Itäkylä,näinkö on?

Viimmekertainen kunnallisvaalien tulos on saanut Itäkylän,agitaatori äänitorvet,aivan hurmokseen verrattavaan mielentilaan.Eräs nuori nainen sai pitäjän suurimman äänimäärän,siitä onnittelut hänelle.Vaaleissa täyttyi Itäkylän äänestäjien tahto osittain,Toinen vanhempi naisedokas,joka on ollut viimmevuosina Itäkylän jonkinlainen äänitorvi,saatiin pudotettua niin kuin kylässä oli ajateltukin,keskittämällä äänet "uudelle"kasvolle.Taktiikka ei aivan toiminut,kylän edellisvaalien ääniharava,oli ilmeisesti tarkoitus pudottaa valtuustosta,mutta se ei aivan onnistunut.Syynä oli ilmeisesti,kun edustaja katsoi koko kunnan etua,eikä sortunut tyhjäpäiväiseen kyläpolitiikkaan,se ei näitä joilla on ainoastaan oma etu etusijalla miellyttänyt.
Alkava vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen,osa Itäkylän edustajista on täysiä fanaatikkoja jotka taistelevat oman aatteen puolesta loppuun asti,vaikka lopputulos olisi täysi katastrofi.heillä kun on omasta mielestään kaikki viisaus, ja varmaan on sorrettukin heitä,niin heidät tulisi valita tärkeimmille paikoille valtuustossa,hallituksessa ja lautakunnissa.
43870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Olet oikeassa, Kauhava olisi katastrofi, eikö kaikki kylät katso omaa etuaan, myös nissi ja kärnä, vai alkaako puntit tutisemaan?

Äänestä

Itäkyläset on jästipäitä,sulkevat silmänsä tosiasioilta,vimpeliläisiin verrattavia,savolaisgeenit jyllää,kaikkea uutta vastustetaan......

Äänestä
  • Eikö Vimpeli sitten olisi uutta, vai onko sinulla aina tapana vastustaa kaikkia hyviä hankkeita?

    Äänestä

Vimpeliläisenä sanon,pitäkää järki päässä itäkyläset.Teidät halutaan maksajiksi suur Alajärvelle.Ensimmäisenä Itäkylästä loppuu koulu,varttitunnin ajomatkan päässä hyvän tien varressa on koulu minne mahtuu helposti vielä parikymmentä oppilasta.
Toki saatte jotakin tilalle,koulullenne perustetaan mitä luultavimmin pakolaisten vastaanottokeskus.Kaikki kunnat velvoitetaan lähivuosina ottamaan pakolaisia ja koulu asutoineen sopii vastaanottokeskukseksi erittäin hyvin.Ja jos koko Lappajärvi liittyisi Alajärveen koulunne loppuisi siinnäkin tapauksessa.

Äänestä
  • Niin kävisi Kauhavaan liityttäessä, ja vielä ylä-ja lukio koululaiset joutuisivat Kauhavalle kouluun.

    Äänestä

  • ei kauhava. kirjoitti:

    Niin kävisi Kauhavaan liityttäessä, ja vielä ylä-ja lukio koululaiset joutuisivat Kauhavalle kouluun.

    Kyllähän Alajärvi on jo kyntensä näyttänyt. Ei kykene minkäänlaiseen demokraattiseen yhteistyöhön missään asiassa. Kauhava sentään kuuntelee pienempienkin mielipiteitä, mistä osoituksena kaksineuvoinen, joka on toiminut esimerkillisesti kaikkien parhaaksi.

    Äänestä

  • WillILapsI kirjoitti:

    Kaksineuvonen on ollut varsinainen rahasampo Kauhavalle, Lappajärven miljoonat ovat kelvanneet hymyissä suin mukisematta.

    Äänestä

  • rahalla yhteishenkeä kirjoitti:

    Kaksineuvonen on ollut varsinainen rahasampo Kauhavalle, Lappajärven miljoonat ovat kelvanneet hymyissä suin mukisematta.

    Kunnan menoista 60% on mennyt aina sosiaali-ja terveyspalveluihin. Prosentuaalisesti tilanne ei ole juurikaan muuttunut. Ei niitä palveluita mistään ilmaiseksi saa. Onko se todella niin vaikeata katsoa totuutta silmiin, kun selviä asioita kyseenalaistetaan PERIAATTEELLISISTA syistä??

    Äänestä

  • rahalla yhteishenkeä kirjoitti:

    Kaksineuvonen on ollut varsinainen rahasampo Kauhavalle, Lappajärven miljoonat ovat kelvanneet hymyissä suin mukisematta.

    Jos ja kun te itäkyläset Alajärveen liitytte,petytte ja katkerasti.Alajärvi määrää sen jälkeen teidän touhut.Niin kun joku tuos sanoi,koulu lähtee ensimmäisenä.Kauhava tosiaan kuuntelee pienempiään,on rehti kumppani kuten kaksineuvoisestakin näkee.Mikään rahasampo ei se ole ollut,vaan pakon sanelemaa yhteistyötä väen vähetessä alueella.Mutta pakko jälleen sanoa: Luoja varjelkoon Kauhavaa itäkylän jästipäiltä.

    Äänestä

  • perkö kirjoitti:

    perkö, kärsit kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, menen hoitoon.

    Ensiksi haukut Itäkyläläiset rasistisesti pahoiksi Savolaisiksi ym., mutta kuitenkin haluat ne hinnalla millä hyvänsä Kauhavaan, vaikka väkisin.

    Kaksineuvonen on tullut Lappajärvelle tosi kalliiiksi, ensimmäiseksi kun liityttiin, niin Kauhavalaiset hakivat kaikki kalliit laitteet pois Lappajärven terveyskeskuksesta esim. röntgenlaitteet, kun nyt menet käymään Lappajärven terveyskeskuksessa, niin siellä ei näy minkäänlaista lääkärinvastaanotto toimintaa, penkit lojuu tyhjinä.

    Äänestä

  • pahoin pelkään että itäkylän koulu loppuu 10v sisään jokatapauksessa vaikka kunta pysyis itsenäisenä....

    Äänestä

  • WillILapsI kirjoitti:

    Kyllähän Alajärvi on jo kyntensä näyttänyt. Ei kykene minkäänlaiseen demokraattiseen yhteistyöhön missään asiassa. Kauhava sentään kuuntelee pienempienkin mielipiteitä, mistä osoituksena kaksineuvoinen, joka on toiminut esimerkillisesti kaikkien parhaaksi.

    tänne lehtimäelle saatiin Alajärveen liityttäessä koulun remontti, lisää kevyen liikenteen väylää ja viemäriä. Lisäksi itse ainakin olen saanut käydä lääkärissä Lehtimäellä. Kaupunki teki minkä lupasi määräajassa. Nyt on entiseen kunnantaloon saatu vuokralaisiakin. Sitä vaan ettei niin pahaa ettei jotai hyvääkin! :)

    Äänestä

  • perkö kirjoitti:

    Jos ja kun te itäkyläset Alajärveen liitytte,petytte ja katkerasti.Alajärvi määrää sen jälkeen teidän touhut.Niin kun joku tuos sanoi,koulu lähtee ensimmäisenä.Kauhava tosiaan kuuntelee pienempiään,on rehti kumppani kuten kaksineuvoisestakin näkee.Mikään rahasampo ei se ole ollut,vaan pakon sanelemaa yhteistyötä väen vähetessä alueella.Mutta pakko jälleen sanoa: Luoja varjelkoon Kauhavaa itäkylän jästipäiltä.

    alajärven vuodeosastoilla ei saa hoitoa eikä pot...

    Itäkyläset lukekaa Alajärven palstalta nämä keskustelut

    Äänestä

  • ei kauhava. kirjoitti:

    Niin kävisi Kauhavaan liityttäessä, ja vielä ylä-ja lukio koululaiset joutuisivat Kauhavalle kouluun.

    Niinhän siinä tulisi käymään. Ihmettelen vaan mitä pahaa siinä olisi , jos toisena vaihtoehtone olisi Alajärven koulut. Olisi sinunkin hyvä käydä joskus Alajärveä edempänä, niin näkisit missä sitä rahaa tehdään ja kansalaisten elinolosuhteet on kunnossa. Olisin vahinko liittyä Alajärven uppoavaan laivaan, joka on pian pala Lapuaa. Ota huomioon se, että kapitalistisessa maailmassa merkitsee vain RAHA. Kauhavalla on suuria yrityksiä, huvipuisto, kylpylä jne. , jotka tahkoavat rahaa ja työllistävät ihmisiä. Mielestäni Alajärvi ei olisi missään tapauksessa järkivalinta! Ainoana hyötynä olisi se, että itäkyläläisillä olisi sinne lyhempi matka kuin Kauhavalle..;DDDDDD

    Äänestä

  • Il Duce kirjoitti:

    Eikös ne ole ruokapalkalla ja ilmaislipuilla töissä siellä huvipuistossa?

    Äänestä

  • kuullut. kirjoitti:

    Eikös ne ole ruokapalkalla ja ilmaislipuilla töissä siellä huvipuistossa?

    Siitä en tiedä, mutta sen tiedän, että puisto on yksi suomen suurimmista ja hienoimmista ja hienoimmista. Kävijöitä on pilvinpimein ja ne jättävät rahaa lähialueelle merkittäviä summia enemmän kuin nelimarkka-museo, tai tulivuorikeskus. Itselläni ei ole henkilökohtaisesti mitään alajärveä vastaan, mutta olen seleästi sitä mieltä, että kauhavalla veronmaksaja tulee pääsemään huomattavasti helpommalla tulevaisuudessa. Liitos kauhavaan ei heikentäisi itäkyläläisten palveluita mitenkään. Veroprosenttikin tulisi todennäköisesti olemaan alhaisempi ja rahoille tulii saamaan paremmin vastinetta. Käsittääkseni lain mukaan terveyspalvelut tulisi jatkossakin saamaan lähimmästä tarkoituksenmukaisesta paikasta kuntarajoista piittaamatta, joten senkään ei luulisi olevan este sille, etteikö itäkyläkin voisi liittyä kauhavaan.

    Malta nyt vain odottaa kuukausi, enintään puolitoista ja olemme viisaampia liitosasioissa. Nissiset päättää niin kuin heille on parasta ja samoin tekee itäkyläläisetkin. Kerron sinulle miten kävi Ylihärmän terveyskeskuksen. Ylihärmäläisten kanta on, että hyvin toimiva terveyskeskus muuttui sidonta-asemaksi. Heinäkuun laisos pidetään suljettuna. Lääkäri on muistaakseni parina päivänä viikossa paikalla. Aikoja lääkärille ei saa, eikä saa edes lähetettä kokeisiin. Tulisiko Lappajärven terveyskeskuksesta samanlainen yksikkö? Jos se tuntuu hyvältä, niin silloin suunta on ilman muuta Kauhava. Itäkyläiset haluavat paremmat palvelut vaikka Kokkolasta. Vetelin raja on 8 kilometrin päässä Itäkylästä ja Veteli liittyy Kokkolaan. Alkuperäiskartalla Lappajärvi oli jaettu kolmeen suuntaan, samoin kuin Lapuakin.

    Äänestä

Kunnallisneuvos Korri on lehtitidon mukaan valmis valtuuston johtoon,olis varmaan mies paikallaan näin epävakaina aikoina.Minkä sortin mies tämä kunnallisneuvos on ja onko hänellä kykyä johtaa valtuustoa tasapuolisesti,niin että pitäjää ei oltaisi liittämässä Alajärveen taikka Kauhavaan.Moni pelkää,että jos Korrista tulee puheenjohtaja hän junnaa Lappajäven Alajärveen

Äänestä
  • Kaikki muut vaihtoehdot ovat parempia, kuin nykyiset.

    Äänestä

  • Minkälainen mies on Korri? TAANTUMUKSELLINEN.jarrumies varsinaisesti

    Äänestä

Perkitön sanoi:"perkö, kärsit kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, menen hoitoon._________Ole hyvä ja mene vain.

Äänestä
  • Nississä hävetään Itäkyläläisiä,näin se on

    Äänestä

  • suurisuutt kirjoitti:

    Nississä hävetään Itäkyläläisiä,näin se on

    Ei kaikki itäkyläläisetkää oo kamalan ylpeitä kanssa-asujien maineesta, mutta minkäs teet.

    Äänestä

  • suurisuutt kirjoitti:

    Nississä hävetään Itäkyläläisiä,näin se on

    Nississä kadehditaan Itäkyläläisiä ja peljätään heidän aikaan saannoksiaan. Malta odottaa, mitä on tulossa. Nissi on mennyttä elämää ja häpeäjät ovat jo aikoja sitten pudonneet rattailta.

    Äänestä

Itäkylä on taantumuksen tyyssija.Kun reilun vuoden päästä Lappajärvi liitetään suur-Kauhavaan,noin 20 itäkyläläistä tekee itsemurhan,eli kriisiapua tarvitaan raakasti kyseisessä takakylässä....

Äänestä
  • No mutta, eikös Kauhava pitänyt olla kaikille lappajärvisille Heaven?

    Äänestä

  • perkö perälylästä. kirjoitti:

    No mutta, eikös Kauhava pitänyt olla kaikille lappajärvisille Heaven?

    Liitosneuvottelujen käymisen jälkeen olemme viisaampia. Paras vaihtoehto tietenkin valitaan. Varmasti et ole syystä tai toisesta asioista perillä. Ainut kylä Lapppajärvellä, missä tapahtuu ja on elämää. Jos huomaat asiat ja luet sanomalehtiä niin tapahtumia kylässä piisaa. Viimme lauantaina alkoi Benjamin Pöntisen pitämä valokuvauskurssi kylätalolla, jatkuu kolmena lauantaina peräkkäin. Mukana melko paljon väkeä myös Vimpelistä. Heinäkuussa on Itäkylä -viikko täynnä tapahtumia. Toissa kesänä menimme mm. vesiliikuntapäivänä porukalla Veannetarella Vimpeliin katsomaan pesäpallo-ottelua. Oli todella kokemisen arvoista. Kylässä on jatkuvuus taattu, kun nuoret hyvin koulutetut ja hyvissä ammateissa työskentelevät ovat palanneet ja rakentaneet talonsa yleensä järven rannalle. Koulussa on riittävästi oppilaita ja hyvistä tonteista on jatkuvasti 28kysyntää, kun väkeä haluaa muuttaa kylään.

    Äänestä

Itäkylästen "Heaven" tuntuu olevan Vimpeli...HAHHAHHAAAA!

Äänestä

Mieti vielä asioita uudelleen! En tiedä kuka oli viimeksi kylän ääniharava, mutta nyt meillä on todella hyvä valtuutettu ajamassa kylän asioita.

Äänestä
  • No eikö siellä pidä ajaa koko pitäjän asioita eikä omiaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • lklkklkkkkfg kirjoitti:

    No eikö siellä pidä ajaa koko pitäjän asioita eikä omiaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Kaikki eri kylien ehdokkaat ajavat oman kylän asioita, ei vaalia kannattaisi muuten pitää laisinkaan, vaan päättäjäinä olisi silloin puolueeton virkamieskunnanhallitus ja valtuusto.

    Äänestä

Ei kannata myöskään motkottaa jos enemmistö päätöksiä jotka eivät miellytä.

Äänestä
  • Ei tietenkään, ellei siinä ole politikointia, hyvävelitoimintaa ja toisen kylän vahingoittamistarkoitusta.

    Äänestä

Itäkylä,saas nähdä kun lama iskee

Äänestä
  • Lama meni jo ohitse. Sitähän Katainenkin ja muut viisaat ovat tuoneet esille. Koko ajan ollaan menossa parempaan päin. Täytyy koota taas sukanvarteen pahan päivän varalta. Tälläistä elämä on. Nautitaan nyt vain keväästä ja tulevasta kesästä.

    Äänestä

  • Ei huolta kirjoitti:

    Lama meni jo ohitse. Sitähän Katainenkin ja muut viisaat ovat tuoneet esille. Koko ajan ollaan menossa parempaan päin. Täytyy koota taas sukanvarteen pahan päivän varalta. Tälläistä elämä on. Nautitaan nyt vain keväästä ja tulevasta kesästä.

    Katainen on käpykaartilainen,tietää mitä on tulossa.

    Äänestä

  • huolestunut. kirjoitti:

    Katainen on käpykaartilainen,tietää mitä on tulossa.

    Rouva Kataisen mitta oli tullut täyteen kun sai olla melkein yksinhuoltaja. Näin siinä kävi. Ymmärrän kyllä häntä. Herra herralla ja tässä tapauksessa rouva herralla.

    Äänestä

  • Ei huolta kirjoitti:

    Lama meni jo ohitse. Sitähän Katainenkin ja muut viisaat ovat tuoneet esille. Koko ajan ollaan menossa parempaan päin. Täytyy koota taas sukanvarteen pahan päivän varalta. Tälläistä elämä on. Nautitaan nyt vain keväästä ja tulevasta kesästä.

    Pahin lama vielä edessä ja muutamat tarhaajat taitaa mennä nurin ja
    velkoja taitaa vielä jäädä paljon sukulaisille sillä eipä suuria omaisuuksia
    taida tyhjillä häkeillä tehdä,jos ei pankit anna nahkoja säilytellä
    pakastearkussa 3-4 vuotta

    Äänestä

  • Näin on marjat kirjoitti:

    Pahin lama vielä edessä ja muutamat tarhaajat taitaa mennä nurin ja
    velkoja taitaa vielä jäädä paljon sukulaisille sillä eipä suuria omaisuuksia
    taida tyhjillä häkeillä tehdä,jos ei pankit anna nahkoja säilytellä
    pakastearkussa 3-4 vuotta

    Käsiykseni on, että ylimääräiset rahat on pistetty maa- metsä alueisiin sekä kiinteistöihin. Ne ovat tuottaneet enempi kuin pankkitili. Rantatonteista alkaa olla jo pulaa. Toisaalta osa saattaa olla lainojen vakuutena pankissa. Muistanko väärin, että viimme huutokauppa kävi melko hyvin kauppa noin 30 % alemmalla hinnalla kuin edellisenä vuonna. Lyhytkarvaiset taisivat käydä nyt parhaiten kaupaksi. Uskon, että alalla pitkään toimineet yritykset hallitsevat homman.

    Äänestä

  • Suhdannevaihtelut kirjoitti:

    Lappajärvellä on yksi ryhmä ihmisiä jotka pitävät kunnan taloutta pystyssä.Nimittäin eläkeläiset.Eläkkeet ovat varmaa tuloa vaikka eläkkeisiinkin tulee leikkauksia.
    Tarhaus on ala jonka kannattavuus laskee venäjän takia.Venäläisillä ei ole varaa ostaa turkiksia ruplan romahtamisen takia,siksi turkiksista tulee ylitarjontaa,joka ei heti tasaannu.

    http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/saga fursille huonoja uutisia tanskasta/a954370
    Tämä on vasta alkusoittoa

    Omat edut on turvattava keinoilla millä hyväänsä jos yrittäjillä velkaa suut ja korvat
    täynnä ja näin toimitaan Lappajärvellä, mutta uskompa että kohta tämäkin asia
    korjaantuu kun lama tästä vielä syvenee.

    Äänestä

  • tarvonen kirjoitti:

    Mitä leikkauksia eläkkeisiin on tulossa? Nythän tupossa sovittiin palkkoja nostettavan pari kymppiä kuukaudessa. Indeksi nostaa eläkkeitä tätä enemmän. Eläkeläisillekin riittäisi sama parikymppiä jopa satasen sijasta. Mikä venäläisten rahat on vienyt, rikkaat siellä turkiksia ovat ostaneet, eivät köyhäkaulat. Ja sitä paitsi suurin osa turkiksista uppoaa Aasian, ennen kaikkea Kiinan markkinoille.

    Äänestä

  • muutoksia tulee kirjoitti:

    Omat edut on turvattava keinoilla millä hyväänsä jos yrittäjillä velkaa suut ja korvat
    täynnä ja näin toimitaan Lappajärvellä, mutta uskompa että kohta tämäkin asia
    korjaantuu kun lama tästä vielä syvenee.

    Lappajärven verotulot romahtaa vuoden päästä,mikään ei pelasta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mehtämies kirjoitti:

Viimmekertainen kunnallisvaalien tulos on saanut Itäkylän,agitaatori äänitorvet,aivan hurmokseen verrattavaan mielentilaan.Eräs nuori nainen sai pitäjän suurimman äänimäärän,siitä onnittelut hänelle.Vaaleissa täyttyi Itäkylän äänestäjien tahto osittain,Toinen vanhempi naisedokas,joka on ollut viimmevuosina Itäkylän jonkinlainen äänitorvi,saatiin pudotettua niin kuin kylässä oli ajateltukin,keskittämällä äänet "uudelle"kasvolle.Taktiikka ei aivan toiminut,kylän edellisvaalien ääniharava,oli ilmeisesti tarkoitus pudottaa valtuustosta,mutta se ei aivan onnistunut.Syynä oli ilmeisesti,kun edustaja katsoi koko kunnan etua,eikä sortunut tyhjäpäiväiseen kyläpolitiikkaan,se ei näitä joilla on ainoastaan oma etu etusijalla miellyttänyt.
Alkava vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen,osa Itäkylän edustajista on täysiä fanaatikkoja jotka taistelevat oman aatteen puolesta loppuun asti,vaikka lopputulos olisi täysi katastrofi.heillä kun on omasta mielestään kaikki viisaus, ja varmaan on sorrettukin heitä,niin heidät tulisi valita tärkeimmille paikoille valtuustossa,hallituksessa ja lautakunnissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu