Jouluako?

Jeesus syntyi yhtä ainoaa tarkoitusta varten: sovittaakseen syntimme Golgatan ristillä verellään ja kuolemallaan. Se, mihin aikaan vuodesta Hän syntyi, on hengelliselle elämälle yhdentekevää. Alkuseurakunta ei setvinyt Jeesuksen syntymän tai kuoleman ajankohtaa. He eivät viettäneet minkään kalenterien sanelemia juhla-aikoja. Gal. 4:10-11.
Emme löydä joulunvieton opetusta Raamatusta, koska siellä ei ole halaistua sanaa kerran vuodessa toistuvasta Jeesuksen syntymäjuhlasta. Alkuseurakunta ei viettänyt joulua. Tämä on fakta, ei mielipide. Eikä tämä totuus muutu ihmisten mielipiteiden mukaan. Joulunvietto-asiasta ei ole mainintaa Raamatussa, vaikka siellä kerrotaankin Jeesuksen syntymästä. "Sana tuli lihaksi!" Joh. 1:14.
Mutta jos uskossa olevat edelleen tahtovat viettää joulujuhlaa, on jokaisen kuitenkin hyvä tunnustaa, ettei kyseessä ole Raamatun opettama juhlapäivä!
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Joo. Alkuseurakunnassa ei juhlittu, syöty, juotu eikä naurettu. Kaikki vain rukoilivat 24/7, puhuivat vain pelastuksesta ja olivat synkän ja vakavan näköisiä. Mitäpä sitä elämää enää elämään, kun on uskoon tullut!

Mitä sinä voitat kaikista mukavista asioista kieltäytymiselläsi?

Äänestä

Joulun vietto perustuu perinteiseen talvipäivanseisauksen juhlaan. Kristityt ovat keksineet sen ohelle jonkun syntymäpäivän juhlimisen, mikä on täysin epäoleellista.

Talvipäivänseisaus on lähinnä astrologinen ilmiö.

Äänestä
  • Talvipäivänseisaus on lähinnä astronominen ilmiö.

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Talvipäivänseisaus on lähinnä astronominen ilmiö.

    Kappas, lipsahti.

    Äänestä

Eiköhän teidän käsityksenne ole vähän liian paljon yksinkertaistettu, mutta jos teidän uskonne perustuu siihen, niin olkoon menneeksi.

Sitä paitsi teidän syntienne sovittaminen on oikeastaan hukkaan heitetty, sillä ettehän tekään ole valmis tekemään yhtään mitään itse omasta puolestanne, vai miten on? Useimmat niin sanotut uskovaiset hokevat, että vain armosta, vain armosta, mutta omaa kilvoittelua pidetään täysin tarpeettomana.

Meidän tuleekin kysyä aivan suoraan ja rehellisesti, että mitä ihmeen kristillisyyttä tämä tämmöinen on? No silloinhan te tietenkin vastaatte, että te olettekin luterialaisia, joita sitovat vain Lutherin opetukset ja Luther on opettanut niin. Eikä teitä edes kiinnosta, missä asemassa Kristus onkaan elämässänne?

Äänestä

"Jeesus syntyi yhtä ainoaa tarkoitusta varten: sovittaakseen syntimme Golgatan ristillä verellään ja kuolemallaan"

Tosi armollinen jumala teillä, lisäksi Jumala pisti 13-vuotiaan Marian tiineeksi vastoin hänen tahtoaan.

Äänestä

Kyllä me tiedämme, ettei joulua ole raamatussa. Mutta kirkko meni eteen päin. On pyhä traditio, jota tulee noudattaa. Joulu on sellainen. Kirkko sai joulun jo 300 luvulla. Tämä on kunnioitettava vanha perinne.

Äänestä
  • "Kirkko sai joulun jo 300 luvulla. Tämä on kunnioitettava vanha perinne."

    Noin on. Jeesuksen syntymäajankohdasta ei todellisuudessa ole tietoa, vaan päiväksi on vain määrätty 25.12. Roomassa 300-luvulla. Myös Jeesuksen syntymävuoden on epäilty tulleen arvioiduksi väärin, mikä tarkoittaa sitä, että koko ajanlaskumme on väärin. ( Lähteenä Suuri perinnekirja )

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Uutta vuotta! kirjoitti:

Jeesus syntyi yhtä ainoaa tarkoitusta varten: sovittaakseen syntimme Golgatan ristillä verellään ja kuolemallaan. Se, mihin aikaan vuodesta Hän syntyi, on hengelliselle elämälle yhdentekevää. Alkuseurakunta ei setvinyt Jeesuksen syntymän tai kuoleman ajankohtaa. He eivät viettäneet minkään kalenterien sanelemia juhla-aikoja. Gal. 4:10-11.
Emme löydä joulunvieton opetusta Raamatusta, koska siellä ei ole halaistua sanaa kerran vuodessa toistuvasta Jeesuksen syntymäjuhlasta. Alkuseurakunta ei viettänyt joulua. Tämä on fakta, ei mielipide. Eikä tämä totuus muutu ihmisten mielipiteiden mukaan. Joulunvietto-asiasta ei ole mainintaa Raamatussa, vaikka siellä kerrotaankin Jeesuksen syntymästä. "Sana tuli lihaksi!" Joh. 1:14.
Mutta jos uskossa olevat edelleen tahtovat viettää joulujuhlaa, on jokaisen kuitenkin hyvä tunnustaa, ettei kyseessä ole Raamatun opettama juhlapäivä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu