Synoviaalikysta ja selän kuntouttaminen

Hakeuduin kipeän selän ja puutuvan ja ajoittain särkevän jalan johdosta asiantuntijalääkärille, joka lähetti selän magneettikuvaukseen. Lopputulos; synoviaalikysta (nestepallura) joka ahtauttaa spinaalikanavaa (selkäydinkanavaa) erityisesti, koska osa siitä pullistuu ligamentum flaviumin sisälle. Lisäksi jonkin verran diskusprotuusiota (ymmärtäisin myös näiden olevan rappeutumaa tai ahtaumaa).

Kysymys: Koska leikkaus ei varmaankaan vielä ole ajankohtainen, eikä selkään ole kohdistunut äkillistä rasitusta tai vammaa (pikemmin pitäaikaista kirjoituspöydän takana istumista ja TV:n edessä löhöämistä, mikä olisi oikea tapa kuntouttaa kipeää selkää? Kumpa auttaa enemmän, lämpö vai kylmähaude? Kävelen ulkona jo nyt vähintään kaksi tuntia päivässä. Jatkuva särky ei kohenna mieltä, vaikka olikin helpotus saada tietää, ettei välitöntä vaaraa ole. Selän leikkaukset johtavat turhan usein leikkauskierteeseen.
16901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

istumisen vähentäminen on hyvä konsti.
selkävaivat ovat itse aiheutettuja -- ei siis muualta tarttuneita tauteja tms. Niitä voi itse hankkia lisää tai niistä voi omilla valinnoillaan päästä eroon.
Kaveri sanoi jättäneensä selän kiertojumpan pois ja koki ihmeparantumisen -- ei mitään vaivaa!
on hyvä välttää asioita joiden aikana tai jälkeen tuntuu vaivaa, kipua tai epämukavaa oloa.
Kaikki on silloin ok kun selässä ei tunnu mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selkä kuntoon kirjoitti:

Hakeuduin kipeän selän ja puutuvan ja ajoittain särkevän jalan johdosta asiantuntijalääkärille, joka lähetti selän magneettikuvaukseen. Lopputulos; synoviaalikysta (nestepallura) joka ahtauttaa spinaalikanavaa (selkäydinkanavaa) erityisesti, koska osa siitä pullistuu ligamentum flaviumin sisälle. Lisäksi jonkin verran diskusprotuusiota (ymmärtäisin myös näiden olevan rappeutumaa tai ahtaumaa).

Kysymys: Koska leikkaus ei varmaankaan vielä ole ajankohtainen, eikä selkään ole kohdistunut äkillistä rasitusta tai vammaa (pikemmin pitäaikaista kirjoituspöydän takana istumista ja TV:n edessä löhöämistä, mikä olisi oikea tapa kuntouttaa kipeää selkää? Kumpa auttaa enemmän, lämpö vai kylmähaude? Kävelen ulkona jo nyt vähintään kaksi tuntia päivässä. Jatkuva särky ei kohenna mieltä, vaikka olikin helpotus saada tietää, ettei välitöntä vaaraa ole. Selän leikkaukset johtavat turhan usein leikkauskierteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu