kaikki EU.n hallintaan, myös eläkkeet???

Eläkkeetkin Brysselin hoitoon

"Hallituksen esityksessä ei käsitellä käytännössä lainkaan sopimuksen ongelmallisuutta Suomen eläkejärjestelmän kannalta. Sopimuksessa rajoitetaan koko julkisen sektorin alijäämää, johon Suomen tapauksessa lasketaan myös eläkerahastot. Näin ollen sopimus kontrolloi myös Suomen eläkejärjestelmää."

Suomessa työeläkkeiden rahoittamiseen tarkoitetut varat lasketaan teknisesti osaksi julkisen talouden tilinpitoa. Suomen työeläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys ja työeläkemaksujen rahastointi tukevat tällä hetkellä julkisen talouden tasapainoa. Talous- ja rahaliiton vahvistamista koskevan sopimuksen vaatimuksena on, että julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on enintään 0,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Nyt hyväksytyn talouskoordinaatiota koskevan sopimuksen myötä eläkkeitä ja sosiaalipolitiikkaa koskevat asiat siirtyvät enenevässä määrin EU:n ohjaukseen kaikkine muutospaineineen.

Talouselämä kertoo sen, minkä moni tietääkin: että ilman työeläkevaroja Suomi ei täyttäisi EMU-kriteerejä. Epäluuloinen henkilö saattaisi ajatella, ovatko eläkerahastot hassanneet varojaan siinä määrin, että tappiot pyritään piilottamaan nostamalla eläkeikää, ja että eläkerahoillakin nyt maksellaan EMU:un kuulumisen autuutta.

VERKKOMEDIA KERTOO,LUKEKAA
786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Työeläkejärjestelmästä on tullut keinottelun sydän. Nyt peli on lopussa ja rahat hävitetty. Kun Suomi ei pysty tekemään päätöksiä niin toivottavasti se EU. Jokatapauksessa työeläkejärjestelmä on purettava ja siirryttävä pelkkään kansaneläkejärjestelmään. Näin myös hyvätuloiset oppivat säästämään. Heidän tuhlailunsa on näet syy taloutemme tuhoon. Kun elintaso on joka tapauksessa romahtamassa niin tällaista tuhlausta ei voida jatkaa. Maksajat puuttuvat.

Äänestä

Juuri näin ovat tehneet, ja nyt näyttää olevan kiire nostaa eläkeikää aivan haudan reunalle asti.Nyt laitettiin yksi "nytkyttäjä"höpisemään iäkkäimpien työntekijöiden palkanlaskusta. Hän ei ymmärrä,että nyt ei ole enää montaa yli kuusikymppistä töissä,koska ne potkitaan ulos,että se vaikuttaa eläkkeeseen.Koko eläke järjestelmän päällekkäisydet pitää purkaa kiireesti,ja ylimääräisolle johtajille kenkää ja kovaa,eikä mitään "kädenpuristuksia". He ovat rellestäneet eläkerahoilla vuosikymmeniä ja nyt niillä lopuilla maksetaan EU:n velkoja. Olisi ollut terveellisempi tuo länsinaapurin malli Suomellekkin,mutta kun ollaan AHNEITA ,,laillisesti.

Äänestä

Velkaraja alittui
erikoistoimin

Euroopan rahaliiton Emun keskeisiin sopimuksiin kuuluva niin sanottu Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimus määrittelee jäsenvaltioiden julkisen velan enimmäismääräksi 60 prosenttia maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta.

Suomen valtio oli velkaantunut 1990-luvun alun lamavuosina niin raskaasti, että ilman poikkeuksellisia erityisjärjestelyjä Suomella olisi euroajan alussa ollut enemmän velkaa kuin rahaliitto sallii.

Vuonna 1998 eli viimeisenä vuonna ennen euron virallista käyttöönottoa Suomen valtiolla oli suoraan omissa nimissään ja lisäksi epäsuorasti vastattavanaan velkoja selvästi yli 60 prosenttia, mahdollisesti 63 prosenttia bkt:stä

Näin Suomikin keplotteli itsensä euroon.

Taloussanomat, tässä vain osa.

Rikollista touhua, ja tuon seurauksenako eläkkeemmekin joutuvat muiden
hallintaan?
Pitäisikö tästä tehdä kysely, eduskuntaan ja oikeusoppineille, täyttääkö
tämä lain kirjaimen, eikö asialle pitäisi saada julkisuutta.
Jos tuo kansalaialoite etenee, niin eläkeläisten olisi hyvä tietää mitä
heidän eläkkeilleen on tapahtunut, vai olisiko vaikutusta?

Äänestä
  • Työeläkemaksut maksaa suurimmalta osin kuluttaja tavaran oston yhteydessä. Eläkkeillä ei ole mitään takuita kun talous romahtaa. Näin nyt. Jos palkansaaja saisi eläkeosuutensa käteen ja voisi itse määrätä rahojensa käytöstä niin tällaista tilannetta ei syntyisi. Ja ensimmäisenä nyt ryhdytään vainoamaan pienituloisia. Suuret eläkkeet maksetaan varmasti ja suurituloiset jätetään nuorina eläkkeelle.

    Äänestä

  • romahdus meneillä kirjoitti:

    Työeläkemaksut maksaa suurimmalta osin kuluttaja tavaran oston yhteydessä. Eläkkeillä ei ole mitään takuita kun talous romahtaa. Näin nyt. Jos palkansaaja saisi eläkeosuutensa käteen ja voisi itse määrätä rahojensa käytöstä niin tällaista tilannetta ei syntyisi. Ja ensimmäisenä nyt ryhdytään vainoamaan pienituloisia. Suuret eläkkeet maksetaan varmasti ja suurituloiset jätetään nuorina eläkkeelle.

    Epäilen kovasti olisiko palkansaajalla viisautta sijoittaa eläkerahojaan siten, että niistä on jotain jäljellä kun eläkepäivät koittaa. Kaikki kunnia suoralle demokratialle yms. mutta kyllä tällainenkin realiteetti on olemassa. Rahojen hävittämisen jälkeen eläkeläinen on sosiaalihuollon varassa, eli tuplakustannus. Vaikka rahastonhoitajissa on joskus sanomista, niin pitäisin keskitettyä varainhoitoa silti parhaana ratkaisuna. Suomen malli on toiminut hyvin tältä osin. On poliitikkojen tehtävä määritellä säännöt ja tarvittaessa muuttaa niitä, sen osalta, että missä suhteessa mihinkin sijoitustuotteeseen saa eläkerahoja sijoittaa. Managerit ovat saaneet hoidettua rahoille ihan kelpo tuottoa sinänsä sääntöjen puitteissa.

    Pahin ongelma on, että talousjärjestelmän tuottokyky ei riitä enää ollenkaan eläkkeiden säädetyn tason turvaamiseen. Eläkkeet perustuvat isommassa päässä ylimitoitettuihin odotuksiin. Pienemmässä päässä taso on kohtuuttoman matala. Tätä tulisi tasata nostamalla pieniä eläkkeitä ja määräämällä eläkekatto. Systeemin rahastointiastetta pitäisi nostaa merkittävästi, niin että ne eläkkeet joita kulloinkin maksetaan, katetaan nykyistä suuremmalta osin rahastoiduista varoista.

    Romahdus taitaa kuitenkin ehtiä ensin.

    Äänestä

  • romahtaa tänä vuonna kirjoitti:

    Aivan suunnitelmien mukaan tuo eläkkeiden alasajo?

    "Eläkeleikkuri yllätti täysin - leikkaa eläkkeestä 127 euroa kuukaudessa!

    Elinaikakerroin sisältyy vuoden 2005 eläkeuudistukseen ja sitä sovellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Sen tarkoituksena on rajoittaa elinajan pitenemisen aiheuttamaa eläkekustannusten kasvua ja kannustaa jatkamaan työntekoa pidempään.

    Kerroin koskee vuonna 1948 ja sen jälkeen syntyneitä."

    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194787877582/artikkeli/il elakeleikkuri yllatti taysin - leikkaa elakkeesta 127 euroa kuukaudessa .html

    Äänestä

Näin se on kuin viimeinen tässä kirjoittaa. Vuonna 2005 leikkasi eläke uusien eläkkeelle jäävien eläkkeitä. Tästä syystäkin jo toivoisin että nuoremmat tajuaisivat että eläkeläisten asiaa ajava puolue olisi eduksi KAIKILLE!!

Vaikka tämä nyt on EU -vastainen foorumi, sanonpa senkin että muissta eu -maissa eläkeläinen saa huomattavasti suurempia etuisuuksia, kuin Suomessa. Verotus on tehty hienosti, progressio nousee huimasti huippueläkkeisiin ja esim. Espanjassa pieneläkeläinen saa ilmaisia kylpyläviikkoja sesongin ulkopuolella. Lääkärit ilmaiset, reseptilääkkeisiin vasta nyt tullut maksu ja sitä suurempi mitä suuremmat ovat tulot. Samantyyppistä on muissa eu -maissa. Joten vain oma rakas Suomenmaamme rankaisee pien- ja työkyvyttömyyseläkeläisiä rankimmin ja toki verottaa väärin perustein kaikkia.

Vika ei ole ollut näissä kuramaissa kuralle menossa tämä, vaan se että eläkkeitä maksetaan jopa tyttärille isän kuoltua, veroja kierretään piemeällä työllä yms. Meidän maassamme rikas haluaa lisää hamaan hautaan saakka ja se maksatetaan meillä kaikilla, ennenkaikkea matalapalkkaisilla, tai -eläkeläisillä tyylillä KAIKKI VEROTETAAN MONEEN KERTAAN ettei taatusti jää mitään jäljelle kun elämä loppuu alemmilla ansiotasoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mummot lumessa kirjoitti:

Eläkkeetkin Brysselin hoitoon

"Hallituksen esityksessä ei käsitellä käytännössä lainkaan sopimuksen ongelmallisuutta Suomen eläkejärjestelmän kannalta. Sopimuksessa rajoitetaan koko julkisen sektorin alijäämää, johon Suomen tapauksessa lasketaan myös eläkerahastot. Näin ollen sopimus kontrolloi myös Suomen eläkejärjestelmää."

Suomessa työeläkkeiden rahoittamiseen tarkoitetut varat lasketaan teknisesti osaksi julkisen talouden tilinpitoa. Suomen työeläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys ja työeläkemaksujen rahastointi tukevat tällä hetkellä julkisen talouden tasapainoa. Talous- ja rahaliiton vahvistamista koskevan sopimuksen vaatimuksena on, että julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on enintään 0,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Nyt hyväksytyn talouskoordinaatiota koskevan sopimuksen myötä eläkkeitä ja sosiaalipolitiikkaa koskevat asiat siirtyvät enenevässä määrin EU:n ohjaukseen kaikkine muutospaineineen.

Talouselämä kertoo sen, minkä moni tietääkin: että ilman työeläkevaroja Suomi ei täyttäisi EMU-kriteerejä. Epäluuloinen henkilö saattaisi ajatella, ovatko eläkerahastot hassanneet varojaan siinä määrin, että tappiot pyritään piilottamaan nostamalla eläkeikää, ja että eläkerahoillakin nyt maksellaan EMU:un kuulumisen autuutta.

VERKKOMEDIA KERTOO,LUKEKAA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu