Miksei verottaja tartu joulupukkibisnekseen?

Suomen verokarhu tunnetaan ankaruudestaan verovelvollisia kohtaan, mutta joulupukkibisnestä verottaja katsoo läpi sormien vuodesta toiseen. Miksei verokarhu tartu niihin miljooniin, jotka liukuvat joka joulu sen kynsien ohi?

Ehdotankin, että pannaan suurisuinen kansan kyykyttäjä Juhana Vartiainen keksimään verottajan tueksi sellainen lakiverkko, josta ei yksikään joulupukki pääse läpi veroa maksamatta.

Jos Vartiainen epäonnistuu tehtävässä, potkaistaan lahjaton mies palkattomalle varhaiseläkkeelle. Samaan saumaan voidaan potkaista palkattomalle varhaiseläkkeelle toinenkin kansan kyykyttäjä, "hyvinvointi" Katainen.
850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tilanne on sama kesätoreilla. Yksikään torimyyjä ei anna kuittia. kaikki torimyyjien rahat, kymmenet miljoonat eurot virtaavat verottajan ohi.

Äänestä

Taidat olla niitä samoja kokoomuslaisia, jotka huorissa käydessäänkin valittavat siittä että pillun myynnistä pitäisi maksaa veroa ja toisesta suu pielestä valittavat kuin yrittäjiä verotetaan liikaa, ei ole sosiaali tuevaa ja yritystuetkin on liian matalat.

Äänestä

Entäs kirpputorimyyjät?

Ehdotan YLEistä pienliiketoiminta-veroa kotitalouksille, koska kaikki kotitaloudet kuitenkin käyttävät pukin palveluja, käyvät kirppu- ja muillakin toreilla.

Äänestä

Onhan se kummallista, että aina on joukossa niitä Aaseja, jotka eivät ymmärrä ironiaa. Sitähän se tekstini on, joten lue uudelleen huolella!

Äänestä

Pullojen/purkkien palautuksesta saadut varat ovat veronalaista tuloa ja on ne ilmoitettava verotuksessa. Pukkibisnes sen sijaan on aivan villiä toimintaa eikä veroherra siihen puutu. Kyse voi olla pelosta, etteivät saa lainkaan lahjoja pukilta, viinapulloja ja muuta.

Minusta tulisi koko korvatunturin toiminta tarkastaa, tehdä ylimääräinen verotarkastus ja vangita pahimmat sutkit. Ensimmäisenä pukki ja muorinsa sekä työnjohtajatontut. Onko edes petterillä asiat kunnossa, liikenneluvat sun muut, miltä näyttää piirturin kiekko aattoiltana?

Olisi myös tutkittava täyttääkö lahjojen jako yltympäriinsä lahjoman tunnusmerkistön, onko antaja/saaja jäävi vainko kelvokas.

Kaupustelijoiden asioita olisi myös syy syynätä. Ei ole laitaa, että tavara maksaa vielä huomenna esim. 50€ mutta jo tapanina enää 15€. Kysessä lienee kiristyksen kaltainen toiminta jossa hädänalaisen hätää käytetään hyväksi vaatien häneltä selkeää ylihintaa tuotteista.

Joulussa on monta hämärää kohtaa jotka eivät siedä päivänvaloa.

Äänestä
  • Sijoituskohteista joulukuusi on lyhyelläkin tähtäimellä huonoin. Tänään metsästä katkaistu kuusipuu voi maksaa jopa 100€ mutta jo joulupäivänä sen myyntihinta on nolla euroa, jälleenmyyntiin kuusipuita ei tule ollenkaan heikon kysynnän vuoksi.

    Kuusipuun kohdalla voi vilpittömästi puhua hintaromahduksesta.

    Äänestä

  • Miten se pullopantti on verollista? Olet tuon pantin itse maksanut, kun olet putelin ostanut. Missä välissä se tuossa tuloksi muuttuu?

    Äänestä

Kyllä verottaja innostuu, kun vaan saa tiedon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ykä Kykynen kirjoitti:

Suomen verokarhu tunnetaan ankaruudestaan verovelvollisia kohtaan, mutta joulupukkibisnestä verottaja katsoo läpi sormien vuodesta toiseen. Miksei verokarhu tartu niihin miljooniin, jotka liukuvat joka joulu sen kynsien ohi?

Ehdotankin, että pannaan suurisuinen kansan kyykyttäjä Juhana Vartiainen keksimään verottajan tueksi sellainen lakiverkko, josta ei yksikään joulupukki pääse läpi veroa maksamatta.

Jos Vartiainen epäonnistuu tehtävässä, potkaistaan lahjaton mies palkattomalle varhaiseläkkeelle. Samaan saumaan voidaan potkaista palkattomalle varhaiseläkkeelle toinenkin kansan kyykyttäjä, "hyvinvointi" Katainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu