Komisario Palmu...

allekirjoittaneen emännän kanssa noissa Palmuissa sitten. Hänekin mielestään huippuja ja katselee parin kuukauden välein kaikki aina läpi. Ei sen puoleen ovathan ne kyllä jotain sellaista mitä ei enää nykyään osata tehdä. Kyllä silloin tällöin itsekin katselee ne uudelleen.

Suomalaiset elokuvat kun kuitenkin (etenkin mustavalkoiset) olivat aikanaankin sellaisia että ne olivat joko täyttä osittain puuduttavaakin draamaa, esimerkkinä niskavuori -sarja yms ja valtaosa Tauno Palon elokuvistakin sun muut vastaavat. Tai sitten tyypillisiä sotilasfarsseja ym. joita taidettiin tuoda 20 kappaleen kuukausitahtia suunnilleen.

Palmut kuitenkin menevät juuri passelisti näiden väliin. Ei mitään kermakakkukohellusta mutta ei myöskään sitten liian vakavaa.

Sledge eli moukarimieshän nyt oli aivan helmi! Mahtaako sitten johtua siitä että oli yksi ehdottomia suosikkisarjojani vajaat parikymmentä vuotta sitten kun oli aivan muksu. Hauska se kyllä oli nytkin taas kun tuli telkasta reilu vuosi sitten. Meinaatko shaftilla tätä dekkarisarjaa, tai oikeastaan kolmea elokuvaa? Hyviä nekin ovat mutta ei oikein jaksanut katsoa kuin kerran. 70-luvun batman vähän on menettänyt vuosien varrella hohtonsa itselläni...

Batman tv-sarja on 60 juttuja.

Meillä katsotaan Palmuja koko perheen voimin. vastikään hankimme kolme dvd:nä saatavissa olevaa Palmua. Kerran vuodessa katsomme Palmut läpi, aiemmin videolla ja nyt dvd:nä.

Palmujen salaisuus on hyvien pääosanesittäjien lisäksi loistavissa sivuhenkilöissä. Esimerkkeinä voisi mainita Pentti Siimes (Aimo Rykämö, Kurt Kuurna ja toimittaja), Helge Herala (majuri Vadenblick, Risto Mäkelä (saarnaaja Mustapää), Elina Salo (Kirsti Skroff), Matti Pihlaja (kiroileva autonkuljettaja), Saara Ranin (Amalia Rygsek), Matti Oravisto (Kosti Kula), Ari Laine jne.

Paras Palmu on "Kaasua". "Tähdet kertovat" on turhan aliarvostettu, se tulee mielestäni toisena. "Vodkaa" on taas heikoin Palmu. Siihen ympättiin liikaa neuvostoliiton ylistystä ja agenttimeininkiä ja lisäksi Palmu oli vieraassa ajassa ja ympäristössä. Toisaalta, eihän sillä ole Waltarin kanssa muuta tekemistä kuin päähenkilöt.

Itse olen nähnyt Palmut niin monta kertaa, että osaan ne melkein ulkoa. Varsinainen dekkarijuoni ei siksi tietenkään oikein enää säväytä, mutta loistavista henkilöhahmoista voi nauttia aina uudelleen.