Homot voi parantua !

Olevainen

Seuraava on sitaaatti Ristin Voitto -lehdestä, tänään ilmestynyt NR:33
(Missään ei sanota, ettei RV-lehdestä voisi lainauksia tehdä)

Bosnialainen "Nino",(Ninoslav Ostojic, 27v)(kuvankin voisin julkaista, se vaan ei tälle palstalle ole mahdollista)

>>Vähitellen Nino tajusi olevansa homoseksuaali.
Hän haki rakkautta ja hyväksynää miehiltä epätoivoisesti.
Paha olo ja tyhjyys olivat ainoat uskolliset seuralaiset. Mukaan tulivat huumeet, joiden vaikutuksen alaisena onneton mies etsi helpotusta oloonsa teknomusiikkia soittavista klubeista. Metallinen konemusiikki vaikuttaa voimakkaasti psyykeen ja alitajuntaan.
Tuo musiikki avasi nuorten mielet huumeille, homoseksualismille,ja erilaisille pervissioille, joita luulimme vapaudeksi.

Nino vapautui huumeista, teknomusiikin kahleista ja myös HOMOSEKSUAALISUUDESTA samalla kertaa.
Hieman ujostellen Nino kertoo, miten ihmeellistä on ollut nähdä tytöt aivan uudella tavalla, ja oppia kunnioittamaan heitä Jumalan luomuksina entisen halveksunnan sijaan.

35

1482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kadun nainen

      Homous on synnynnäistä. Aivan kuten tyhmyyskin,
      tai ihonväri.

      Pedofilia ja juoppous ovat oikeita esimerkkejä sairauksista, joista voi parantua.

      • Janos

        Jumalan Sanassa homostelua kylläkin kommentoidaan selkeästi sellaisessa muodossa, että kyseessä on tietoinen valinta, synti, KAUHISTUS...
        Kuka luulee tietävänsä Luojaa paremmin, mikä ihmisessä on synnynnäistä, mikä taas oman valinnan tulosta...
        terv.janos

      • Minä vaan...
        Olevainen kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Miltäköhän vuodelta tietosanakirjasi on? Psykoanalyysi kun alkaa ajatussuuntauksena olla vähän taaksejäänyttä elämää.

    • poikalapsi

      Taas alkoi eheyttäjien propaganda täällä. Homous on synnynnäistä, eikä se pois lähde, ei vaikka kuinka ruoilisi, levitoisi, tekisi mitä tahansa. Olevainen, olemme käyneet tämän keskustelun jo. Mikä sinua vaivaa, ihminen, kun et voi antaa järjen äänelle periksi. Ristin Voitto ei liene parhaita asialähteitä ainakaan tässä asiassa. Kristillisdemokraattien lehtikös se on?

      • Olevainen

        ehkä lähdekkään, mutta usko Jumalaan voi muuttaa homonkin heteroksi, niinkuin RV-lehden "uutinen" kertoi.Et mitenkään voi väittää asiaa toiseksi, koska se on tapahtunut Ninon kohdalla todeksi.

        RV-lehti on helluntaiherätyksen julkaisu, eli AIKA ry Keuruulla, Ison Kirjan yhteydessä.

      • homomies

        Väittäömäsi, että Ninio olisi muuttunut heteroksi, ei pidä lainauksesi perusteella paikkaansa. Missä hän sanoo, että hänestä on tullut heteroseksuaali?

        Helluntailainen lainaa helluntailaisten lehteä - missä on edes alkeellinen lähdekritiikki, Olevainen? Vastaapas tähän , ole hyvä.

    • poikalapsi

      Tarkistin: näkyy olevan helluntailaisten lehti. Mitä muuta voi odottaa siinä lehdessä olevan kuin propagandaa aiheesta? Eheyttäjät ovat pääosin Suomessa helluntailiikkeestä, ja näin hankitaan samoin uskovien tukea tuolle arveluttavalle eheyttelylle. Kirjoittaisin vastineen ko. lehteen, vaan eihän sitä julkaista...kun sananvapaus on vain helluntailaisilla.

      Ihan näin huonoon vitsiin en uskonut sinun Olevainen lankeavan, että käytät muka esimerkkinä eheytymisestä oman liikkeesi propagandalehden juttua. Sekin tuntuu kelpaavan näemmä, ei enää pelkkä Raamattu. Homoja saa kusettaa, kuten aiemmin on tässä kirjoiteltu...

    • kristitty

      Hei ajattele vähän.
      Sanotaan homous on sairaus siitä voi parantua.
      Sanotaan skitsofrenia on sairaus, siitä voi parantua, sanotaan sokeritauti on sairaus, siitä voi parantua....vai voiko noista mistään "parantua" ja tarvitseeko parantua.
      Eikö se ole paranemista, että itse hyväksyy oman sairautensa ja tulee sen kanssa toimeen.

      Sitäpaitsi homous ei ole sairaus, se on taipumus, se on perinnöllinen taipumus ja varmasti homoudesta kaikkein eniten kärsii homo itse. Ja me "terveet" nyt lähdetään sitten syyttämään näitä "poloisia".Onko se kristillistä.

      Mielestäni se, että helluntalainen saa "kiksejä" mm. siitä, että kuvaa alasti naisia ja katselee sitten niitä on syntiä enemmänkin kuin se, että osoittaa aitoa rakkautta vaikka rakkauden kohde sattuisi olemaan samaa sukupuolta.

      Ei homojen tarvitse parantua, sillä homot eivät ole sairaita. Me jotka, emme tajua sitä olemme "sairaita", koska emme anna inhimillisyydelle ja ihmiselle tilaa olla sellainen kun hän on.

      Menkäämme siis jokainen itseemme ja katsokaamme omat "vajavuutemme" ja alkakaamme vasta sitten heitellä niitä kiviä homoja päin, jos siihen on varaa...

        Hmmmmmmm.....Taidat itse olla puppelipoika.

      • kristitty
        Janos kirjoitti:

        Hmmmmmmm.....Taidat itse olla puppelipoika.

        En ole poika olen vanha täti ihminen, joka on käsittänyt, että kaikki Luojan luomat ovat samalla viivalla, olivat he sitten millaisia tahansa.

        Jumalan rakkaus kyllä riittää homoille ja muillekin "poikkeaville"....

    • nettirabbi

      On hyvä tuoda esiin myös tämä näkökanta - Jumala voi vapauttaa ja parantaa homoudesta kuten kaikesta muustakin! Niin kuin tapahtui viittaamasi Ninon elämässä...

    • Minä vaan...

      Mutta jos kerran Jumala vihaa homoutta ja voisi milloin tahansa parantaa kaikki maailman homot, miksi hän ei tee niin? Jos Hänelle on kaikki mahdollista, miksi Hän ei nyt tältä seisomalta kitke maailmasta huumeita, sotia, homoutta (jos se kerran syntiä on), muita kuin kristittyjä, sairauksia...? Senhän ei pitäisi kaikkivoivalle olla mikään ongelma...

      • qwer

        mutta kuinka moni homo haluaa parantua? Marginaalinen osa, minun tietääkseni. Jumala ei paranna ketään, joka ei halua parantua, Hän ei pakota ketään mihinkään. Omasta sydämestä se tahto täytyy tulla.

        Jumala antoi ihmiselle suuren etuoikeuden: vapauden. Kukin meistä käsittää sen eri tavalla. Jos ihmiset eivät yht'äkkiä enää pystyisi myös aloittamaan sotia tai sotimaan tai tekemään myös syntiä hyvien asioiden lisäksi, olisiko se enää vapautta? Tämä käy varmaan vertauksesta: Äiti:"Siivoa huoneesi!" lapsi:"Onko pakko?" äiti:"On!" lapsi:"Höh...*jupinaa*" äiti:"tai muuten et saa jälkiruokaa." lapsi: "No hyvä on...*lisää jupinaa*" *alkaa siivota*...
        Jos Jumala olisi kuin tämä äiti ja lapsi kuvaisi ihmistä, ei kuulostaisi varmaan kauhean herkulta? Edellisen kaltainen Jumalan siis pitäisi olla, jotta pahuus saataisiin kuriin tässä maailmassa. Rehellisesti sanoen: ihminen olisi silloin Jumalan orja. Oikeesti, kuinka moni loppujen lopuksi täältä tai yleensä koko maailmasta haluaisi kaikille pelkkää hyvää? En usko, että kukaan. Minä en ainakaan. Ihminen on sisältä niin mätä ja itsekäs, että homma ei toimisi. Kaikki tän maailman pahuus on ihmisen omaa syytä. Saatana tietty vähän avittaa, mutta saatana yksin ei kykene esim. tappamaan ketään. Sen täytyy ensin saada joku ihminen haluamaan sitä. Ja koska ihminen kuulee sen, hän tekee valinnan; joko tottelee, tai ei. Mutta koska ihminen on niin TYHMÄ, hän tottelee ennemmin Saatanaa, kuin Jumalaa. Tämä pätee ihan kaikkiin ihmisiin. Sinuun ja minuun, kaikkiin yhtä paljon! Kaikki sotkut tässä maailmassa, sodat, huumeet, sairaudet yms. ovat siis ihmisen oman tyhmyyden ja itsekkyyden tulosta! Siis synnin!Toki synti on suurempi sen, joka saa ihmiset tekemään pahaa, mutta ihminen voi valita joko hyvän tai pahan. Jumala ei luonut täydellistä ihmistä, joka automaattisesti valitsisi heti hyvän(koska tämä ei olisi vapaa), vaan heikon ja uteliaan (ja lopulta tottelemattoman) ihmisen, jolla on vapaus valita, väärinkin. Ja ihminen valitsi väärin! Aatami ja Eeva valitsivat väärin! Kädet, kotka tehtiin antamaan, nyt riistävät! Kädet, jotka tehtiin parantamaan, nyt tappavat! Ihmisen kädet! Voimmeko olettaa, että Jumala, joka on Pyhä Jumala, menisi korjaamaan saastaisen ja syntisen kurjan ihmisen sotkuja? Emme! Pelastaisiko Hän samaisen ihmisen helvetiltä? Ei, koska Jumala ei Pyhyytensä vuoksi voi hyväksyä syntiä valtakuntaansa. MUTTA ARVATKAAS MITÄ?? Jumalalla oli vielä ässä hihassa! Se, jota Saatana ei tiennyt; Jumala lähetti oman poikansa Jeesuksen tälle kurjalle planeetalle kuolemaan ristillä meidän kaikkien kurjien ihmisten puolesta, koska Hän RAKASTAA meitä silti! Vaikka olemme tehneet kaikkia hirvityksiä. (Jos minä olisin Jumala, vihaisin ihmisiä, mutta onneksi en ole.) Hän rakensi sillan ihmisen ja Jumalan väliselle kuilulle Jeesuksen ristinkuoleman kautta. Jeesus kuollessaan muuttui synniksi. Ihmiset ristiinnaulitsivat Jumalan pojan! Sinä takuulla vihaisit ihmistä, joka tappaisi sinun lapsesi, minä ainakin vihaisin! Mutta se oli sen arviosta. Jeesus kuoli vapaaehtoisesti jokaisen meidän ihmisten puolesta, jotta meidän ei kuoltuamme tarvitsisi mennä helvettiin, ikuisiksi ajoiksi eroon Jumalasta! Kun me uskomme Jeesuksen kuolleen ristillä juuri meidän syntiemme tähden ja hyväksymme sen omalle kohdallemme, olemme pelastetut tältä hirveältä tuomiolta ja pääsemme kuoltuamme taivaasen! Tätä saatana ei tiennyt. Jos olisi, hän ei ikinä olisi kiihottanut ihmisiä tappamaan Jeesusta. Synti ja pahuus ovat ja pysyvät tällä tuomitulla pallolla, eikä sille voi mitään! Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asioita kannata yrittää parantaa. Se on meidän ihmisten tehtävä, ei Jumalan. Hän loi maailman täydelliseksi, mutta me ihmiset saatanan "avulla" tuhoamme sitä. Tämä pallo on meidän ihmisten vastuulla. Jos Jumala joitaisi kaiken pahuuden pois täältä noin vain, pääsisimme liian vähällä. Jumala voisi sen tehdä, mutta ei tee. Eiköhän tässä ollut argumentteja tarpeeksi...

    • poikalapsi

      Minä päätin jo tahollani vaieta, jun huomasin, ettei keskustelu Olevaisen, nettirabin ja -papin yms kiihkohelluntailaisten kanssa homoudesta johda mihinkään. Niinpä Olevainen nosti asian itse uudestaan tapetille. Jotakin tässä nyt on: miksi asiaa pitää uudestaan ja uudestaan puida? Mikä tässä asiassa on niin kipeää Olevaiselle ja näille toisille. Veikkaan, että jomous tulee heille liian lähelle: tulkaa nyt ulos sieltä japista ja kertokaa, että juuri tällaisia te olette, juuri itseänne te syntisiksi moititte, kun homoja moititte. Olen aika varma siitä, että homous on teille tabu, koska se on omakin ominaisuutenne. Mikään muu ei tunnu selittävän SAMOJEN raamattuperäisten jorinoiden toistamista yhä uudestaan ja uudestaan. Eri ihmiset vastaavat, perustelevat omat näkemyksensä - vaan eihän näille kelpaa, ei tarvitse kuunnella. Haluavat kai masokistisesti ruoskia itseään, homoa.

      Seta voisi tarjota teillekin oikeaa tietoa ja vertaistukea.

      • Maahinen

        ja huomaan että sinä, poikalapsi, olet saanut aika tylyjä tuomioita suoraan helvettiin. En osaa asettua asemaasi, mutta olen pahoillani että koet joutuneesi "vainon" uhriksi. Kuulutko johonkin seurakuntaan missä sinua ei hyväksytä? Muista että vaikka ihmiset eivät hyväksy niin Jeesus hyväksyy ja rakastaa.

        Mielestäni ei kannata pohtia sitä onko homoseksuaalisuus "oikein" vai "väärin", vaan sitä kuinka se elämäntapana vaikuttaa omaan elämään. Jumala haluaa meille vain hyvää. Jos koet olosi hyväksi ja koet pystyväsi elämään lähellä Herraa ja elämänkumppanisi hyväksyy sinun uskosi, niin miksi olisi niin paha asia että rakastat toista miestä? Ymmärrän kyllä Raamatun kannan asiaan ja sen että Jumala kehottaa ihmisiä välttämään sukupuolisuhteita samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Mutta on paljon asioita joita tulisi välttää. Jotkut uskovatkin ihmiset polttavat tupakkaa ihan tolkuttomia määriä, ja Jeesus rakastaa heitäkin ihan samalla tavalla kuin niitä jotka eivät "tuhoa itseään" tällä tavoin.

        Olisi hienoa jos voitaisiin keskustella asioista hieman suvaitsevammin. En usko että kukaan voi täysin ymmärtää toista ellei ole itse ihan samassa asemassa hänen kanssaan. Minäkään en ymmärrä homoja, mutta rakastan heitä sillä rakkaudella jonka Herrani Jeesus on minulle lahjoittanut.

        Ja pelastushan on yksin uskosta Jeesukseen, joten mitään helvettituomioita en lähtisi jakamaan...

      • poikalapsi
        Maahinen kirjoitti:

        Tämä keskustelu ei ole ollut mikään helppo koulu, mutta on se silti kannattanut. On tullut sekin toteen näytetyksi, että toisilla on empatian lahja, toisilta se kokonaan puuttuu. Toiset myös jaksavat ajatellen lukea viestejä, kuten sinä. Kiitos sanoistasi. Omana itsenäni aion pysyä, koetan myös olla vahingoittamatta ketään itseänikään.

        KAIKKEA HYVÄÄ!

      • copy
        poikalapsi kirjoitti:

        sovellus helluntailaisille:

        - Vihaa homoja
        - Kaikkia vihollisia voi tappaa - kenttäpiispa siunasi aseet juuri
        - Voit toki totuutta vääristellä, ettet itse kuseen joudu
        - Homojen ja muiden vähemmistöjen "kusettaminen" tuotteiden/ palveluiden hinnassa on kuitenkin sallittu

      • Ritva
        copy kirjoitti:

        Vastauksia sinulle:

        Minä en vihaa homoja, mutta homous on Raamatun mukaan syntiä. Minä en pysty tuomitsemaan homoa, murhamiestä, varasta enkä huorintekijää. Mutta se, mitä he tekevät, on syntiä.

        Minä en voisi tappaa ketään ihmisiä, minulla ei ole vihollisia. Joitain ihmisiä pelkään kylläkin, kun he huutavat ja raivoavat, mutta minä pelkään, en vihaa. Jeesus sanoi: " Rakastakaa niitä, jotka teitä vihaavat." Kuka se kenttäpiispa oli.

        En halua vääristellä totuutta, olen itsekin armahdettu syntinen, Jeesus kantoi kaikki minun syntini ristillä ja olen pyytänyt anteeksi syntejäni. Kaikkein eniten haluaisin, että pystyisin rakastamaan Jeesusta aina vaan enemmän ja myös ihmisiä tahtoisin rakastaa aina vaan enemmän.

        Ennen uskoontuloani olin niin täynnä vihaa, että olisin halunnut vaikka tappaa kaikki ihmiset. Nyt kauhistuttaa nuo ajatukset, mutta sellainen minä olin. Kiitos Jeesukselle, että Hän on muuttanut minua, entisestä ihmisten vihaajasta on tullut ihminen, joka haluaa kohdella kaikkia ihmisiä rakkaudella ja kunnioituksella.

        En ymmärrä, miten minä olen "kusettanut" homoja ja muita vähemmistöjä. Vaikka kuinka miettisin, en kyllä nyt keksinyt. Voisitko kertoa sen minulle.

      • Olevainen

        puheeksi siksi, että avaus lainaukseni todistaa sen, että siitä voi parantua,se taas johtaa siihen, että se on,homous, vain luonnoton vietti, josta voi vapautua myöskin.
        Se on kaiketi niin himokas parisuhde, että kukaan homoista ei ole kiinnostunut parantumisesta, vaikka se olisi mahdollista, sekään ei varmaan tapahdu, ellei HALUAKKAAN ?

        Sinulla on hirveän vääristynyt - kateellisen kuuloinen kaiken huipuksi - käsitys homoudesta. Se on enimmäkseen ihan kaikkea muuta kuin seksiä, mutta turhaan minä sinulle selitän. Himokkuus, johon viittaat, ei ole sen enempää homojen kuin heteroidenkaan synti, jos himo sitten synti jollekulle on.

        Muuten, lainausksesi ei todista mitään siitä, että kuvattu henkilö ei enää olisi homo. Arvostan minäkin naisia ihan samalla tavalla kuin hän, mutta silti olen homo - Luojan luoma homo. Homous ei edelleenkään ole sairaus, joten siitä ei voi myöskään parantua. Suomen nykyinen tautiluokitus on muuten erittäin tiukan seulan läpi tutkittu ja asiantuntevasti laadittu. Vai oletko siitäkin eri mieltä, koska Raamatussa ei ole tautiluokituksia...

      • En ole homo

        Miksi luonnossa, eläinkunnassa, esiintyy homoseksuaalisuutta? Jos homoseksuaalisuus on osa luomakuntaa ja luontoa, niin kuinka se voi olla luonnotonta?

        Että Raamattu on oikeassa, myös tässä homoasiassa, koska se on Jumalan sanaa, jos siitä yhden asian jättää epäuskon takia pois, hylkää koko Jumalan Sanan.
        Raamattu ,joko on Jumalan kirjoittama ihmisten kautta Pyhän Hengen ohjaamana Jumalan ilmoitus tahdostaan ihmiseen nähden, tai sitten ei.
        Minä uskon että on.

      • Olevainen
        En ole homo kirjoitti:

        Miksi luonnossa, eläinkunnassa, esiintyy homoseksuaalisuutta? Jos homoseksuaalisuus on osa luomakuntaa ja luontoa, niin kuinka se voi olla luonnotonta?

        nähdä sitä luonnollisena, ensiksi sen tahden, koska Jumala ei ole homoja luonut, se on lankeemuksen seurausta, niinkuin kaikki , mikä ei ole sopusoinnussa itsensä kanssa.

        Toisekseen on voi käsittää, että kaksi karskia miestä rakastelee keskenään, etkö todella itse huomaa, miten vastenmieliseltä se näyttää, ajatuskin iljettää. Tämä on mielipiteeni, en silti sano sinua iljettäväksi, vaikka olet homo, yksilönä olet tavallinen yhtälailla kuin kuka tahansa, mutta yhtyessä toiseen samaa sukupuolta olevaan, se yhtyminen on iljettävää, ei ihmiset sinänsä.

        "en silti sano sinua iljettäväksi, vaikka olet homo", kirjoitat vaikka olen sanonut ja se ilmenee jo nimimerkistänikin että en ole homo. Jos olisin, ei minulla olisi mitään ongelmaa tunnustaa sitä. Laitan ylläpidolle viestiä kuinka vääristelet asiaa valheellisesti ja vastaat henkilökohtaisella tasolla, vaikka kysymys koski yleisesti sitä, kuinka homous voisi olla luonnotonta koska luomakunnassa, elikkä luonnossa ja eläinkunnassa esiintyy homoseksuaalisuutta?

        "koska Jumala ei ole homoja luonut, se on lankeemuksen seurausta, niinkuin kaikki , mikä ei ole sopusoinnussa itsensä kanssa." Taas puuttuu perustelut, olevainen. Väität samaa päivästä toiseen, hoet, jankutat. PERUSTELE EDES KERRAN. Se on kehäpäätelmä, että asia on niin, koska sinä niin Raamatusta luit - koska et ilmiselvästi ymmärrä lukemaasi. Ole hiljaa koko aiheesta tai perustele. Sinusta olisi tosiaan syytä ilmoittaa ylläpidolle, koska yrität manipuloiden käännyttää täällä. Suomi24 tuskin on helluntailaisten kanava.

        on siinä, että Raamattu sanoo homouden synniksi, ja synti on tullut lankeemuksessa, ei Jumala luonut syntiä, sehän olisi silloin Jumala itseänsä vastaan, ja sanaansa.

      • Olevainen
        En ole homo kirjoitti:

        "en silti sano sinua iljettäväksi, vaikka olet homo", kirjoitat vaikka olen sanonut ja se ilmenee jo nimimerkistänikin että en ole homo. Jos olisin, ei minulla olisi mitään ongelmaa tunnustaa sitä. Laitan ylläpidolle viestiä kuinka vääristelet asiaa valheellisesti ja vastaat henkilökohtaisella tasolla, vaikka kysymys koski yleisesti sitä, kuinka homous voisi olla luonnotonta koska luomakunnassa, elikkä luonnossa ja eläinkunnassa esiintyy homoseksuaalisuutta?

        ei varsinaisesti sano muuta, kuin kuka on kirjoittaja, pidin sinua homona, koska kirjoitat asiasta niinkuin olisit homo, tässä oli, sen sanon, kyllä vähän sitä, että halusin tietää, oletko homo vai et, anteeksi nyt jos se loukkas sinua.
        Yleensä olen homoudesta pyrkinyt kirjoittamaan henkilöttömästi.

      • poikalapsi
        Olevainen kirjoitti:

        on siinä, että Raamattu sanoo homouden synniksi, ja synti on tullut lankeemuksessa, ei Jumala luonut syntiä, sehän olisi silloin Jumala itseänsä vastaan, ja sanaansa.

        Raamatusta et löydä kohtaa, jossa sanottaisiin yksiselitteisesti, että homoseksuaalisuus olisi syntiä Tiedät sen, jos kerran Raamattua tunnet. Parempia perusteluja?

    • Mies

      Jos yks homo "parantuu" niin parantuuko kaikki?
      Jos yksi lähtee kävelemään pyörätuolista, lähteekö kaikki?
      Kuinka se selitätte? Jo homo ei parannu, mitä sitten,,oma syys,niikö?

      Kuinka voi ihminen olla noin sokee ja uskoa kaiken niin perusteellisen yksinkertaisesti? Ei muu kuin fanaatikko psytyy tuollaiseen epätodelliseen asiaan.

    • En ole homo

      "Hieman ujostellen Nino kertoo, miten ihmeellistä on ollut nähdä tytöt aivan uudella tavalla, ja oppia kunnioittamaan heitä Jumalan luomuksina entisen halveksunnan sijaan."

      Artikkelissa annetaan ikävästi ymmärtää että jos eivät kaikki, niin ainakin melkein kaikki homoseksuaalit suhtautuisivat vastakkaiseen sukupuoleen halveksivasti. Tämähän ei todellakaan ole totta. Suhtautuminen toisiin ihmisiin ja sukupuoliin riippuu täysin henkilön luonteesta ja henkisestä kehittyneisyydestä, sekä kyvystä suvaita erilaisuutta itseensä nähden, ei ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta.

    • Kadun nainen

      Olevaiselle:
      Homofobiasta voi parantua!!!

    • nettirabbi

      Jeesus ei parantanut ketään väkisin, eikä paranna tänäkään päivänä, vaan kysyy aina ensin:

      "Mitä tahdotte, että minä teille tekisin?"

      Ongelmamme on tämä, kuten Masa kirjoitti kirjoituksessa "homot muurahaispesällä":

      _____________________________________________________________
      SYNTI, RIKKINÄISYYS JA SAIRAUS OVAT OVAT LUONNOLLISIA JA NORMAALIA IHMISKUNNALLE.

      JUMALAN NÄKÖKULMASTA KATSOTTUNA NE OVAT KUITENKIN EPÄLUONNOLLISIA JA EPÄNORMAALIA!
      EHEYS, PARANTUMINEN JA SYNNITTÖMYYS OVAT LUONNOTTOMIA ILMIÖITÄ TÄSSÄ MAAILMASSA!!!!!
      _____________________________________________________________

      • poikalapsi

        Eheytys on helluntailaista propagandaa, joka perustuu amerikkalaiseen , tahalliseen psykoanalyysin väärintulkintaan. Asiaa vankasti sivuaa myös suomalainen Olli Stålströmin väitöskirja. Ottakaa nyt jo tietoakin vastaan tuon luulon, taikauskon ja raamattuhokemisen sijaan.

        Homous on ihmisen luotu ominaisuus, jota ei voi poistaa. Se ei ole synti sen enempää kuin heteroseksuaalisuuskaan. Siihen ei voi käännyttää eikä siitä voi poiskaan käännyttää, vaikka nettirabbi kuinka omasta homoudestaan pois haluaisikin.

    • swedupelle

      Se olisi jo ihme jos parantuisit raamatun sinuun kohdistuvasta otteesta, ja täyttyisit Jumalan rakkaudella, silloin voisit kokea jotain sellaista mitä mikään muu kokemus ei vastaa.
      Pyydä niin sinulle annettakoon.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe