Kertooko kuusenkoristelusi jouluevankeliumin?

Rajamäen kirkon kuusi kertoo jouluevankeliumin

Rajamäen kirkossa on komea joulukuusi, jonka koristeet kertovat joulun sanoimaa. Kaikilla koroisteilla ja niiden sijoittelulla kuuseen on merkitystä.

Ylimpänä kuusen latvassa hohtaa tietysti Beetlehemin tähti. Sen alapuolella on enkeleiden paikka.

– Tähden alapuolella on ”suuri taivaallinen sotajoukko”, joka ilmoitti suuren ilon kaikille kansoille: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita Hän rakastaa.(Luuk 2:14)” , selvittää Rajamäen kappalainen Martti Muukkonen.

– Enkelten julistamaa ilosanomaa kuvaavat hopealangat, jotka lähtevät enkeleistä alaspäin.

Joissain vanhoissa suomalaisissa kuvissa näkyy kuusen ympäri kiedottuna noin kymmenen senttiä leveä ja neljä metriä pitkä nauha, johon tuo raamatunlause on kirjoitettu. Suomalainen tapa kiertää hopealangat kuusen ympärille johtunee Muukkosen arvion mukaan perinteiden sekoittumisesta.

– Lippurivistöt kuvaavat kaikkia kansoja, joille ilosanoma on tarkoitettu

– Kun ilosanoma kohtaa kansat, syntyy seurakuntia, joita kuvaavat kynttilät. Kynttilä sinänsä kuvaa seurakuntaa, yksittäistä kristittyä sekä rukousta. Tämä rukousmerkitys tulee hyvin esiin muun muasssa ortodoksisten kirkkojen arkkitehtuurissa. Niiden kupolit eivät kuvaa sipuleita vaan seurakunnan rukouksen liekkejä, jotka nousevat kohti korkauksia. Sama symboliikka on myös Nurmijärven seurakunnan logossa.  Periaatteessa kynttilän sytyttäminen tarkoittaa rukoukseen hiljentymistä. Se on samanlainen ele kuin käsien ristiminen.

Kynttilöiden yhteydessä ovat kirkonkellot, jotka kutsuvat kuuntelemaan tuota enkelten julistamaa ilosanomaa joka sunnuntai.

Jos haluaa, nin kuusen voi ripustaa erilaisia herkkuja kuvaamaan Jumalan luonnossa antamia lahjoja meille. Pukinkin voisi laittaa kuusen juurelle mutta silloin sillä tulisi olla liekanaru kaulassa koska Pyhä Nikolaus tapasi kuljettaa erilaisissa juhlakulkueissa pukkia perässään.

– Pukki kuvasi Saatanaa ja lieka sen kaulassa sitä, että Saatanan valta on sidottu. Suomalaisessa jouluperinteessä Pyhä Nikolaus ja pukki ovat sekoittuneet yhdeksi ja samaksi hahmoksi.

http://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/204536-rajamaen-kirkon-kuusi-kertoo-jouluevankeliumin

Itsellä ei ole joulukuusta ollenkaan mutta jos olisi niin koristeluun ottaisin vinkkejä tuosta yllä kerrotusta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

pukille naru kaulaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu