Arttu helsingissä?

Poliisi: Kadonneesta Artusta tullut useita vihjeitä ympäri Suomen

Vapaaehtoiset etsivät Arttua myöhään perjantaina illalla Ylöjärvellä, mutta palasivat lopulta pettyneinä Ylöjärven poliisiasemalle.
Torstaista asti kateissa olleesta 8-vuotiaasta Arttu Ollilasta on tullut poliisille useita vihjeitä ympäri Suomen.

– Vihjeitä on tullut useasta suunnasta. Yhden vihjeen mukaan hänet olisi nähty Helsingissä istumassa bussissa, kertoo rikoskomisario Jari Kinnunen Pirkanmaan poliisilaitokselta.

Miten poliisi suhtautuu Pirkanmaan ulkopuolelta tulleisiin havaintoihin?

– Kaikki tarkistetaan, mitä pystytään. Tähän mennessä vihjeet eivät ole tuoneet ratkaisua.

Mihin aikaan Artun etsintöjä tänään lauantaina jatketaan?

– En pysty vielä sanomaan tuohon mitään, kun en ole vielä Ylöjärvellä. Vasta paikan päällä selvitetään, löytyykö tälle päivälle jotain järkevää etsintäaluetta.

Onko koulu vahvistanut poliisille, että oliko Arttu joulujuhlassa?

– Minun täytyy tarkistaa tuo myöhemmin. Olen ottanut tämän tapauksen tutkintavastuulleni tänään kuudelta aamulla, joten en ole vielä perehtynyt kaikkiin yksityiskohtiin.

Onko Artun kännykkää tai muuta omaisuutta löytynyt maastosta etsintöjen aikana?

– Ei ole löytynyt.

Epäileekö poliisi, että tapaukseen voisi liittyä rikos?

– Tapausta tutkitaan edelleen henkilön katoamisena.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784523649/artikkeli/poliisi kadonneesta artusta tullut useita vihjeita ympari suomen.html

Onko poika karannut kotoaan? Miksi?
0169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


synkkä salaisuus? kirjoitti:

Poliisi: Kadonneesta Artusta tullut useita vihjeitä ympäri Suomen

Vapaaehtoiset etsivät Arttua myöhään perjantaina illalla Ylöjärvellä, mutta palasivat lopulta pettyneinä Ylöjärven poliisiasemalle.
Torstaista asti kateissa olleesta 8-vuotiaasta Arttu Ollilasta on tullut poliisille useita vihjeitä ympäri Suomen.

– Vihjeitä on tullut useasta suunnasta. Yhden vihjeen mukaan hänet olisi nähty Helsingissä istumassa bussissa, kertoo rikoskomisario Jari Kinnunen Pirkanmaan poliisilaitokselta.

Miten poliisi suhtautuu Pirkanmaan ulkopuolelta tulleisiin havaintoihin?

– Kaikki tarkistetaan, mitä pystytään. Tähän mennessä vihjeet eivät ole tuoneet ratkaisua.

Mihin aikaan Artun etsintöjä tänään lauantaina jatketaan?

– En pysty vielä sanomaan tuohon mitään, kun en ole vielä Ylöjärvellä. Vasta paikan päällä selvitetään, löytyykö tälle päivälle jotain järkevää etsintäaluetta.

Onko koulu vahvistanut poliisille, että oliko Arttu joulujuhlassa?

– Minun täytyy tarkistaa tuo myöhemmin. Olen ottanut tämän tapauksen tutkintavastuulleni tänään kuudelta aamulla, joten en ole vielä perehtynyt kaikkiin yksityiskohtiin.

Onko Artun kännykkää tai muuta omaisuutta löytynyt maastosta etsintöjen aikana?

– Ei ole löytynyt.

Epäileekö poliisi, että tapaukseen voisi liittyä rikos?

– Tapausta tutkitaan edelleen henkilön katoamisena.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784523649/artikkeli/poliisi kadonneesta artusta tullut useita vihjeita ympari suomen.html

Onko poika karannut kotoaan? Miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu