Kaikki valtako EU:lle?

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=6168


Eläkkeetkin Brysselin hoitoon

"Hallituksen esityksessä ei käsitellä käytännössä lainkaan sopimuksen ongelmallisuutta Suomen eläkejärjestelmän kannalta. Sopimuksessa rajoitetaan koko julkisen sektorin alijäämää, johon Suomen tapauksessa lasketaan myös eläkerahastot. Näin ollen sopimus kontrolloi myös Suomen eläkejärjestelmää."

Suomessa työeläkkeiden rahoittamiseen tarkoitetut varat lasketaan teknisesti osaksi julkisen talouden tilinpitoa. Suomen työeläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys ja työeläkemaksujen rahastointi tukevat tällä hetkellä julkisen talouden tasapainoa. Talous- ja rahaliiton vahvistamista koskevan sopimuksen vaatimuksena on, että julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on enintään 0,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Nyt hyväksytyn talouskoordinaatiota koskevan sopimuksen myötä eläkkeitä ja sosiaalipolitiikkaa koskevat asiat siirtyvät enenevässä määrin EU:n ohjaukseen kaikkine muutospaineineen.

Talouselämä kertoo sen, minkä moni tietääkin: että ilman työeläkevaroja Suomi ei täyttäisi EMU-kriteerejä. Epäluuloinen henkilö saattaisi ajatella, ovatko eläkerahastot hassanneet varojaan siinä määrin, että tappiot pyritään piilottamaan nostamalla eläkeikää, ja että eläkerahoillakin nyt maksellaan EMU:un kuulumisen autuutta.

Kansalta salatut päätökset, lukekaa ja ihmetelkää, näin toimii Suomessa
demokratia.
7121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112938-mitä-itsenäisyyspuolue-tekisi

Perustuslakimme mukaan valta kuuluu kansalle, tuo lain määräys on
palautettava voimaan.

Meillä ei ole enää demokratiaa, osallistu kansalaisaloitteeseen,
sitovat kansanäänestykset, Suomi irti eu:sta.

Äänestä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6

Oikeusministeriön juuri avatussa palvelussa voi allekirjoittaa
kansalaisaloitteen, jolla vaaditaan maamme perustuslain muuttamisesta siten,
että sitovat kansanäänestykset tulevat mahdollisiksi.

Lakialoite menee eduskuntaan kun aloitteen taakse on kerätty puolen vuoden
aikana 50 000 nimeä.

Allekirjoitukseen vaaditaan tunnistutuminen pankkitunnuksilla.

Aloitteen kotisivu on täällä
http://suorademokratia.fi/

Kyseessä ei ole puoluepoliittinen hanke.
Sitovat kansanäänestykset merkitsevät siirtymistä todelliseen kansanvaltaan.

Levitäthän tietoa nimenkeräyksestä!

Äänestä

PAKKOPAIDASSA OLLAAN

- Suomen eduskunta on hyväksynyt talous- ja rahaliiton vakautta koskevan sopimuksen eli niin kutsutun EU:n pakkopaidan 18 .joulukuuta, ja sitonut Suomen velkavastuuseen niidenkin maiden taloudesta, jotka eivät ole tähänkään asti sopimuksia noudattaneet.Hallituspuolueet ja keskusta hyväksyivät talous- ja rahaliiton vakautta koskevan sopimuksen tiistaina 18. joulukuuta 2012 äänin 139–38.
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/127709-eduskunta-sitoi-suomen-eun-pakkopaitaan

Näin luottomiehenne/naisenne äänestivät

Ahvenjärvi Sauli kd Jaa
Jääskeläinen Jouko kd Jaa
Palm Sari kd Jaa
Rauhala Leena kd Jaa
Räsänen Päivi kd Jaa
Östman Peter kd Poissa

Anttila Sirkka-Liisa kesk Ei
Hautala Lasse kesk Ei
Kaikkonen Antti kesk Ei
Kalli Timo kesk Ei
Kalmari Anne kesk Ei
Katainen Elsi kesk Ei
Kerola Inkeri kesk Ei
Kiviniemi Mari kesk Ei
Kiviranta Esko kesk Ei
Komi Katri kesk Ei
Korhonen Timo V kesk Ei
Kääriäinen Seppo kesk Ei
Lehtomäki Paula kesk Ei
Leppä Jari kesk Ei
Lintilä Mika kesk Ei
Lohi Markus kesk Ei
Maijala Eeva-Maria kesk Ei
Paloniemi Aila kesk Ei
Pekkarinen Mauri kesk Ei
Pirttilahti Arto kesk Ei
Puumala Tuomo kesk Ei
Rantakangas Antti kesk Ei
Reijonen Eero kesk Ei
Rossi Markku kesk Ei
Rundgren Simo kesk Ei
Savola Mikko kesk Ei
Sipilä Juha kesk Ei
Tiilikainen Kimmo kesk Ei
Torniainen Ari kesk Ei
Tölli Tapani kesk Ei
Vehkaperä Mirja kesk Ei
Vehviläinen Anu kesk Ei
Alatalo Mikko kesk Poissa
Rehula Juha kesk Poissa
Saarikko Annika kesk Poissa

Autto Heikki kok Jaa
Eestilä Markku kok Jaa
Grahn-Laasonen Sanni kok Jaa
Harkimo Leena kok Jaa
Heinonen Timo kok Jaa
Hemmilä Pertti kok Jaa
Holmlund Anne kok Jaa
Jaskari Harri kok Jaa
Jokinen Kalle kok Jaa
Kanerva Ilkka kok Jaa
Katainen Jyrki kok Jaa
Kataja Sampsa kok Jaa
Kauma Pia kok Jaa
Kiuru Pauli kok Jaa
Kopra Jukka kok Jaa
Kurvinen Esko kok Jaa
Lauslahti Sanna kok Jaa
Lehti Eero kok Jaa
Matikainen-Kallström Marjo kok Jaa
Mäkelä Outi kok Jaa
Mäkinen Tapani kok Jaa
Männistö Lasse kok Jaa
Mäntymaa Markku kok Jaa
Orpo Petteri kok Jaa
Pelkonen Jaana kok Jaa
Ravi Pekka kok Jaa
Salolainen Pertti kok Jaa
Sankelo Janne kok Jaa
Sarkomaa Sari kok Jaa
Satonen Arto kok Jaa
Stubb Alexander kok Jaa
Suutari Eero kok Jaa
Toivakka Lenita kok Jaa
Tolvanen Kari kok Jaa
Urpalainen Anu kok Jaa
Vahasalo Raija kok Jaa
Vapaavuori Jan kok Jaa
Virkkunen Henna kok Jaa
Virolainen Anne-Mari kok Jaa
Zyskowicz Ben kok Jaa
Risikko Paula kok Poissa
Sasi Kimmo kok Poissa
Vikman Sofia kok Poissa
Wallinheimo Sinuhe kok Poissa

Immonen Olli ps Poissa
Niikko Mika ps Poissa
Oinonen Pentti ps Poissa
Tolppanen Maria ps Poissa
Heikkilä Lauri ps Tyhjää
Hirvisaari James ps Tyhjää
Hongisto Reijo ps Tyhjää
Eerola Juho ps Tyhjää
Jalonen Ari ps Tyhjää
Joutsenlahti Anssi ps Tyhjää
Jurva Johanna ps Tyhjää
Juvonen Arja ps Tyhjää
Jääskeläinen Pietari ps Tyhjää
Kettunen Pentti ps Tyhjää
Kivelä Kimmo ps Tyhjää
Kokko Osmo ps Tyhjää
Koskela Laila ps Tyhjää
Lindström Jari ps Tyhjää
Lohela Maria ps Tyhjää
Louhelainen Anne ps Tyhjää
Mattila Pirkko ps Tyhjää
Mäkipää Lea ps Tyhjää
Mäntylä Hanna ps Tyhjää
Mölsä Martti ps Tyhjää
Elomaa Ritva ps Tyhjää
Niinistö Jussi ps Tyhjää
Hakkarainen Teuvo ps Tyhjää
Packalén Tom ps Tyhjää
Ruohonen-Lerner Pirkko ps Tyhjää
Saarakkala Vesa-Matti ps Tyhjää
Soini Timo ps Tyhjää
Soukola Ismo ps Tyhjää
Halla-aho Jussi ps Tyhjää
Tossavainen Reijo ps Tyhjää
Turunen Kaj ps Tyhjää
Tuupainen Kauko ps Tyhjää
Virtanen Pertti ps Tyhjää
Vähämäki Ville ps Tyhjää
Väätäinen Juha ps Tyhjää

Blomqvist Thomas r Jaa
Gestrin Christina r Jaa
Gästgivars Lars Erik r Jaa
Henriksson Anna-Maja r Jaa
Nauclér Elisabeth r Jaa
Nylander Mikaela r Jaa
Nylund Mats r Jaa
Thors Astrid r Jaa
Wallin Stefan r Jaa
Wideroos Ulla-Maj r Poissa

Jatkuu

Äänestä
  • Otin vahingossa väärän äänestyslistan, toisessa äänestyksessä keskusta äänesti Jaa.
    Sopimus hyväksyttiin siis äänin 139–38 niin kuin Riikka Söyring blogissaan kirjoitti.

    Äänestä

jatkoa
Backman Jouni sd Jaa
Eloranta Eeva-Johanna sd Jaa
Feldt-Ranta Maarit sd Jaa
Filatov Tarja sd Jaa
Gustafsson Jukka sd Jaa
Guzenina-Richardson Maria sd Jaa
Hiltunen Rakel sd Jaa
Ihalainen Lauri sd Jaa
Jungner Mikael sd Jaa
Kantola Ilkka sd Jaa
Karhu Saara sd Jaa
Kiljunen Anneli sd Jaa
Koskinen Johannes sd Jaa
Kumpula-Natri Miapetra sd Jaa
Kuusisto Merja sd Jaa
Kymäläinen Suna sd Jaa
Kärnä Jukka sd Jaa
Lindtman Antti sd Jaa
Lipponen Päivi sd Jaa
Myller Riitta sd Jaa
Mäkisalo-Ropponen Merja sd Jaa
Paatero Sirpa sd Jaa
Peltonen Tuula sd Jaa
Piirainen Raimo sd Jaa
Rajamäki Kari sd Jaa
Saarinen Matti sd Jaa
Salonen Kristiina sd Jaa
Skinnari Jouko sd Jaa
Taimela Katja sd Jaa
Tainio Hanna sd Jaa
Tuomioja Erkki sd Jaa
Tuppurainen Tytti sd Jaa
Urpilainen Jutta sd Jaa
Viitamies Pauliina sd Jaa
Viitanen Pia sd Jaa
Väätäinen Tuula sd Jaa
Huovinen Susanna sd Poissa
Kari Mika sd Poissa
Kiuru Krista sd Poissa
Ojala-Niemelä Johanna sd Poissa
Paasio Heli sd Poissa

Arhinmäki Paavo vas Jaa
Kalliorinne Risto vas Jaa
Korhonen Martti vas Jaa
Kyllönen Merja vas Jaa
Lapintie Annika vas Jaa
Myllykoski Jari vas Jaa
Pekonen Aino-Kaisa vas Jaa
Tiainen Eila vas Jaa
Uotila Kari vas Jaa
Virtanen Erkki vas Jaa
Kontula Anna vas Poissa
Modig Silvia vas Poissa

Alanko-Kahiluoto Outi vihr Jaa
Brax Tuija vihr Jaa
Haapanen Satu vihr Jaa
Haavisto Pekka vihr Jaa
Karimäki Johanna vihr Jaa
Niinistö Ville vihr Jaa
Soininvaara Osmo vihr Jaa
Toivola Jani vihr Jaa
Tynkkynen Oras vihr Jaa
Sinnemäki Anni vihr Poissa

Mustajärvi Markus vr Poissa
Yrttiaho Jyrki vr Poissa

Äänestä

äänestettiin !

Äänestä

Jos liittovaltio olisi hyvä asia niin sitä ei tarvitsisi yrittää salata ja siitä voitaisiin puhua avoimesti näiden tavoiteltavana asiana ettei kenellekkään jäisi epäselväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pimeydentyö??? kirjoitti:

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=6168


Eläkkeetkin Brysselin hoitoon

"Hallituksen esityksessä ei käsitellä käytännössä lainkaan sopimuksen ongelmallisuutta Suomen eläkejärjestelmän kannalta. Sopimuksessa rajoitetaan koko julkisen sektorin alijäämää, johon Suomen tapauksessa lasketaan myös eläkerahastot. Näin ollen sopimus kontrolloi myös Suomen eläkejärjestelmää."

Suomessa työeläkkeiden rahoittamiseen tarkoitetut varat lasketaan teknisesti osaksi julkisen talouden tilinpitoa. Suomen työeläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys ja työeläkemaksujen rahastointi tukevat tällä hetkellä julkisen talouden tasapainoa. Talous- ja rahaliiton vahvistamista koskevan sopimuksen vaatimuksena on, että julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on enintään 0,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Nyt hyväksytyn talouskoordinaatiota koskevan sopimuksen myötä eläkkeitä ja sosiaalipolitiikkaa koskevat asiat siirtyvät enenevässä määrin EU:n ohjaukseen kaikkine muutospaineineen.

Talouselämä kertoo sen, minkä moni tietääkin: että ilman työeläkevaroja Suomi ei täyttäisi EMU-kriteerejä. Epäluuloinen henkilö saattaisi ajatella, ovatko eläkerahastot hassanneet varojaan siinä määrin, että tappiot pyritään piilottamaan nostamalla eläkeikää, ja että eläkerahoillakin nyt maksellaan EMU:un kuulumisen autuutta.

Kansalta salatut päätökset, lukekaa ja ihmetelkää, näin toimii Suomessa
demokratia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu