissä maissa sotaveteraaneja ole. Samoin Tanskassa, ei kukaan estä keskustelua. Tanskalaiset olivat fiksuja, mitä turhaan sotimaan, miehitysaika ei ollut paha kun sitä sotaan vertaa.
Tanska oli liian avuton tappelemaan.
Tässähän on varsinaisesti kysymys siitä, että Suomikaan ei olisi enää Venäjän vallassa, vaikka se olisi alistunut 1940-luvulla.
MIkä sitten lienee nettikeskustelujen tilanne Venäjällä, voiko siellä epäillä Suuren isänmaallisen sodan tarpeellisuutta ja sankaritekoja?
Venäjällä keskustellaan aikapaljonkin kansan keskuudessa, siellä lopputulos on ollut se, että vain noin 10 %:tia ikäluokasta enää suorittaa asepalveluksen.
Ei taida olla seuraavaan sotaan lähtijöitä ....
Jenkeissä ei ole asepalvelusta ollenkaan, silti heillä on valmius kahteen sotaan samanaikaisesti. Joten ei prosenteilla ikäluokasta ole merkitystä, se on suomalaista asevelvollisuus propagandapskaa, jonka olet nielaisut mitään ajattelematta. Venäjä kykenee lyömään suomen helposti, vaikka heillä ei olisi asevelvollisuutta ikäluokka prosentteineen ollenkaan.
"Joten ei prosenteilla ikäluokasta ole merkitystä, se on suomalaista asevelvollisuus propagandapskaa, jonka olet nielaisut mitään ajattelematta. Venäjä kykenee lyömään suomen helposti, vaikka heillä ei olisi asevelvollisuutta ikäluokka prosentteineen ollenkaan. "
Tietenkin prosenteilla on merkitystä silloin, kun sodan ajan armeija perustuu yleiseen asevelvollisuuteen.
Suurvallan armeija taas perustuu sen valtaviin resursseihin. Onko ne tehokkaasti käytössä, on sitten toinen juttu.
Venäjähän tietysti valtaa Suomen vartissa. Sellaisen propagandapaskan olet nielaissut.
Nykyvenäläiset ovat varmasti maailman isänmaallisimpia ihmisiä. Siellä ollaan oikeasti ylpeitä venäläisyydestä ja rakkaasta Rodinasta.
Jos joku ulkovalta haluaisi taas lähteä kokeilemaan pientä sotaretkeä, niin ei olisi epäilystäkään etteikö venäläiset laittaisi hanttiin niin maan perkeleesti. Kovaa myllytysporukkaa kun ovat.
Sotaveteraanimme olivat vielä 1980-luvulla suurelta osin vasta 60-65 -vuotiaita eli vielä mukana työelämässä, jopa vuosikymmenen lopulle asti. Samoin toimivat muun muassa erilaisissa harrastuksissa ja luottamushommissa täysin palkein. Veteraaneja taisi olla elossa vielä puolisen miljoonaa eli käytännössä minne tahansa meni tai katsoi, näki sotaveteraanin. Arviolta parin miljoonan suomalaisen isä oli elossa oleva veteraani, sillä vielä 1940-60 -luvulla syntyneetkin olivat tavallisesti kotoisin nelilapsisesta perheestä.
Vaikea noin suurta, tutun ja tavallisen näköistä miesjoukkoa oli mieltää erityisryhmäksi, eivätkä he pitäneet itseäänkään ensisijassa veteraaneina. Suurin osa ei välittänyt muistella koko sota-aikaa, vaan sitä aikaa, kun pääsivät rakentamaan asuntoaan ja käsiksi työhön ynnä perheen perustamiseen.
Siksi vielä 1980-luvulla itsenäisyyspäivien ja vastaavien tilanteiden muistamiset keskittyivät vielä sankarivainajiin. Elossa olleet alkoivat saada enempää julkista huomiota, kun olivat siirtyneet pois työelämästä ja alkoivat olla siinä iässä, että he tuntuivat jo vanhuksilta ja tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että alkavat poistua tiivistä tahtia.
Jos mediahuomiota ajatellaan, huippuvuodet olivat joskus 1990-luvun puolivälissä. Jo 2000-luvulla huomio väheni kaiketi siitä syystä, että veteraaneilla alkoi olla haastatteluja ajatellen ikää jo hieman liikaakin.