Koska he ovat tässä uskossa, koska he ovat vieraassa uskossa

Miksi lapsen tulisi elää julkisessa kristillisessä syrjinnässä? Miks lapselle tulisi luoda näkyvää ongelmaa ja hänelle tulisi esittää, ja erityisesti luoda pois-sulkemista, kuten voitttamista, sen tahtoa, kilpailemista, yksinvetäytymistä, syrjimistä, yksinäisyyttä, ja sen luomista, yms.? Kristinuskoa ja kristillisyyttä käyttäen, vain tällaiseen omaneduntavoittelun tapaan elää ympäristöä, ja kuulua mukaan yhteiskuntaan, luoda toisinsanoen miljööseen kristittyjen avulla psykopatiaa. Tämä vaatii vähän toisenlaisen väestönsuojeluohjelman, joka ei ole lainkaan omamme. Ethän aiheuta ylimääräistä vaivaa ympäristöllesi, miljöönä, yhdessä kanssamme eläen, maapallolla ihmisenä. Tosi kristitty tai uskovainen ei koskaan ole kuollut, vaan häntä leimaavat ihan samat ihmisen piirteet, kuin kaikkia muitakin ihmisiä. Tämä on viitta, kuin viittana mukaan luoksemme tuleva hallusinaatio, jonka tarkoituksena ei ole ollenkaan väkivaltainen rasismin ja syrjinnän harjoittaminen.
Lapselle näkyvien ongelmien luominen prinsessaleikkimisellä, jo aikuisenakin, muista ihmisistä on hyvin sairaalloista. Se kuvastaa yhteiskuntamme sairaalloisuutta, kuten vaikkapa kokemaamme psyykkistä kipua, tai väkivallan ja vainoamisen halua, eli onnistumisen elämyksettömyydettömyyttä. Ympäristössä lapsen ongelmat eivät ole sillä tavalla näkyvästi ratkaisuna, tai esim. esiintuomassa lupaa syrjintään, suoranaista rakkaudettomuutta, ja sen yhteiskuntaa edustamaan. Se ei ole tasapainoista, ja valitettavasti meidän kaikkien ympäristö vaatii vain turvallisen egoismin varaan jättäytymistä, koston tiettä, vihatta ja väkivallatta, raivotta ja raakuudetta, kuten esim. julkeava ja suulas esiintyminen, rakkaudeton raakalainen, raivotar.
Viitta prinsessaleikkimisen yhteydessä lapsella ei ole koskaan oikeudenmukainen, tai se kolkuttaa heti varmasti omaatuntoa, mutta sen mukaan voi muodostaa hyväksyvää, ja muita auttavaa yhteisöllisyyttä, suvaitsevaisuutta. Ihmisen omistaminen on erityisesti omaa vapauttakin rajoittava asia, eikä kenellekään lapselle suoda sellaista iloa, kuin Jumalan lahjaa. Ihmistä ei saa omistaa, eikä sellaiseen pyrkivä ole oikein ihmisen mielikään. Eettisyys on varmasti puhtaalla kristillisyydellä, jalolla rakkaudella, varmasti meidän jokaisen voimavaramme, coping-keino päivittäiseen elämään. Kristillisyys ei ole erityinen defenssi, eikä egoismimme ole ihmisenä oikein sitä käyttämäänkään tällä tavoin rasismin ja syrjinnän luontoisesti, yhteiskuntana, miljöötämme muodostaen. Kristillisyys ei ole defenssi, jonka taakse voit suojautua ja kätkeä kasvosi, piiloutuen vain suojautumaan vihalta ja väkivallalta, jollaista onnistumisen elämyksettömyydeksi luotu miljöö saattaa olla.