Ulkoiluprobleema.

Morjesta Kansalaiset. Olen pari kuukautta sitten muuttanut Kauniaisen aina ylistettyyn kaupunkiin. Olen viihtynyt täällä hyvin ja pidän erityisesti alueen veroprosentista! Täällä asustellessani minua ei ole haitannut vielä mikään muu kuin yksi asia. Koiran ulosteet ja virtsa lumihangessa tien varsilla. Harrastan itse lenkkeilyä 3-5 kertaa viikossa, myös talvisin. Nyt olen erittäin ärsyyntynyt kun noita ruskeita ja keltaisia läikkiä näkyy ympäri tien varsia ja ne pilaavat lenkkeily intoni aivan tyystin. Tiedän että Kauniainen on vakaavarainen alue ja toivon, että asiaan puututaan mahdollisimman pian. Muuten saatan muuttaa jonnekkin lähemmäs pääkaupunkiseutua.
Ystävällisin terveisin: Jykä.
2219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei Jykä! Itsekin olen asunut kauniaisissa varsin vähän aikaa, vasta alle vuoden, ja minäkin olen ärsyyntynyt koirien päästöistä. Eikä tässä vielä kaikki, myös minä lenkkeilen! Meillä on siis paljon yhteistä. Olen pitkä ja tumma mies parhaassa iässä, nelissäkymmenissä. Käyn kuntosalilla päivittäin, ja olen erittäin huumorintajuinen. Haluaisitko kenties tavata? Puhelinnumeron saa yksityisviestillä.. ((;

Äänestä

Terveppä terve Jykä (ja Hugo...)
Korotetaanko heti pienituloisten veroja ja tykitetään Kauniaisiin pari romania keräämään p*skaa?
Toisaalta jos siellä vaan h*moillaan niin voidaanhan me tilata pari kreikkalaista peppureinoa... palkatkin on jo etukäteen maksettu. Miltäs tämä järjestely kuulostaisi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyrkikorjairs kirjoitti:

Morjesta Kansalaiset. Olen pari kuukautta sitten muuttanut Kauniaisen aina ylistettyyn kaupunkiin. Olen viihtynyt täällä hyvin ja pidän erityisesti alueen veroprosentista! Täällä asustellessani minua ei ole haitannut vielä mikään muu kuin yksi asia. Koiran ulosteet ja virtsa lumihangessa tien varsilla. Harrastan itse lenkkeilyä 3-5 kertaa viikossa, myös talvisin. Nyt olen erittäin ärsyyntynyt kun noita ruskeita ja keltaisia läikkiä näkyy ympäri tien varsia ja ne pilaavat lenkkeily intoni aivan tyystin. Tiedän että Kauniainen on vakaavarainen alue ja toivon, että asiaan puututaan mahdollisimman pian. Muuten saatan muuttaa jonnekkin lähemmäs pääkaupunkiseutua.
Ystävällisin terveisin: Jykä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu