Sykli

Vai niin

Olen kiinnittänyt huomioni siihen että samalla tyylillä, useinmiten provokatiivisessa tai jopa halveksuvassa tarkoituksessa, mutta eri nimimerkeillä tehdyissä kirjoituksissa on tiettyä rytmiä. Se voi merkitä sitä että niitä väsää vain muutama yksilö. Jopa logiikan taso on samanlainen ja luvalla sanoen erikoinen valtaväestöön suhteutettuna.

44

691

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaana

      Arvelusi voi olla myös rajattomuutta jota podet: ei ole rajaa tajuta omaa tonttia toiseen ihmiseen nähden ? Niinpä ei ole mahdollista että toinen ihan oikeasti ajattelisi toisin?

      Mutta kyllä se vaan niin on. Kannattaa oppia sellainenkin asia mormoninkin.

      Logiikkaa on myös kehittynyttä ja kehittymätöntä. Kehittymätön on huono arvioimaan sitä korkeampaa. Sitä sanotaan abstrahointikyvyksi ja käsitteillä operoimiseksi konkreettisten hekien ja vainajien ja garmenttien vastapainoksi.

      Abstrahoimaan ei kykene kaikki. Ei opi koskaan saamaan palkintojaan ilman tavaraa ja konkreettisia tekoja. Siksi nämä mormonit läträävät ja pukeutuvat asiassa joka pitäisi operoida sisäistyneesti. Jeesus: Jumalan valtakunta on SISÄISESTI teissä- se ei ole tuolla ja tuolla, ei tavarassa eikä juutalaisuudessa muka.

      Mutta kaikki on mahdollista teillekin eräänä päivänä.Mutta pitää uskaltaa tulla hiekkalaatikolta kohtaamaan se todellisuus ensin.

      Siitä alkaa kasvu. Ja siitätulee korkea moraalikin perässä, ilman konkreettisia isin antamia kieltoja- ne kun sisäistyvät!

      Anteeksi sävyni,mutta olen jo hiemän "kypsynyt"-kuten jii oivalsi.Itsekritiikkinne puute on uskomatonta.

      • Vai niin

        Juuri siitä abstrahointikyvystä on apua näiden asioiden arvelemisessa. Yritän muistaa samalla että sanat ovat enemmän tunteita kuin käsitteitä, eikä niitä voi täysin ymmärtää tai määritellä muutoin kuin kahdesta eri todellisuudesta lähtien.

        Myös kypsymistä tapahtuu minunkin osaltani, tosin erilaista kuin se mistä sinä kirjoitat.

        Jos sanoisin: "Itsekritiikkisi puute on uskomatonta", saisin varmuudella osakseni melkoisen ryöpytyksen. En kuitenkaan sano niin. Se ei osoita arvostusta lähimmäisiään kohtaan ja minä arvostan lähimmäisiäni, myös sinua.

        Arvioosi oman tonttinsa tajuamisesta teen sinulle yhden kysymyksen johon ei tarvitse vastata julkisesti:

        Kuinka monta lasta sinulla on?

      • ...

        Abstrakti ajattelu on kuitenkin hiukan eri asia kuin empaattinen ajattelu.

        Abstraktissa ajattelussa nimittäin käsitellään omasta ajattelusta poikkeavia asioita, ja itselle vieraita asioita kylmänviileästi, tieteenomaisesti. Abstraktinen ajattelu on siis jotenkin kuollutta, elotonta, kliinistä, toteavaa, siitä puuttuu lämpö ja inhimillisyys.

        Sen sijaan empaattisessa ajattelussa on sydän, lämpö ja inhimillisyys mukana, puhutaan siis syvästä myötätunnosta, eli kyvystä asettua toisen ihmisen asemaan, ja nähdä hänen ilonsa, surunsa, tunteensa ja ajatuksensa kuin ominaan, kuitenkaan kadottamatta itseään. Empaattinen ajattelu on toisen ihmisen sisäistä (usein myös sanatonta) hiljaista kuulemista ja näkemistä, tietämistä, tuntemista, tunnustamista ja hyväsymistä.

        Empaattisessa ajattelussa on myös erilaisuuden sietämistä, eikä vain pelkkää erikaisuuden sietämistä, vaan sen arvostamista, ja näkemistä rikkautena. Toinen ihminen ja hänen erilaisuutensa ei ole minulle uhka, vaan juuri hänen erilaisuutensa ansiosta elämäni on rikasta.

        Juuri se mikä mormoneissa usein kismittää, on se että he korottavat itsensä toisten ihmisten yläpuolelle, eli ylimielisyys ja ylpeys, ja heidän pakkomielteensä olla aina oikeassa (Oikeassa olemisen addiktio).

        Heidän nöyryyden puutteensa, ja kyvyttömyytensä sietää ja kestää kritiikkiä, heidän kuvitelmansa itsensä ylivertaisesta peremmuudesta toisiin ihmisiin nähden. En ole kuullut tai nähnyt kenekään mormonin koskaan myöntäneen tai tunnustaneen olleensa väärässä, tai myöntäneen että "Kyllä sinä olet oikeassa ja minä väärässä".

        Kuitenkin minun on myönnettävä että nuo piirteet eivät liity kuitenkaan vain itse mormonismiin, vaan ihmisyyteeen, eli ihmisenä olemiseen. Tämä käsitys vahvistuu sen kautta, kun huomaamme että muissakin uskonnoissa, ja myöskin uskontojen ulkopuolella on ylimielisiä, itsekeskeisiä ihmisiä joilta puuttuu kaikki lämpä ja empatia ja inhimillisyys. Kuitenkin ylimielisyys on itseasiassa käänteistä huonoa itsetuntoa ja sisäistä arvottomuutta. Se joka oikeasti arvostaa itseään, osaa antaa arvoa myös toisille. Se joka treveesti rakastaa itseään, kykenee rakastaamaan myös muita, hiedän erilaisuudestaan huolimatta.

        Kuitenkin, se mikä on surullista on se, että juuri uskovat, joiden elämän tulisi kertoa Rakkaudesta, ovat kaikkein kärkkäimpiä olemaan armottomia ja julmia, niinpä uskonnot näyttäytyvätkin useinmiten vihan ja väkivallan uskontoina.

        Sairastuttavista uskonnoista mieleeni tulee Lestadiolaiset, Jehovantodistajat ja Mormonit, Sitten on vielä lisäksi äärivanhoilliset ja fundamentalistiset ryhmät esim fundamentalistimuslimit. Näissä rymissä on kaikki yksilöllisyys, ja yksilöllinen ajattelu kielletty, valinnanvapaus on riistetty, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta ei ole. Kirkon johto on erehtymätön, ja mitään kritiikkiä ei sallita(eikä myöskään kestetä)

        Hallitseminen ei perustu rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen, vaan kollektiiviseen valvontaan, aivopesuun/tunnemanipulaatioon, henkiseen väkivaltaan, uhkailuun ja pelkoon. Peloittelu ja uhkailu ovat yleisempiä tapoja.
        Näistä ryhmistä tulee myös eniten uskonnon uhreja.

        Kuinka monta uhria vielä tarvitaan? Kuinka monta kertaa viatonta vainotaan? Kuinka monta kertaa Jeesus vielä murhataan?

        Uskonnot ovat aina vainonneet erilaisuutta. Mormonismin alkuaikoin tämä ilmeni rasistisuutena. Nyttemmin hinovaraisemmalla tavalla. Rakkautemme punnitaan siinä miten me kohtelemme niitä ihmisiä joita emme pysty sietämään. Siinä on rakkautemme mitta.

        Rakastan sinua, en siksi että pystyisin siihen, vaan siksi koska Jeesus Rakastaa sinua sydämessäni. :)

      • jaana
        ... kirjoitti:

        voi kuitenkin rakastaa ja vihata- täällähän me emme tunne toisiamme laisinkaan.

        Saattaapa syy olla juuri se eräillä tarjota muka henkilöön menevää materiaalia täällä, ettei oikein tuota eroa tajuta.

        Olemme keskustelemassa täällä asioista emmehän tunne toisiamme tällaisen foorumin kautta.

        Näihin foorumeihin ei kannattaisi koko psyykeään pistää eikä kuvitella toisten tuntevan tätä kautta. Täällä keskutellaan asioista aika reippaastikin välillä,mutta ei kannata kuvitella sitä henkilökohtaiseksi.Kun emme tunne edes.

        Empatiaa syntyy aidommissa suhteissa herkimmin.Asioissa taas voi olla jämäkkä.

        Abstrakti ajattelu siis ulottuu lähinnä juuri tällaisille asipitoisille foorumeille ellei sitten halua pettää itseään kuvitteellisten ihmisten kansssa "empatiseeraajaksi".

        Mutta tuo kuulostaa jo tarpeelta olla hoitajan roolissa vaikka asioista keskusteltaisiinkin.

      • ...
        jaana kirjoitti:

        Jos sinulla on pelkkä järki, olet totuudessasi julma, rakkaudeton ja suvaitsematon., mutta jos sinulla on myöskin empatiaa > todella oikeasti haluat toisten parasta, etkä vain halua lyödä heitä totuudellasi päähän, voit saadakin jotain aikaan.

        Oikeastaan, vain se voi olla oikeassa joka rakastaa. Rakastatko sinä, vai haluatko vain lyödä? Se on olennaista.

        Se mitä olen nähnyt että syytät mormoneja väkivallasta, ja harjoitat sitä itse heitä kohtaan. Osoitat siis että et ole yhtään heitä parempi, ja tuomitset siten itse asiassa itsesi. On turha syyttää toisia siitä mihin myös itse syyllistyy. Se on raukkamaista.

        Jeesus ei kehoitattanut olemaan anteeksiantamaton, vaan antamaan anteeksi ja Rakastamaan. "Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja"

        vai todellisia persoonia voi rakastaa,fiktiiviseksi menee elämäsi jos keskitat tuon tunnepelin täänne-tällä se olisi vain peli.

        Elävässä elämässä syntyy aidot tunteet ja empatia.

        Voithan tehdä itsellesi tästä puoskarituolin ja lähteäitseasiassa terapoimaan itseäsi toisten "tunteilla". Siitä vaan.

        Minä ajattelen että kun emme tunne toisiamme niin keskustelemme asioista asiafoorumilla.

        Se jonkä pää eikestä ei ole oikeassa paikassa täällä-me emme voi ottaa vastuuta toisen tunteista jota emme tunne.

        Rakkaus ei ole kaiken,huom kaiken ongelman vastaus lähellekään-jämäkkä täytyy olla myös kun on asia kohdallaan.

        Mormonismi on jumalaton organisaatio. Me olemme pieniä ihmisiä.Kyllä sen taytyy kestää julkisena toimintana kritiikki.Todellakin.

        En siis vaan syyllisty nyt. Minua ei manipuloida noin.

        Kuvitteletko että en ole oikea ihmisnen, vaan robottiserveri? Jos lähetät ystävillesi sähkpostia tai tavallista postia, ajatteletko samoin että hekään eivät ole todellisia oikeita ihmisiä, vaan fiktiivisiä olentoja?

        Sinulla taitaa olla nyt ongelma todellisuuden käsittämisessä. Luulet että kaiiki mikä ei ole sinulle konkreettisesti läsnä, ei ole todellista. Tarkoitat siis että todellisuus on riippuvainen sinusta, mutta sinä olet todellisuuden yläpuolella ja siitä riippumaton.
        Huhhuh..!?

        Rakkaus ja Totuus,
        moelmmat tarvitaan.

        Rakkaus ilman Totuutta on epärehellisyyttä, lässytystä, teeskentelyä ja lepertelyä.

        Totuus ilman rakkautta on väkivaltaa ja julmuutta.

        Toisinsanoen pelkkä Totuus ei riitä, myös Rakkaus tarvitaan,

        Keskity Jeesukseen, "Hän oli täynnä ARMOA, ja TOTUUTTA"

        Ole toki jämäkkä ja luja. Arvostan sitä. Mutta älä ole sitä toisten ihmisten kustannuksella..

        Mutta mieti tahdotko Rakastaa, vai vain lyödä ja haavoittaa.

        Sinun ajatuksesi paljastavat asenteesi.

        "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne, ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä; Rakstakaa toisianne niinkuin minä olen teitä rakastanut. -> 17 "Tämän käskyn minä anna teille: Rakastakaa toisianne"

        "Jumala on rakkaus, ja se joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Junalan..mutta se joka ei rakasta, ei tunne Jumalaa.. sillä pelossa on rangaistusta.. mutta täydellinen Rakkaus karkoittaa pelon"

        "Älä pelkää, usko ainoastaan"

      • jana
        ... kirjoitti:

        Kuvitteletko että en ole oikea ihmisnen, vaan robottiserveri? Jos lähetät ystävillesi sähkpostia tai tavallista postia, ajatteletko samoin että hekään eivät ole todellisia oikeita ihmisiä, vaan fiktiivisiä olentoja?

        Sinulla taitaa olla nyt ongelma todellisuuden käsittämisessä. Luulet että kaiiki mikä ei ole sinulle konkreettisesti läsnä, ei ole todellista. Tarkoitat siis että todellisuus on riippuvainen sinusta, mutta sinä olet todellisuuden yläpuolella ja siitä riippumaton.
        Huhhuh..!?

        Rakkaus ja Totuus,
        moelmmat tarvitaan.

        Rakkaus ilman Totuutta on epärehellisyyttä, lässytystä, teeskentelyä ja lepertelyä.

        Totuus ilman rakkautta on väkivaltaa ja julmuutta.

        Toisinsanoen pelkkä Totuus ei riitä, myös Rakkaus tarvitaan,

        Keskity Jeesukseen, "Hän oli täynnä ARMOA, ja TOTUUTTA"

        Ole toki jämäkkä ja luja. Arvostan sitä. Mutta älä ole sitä toisten ihmisten kustannuksella..

        Mutta mieti tahdotko Rakastaa, vai vain lyödä ja haavoittaa.

        Sinun ajatuksesi paljastavat asenteesi.

        Minä en ole vastuussa siitä jos sinusta siellä tuntuu pahalta-en tunne sinua hyvä ihminen edes.

        Jos minä tunnun pahalta niin ei kannata vaan lukea. Sinä olet vastuussa itse silmiesi kuljettamisesta riveilläni koneellasi en minä. Olet vastuussa siis tunteistasikin mitä ne herättävät.

        Nämä ovat mielipidesivuja.

        minä tunnen -en sinua. Siinä on eroa.

      • marlee
        jana kirjoitti:

        Me MAP-kirkon jäsenet teemme sinun herjaavista teksteistä ilmoituksen asiattomasta viestistäsi Jaan. Monta on jo poistettu ja lisää menee.
        Sinä luulet että saat mellastaa niikuin haluat.
        Keskustelu on eri asia kun valheiden kirjoittelu.
        Ja kuulut siihen joukkoon joka tekee työtä ehkäpä vielä rahan edestä joidenkin käskyläisenä. Ja saat siitä suuren mielihyvän.
        Mutta, muista Kirkko ei kaadu, se seisoo paikallaan Ja kasvaa koko ajan. Ja kun temppeli valmstuu työ menee vauhdilla eteenpäin.
        Ja sinä ja sinun joukkosi jää nuoleman näppejään.
        Sillä kun ei kiinosta on käsky pudistaa pölyt jaloista ja jättää oman onnennsa nojaan ne joita ei kiinnosta. Joten jaka vain, yksin jäätte ....

        Muista; Olet vastuussa sanoistasi. Sinullakin on vastuu. Et voi paeta sitä.

        Minusta kun ei tunnu yhtään pahalta, enkä ole ahdistunut. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista syytä olla ahdistunut sen enempää sinun krjoitukistasi kuin mistään muustakaan. (Pitäisikö minun muka olla ahdistunut?) Mutta kun en vain ole. :)

        Mutta tätäkin palstaa saattaa lukea moni uskosta osaton. Minkälaisen käsityksen he saavat uskosta jos raatelemme toisiamme ja olemme toistemme kurkuissa?

        Oletko niin tyystin välinpitämätön siitä minkälaisen kuvan annamme Jumalasta niille jotka ovat vielä uskosta osattomia?

        Eykö ymmärrä kristityn vastuuta, kun olet niin hanakkaasti sysäämässä omaa vastuutasi toisten harteille, ja syyttämässä muita omasta syyllisyydestäsi? Anna syyllisyytesi Jeesuksen päälle, älä kaada sitä toisten ihmisten niskaan..

        Paavali; "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien tietoon"

        Salomo; "Kauneinta ihmisessä on hänen laupeutensa"

        Jeesus; "Rakastakaa toisianne niinkuin minä olen teitä rakastanut"

        Johannes; "Jumala on rakkaus, ja jokainen joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan"

        Jeesus; "Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja, sillä minä en ole tullut etsimään hurskaita, vaan syntisiä"

        Jeesus; "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, vaan armahtakaa, niin teidätkin armahdetaan"

        pidän siitähuolen että kuulun edes sellaisen porukaan jokaei hyökkäyssodi.Ulos moisesta teinä lähtisin.Kiireen vilkkaa.

        En voisi kuulua moiseen teloitusporukkaan papereinani! iin että en vaan ota todellakaan omasta tappo projektistanne syyllisyyttä.

        kertomaan tuo laupeuspuoli,omillenne ensin.

      • jaana
        marlee kirjoitti:

        Me MAP-kirkon jäsenet teemme sinun herjaavista teksteistä ilmoituksen asiattomasta viestistäsi Jaan. Monta on jo poistettu ja lisää menee.
        Sinä luulet että saat mellastaa niikuin haluat.
        Keskustelu on eri asia kun valheiden kirjoittelu.
        Ja kuulut siihen joukkoon joka tekee työtä ehkäpä vielä rahan edestä joidenkin käskyläisenä. Ja saat siitä suuren mielihyvän.
        Mutta, muista Kirkko ei kaadu, se seisoo paikallaan Ja kasvaa koko ajan. Ja kun temppeli valmstuu työ menee vauhdilla eteenpäin.
        Ja sinä ja sinun joukkosi jää nuoleman näppejään.
        Sillä kun ei kiinosta on käsky pudistaa pölyt jaloista ja jättää oman onnennsa nojaan ne joita ei kiinnosta. Joten jaka vain, yksin jäätte ....

        koska sinne voi myös itse soittaa ja sanoa mielipiteensä. Eiköhän se siitä. Voin sen tehdäkin.

      • ...
        jaana kirjoitti:

        pidän siitähuolen että kuulun edes sellaisen porukaan jokaei hyökkäyssodi.Ulos moisesta teinä lähtisin.Kiireen vilkkaa.

        En voisi kuulua moiseen teloitusporukkaan papereinani! iin että en vaan ota todellakaan omasta tappo projektistanne syyllisyyttä.

        Tietysti, jos et kuulu mihinkään porukkaan, niin silloin tuo sanomasi varmasti pitää paikkansa. Muussa tapauksessa..epäilen..

      • ...
        jaana kirjoitti:

        minä tunnen -en sinua. Siinä on eroa.

        Jos olet Hänessä, silloin voit kohdella jokaista ihmistä ystävänäsi, vaikka et tuntisikaan häntä, siksi koska Jeesus tuntee hänet ja Rakastaa häntä.

        Lue Matt.5:38-48

        Lue myös Joh.15:11-17

        Et vastannut tähän kysymykseen;
        Haluatko rakastaa, niinkuin Jeesus on Hänen omiaan kehoittanut, vai vain lyödä ja haavoittaa?

        Totuuden miekka on vaarallinen ase, siksi sitä voi käyttää vain nöyrä sielu.

      • ...
        jaana kirjoitti:

        pidän siitähuolen että kuulun edes sellaisen porukaan jokaei hyökkäyssodi.Ulos moisesta teinä lähtisin.Kiireen vilkkaa.

        En voisi kuulua moiseen teloitusporukkaan papereinani! iin että en vaan ota todellakaan omasta tappo projektistanne syyllisyyttä.

        Että sanat ovat myös aseita. Puhutaan myös sanan miekasta. Jos käytät sanojasi tarkoituksenasi vain lyödä, silloin tapat yhtä lailla kuin oikeasti katkoisit kauloja miekallasi.

        Lue Jaak.3:9-12
        Jaak.4.2:11-12

        Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta, tämä ei käy, sisareni!

      • ...
        jaana kirjoitti:

        kertomaan tuo laupeuspuoli,omillenne ensin.

        "laupeuspuoli, ensin"

        Niinpä.

        Aloita sinä siis tuo laupeuspuoli ensin. Älä koskaan vaadi tai odota toisilta ihmisiltä mitään sellaista, mihin et itse pysty, tai halua. Kaiken mitä toivot, on alettava sinusta, samoin kuin kaiken mitä minä toivon, on alettava minusta.

        Jos vaadit toislta ihmisiltä sitä mihin et edes itse suostu tai pysty, olet vain raukkamainen..
        Mutta jos et itse pysty olemaan laupias, älä vaadi sitä keneltäkään muultakaan ihmiseltä.

        Voi miksi olemme ensimmäisinä ja niin hanakasti lyömässä toisiamme, ja viimeisenä ja kovin vastentahtoisesti pyytämässä ja antamassa anteeksi?

        miksi olette niin hanakasti sielläIrakissa tappamassa sentään ja hyväksytte kuolemantuomion mormonivaltiossa?

        Eihän meillä muilla niin suurta hätää olekaan kuin heillä. Minulle riitttäisi kaksi asiaa:lopettatte tappamisen ja sotimisen ja kuolleitten nimen käytön vasten vainajan tahtoa!

        Mutten eläkää kuin haluatte! Mutta kajoatte pyhiin asioihin törkeästi!

        Aika karmeat kuulla samojen ihmisetn puhuvan edes laupeudesta jotka teloittavat ihmisiä , huh!

      • jaana
        ... kirjoitti:

        Jos olet Hänessä, silloin voit kohdella jokaista ihmistä ystävänäsi, vaikka et tuntisikaan häntä, siksi koska Jeesus tuntee hänet ja Rakastaa häntä.

        Lue Matt.5:38-48

        Lue myös Joh.15:11-17

        Et vastannut tähän kysymykseen;
        Haluatko rakastaa, niinkuin Jeesus on Hänen omiaan kehoittanut, vai vain lyödä ja haavoittaa?

        Totuuden miekka on vaarallinen ase, siksi sitä voi käyttää vain nöyrä sielu.

        jos totuudesta puhut kerran ja miekan käytöstä niin minulle että ette hyväksyisi tappamista Iraqissa ettekä teloituksia Utahissa.'

        Sitten tule minulle puhumaan miekoista.

      • ...
        jaana kirjoitti:

        jos totuudesta puhut kerran ja miekan käytöstä niin minulle että ette hyväksyisi tappamista Iraqissa ettekä teloituksia Utahissa.'

        Sitten tule minulle puhumaan miekoista.

        USA:n toimintaa Iraqissa! OLetko nyt tyytyväinen?

        "miksi olette niin hanakasti sielläIrakissa tappamassa sentään ja hyväksytte kuolemantuomion mormonivaltiossa"

        Täh?
        En minä ole ollut missään Irakissa tappamassa (Enkä missään muuallakaan), en ole koskaan edes käynyt siellä päinkään. Vastustan kaikkea väkivaltaa, jopa sitäkin jota sinä harjoitat.

        Siis kuka teloittaa ihmisiä?

        -Sinä. omilla sanoillasi!

        Oletko Jeesuksessa?
        Jos olet Hänessä, silloin voit kohdella jokaista ihmistä ystävänäsi, vaikka et tuntisikaan häntä, siksi koska Jeesus tuntee hänet ja Rakastaa häntä.

        Lue Matt.5:38-48

        Lue myös Joh.15:11-17

        --------------------

        Voisitko lakata kiertelemästä ja vastata tähän kysymykseen:

        Haluatko rakastaa, niinkuin Jeesus on Hänen omiaan kehoittanut, vai vain lyödä ja haavoittaa?
        ---------------------

        Jos haluat vain lyödä, silloin sanoillasi ei ole mitään arvoa, ja ne todellakin voi jättää omaan arvoonsa. Mutta jos todella haluat mormoneille vain hyvää, toimit Rakkaudessa ja Totuudessa, silloin toimit Kristuksen tahdon mukaisesti

        Totuuden miekka on vaarallinen ase, siksi sitä voi käyttää vain nöyrä sielu.

      • Pappi

        Hei jaana rauhoituppas nyt ja mieti mitä sä just kirjoitit ja kenelle sen kirjoitit.

        sitäkirkkoa joak hyväksyy teloitukset Utahissa ja Iraqin sodan- se tekee sinut raa asti osalliseksi.

        Et voi kiemurrella vastuustasi.

        Armeijaan meno on vapaaehtoista ja mormonit menevat tappamaan siis vapaaehtoisesti. Ei se ole mikään vaikea asia vain heille vaan valinta josta ottavat vastuunsa itse.

        Kirkkonne siunaa asian siten jakelemalla opasta heille-tappamaan lähtijöille.

        Sanotko tulkoon heidän verensä meidän päällemme ja meidän lastemmepäälle?

        Ole varovainen:Jumala kuulee!

      • jaana
        Pappi kirjoitti:

        jotka tappavat ja teloittavat ihmisiä. Kukaan joka kuuluu tuollaiseen kirkkoon ei voi välttyä vastuusta.

        Sanotteko mormonit vain hyväksymällä Iraqin hyökkäyssodan ja Utahin teloitukset:

        Tulkoon heidän verensämeidän päällemme ja meidän lastemme päälle?

        Varokaa Jumala kuulee!

      • ...
        jaana kirjoitti:

        sitäkirkkoa joak hyväksyy teloitukset Utahissa ja Iraqin sodan- se tekee sinut raa asti osalliseksi.

        Et voi kiemurrella vastuustasi.

        Armeijaan meno on vapaaehtoista ja mormonit menevat tappamaan siis vapaaehtoisesti. Ei se ole mikään vaikea asia vain heille vaan valinta josta ottavat vastuunsa itse.

        Kirkkonne siunaa asian siten jakelemalla opasta heille-tappamaan lähtijöille.

        Sanotko tulkoon heidän verensä meidän päällemme ja meidän lastemmepäälle?

        Ole varovainen:Jumala kuulee!

        "Sinä kannatat sitäkirkkoa joak hyväksyy teloitukset Utahissa ja Iraqin sodan- se tekee sinut raa asti osalliseksi."

        En kannata ainuttakaan kirkkoa joka on huväksynyt. tai hyväksyy USA:N toimínnan Iraqissa! En myöskään hyväksy sinun toimiasi tällä palstalla. Teet sanoillasi juuri sitä mitä USA on tehnyt Iraqissa aseilla.

        "Et voi kiemurrella vastuustasi"

        En ole koskaan aikonutkaan. Kannan vastuuni enkä pakene sitä. Sen sijaan sinä yrität jatkuvasti kaataa syyllisyytesi toisten niskaan. Syytät toisia siitä mihin itse sanoillasi syyllistyt.

        Varo mitä puhut, Jumala näkee ja kuulee..

        paikkaansa. Tuo logiikkasi on kuin.

        - Täsä ny tulee nää mormonit tappaneeksi Iraqissa ihmisiä ja tekevät noita teloituksiakin Utahissa!-ja äla sinä tule tekopyhänä arvostelemaan asiaa!

        Ohhoh! En todellakaan lakkaa arvostelemasta siksi että olisin muka tekopyhä- tuollaisissa suurissa ja perustavissa asioissa!Nehän kertovat koko opin moraalittomaksi!

        Puhuin kyllä mormoneille. Ja sinullekin joka et pääse vastuustasi millään kun hyväksyt mormonien moraalittomuuden tappamisessa- kuuluitpa tai et siihen kirkkoon on se ihan sama juttu!

      • jaana
        ... kirjoitti:

        USA:n toimintaa Iraqissa! OLetko nyt tyytyväinen?

        siellä tappamassa? Aika tavalla ristiriitaista. Sinne tappamaan meneminen on vapaaehtoista ja vastuu sen mukainen temppelipyhällä. Oioi.

      • jaana
        ... kirjoitti:

        Oletko Jeesuksessa?
        Jos olet Hänessä, silloin voit kohdella jokaista ihmistä ystävänäsi, vaikka et tuntisikaan häntä, siksi koska Jeesus tuntee hänet ja Rakastaa häntä.

        Lue Matt.5:38-48

        Lue myös Joh.15:11-17

        --------------------

        Voisitko lakata kiertelemästä ja vastata tähän kysymykseen:

        Haluatko rakastaa, niinkuin Jeesus on Hänen omiaan kehoittanut, vai vain lyödä ja haavoittaa?
        ---------------------

        Jos haluat vain lyödä, silloin sanoillasi ei ole mitään arvoa, ja ne todellakin voi jättää omaan arvoonsa. Mutta jos todella haluat mormoneille vain hyvää, toimit Rakkaudessa ja Totuudessa, silloin toimit Kristuksen tahdon mukaisesti

        Totuuden miekka on vaarallinen ase, siksi sitä voi käyttää vain nöyrä sielu.

        kun ei suostunut pyörittelyyn ihmisen kanssa joka oli sanoilla pyörittelijä.

        Enkä minäkään aio tosiaan suostua vastaamaan,kysyjä menköön itseensä miksi?

      • ...
        jaana kirjoitti:

        paikkaansa. Tuo logiikkasi on kuin.

        - Täsä ny tulee nää mormonit tappaneeksi Iraqissa ihmisiä ja tekevät noita teloituksiakin Utahissa!-ja äla sinä tule tekopyhänä arvostelemaan asiaa!

        Ohhoh! En todellakaan lakkaa arvostelemasta siksi että olisin muka tekopyhä- tuollaisissa suurissa ja perustavissa asioissa!Nehän kertovat koko opin moraalittomaksi!

        Puhuin kyllä mormoneille. Ja sinullekin joka et pääse vastuustasi millään kun hyväksyt mormonien moraalittomuuden tappamisessa- kuuluitpa tai et siihen kirkkoon on se ihan sama juttu!

        EN_HYVÄKSY_USA:N_TOIMINTAA_IRAQISSA_ENKA MYÖSKÄÄN_AINUTTAKAAN_KIRKKOA_TAI_USKONTOA_JOTKA_OVAT_SEN_HYVÄKSYNEET!

        Tulikohan tämä nyt selväksi?

      • ...
        jaana kirjoitti:

        siellä tappamassa? Aika tavalla ristiriitaista. Sinne tappamaan meneminen on vapaaehtoista ja vastuu sen mukainen temppelipyhällä. Oioi.

        "Hyvä mutta hyväksyt mormonit siellä tappamassa?"

        Kuinka monta kertaa täytyy sanoa että EN HYVÄKSY!

        Mutta en hyväksy myöskään toimintaasi..

      • ...
        jaana kirjoitti:

        kun ei suostunut pyörittelyyn ihmisen kanssa joka oli sanoilla pyörittelijä.

        Enkä minäkään aio tosiaan suostua vastaamaan,kysyjä menköön itseensä miksi?

        vastauksesi kertoi sinusta kaiken..

      • jaana
        ... kirjoitti:

        "Hyvä mutta hyväksyt mormonit siellä tappamassa?"

        Kuinka monta kertaa täytyy sanoa että EN HYVÄKSY!

        Mutta en hyväksy myöskään toimintaasi..

        toimintaani osoittaa mormoneille sitä miten he siunaavat tappamisen ja Irakiin menon niin oletkohan ihan rehellinen nyt itsellesi? Eihän ole kuin kaksi puolta. joko hyväksyt tai et.
        Toimintani on erittäin hyvää lääkettä näihin valheisiin. Nämä ovat niin kovia ihmisiä että tarvittaessa tappavat sentään.

        Olisiko nyt niin pistetyyppi että olisit hieman kateellinen koska olen saanut mormonit varpailleen.Olisitkos itse halunnut pystyä samaan. Ole rehellisempi itsellesi, sillä olen koulutettu huomaamaan nuo asiat!

        Itse päästelet tuolla ihan yhtä reippaita kuin minäkin. Näille isoille valheille ei tepsikään muu kuin raakapaljastaminen ilman jeesusteluja.

        Älä minun kanssani kilpaile vaan totuuden puolesta.

        Otan itse vastuuni puheistani joten en ota rajoittamisiasi vastaan. Keskity asiaan aäläminuun. Uskon sitten paremmin millä asioilla liikut.

        mutta..en hyökkää ihmisten kimppuun, vaan valheen kimppuun.

        Get it?

        Minä en tunne täältä ketään sellaista ihmistä,jota voisin henkilökohtaisesti edes loukata täällä, tämähän on asiapalsta.

        opettelehan eroittamaan asioita.

        kaikkien kirjotustenkin takana. Ihmiset ovat itse (ainakin uskon niin), kirjoittaneet tänne, eivät suinkaan automaattirobottiserverit.

        Ihmiset jotka ajattelevat, tuntevat ja kokevat niinkuin sinäkin. Vai luuletko että olet ainoa ihminen joka kirjoittaa tänne?
        Koneet eivät loukkaannu mistään, niitä voi haukkua miten tahansa eivätkä ne ole moksiskaan.
        Tänne kirjoittavat ihmiset jotka ovat aivan yhtä oikeita kuin sinäkin olet.
        Ymmärrätkö mikä ero on ihmisillä ja koneilla?

        Tämä nimenomaan on asiapalsta, ja toivon että pysyykin sellaisena. Miksi sitten et ole asiallinen? Miksi et keskity asiaan, vaan suuntaat hyökkäyksesi ihmisiin?

        Opettele kunnoittamaan ihmisiä, olivat ne sinulle vieraita tai tuttuja, missä tahansa ovatkin, he ovat ihmisiä. Kun opit sietämään erilaisia mielipieteitä, tai jopa kunnoittamaan ja arvostamaan ihmisten erilaisuutta, saatat saada jotain aikaankin.

        Mutta nykyisellä tyylilläsi on täysin päivastainen vaikutus mihin mahdollisesti pyrit. Se mitä harrastat, ei ole keskustelua, vaan parjaamista. Opettele myös kuuntelemaan, äläkä kuvittele että sinä olisit aina oikeassa, ja kaikki muut väärässä.

        Sanon tämän siitä huolimatta, vakka EN MISSÄÄN TAPUKSESSA HYVÄKSY ENKÄ TULE HYVÄKSYMÄÄN USAN TOIMIA IRAQISSA!

    • Pappi

      Olen huomannut vähän samaa.

      • jaana

        pappi kysyn sinultakin:oletko varma? Eiköhän jokainen kirjoita itsenään.

      • Pappi
        jaana kirjoitti:

        pappi kysyn sinultakin:oletko varma? Eiköhän jokainen kirjoita itsenään.

        En ole varma, mutta olen huomannut että monet viestit ovat tyyliltään, rakenteeltaan ja kirjoitustavaltaan hyvin samanlaisia. Niissä myös esiintyy samoja ilmaisuja ja "virheitä". En mitenkään arvostele sitä, että niissä on virheitä. On näissä minunkin viesteissä varmasti paljon virheitä, kun nopeasti ja huolimattomasti näitä kirjoittelen aina välillä. Toivottavasti kaikki pysyttäytyy siinä yhdessä nimimerkissä ja muut pysyttäytyy kirjoittelemasta muitten nimimerkeillä. Tällaisissa foorumeissa, joissa ei voi rekisteröidä tiettyä nimimerkkiä vaan nyt aina sattuu niitä "väärinkäytöksiä". Välillä jotkut yrittää luoda kannatusta omille viesteilleen kirjoittelemalla useilla eri nickeillä ja jotkut ovat mielestään hauskoja kirjoittaessaan muiden nimimerkeillä. En nyt enään viitsi syyttää ketään täällä kummastakaan, ettei tule riitaa.

      • on että

        jaana=santtu80

      • oikea on että
        on että kirjoitti:

        jaana=santtu80

        että oikea on että kirjoitti tuon "on ettän" nimellä kirjoitetun viestin. Ihan vaan että uskotte.

        santtu80=jaana

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe