Kaksoiselämää!!

Mielestäni helluntailaiset ovat pahimpia kasoiselämää viettäviä ja rahanahneita ihmisiä.
Vanhemmat eivät taida tietää varsinkaan lastensa tekemisistä.
Itse tunsin ennen lukuisia sipoolaisia helluntailaisia ja he kaikki ryyppäsivät ns.kovia kännejä salaa vanhemmiltaan ja säännöllisesti. Voidaankin todeta että alkon käyttö heidän keskuudessaan oli runsaampaa kuin ei-helluntailaisten nuorten keskuudessa. Ja miksi helluntailaisilla on niin paljon rahaa(hienot asunnot jne.)? tarkoitan tällä nimenomaan seurakuntaan kuuluvien vetäjien elinoloja.
Veikkaisinpa että varoja käytetään väärin ja pistetään ns.omaan fikkaan.
Tästä kaikesta tulee varsinkin silloin paha maku suuhun kun edessä päin ollaan niin pyhää...
Totuus on toinen. Olen hoitanut myöskin(toimin hoitoalalla)lukuisia helluntailaisten uhreja=ovat eronneet ko.seurakunnasta ja saaneet vainoa ja jopa uhkailuja osakseen.
Olenkin päättänyt ottaa vanhoihin helluntailaisystäviini yhteyttä ja kirjoittaa paljastuskirjan.
Totuus tulee vielä ilmi!!!
321107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

on kamala tauti. Yritä päästä siitä eroon.

Äänestä

Olen itsekin kirjoitellut näillä palstoilla samasta asiasta. Mutta ei kyllä näille mene perille asti, vaikka rautalankasta vääntäisi. Hyvä kun joku muukin on huomannut saman asian....:)Terv. juppe.

Äänestä

Eivät kaikki hellutailaiset ole kasoiselämää eläviä. Ettei yleistetä koko hellutaikansaa samaan kastiin. Toki paljon löytyy joukosta sellaisia jotka tällaista elämää elävät. Kirjoitan näin, vaikka olen saanut paljon kärsiä hellutailaisten taholta ollessani aikanaan seurakunnassa. Ja onhan minua uhattukin, jopa tappouhkauksin! Silti eivät kaikki ole tuollaisia, kuten viestissäsi kerroit!

On hyvin valitettavaa, että kristillisyyden (helluntailaisuuden) varjolla tehdään sopimattomia. Ei se kirkasta Jumalan valtakunnan työtä! Täällä meillä päin helluntailaisuus on kärsinyt todellisen inflaation ei uskovien taholla. Onhan koko Suomen kansaa kohahdattunut pedofiili tapaus tapahtunut tosiasia täällä suunnalla. Juopottelusta, avoliitoista seurakunnissa, rahan ahneudesta ja muusta sellaisesta puhumattakaan.

Mutta muistetaan, että Jumala ei katso sitä minkä kyltin alla olemme, vaan Hän katsoo meidän sydämmiimme. Tahdommeko vilpittömästi elää Herralle ja siunata kanssa ihmisiämme, vai olemmeko murhaa ja katkeruutta täynnä olevia!

Äänestä

Niin! Että vesi kielellä odottelen tulevaa "paljastuskirjaasi". Puhkaise kupla ja kerro totuudet julki. Helluntailaiset ovat KIEROA JA TEKOPYHÄÄ PORUKKAA!
Kokemusta on!!

Äänestä

Olen valmis ostamaan teoksen ja lukemaan. Tee nyt kuitenkin tarkkaa työtä: perustele hyvin. Materiaalia kyllä olisi minullakin.

Äänestä

Totta puhut! Itsekkin tunnen monta helluntailaista ja ovat kertoneet jopa rahojen pimittämisistään. USKOMATONTA TOIMINTAA!!!!!!!!!!

Äänestä

Olen helluntailainen ja juon alkoholia ja tupakoin ja kiroan jne. Mitäs pahaa siinä on?
Väärinkäytöksiä raha-asioissa minulla ei kylläkään ole kontollani. Myönnän kyllä että tunnen muutaman jotka ovat rahojamme vieneet pahoihin tarkoituksiin. Ei siitä sen enempää. Anteeksi tekonsa ovat saaneet ja oppineet läksynsä.

Äänestä

tuossa nyt sitten on?
Onhan kautta kirkkohistorian kaikilla ollut paljon pahempiakin asioita.
Luepa vaikka korinttolaiskirje, sielläkin kukoisti melkoiset hurlumheit.

Vakavasti ottaen, itse puuttuisin ennemmin vallankäytön vääryyksiin ja lainalaisuuteen.

Äänestä
  • Kun edessä ollaan nöyrää ja kuuliaista ja selän takana mahdollisimman tekopyhiä,on kyseessä mielestäni uskonnollinen laittomuus,suorastaan petos kaikkine väärinkäytöksineen. Olet itse näemmä kyseisiä ihmisiä. Osanottoni!

    Äänestä

  • Joonas kirjoitti:

    Kun edessä ollaan nöyrää ja kuuliaista ja selän takana mahdollisimman tekopyhiä,on kyseessä mielestäni uskonnollinen laittomuus,suorastaan petos kaikkine väärinkäytöksineen. Olet itse näemmä kyseisiä ihmisiä. Osanottoni!

    vastauksessani sai sinut päättelemään, että olen tekopyhä?

    Äänestä

  • atri parkka kirjoitti:

    vastauksessani sai sinut päättelemään, että olen tekopyhä?

    Valehtelu! Pysyppäs totuuksissa ja myönnä että ko.liike on kaukana rehellisyydestä!

    Äänestä

...Ei edes usko jumalaan, puhumattakaan että he eläisivät synnittömästi. Meidän kaupungin kaikki juopot on luterilaisia. Samoin myös kaikki murtovarkaat ja muut rikolliset. 95% suomen kaikista vangeista on luterilaisia. Eikä tästä edes tarvitse kirjaa tehdä kun kaikki sen tietävät. Tästä kaikesta kieltämättä on tullut paha maku suuhun. TOTUUS ON JO TULLUT ILMI!

>>Ja miksi helluntailaisilla on niin paljon rahaa

Täällä päin ei ole muuta kuin muutama rikkaampi, mutta heillä on hyvä palkkainen duuni

Äänestä
  • ...JA LAPSELLINEN KIRJOITUS!
    Näin teet vain selväksi väittämäni.
    EDELLEEN: TOTUUS TULEE VIELÄ ILMI RAADOLLISUUDESSAAN!!
    EN AIO SÄÄSTÄÄ KETÄÄN KO.LIIKKEESEEN KUULUVAA! PISTE!

    Äänestä

  • Joonas kirjoitti:

    ...JA LAPSELLINEN KIRJOITUS!

    nyt kyllä itse naurettava. Et iki maailmaasa saa sitä kirjaa valmiiksi, jos pääset alkuunkaan.
    Ensinnäkään et voi nimetä ketään ilman lupaa. Kuka antaa luvan?
    Jos herjaat ilman perusteluja, ilman tosiasiallista tietoa, et voi kirjoittaa mitään.
    Olen varma, että huhupuheet ovat ainoita pitäviä todisteitasi.
    Et saa ketään julkaisemaan sitä opustasi, Jumala tulee sen astämään tavalla taikka toisella.
    Tyhmyytesi on tullut jo ilmi, kun edes ajattelet moista, ja vieläpä annat ilmi tyhmääkin tyhmemmän aikeesi.
    Etkä nouse yksistään helluntaiseurakuntaa vastaan, vaan koko Suomen "siionia", ja samalla myös Jumalaa vastaan, ja siinä taistossa ei ole kuin häviäjiä.
    MIETI HYVÄ MIES TARKKAAN, ENNENKUIN ALAT TOUHUILEMAAN, SILLÄ TOUHUILIJAT SAAVAT AIKAAN VAIN VAHINKOA, SANOO RAAMATTU !!!

    Äänestä

  • Olevainen kirjoitti:

    ...jauhamista tuo vuodattelusi. Kirja ilmestyy tavalla tai toisella TODISTEINEEN!
    Mm.ent.Helluntailaiset kertovat...

    Äänestä

  • Olevainen kirjoitti:

    nyt kyllä itse naurettava. Et iki maailmaasa saa sitä kirjaa valmiiksi, jos pääset alkuunkaan.
    Ensinnäkään et voi nimetä ketään ilman lupaa. Kuka antaa luvan?
    Jos herjaat ilman perusteluja, ilman tosiasiallista tietoa, et voi kirjoittaa mitään.
    Olen varma, että huhupuheet ovat ainoita pitäviä todisteitasi.
    Et saa ketään julkaisemaan sitä opustasi, Jumala tulee sen astämään tavalla taikka toisella.
    Tyhmyytesi on tullut jo ilmi, kun edes ajattelet moista, ja vieläpä annat ilmi tyhmääkin tyhmemmän aikeesi.
    Etkä nouse yksistään helluntaiseurakuntaa vastaan, vaan koko Suomen "siionia", ja samalla myös Jumalaa vastaan, ja siinä taistossa ei ole kuin häviäjiä.
    MIETI HYVÄ MIES TARKKAAN, ENNENKUIN ALAT TOUHUILEMAAN, SILLÄ TOUHUILIJAT SAAVAT AIKAAN VAIN VAHINKOA, SANOO RAAMATTU !!!

    Siitä naurettavuudesta, yms.voi olla montaa mieltä...Kuten siitäkin...Onko se sinun"suomen siionisi"Jumala???
    Jos niikseen tulee, Kaikkivaltias, joka on A ja O...Alku ja Loppu...
    Ei HÄN tarvitse sinua puolustajakseen...Kyllä asia on tykkänään toisin päin...
    Em.kirjan julkaisu olisi varmaan ihan aiheellista...Kyllä minä arvostan enemmän ihmistä, joka vikoineen päivineen on REHELLINEN...Kuin sellaista, joka hurskas ilme naamalla pänkättää joka asiaan raamatun jakeita, ja ulkoa opeteltuja kliseitä...ja on silti todellisuudessa niin itsekäs ja ahne paska, että se kuultaa läpi kauniin kulissin...
    Tätä ilmiötä ei kuitenkaan voi laittaa pelkästään Helluntaiherätyksen piikkiin...Sitä ilmenee kaikkialla hengellisissä kuvioissa...Siellä, missä on vilpittömiä, rehellisiä veljiä...siellä on takuuvarmasti myös valheveljiä...Kyllähän Jeesus vertauksessaan nisusta ja lusteesta tämän selkeästi tuo esiin...
    Vointeja kaikille tasapuolisesti.terv.janos

    Äänestä

  • Joonas kirjoitti:

    ...JA LAPSELLINEN KIRJOITUS!
    Näin teet vain selväksi väittämäni.
    EDELLEEN: TOTUUS TULEE VIELÄ ILMI RAADOLLISUUDESSAAN!!
    EN AIO SÄÄSTÄÄ KETÄÄN KO.LIIKKEESEEN KUULUVAA! PISTE!

    Asia on niin kuin kerroin. JA SINÄHÄN TÄSSÄ SE LAPSELLINEN OLET KUN RUPEAT MUUTAMAN IHMISEN TEOLLA SYYLLISTAMÄÄN KOKO HELLUNTAI SEURAKUNNAN. 50% LUTERILAISISTA ON PELKKIÄ PERKELEEN KAKAROITA.

    >>EN AIO SÄÄSTÄÄ KETÄÄN KO.LIIKKEESEEN KUULUVAA! PISTE

    Katsotaan että säästääkö jumala sinua.
    "Älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi"

    Äänestä

  • Joonas kirjoitti:

    ...JA LAPSELLINEN KIRJOITUS!
    Näin teet vain selväksi väittämäni.
    EDELLEEN: TOTUUS TULEE VIELÄ ILMI RAADOLLISUUDESSAAN!!
    EN AIO SÄÄSTÄÄ KETÄÄN KO.LIIKKEESEEN KUULUVAA! PISTE!

    Mitä aiot kirjoittaa minusta ? Minä olen helluntalainen, koska et aio säästää ketään helluntalaista, kirjoitat varmaan minustakin. Voisin sinulle kertoa taustatietoja, ettei sinun tarvitse keksiä minusta valheellisia juttuja.

    Sen voin kertoa sinulle, että itsessäni en ole edes hyvä ihminen, ainoastaan armahdettu syntinen. Minun luottamukseni kohdistuu ainoastaan Jeesuksen työhön ristillä.

    Äitini, joka oli luterilainen, tappoi juuri syntyneen lapsensa. Minun isäni, joka oli luterilainen, antoi naiselle, joka odotti hänelle lasta, jotain lääkettä, että nainen saisi keskenmenon. Minun isälleni odotti kaksi naista yhtä aikaa lasta. Eiköhän me kaikki ihmiset olla itsessämme kehnoja, jollei Jumala suuressa armossaan saa meitä kasvattaa. Kaikista parasta olisi, jos Jeesuksen rakkaus näkyisi meissä. Raamatussa on kirjoitettu, että olemme kaikki syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Jeesus sanoi ristillä roikkuessaan: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Eikö meillä pitäisi olla sama mieli kuin Jeesuksella, meillä, jotka olemme uskossa. Rukouksessa me rukoilemme:" Anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi velallisillemme." Jeesus puhui anteeksiannosta paljon. Jeesuksen puheen mukaan meidän pitäisi antaa anteeksi joka hetki. Ilman Jeesusta minä en ainakaan pystyisi, mutta Hän auttaa, kun minä tahdon antaa kaikille anteeksi.

    Äänestä

  • Ritva kirjoitti:

    ...elikkä tyypillinen persoonallisuushäiriöinen/aivopesty helluntailainen. Osanottoni!

    Äänestä

  • Joonas kirjoitti:

    ...elikkä tyypillinen persoonallisuushäiriöinen/aivopesty helluntailainen. Osanottoni!

    Miksi kutsut minua valehtelijaksi ? Mitä minä valehtelin ? Minä en koe, että minua olisi aivopesty. Minä olisin ihan samanlainen, jos minä kuuluisin luterilaiseen kirkkoon. Eihän seurakunta muuta ihmisen luonnetta. Jeesus pystyy muuttamaan minua, jos annan hänelle luvan siihen. Minä olin ennen uskoontuloani täynnä vihaa, kun tulin uskoon, niin pyysin Jeesusta ottamaan vihani pois ja antamaan rakkauden vihan sijaan. Hän teki sen, nyt minusta ainakin tuntuu siltä, että pystyn rakastamaan ihmisiä.

    Avaaja vaikuttaa henkisesti tasapainottomalta henkilöltä.

    Äänestä

  • Ritva kirjoitti:

    Miksi kutsut minua valehtelijaksi ? Mitä minä valehtelin ? Minä en koe, että minua olisi aivopesty. Minä olisin ihan samanlainen, jos minä kuuluisin luterilaiseen kirkkoon. Eihän seurakunta muuta ihmisen luonnetta. Jeesus pystyy muuttamaan minua, jos annan hänelle luvan siihen. Minä olin ennen uskoontuloani täynnä vihaa, kun tulin uskoon, niin pyysin Jeesusta ottamaan vihani pois ja antamaan rakkauden vihan sijaan. Hän teki sen, nyt minusta ainakin tuntuu siltä, että pystyn rakastamaan ihmisiä.

    Taidat olla kaikkein viisain keskustelija tällä palstalla...:)Terv. juppe.

    Äänestä

  • juppe kirjoitti:

    Taidat olla kaikkein viisain keskustelija tällä palstalla...:)Terv. juppe.

    ei voi sanoa sinusta.

    Äänestä

  • åäö kirjoitti:

    ei voi sanoa sinusta.

    Ei kyllä voi sinustakaan sanoa, näytät vain tyhmyyttäsi åäö!!!!

    Äänestä

Minä mukaanlukien ollaan rikkaita. Ottaakos päähän?

Äänestä
  • rikkaita tässä ajassa, niin me luterilaiset ollaan iankaikkisessa elämässä rikkaita...:) Ottaaks pattiin?...:)Terv. juppe.

    Äänestä

Koko "liike" perustuu vain rahankeruuseen ja kaikki se puhe Jumalasta jne. on puppua!
Itse oikeaoppisena ihmisenä ihmettelen vieläkin ko.liikkeen voimassaoloa ja siihen sitoutuneita ihmisiä/UHREJA!

Äänestä
  • ..itsensä ylentää, se alennetaan". "Älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi".

    Mikä on tie jumalan luo? Vaikuttaako seurakunta siihen? onko olemassa vain yksi oikea seurakunta?

    Äänestä

  • Raamatun lukija kirjoitti:

    ..itsensä ylentää, se alennetaan". "Älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi".

    Mikä on tie jumalan luo? Vaikuttaako seurakunta siihen? onko olemassa vain yksi oikea seurakunta?

    Niinku todella fuskari ja huiputtaja,sekä rahat pois-seurakunta kyseessä!
    Varoitan kaikkia jotka edes harkitsevat joukkoon menemistä.
    Itse olen täyskristitty ja rehellinen sellainen.
    Minunlaisiani ei varmastikkaan löydy helluntailaisista.

    Äänestä

  • pasi kirjoitti:

    ja sinä siis olet jumalankin silmissä parempi ihminen kuin minä?

    Äänestä

Lähdin siis läksimään ja sain uhkauksia perääni.
Minulle mm.sanottiin että elämästäni tehtäisiin yhtä helvettiä.
Jos sinua kiinnostaa niin vastaileppas tähän ja sovitaan jotenkin että pääsisin antamaan ns.sisäpiiritietoa helluntailaisuudesta. Tiedän monia laittomuuksia.
Olen valmis ilmiantamaan myöskin nimiä mutta tällä palstalla en voi sitä tehdä.
Kirjaasi tulen auttamaan tiedoillani varmasti. Myönnän että olen katkera mutta syystäkin;seksuaalinen häiriköinti tuntui olevan melko yleistä ent.piirissäni. Vihaan menneisyyttäni nyt ja koitan terapian avulla pääsemään helluntailaiskokemuksistani ja niiden aih.traumoista eroon.
Palataan!

Äänestä

Helluntailaiset ovat todellakin maailman kaksnaamasinta porukkaa ja ansaitsisivat vain roviolle pääsyn.
Tee kirja ja paljasta mahd.paljon ja arkaluontoisia asioita,please! Kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joonas kirjoitti:

Mielestäni helluntailaiset ovat pahimpia kasoiselämää viettäviä ja rahanahneita ihmisiä.
Vanhemmat eivät taida tietää varsinkaan lastensa tekemisistä.
Itse tunsin ennen lukuisia sipoolaisia helluntailaisia ja he kaikki ryyppäsivät ns.kovia kännejä salaa vanhemmiltaan ja säännöllisesti. Voidaankin todeta että alkon käyttö heidän keskuudessaan oli runsaampaa kuin ei-helluntailaisten nuorten keskuudessa. Ja miksi helluntailaisilla on niin paljon rahaa(hienot asunnot jne.)? tarkoitan tällä nimenomaan seurakuntaan kuuluvien vetäjien elinoloja.
Veikkaisinpa että varoja käytetään väärin ja pistetään ns.omaan fikkaan.
Tästä kaikesta tulee varsinkin silloin paha maku suuhun kun edessä päin ollaan niin pyhää...
Totuus on toinen. Olen hoitanut myöskin(toimin hoitoalalla)lukuisia helluntailaisten uhreja=ovat eronneet ko.seurakunnasta ja saaneet vainoa ja jopa uhkailuja osakseen.
Olenkin päättänyt ottaa vanhoihin helluntailaisystäviini yhteyttä ja kirjoittaa paljastuskirjan.
Totuus tulee vielä ilmi!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu