Vammainen vauva

Hei,
Ensinnäkin oletkos ihan satavarma että lapsella on jokin vamma?sehän se olisi vasta noloa jos menet jotain kyselemään jos lapsi onkin ihan terve!?
Vaikuttaako muuten vammaiselta vai pelkästaan ulkonäön perusteella?
Onhan monilla terveilläkin vähän outoja kasvonpiirteitä varsinkin voi olla vauvoilla,piirteethän voivat iän myötä tasoittua....minkäs ikäinen kyseinen lapsi on?

Jos äiti ei itse lapsen vammaisuudesta ole puhunut, voi olla että lapsi ei edes ole vammainen.
Mitä ovat nuo ulkoiset piirteet?
Tiedätkö, että lapsi voi olla vakavasti vammainen ja näyttää täysin normaalilta?
Kannattaisi myös oikolukea kirjoituksensa ennen postausta.

Kiitos vastauksista! Olen ihan varma, että 7kk ikäinen lapsi,kenestä puhe, on joku syndrooma. Ei välttämättä Down, koska silmät olivat erilaiset,muttei kuitenkin terveen lapsen silmät. Silmät olivat hyvin isot ja eri paikassa kun muuten.Googletin ja löysin tietoa sellaisesta kromosomi virheestä. Suu/kieli veltto niin miten Downi lapsilla.

hmm.. no voisithan varovasti jutella kyseisen äidin kanssa ehkä hänelle tekisikin hyvää jutella jonkun kanssa, jos lapsi ei olekkaan terve,mutta miten voit olla niin varma asiasta? millaisesta kromosomi virheestä sitten löysit tietoa ?
roikkuuko kieli siis ulkona vai miten on veltto suu/kieli?
onko silmät sitten kaukana toisistaan vai miten?
itse en kyllä lähtisi yhden ulkonäkö seikan perusteella diagnosoimaan vammaiseksi!
ottaako kuitenkin normaalisti kontaktia ? voisi olla todella loukkaavaa äidille jos menet juttelemaan hänen vammaisesta lapsestaan joka onkin terve..mutta toisaalta jos lapsella sitten onkin joku vamma niin äiti varmasti kaipaisi ihmistä kenelle jutella ja purkaa huoliaan.

kuinka läheinen olet kyseisen äidin kanssa ? näytte varmaan jonkun verran jos samanikäiset vauvat,mutta sanoisin että älä sano mitään jos ette ole tyyliin "parhaita kavereita"...ellei itse ota puheeksi...

Itselläni tavallisen näköinen lapsi, joka kuitenkin vaikeasti vammainen. Koska lapsesta ei näe päällepäin mtn, puhuvat vieraat ihmiset meille ihan tavallisesti. Mikset kokeilisi samaa? Vammainen lapsi voi olla vaikkei siltä näyttäisikään tai sitten ihan tavallinen, mutta hassun näköinen. Itse kerron avoimesti lapsen vammasta ja toivon, että ihmiset uskaltaisivat tulla suoraan kysymään ja sanomaan mitä ajattelevat. Kerron mielelläni meidän erilaisuudestamme ja on tärkeää, että muut kanssamme liikkuvat vanhemmat tietävät pojan vammasta, jotta voivat reagoida meihin sitten normaalisti. Tällöin lapsensakin oppivat, että vammaisuus on tavallista ja se ei tee kaverista vähempiarvoista. Mitä enemmän ympärillämme elävät tietävät lapsestamme, sen tavallisempia me olemme ja meidän on kivampi olla muiden seurassa. Kannustan siis kysymään suoraan asiasta, kohteliaasti ja avoimesti. JA NIIN, en kaipaa ympärilleni vain ihmisiä joille purkaa huoliani, minulla on jo parhaat ystävät ja muu tukiverkko jolle purkautua. Emme kaipaa sääliä tai tuijottelua, vaan tavallista kontaktia tavallisiin perheisiin, oli niissä vammaisia tai ei. Olet sellainen äitikaveri tutullesi kuin olet ollut tähänkin saakka, oli lapsi vammainen tai ei.

Aloittaja älä ole tekemisissä vauvan ja äidin kanssa jos noin ottaa koville.

Ihan oikeesti itse olen näyttänyt vammaiselta pentuna siis pirun ruma olin vauva iästä tuonne 14v saakka.

Nyt aikuisena olen normaali työssä normmali koulut käyneenä . Ja luen kyseistä

tekstiä silmät pyöreänä. Minulla pienet pyöreät silmät ja aika iso peruna nenä.

JOs oikeasti haluat ystävystyä ko äidin kanssa , puhu hänen kanssaan aivan luonnollisesti ja ole sitten luottamuksen arvoinen , jos hän kertoo sinulle asioistaan , älä levittele hänen tietojaan muille ja puhu muutenkaan hänen asioistaan , se on oikeaa ystävyyttä .

Vammainen lapsi on vanhemmille rakas ja ainutlaatuinen , emme tiedä mitä meille tässä elämässä tapahtuu , voi tulla vammaa ja sairautta pitkin elämän vartta , mieti miten arvelet itse , että toivot ihmisten lähestyvän , luonnollisesti ja elämää arvostaen , tärkeintä on kuuntelu .

Pahinta , puhua päälle omia juttuja tai jonkun juttuja , jolla asiat on vielä pahemmin tai liki kuollut yms. Niinhän usein tapahtuu .

Alkuperäisen kysymyksen ymmärrän hyvinkin siinä mielessä, että jos ei ole koskaan kohdannut vammaisia tai heidän lähimpiään, ei se ensimmäinen kohtaaminen kovin luontevaa voi olla. Siitä huolimatta, asioita voisi miettiä vähän pitemmälle ennen kuin tekee omia johtopäätöksiä.

Jos tämän tuttavasi lapsi on vammainen, hänen äitinsä varmaan ottaa itse asian puheeksi, mikäli katsoo tarpeelliseksi siitä puhua.

Miten kuvittelet, että tämä oletettu vammaisuus on surullista ja raskasta tuttavallesi? Tai että hän kokee henkistä uupumusta siitä? Luultavasti hän on asian hyväksynyt ja käsitellyt lapsensa vammaisuuden jo aikaa sitten. Ja vaikka vammaisuus tulisikin vasta vanhemmalla iällä ja kehityksen kautta ilmi, hän on jo rakastunut lapseensa sellaisenaan.

Niin minä uskoisin. Minulla on erityislapsi. Tiesin lapseni "vammaisuudesta" jo raskauden puolivälissä. Oli aikaa sulatella asiaa. Samalla jouduimme mieheni kanssa valmistautumaan myös pahimpaan... Kun lapseni syntyi, en ajatellut tai toivonut mitään muuta niin paljon kuin että hän jäisi eloon. Lapseni oli syntyessään ja on edelleen, kaunein ihminen maailmassa. Itse en tiedä näkyykö hänen vammaisuutensa päälle päin. Meillä kaikilla on ominaispiirteemme. Meistä tytöllämme on aivan ihanat isot silmät ja hassu höröttävä korva. Vuoden ikäinen tyttömme on nauravainen ja tyytyväinen lapsi. Hymyileväinen vammainen ei missään tapauksessa ole "pirun ruma", ainakaan minun mielestä.

Vammaisen lapsen kanssa jaksaa samalla tavalla kuin elämää yleensäkkin. Päivä kerrallaan. Joskus on huonoja ja väsyttäviä päiviä, toisinaan riemuntäyteisiä. Tyttömme vammaisuutta ei ole tarpeen salata, mutta ei tarpeen tuputtaakkaan. Kerron ihmisille itse, mistä lapseni mahdollisesti poikkeava käyttäytyminen johtuu, eikä sitä tarvi toisten arvailla. Jos ja kun hän käyttäytyy poikkeavasti. Ulkonäköön liittyviä kysymyksiä en toivo kenenkään esittävän. Toteamuksia olen vain kuullut, toisten mielestä tyttö on äitinsä näköinen kun taas toisten mielestä isänsä.

Mieluummin vastaisin kysymykseen "Millaiselta sinusta tuntuu olla äiti?" kuin "Onko lapsesi vammainen?"

Pitkäaikaissairaiden lasten vanhemmat Aamusydämellä ohjelma.

Ohjelma esitettiin tänään sunnuntaina 3.2.2013, uusinta keskiviikkona 6.2.2013 klo 11.40.
Ohjelma katsottavissa ja kuunneltavissa Yle Areenassa 11 kk.

Katso ja kuuntele haastattelut, lue kommentteja, kommentoi.

Lisätietoa ohjelmasta.

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/asia/aamusydamella-lapsiperheille-apua
----------