noin 20 tunnin sisään ja nyt toista päivää darrassa. palelee niin pirusti eikä ruoka tahdo maistua miltään ja muutenkin olo on kuin olisi kuumetta mutta eipä ole, mitattu on.
öbaut 50 tölkkii mietoo keskiolutta
ens vuon sit taas.
25275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kuumeinen olo kuuluu todella kovaan krapulaan. Jos todella vedit 50 kaljaa 20 tunnin sisällä, niin sinulla on aivan aikuisten oikeasti ongelma, johon täytyy hakea apua A-klinikalta.
Ei jumalauta, mikä määrä. Vaikea tosin uskoa tuota määrää.
Vaikka ihan kännissä olevia ei oteta vastaan A-klinikalle, krapulassa saa mennä aamupäivystykseen. Mutta se päivystys loppuu aina joskus 11.30 am tai jotain.
En yhtään tiedä, miten juhlapyhinä tai viikonloppuisin.
Hah, eihän niillä tietenkään viikonloppuisin ja juhlapyhinä mitään päivystystä ole, vaan kaikki on kiinni.
Tuohon oloon auttaa puoli pulloa kirkasta.
Kahdessakymmenessä tunnissa siis 50 ravintola-annosta alkoholia eli n. 17 litraa kaljaa. Vähän vaikea uskoa, mutta koska tiedän erään proon vetäneen puolitoista koria vuorokaudessa säännöllisesti, niin kai se periaatteessa mahdollista on, jos on iso ja harjoitellut kaveri kyseessä.
juu normaalisti tuossa ajassa tulee otettua joku 30 max. mutta toi oli selkee ennätys eikä tosiaan tämänkaltasta oloa ole ennen tullut.
olen vasta kumminkin aloitteleva holisti elikä noin kolmisen vuotta takana. sitä ennen join ehkä kerran tai kaksi kuukaudessa.
niin ja painoa on vähän päälle 80kg. eli en siis kauhean isokaan ole.
Pilailet kustannuksellani?
Olen otettu, mutta miksi jos kerta anonyyminä saa kirjoitella, kirjoittaisi IHAN OIKEASTI omista ongelmistaan, eikä sarkastisesti toisen kirjoittelijan ongelmista.
Tosin, voihan se olla vain uskomatonta sattumaakin.. siinä tapauksessa pahoittelen kommenttiani.
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja sielukin on kipeä.
- Kärsi, niin saat kirkkaamman kruunun.
- Kärsimykset jalostavat.
(hra. A.Hitler)
Tässä tehokas itsehoito:
Laita ison varpaan kynnen alle kärki edellä parsinneula, ja potkaise napakasti seinään. Krapula poistuu välittömästi, isompi kipu näet peittää pienemmän.
Vielä tehokkaampi itsehoito on työntää löylykauha peräaukkoon ja juosta per.se edellä puuhun. Jos ei krapula ala poistua niin jo on ihme!
Kai valitsit sopivimman vaihtoehdon. Vai ajauduitko vain.
Mitä te oikein taivastelette, eihän 50 mietoa keskipöhlää 20 tunnissa tee kuin 2,5 kaljaa tunnissa. Jos se on vielä mietoa, käytännössä 3,7- 4,2 % maksimissaan.
Keskikaljahan ei saa olla yli 4,7%. Käytännössä noin vahvaa kaljaa tuskin koskaan on kaupan hyllyssä.
Jos tuon määrän juoja on raavas rutinoitunut alkoholisti, jonka toleranssi on vuosien mittaan kohonnut, ja määrä juodaan tasaisesti, ei siitä saa edes känniä.
Pelkän kaljapöhnän. Munuaiset ovat kovilla kun saa alvariinsa rampata vessassa.
koffia 4,5% ja olen siis kolmisen vuotta kittaillut.
No kyllä mä olen yhden meidän entisen työntekijän jolla oli paha alkoholiongelma n25 vuotta niin nähnyt vetävän mökillä aamusta iltaan jaksolla n.60 tölkkiä kolmosta ja siihen joku kirkas 0,5 kossu muistaakseni päälle. Tää kaveri paino joku 115kg..ikää oli joku 48. Kuoli 2006 vuonna alkoholiin..tais sudän pysähtyy..ja olihan sillä keuhkoissakin nestettä ums verta..mutta joo se kaveri oli välil pitkiäkin aikoja juomatta mutta kun joi niin joi uskomattomia määriä ja välillä meni 3kuukautta putkeen. Firman reissuilla myöhästy koneestakin kaljan takia saksassa ja jäi sinne ryyppäämään, sieläkin joutu sairaalaan..muistaaakseni matkusti joskus turkkiin ja oli koko loman ollu hotellihuoneessa..lopulta onnistu eksyttää ittensä rodokselle ja jäi sinne n.kuukaudeksi:)) hah...no mutta hän tykkäsi juoda ja tosiaan teki kyllä töitäkin aikalailla koko elämänsä...oli loistava myyntiedustaja.
Onhan niitä virtuooseja.
Kaveri-vainaa oli laiha mies. Harvinaisen fiksu selvinpäin, ja arvostettu työntekijä.
Kun narautti korkin auki, kiskoi viikkoja kaksi puolen litran kossua joka päivä, joinain tavallisen kossun ja eurokossun, eikä örveltänyt koskaan, vaan puhuikin aivan järkeviä. Putket toistuivat jatkuvasti.
Kaatui rapussa taaksepäin, löi päänsä ja kuoli aivoverenvuotoon.
Nyt on naapurina 60 laiha mies, joka hänkin kiskoo kaksi kossua päivässä viikkokausia, ja kun on saanut kärsimysten kautta hanat kiinni, alkaa kova kuntoilu.
Myöhemmin aina korkki narahtaa auki, ja sama rumba alkaa alusta. Sama känniputki-kuntoilu-jaksotus on jatkunut vuosia. Hänkään ei kännissä örvellä yhtään, mutta on jo kuskattu sairaalaan, kun teloo päänsä auki, ja kerran vintti pimeni suorilta jaloilta.
Nähtäväksi jää..
SuomiKiinaSeura?
Noi jotka dokaa joka päivä tai vaikka joka toinenkin päivä oli sitten alkoholi missä muodossa tahansa..ihan saman määrän alkoholia saat kossusnapsista ku tuopista kaljaakin tms. Niin tollaset kaverit pystyy jonkin aikaa jatkamaan ja vaikka ei meniskää tosta enää pahemmaksi niin todennäkösesti kuolevat johonkin sisärlinsairauteen. Tätä ei varmasti auta se että kaljottelu alentaa ihmisen fysiikkaa ja vastustuskykyä jolloin olet muös alttiimpi tulehduksille yms. Ei kannata juoda yhtäkään jos se ei varmasti jää siihen.
Kannattaa juoda, tyhmät luuserit ei vain tajua.
Hauska, miten ihmiset hakevat apua tyypiltä, jota vihataan. Se ei vaikuta minuun. Hoen silti samaa vuodesta toiseen joka palstalla:
Älkää yrittäkö itsemurhaa alkoholilla ja bentsoilla. Se ei yksinkertaisesti vain onnistu. Saat vain sairaan huonon olon itsellesi ja kadut 100% varmasti yritystäsi.
Kun itse heräsin letkuissa teholta, ne väittivät kuoleman olleen lähellä. Tämä ei pidä paikkaansa. Älkää hyvät ihmiset yrittäkö.
En halua menettää teitä. ♥
Toki tuonkaltaisessa itsariyrityksessä on pieni mahdollisuus onnistua, jos esim. tukehdut oksennukseesi tai palellut pakkaseen. Mutta tuosta oksen henkeenvetämisestä meikä sai vain 2 viikon kuumeisen olon ja jos pakkaseen sammuu tarpeeksi vähillä vaatteilla, aina joku löytää sinut ja soittaa 112, ellet sitten asu korvessa. Ja siitäkin tulee vaan 2 viikon kuumeinen olo.
En tiedä, jotenkin vain koen velvollisuudekseni varoitella näistä asioista rankan kokemukseni äänellä. Omatunto, tai joku ikään kuin käskee.
lässyn lässyn (kylmis taas harhoineen kännissä sepittelee satujaan) Todellisuudessa "itsariyritys" tarkoitti nobea pari pamia ja tukehtua oli korkeintaan omaan luuseriuuteensa.
Heh, hauska viesti, mutta epikriisin (tjsp) mukaan olin kontannut rappukäytävässä alushoususilleen oksennellen pitkin. En tiedä, missä vaiheessa oli tullut ulosteet housuun, rappukäytävässä, vai vasta teholla.
Ei pienintäkään muistikuvaa tapahtumista sen jälkeen, kun vedin kännin päälle pari purkillista Tenoxia.
En todellakaan suosittele. Se ihminen joksi muutut, on täysin eri henkilö (siksi et muistakaan yhtään mitään tapahtumista) ja tuo henkilö ei välttämättä haluakaan kuolla. Naapuri, joka soitti poliisit mulle sanoikin jälkeen päin, että kuulostinkin aivan eri ihmiseltä.
Silloin kun olin vielä alkoholisti vedin jopa 2,5 tunnissa join 4,2 litraa 4,7% koffin tölkkiä.Silloin ei tullut edes huono olo.Sammuin sitten sänkyyni.Nykyään käytän Antabusta.Ja olen ollut alkoholon käytöstä kuivilla yli puoli vuotta.