Muinaiset mayaintiaanit uskoivat, että maailmanloppu tulee joulukuun 21. päivänä 2012. Vuonna 1994 amerikkalainen arkeologi Jim Turner löysi Tyynen valtameren saarelta mayojen aurinkojumalaa muistuttavan patsaan. Hän uskoo, että patsaan avulla voidaan selvittää, mitä mayat ennustivat vuodelle 2012. Vuosien tutkimustyön jälkeen Turner palaa saarelle etsimään veistosta. Amerikkalainen dokumenttisarja.
JIM-tv Klo 11.30 Lopunaikojen saari.
----
688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Roskaa.
Maya-intiaanit eivät ikinä sanoneet, että päivämäärä liittyisi maailmanloppuun.
Kyllä ne Jimin halpamaiset jenkkidokkarit tiedetään.
Kyllä se jälkeenpäin todetaan että tuo kosminen päivämäärä 21.12.2012. kun aurinkokuntamme 5 planeettaa asettui konjuktioon, niin vanha maailma todellakin loppui, ja uusi maailmanjärjestys alkoi. Ja tälläinen tapahtuma ei tietenkään tule yhdessä yössä, vaan toteutuu kaiken aikaa maapallolla ihmiskunnassa.
Olen siitä asti juonut viinaa kiskonut kaksin käsin joka aamu on uusi maailma krapulaisin silmin katsottuna.
Taidatte aina muokkailla noita ennustuksia ja muita systeemejä tilanteeseen sopivaksi? Kun ei 21.12.2012 mitään tapahtunutkaan? Niin nyt se tapahtuukin hiljalleen asteittain?
Usalaista disinformaatiota jolla yritetään muokata maailman syntyä ja historiaa uuteen uskoon, usaa mielyttävään suuntaan, Discovery Channel on samallainen täyttä sontaa tuottava "dokumentti kanava".
ku oma järki toimii,eikä usko noihi!satuihi.