onko asia näin???

komentteja!

Olin havainnut, että olin luullut olevani hyvä ihminen, mutta todellisuudessa en sitä ollut.

En rikkonut käskyjä, sillä pyrin pitämään ne. Se oli vain omaa yrittämistä.

AJATUKSISSA rikoin niitä, sillä saatoin kahdehtia, tai ajatella jostakin jotakin pahaa jne.

En tehnyt syntejä NÄKYVÄLLÄ tavalla, vaan kuten KAIKKI LIHALLISET tekevät, omissa AJATUKSISSA.

pelastuksessa ei ole ULKONAISISTA asioista kyse, vaan SYDÄMEN suhteesta elävään Jumalaan

Missään kohden raamattua ei sanota, että armo on halpa, ja voisi jatkaa synneissänsä. Eikä kukaan uskovista täälläkään sellaista sano.

Uusi luomus ei voi tehdä syntiä, valitse siis elää uuden luomuksen elämää. Vihollinen yrittää herätellä vanhaa luontoa henkiin, mutta muista että se on kuollut, eikä kuolemalla leikitä.

Minua ihmetyttää, että uskosta osalliseksi tullut edes haluaisi enää synnin teille.
Eikö sitä jo kammoa koko sydämestään kun on nähnyt mikä sen hedelmä on!"

Minun oma ristini on se, että olen syntinen elämäni loppuun asti, joka päivä. Huolimatta siitä, että pyrin elämään ilman syntiä hairahdun kuitenkin syntiin. Kaikin mahdollisin keinoin pyrin kuolettamaan syntisen lihani tahdon, mutta ei se aina onnistu.

Onneksi Jumala on armollinen, kun tunnustan syntini ja erehdykseni. Voin nousta ja jälleen ryhtyä rientämään kohti uskon päämäärää, pelastusta. En lannistu enkä vaivu masennukseen, en syvään enkä ”matalaan”, luotan Jumalaan ja hänen armollisuuteensa minua kohtaan.

Vapauteen Kristus vapauttaa. Jeesus antaa meille Tien takaisin Jumalan luokse. Tie alkaa pienten alkujen päivästä. Jumalan Sanan tultua uskotuksi, saa ihminen naulata Sanan tieltä synnin sille ristille, jossa Jumalan Poika kuoli Ihmisen Poikana meidän tähtemme. Sen jälkeen alkaa VAPAUS, jossa ihminen saa kyvyn ja VOIMAN elää Hengessä. Jos SYNTI tulee ajatustasolle, niin uskovainen saa laittaa HENGEN voimalla sen heti pois ja näin ihmisen ei tarvitse YHTYÄ syntiin. Kuuliaisuus Jumalan Sanalle tuo vapauden. Synti on orjuus ja tuo monenlaisen kurjuuden orjan elämään.

Kertaus vielä kerran: meidän pitää erottaa toisistaan ja ymmärtää ERIKSEEN
1) tekosynnit ja 2) LIHASSA asuva synti, jota huomaamme vaeltaessamme Hengessä.

'Ykkösiä' meidän ei pidä sallia lainkaan ja 'kakkosia' nousee LIHASTAMME esiin jokaikinen päivä.

Kuulostaa miltä kuulostaa, mutta sanon vielä näillä 'apukoodeilla', että PUHDISTAUTUMINEN "KAKKOSISTA" on meidän pyhityksemme ja todellinen puhdistautumistehtävämme.!

Jos synti tulee ajatustasolle, niin uskovainen saa laittaa Hengen voimalla sen heti pois ja näin ihmisen ei tarvitse yhtyä syntiin.

10

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onko asia näin?

      Tietäen että ollaan syntisiä mutta ei välitetä siitä.

      Tässä tilassa meidän on nähtävä itsemme heikkoina, lankeavina ja syntisinä niin sanoissa, teoissa kuin ajatuksissammekin.

      Mutta mutta, kun juuri UUDESTISYNTYMÄ on kokemus, joka sitten muuttaa SISIMMÄN kuvaamaksesi, sisäinen muutos ja kuuliasuus

      Ei siis mitään ULKOISTA yritystä tulla paremmaksi

      Ristin ottaminen on sitä, että tunnustaa Jeesusta, ristin ottaminen liittyy aina Jeesuksen ristiin, ottaa risti omakseen, ei ole kuin yksi risti, se on osallisuuttaa Jeesuksen ristiin, ottaa se omaksi.

      Eikä ristiä voi ottaa kantaakseen kukaan muu, kuin Jeesuksen seuraajat, risti ei siis ole mikään inhimillinen , kuten sairaus, köyhyys, rampaus, ei mitään mikä liittyy fyysiseen ihmiseen.

      Risti on Jeesuksen risti, ja siksi risti on aina yhteydessä Jeesukseen. Esm. jos saamme pilkkaa uskomme tähden, tai vainotaan ja painostetaan ja ahdistetaan siksi, että tunnustamme ja todistamme Kristuksesta, koska maailmassa on muodollinen jumalisuus , se tunnustaa suullaan Jumalan, mutta kieltää Jumalan voiman, on sitä, että pitää uudestisyntyä päästäkseen Jumalan yhteyteen, ihminen kun syntyy yksin ainoastaan Jumalan voimasta, että uskallamme tunnustaa Jeesuksen jokapäivä.

      Se voi maksaakkin, jos USKOMME takia joudumme LUOPUMAAN jostain tunnustamalla Jeesuksen?

      Eikä se, että Jeesus on tullut kutsumaan sairaita ja syntisiä, velvoita meitä tulemaan sellaiseksi, syntiseksi tai sairaaksi, se ei ole mikään pelastumisen ehto.

      Mutta jos KOKEE olevansa syntinen ja sairas, lähinnä SIELUN tasolla, se on hyvä tila kääntyä Jeesuksen puoleen apua saamaan, koska Hänen sydämellään on nimenomaan laitapuolen syrjäytyneet ja kärsivät ihmiset.

      Kun Hän pääsee muuttamaan tälläisen kärsivän ja syntisen , niin siitä voi alkaa uusi elämä, joka ei suinkaan enää ole sairautta eikä syntiä, eikä sen tuomaa kurjuutta, vaan pääsee myös ajallisesti elämään parempaa elämää, taloudelliseti ja henkisesti, Jeesus voi muuttaa kaiken.

      Jokaista kuitenkin koskee se, että olkoon rikas tai köyhä, sairas tai terve, vapaa tai vanki, orja tai esimies, musta tai valkoinen, keltainen tai punainen, mies tai nainen, köyhä tai rikas, ihan mikä tai kuka tahansa, joka tahtoo tulla Jeesuksen luo, tulee tuntea syntisyytensä ja että Jeesus voi antaa syntisyyden ja synnit anteeksi, silloin Jeesus voi päästä ihmisen sisimpään uudestisyntymän kautta.

      Meidän vaan tulee tunnustaa, että olemme, hyviä tai pahoja, olemme syntisiä Jumalan pyhän lain edessä ja olemme Jumalan kirkautta vailla.

    • Nimenomaan siis

      Jeesus! Ihmisinä olemme yksi niistä 7 000 000 000 muusta ihmisestä.

    • Nimenomaan siis

      Jumala on hyvä, ja ihminen tarvitsee hyvää Jumalaa ja Jeesusta!

    • Nimenomaan siis

      Jumala tahtoo pyhittää ihmisen totuuteen salatuimpaan saakka. Enkelit on niitä ihmisiä paljon suurempia henkiolentoja ja heissäkin Jumala havaitsee virheitä.

    • Nimenomaan siis

      Kuka ihmisenä voi ymmärtää Jumalan tekoja? Herran pelko on viisauden alku.

    • El Hombre

      Onko sinua pantu KAKKOSEEN?
      Ykköseen varmaan ei ole

    • tässähyväkeskustelu
    • näin on asia

      Maailmankaikkeuden AINOA synti on ORJUTTAMINEN,eli toisen vapaan tahdon vieminen!

      • Westsider

        Näinhän se on Ja se Orjuutaja on saa-tana. se on tehnyt ihmisen tekemään syntiä
        ja kumartamaan häntä. Lupaamalla maailman kaiken loiston ja kunnian siitä palkinnoksi.
        ja tulos siitä on näkyvissä, kaikkialla maailmassa, sen nuorisossa, rikollisuudessa sodissa, meteleissä, toisen kunnioittamisessa jne.


    • -s-

      Synti on typerä ja tarpeeton massojenhallintakäsite. Ongelma ainoastaan siihen uskoville, ei muille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      42
      5662
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      5193
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3638
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3603
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3086
    6. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      83
      2979
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      45
      2758
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2663
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      47
      2248
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      36
      1754
    Aihe