Maya-intiaanit ennustivat. kuitenkin uusia kalenterita on painettu 2013 vuodelle. Miten ortodoksit selittävät maailmanlopun?
Loppuuko maailma?
???
1189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
etsä huomaa maailma on jo loppunut pidä hengitys viideksiminuttiks niin näät jumalan!
Totta puhuakseni me ortodoksit viihdymme oikein hyvin täällä maallisten nautintojen ja ilojenkin parissa, sillä elämännäkemyksemme on lähinnä hyvin myönteinen. Jokainen sitten siirtyy tuonpuoleiseen ajallaan, mutta ei sinnekään tarvitse mitenkään hoputtaa.
Maailmahan on ollut olemassa jo hyvin kauan, miljardeja ja miljardeja vuosia ja nykyihminen vasta parisataa tuhatta vuotta. Simpanssikin on ollut katselemassa tämän maailman menoa paljon kauemmin. Voimme siis päätellä, että maailma jatkunee vielä ihmisen jälkeenkin, eihän maailma niin kovasti ihmistä tarvitse.
Ainakin ortodoksisen käsityksen mukaan ihmisellä on kuitenkin vastuuta luonnosta ja siksi meidänkin pitää ajatella, millaisessa ekologisessa kunnossa jätämme esimerkiksi maapallomme tuleville polville.
Tietystikin maailmanloppu tulee vasta sadan vuoden päästä. Eli 21.12.2112.
Aivan niin, olisiko nyt sittenkin Maya-kalenteriin tullut sadan vuoden virhe? Kyllä tuo päivämäärä 21122112 vaikuttaa aivan oikealta ja luonnolliselta maailmanlopun ajalta, ja tasan klo 21.12 vielä.
Nythän meidän pitää odotella vielä sata vuotta maailmanlopun bileitä!
Aika hurjaa, eikö totta vaan?
"me ortodoksit viihdymme"
oletko ortodoksisen kirkon virallinen mielipiteenilmoittaja? en muistaakseni ole antanut sinulle mandaattia puhua puolestani
;-)
Toki en sinun puolesta puhukaan. Sinun puolestasi pitää puhua aina vain virallisten edustajien, joille olet antanut kirjalliset valtuudet puhua puolestasi.
Tämä siis selvennykseksi, ettei vain tule mitään väärinkäsityksiä näin tärkeässä asiassa.
hyvä, sillä "me ortodoksit" kertoo enemmän sinusta kuin meistä ortodokseista
No nyt olet saanut vastauksen ja turhaa tätä tämän pitemmälle on enää jahkata!
Voit siirtyä nyt järjestyksessä kaikkien muitten uskontojen ja uskomusten osastoille ja udella heiltä miten kukakin suhtautuu tähän esittämääsi kysymykseen.
Siittä vaan seuraavalle palstalle ja hyvää jatkoa!
Words of the LORD:“I am coming soon. MY Return is now imminent.”
(Words Received from Our LORD by Susan, December 21, 2012)
Susan, listen to MY Words—I have Words and I want you to write them down:
Children, it is I, your LORD.
I am the ALMIGHTY GOD.
I am the TAKER and KEEPER of lights
I have a great burden to share. MY Heart is broken. I am undone with sadness. I am overwhelmed to the point of great sorrow. You must listen as I speak:
I am coming soon. MY Return is now imminent. So few are paying attention. They do not want to believe that I, GOD am True to MY Words and that MY Words will come to pass.
There will be many lost in this coming hour. Many will reject MY Truth. Many are looking the other way back to the world. They want nothing with their GOD. They have chosen against ME. They are moving away from ME. I am distraught but cannot convince them otherwise though I cry out.
I speak through MY people, MY messengers, MY signs, MY Word. All the messages have gone out to warn the people. The people just refuse to believe ME. I have left nothing to chance. The warnings have been profuse. I have been abundantly gracious in MY Warnings. I have tried to warn all those who would listen. I have spoken through those of all ages, in all nations. There can be no one without excuse. All will be held accountable who have been disobedient and rejected MY Words of warning through the various means I have sent them.
Soon the world will see the reality of these Words—MY Heart aches in anguish over the children who will be lost for eternity. This sorrowful hour is soon approaching. This is a great junction in time in which MY Word Spoken will come about and the people will know that I, GOD am True to MY Word.
I am lingering only for those who will yet turn to follow ME before the last remaining moments then, I must pull away MY children who are loyal, faithful, and see the writing on the wall. Yes, the tiny few who are not put off by pursuing ME against the lusts for the world. This is a mere handful against the vast sea of humanity.
I am True to MY Words and MY Words are now coming to pass as I said they would. I am allowing you a chance to seek ME—surrender to ME. Deny your association with MY enemy and come to MY Side. I will not leave anyone who wants to come along side ME. You are running out of time.
I am ready to bring MY Resplendent Glory to the earth to enrapture MY chosen, to bring them up hither and set them on higher ground.
I want you to come before the door that is open closes for ever more.
This is your LORD and SAVIOR
ALMIGHTY GOD
Joe 3:1: Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia.
Room. 14:12 Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään.
1.Tess. 5:1-5: Aikamääristä teille ei tarvitse kirjoittaa, veljet, sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.
Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle.
Ihmiset voivat muuttaa olomuotoaan mutta Telluksella on käyttöikää hurumykken.Raamattu sanoo yksiselitteisesti ,maa pysyy iäti.Ei se nyt ihan niinkään ole mutta riittävän tarkka ilmaisu.Myöskin Raamatussa sanotaan:Teidän ei tule tietää aikakausia ja hetkiä,jotka Jumala suuressa viisaudessaan on asettanut.Siispä;kahtellaanpa tässä,eikä ole isompia kiireitäkään.
pallo pysyy paikallaan aurinko tosin sammuu joskus me ei sitä olla näkemässä koska ihmiskunta tuhoaa sitä ennen elinolosuhteet että täällä voisi elää.otsonikerros yms...
kuollaan joskus pois jokainen loppuipa maailma tahi ei