Niin saatiin Suomelle innokas komissaari puolustamaan meille tärkeitä asioita. Olli-Poika sai Maito-Matin vaikutusvallalla Liikasen paksun salkun hoitaakseen. Hyvin on ilmeisesti mennyt kun isompia töppäyksiä julkisuuteen ei ole tihkunut.
EU-komission uusi puheenjohtaja, Barroso alkaa järjestelemään kabinettiaan parhaansa mukaan. Komission puheenjohtajalla on käytännössä kaikki valtuudet jakaa salkut miten parhaaksi näkee. Näin suomalaisittain on pieniä mutkia tullut matkaan. Nykyisin salkkuja on 19 kappaletta. Nimitettyjä komissaareja on nyt 24 kappaletta.
EU:sta tihkuneitten tietojen mukaan, Barroso haluaa, että osa vahvoista salkuista annetaan naisille ja osa suurille jäsenmaille. Nämä naisten vahvat salkut ovat menossa - yllättäen Ruotsiin ja Tanskaan. Koska vahvat salkut jaetaan tasaisesti eurooppaan, jää luonnostakin Suomelle heikko salkku. Keskustalle niin tärkeän maatalouskomissaarin salkun nappasi piskuisen Tanskan naiskomissaari. Suomen maataloudelle olisi ollut lottovoitto saada maatalouskomissaarin salkku. Mutta Maito-Matti ei edes tiedä, mikä salkku olisi suomelle hyväksi. Muuten, eikös Suomessakin joillakin henkilöillä ollut poliittista silmää pyrkiä nimittämään naiskomissaari? Taisipa olla, mutta kun sitä ei otettu kuuleviin korviin. Arvatakseni kyseinen henkilö nauraa partoihinsa: "Mitäs minä sanoin!"
Toiseksi valta-osassa jäsenmaita ymmärrettiin komissaarin aikaisempien tehtävien painoarvo. Komissaarien välisessä kilpailussa ei pärjätä, jos ansioluettelo on kevyempi kuin kolleegoilla. Kaikki jäsenmaat, Suomea lukuunottamatta, nimittivät ehdokkaikseen henkilön, jolla on joko pää -tai ulkoministerin tehtävistä saatua kokemusta. Siis, useissa EU-maissa ymmärrettiin, että tärkeitä ei ole saada komissaaria vaan hyvä salkku. Eri maiden pääministerit ovat pyrkineet saamaan mahdollisimman vahvan salkun itselleen. Paitsi Maito-Matti. Vieläkään Matti ei tiedä, mikä salkku olisi Suomelle hyväksi. Nyt on käymässä juuri kuten sanoin kuukausi takaperin. Suomelle jää juuri se salkku mikä jää muilta EU-mailta yli. Siis sellainen salkku, mistä suomelle ei ole hyötyä.
Miksi näin? No siksi, kun "maltillinen EU-politiikka" kantaa nyt hedelmiään. Matti on ollut hiljaa EU:n takarivissä. Häneltä puuttuu tärkeät kontaktit EU:hun. Nyt kun hyviä EU-suhteita tarvittaisiin, niitä ei ole. Onhan se Maito-Matillekin poliittinen takaisku, kun hänen "paras miehensä" jää komissaarien välisessä työnjaossa häntäpäähän. Joku voisi kysyä: puuttuiko poliittinen silmä?
No mikäs salkku Suomeen tulee? Kuten mainitsin: komissaareja on nyt 24 ja salkkuja 19. Siis, osa salkuista jaetaan. Kuinka ollakaan, Olli-pojan nykyinen salkku on yksi jaettavista salkuista. Siis se sama salkku, jota Liikasen lihaksilla hoidettiin vuosia, on "liian painava" Olli-pojallemme. EU:sta saatujen tietojen mukaan Rehnin salkku jaetaan kolmelle komissaarille. Kun muut pohjoismaat saavat salkun, jää Olli-Pojalle pelkkä salkun kahva. Olli-pojan vaikutusvalta vähennetään kolmasosaan nykyisestä. Onko tämä nyt Suomelle hyväksi? Epäilen että ei ole.
Tällaista tämä elämä on. Kyläpoliitikon näpertelyllä ei EU:ssa pärjää. Maltillinen linja EU:ssa ja aktiivinen linja Nurmijärven kunnanvaltuustossa. Tällaista on suomalaisen ulkopolitiikan hoitaminen vuonna 2004.
Wiljami
Poliittinen silmä sokeana
27
741
Vastaukset
- rpu
miksiköhän Wiljami halusit leikkiä ennustajaeukkoa
näin lähellä tiedon saantia?
mitä jos erehdyit? mitä sitten sanoisit?- Wiljami
...että olin väärässä. Noinhan se järkeilemällä juuri käy. Jos olin oikeassa voin sanoa että minulla oli poliittista silmää. :-D
Katsokaapa vain että käy juuri niin kuin sanoin. Salkkuja on todella vähemmän kuin jakajia. Uusia salkkuja ei voi perustaa, joten osa salkuista on pakko pilkkoa. Naiskomissaareille ei voi antaa huuhendaali-salkkuja joten Tanskan ja Ruotsin komissaarit saavat vahvat salkut. Pakostakin Olli-pojalle jää pilkottu huuhendaalisalkku, koska kaikille pohjoismaille ei voi antaa vahvaa salkkua.
Ja kaikki vain sen "maltillisen EU-politiikan tähden". Sitä niittää mitä kylvää.
Wiljami - Ratamo
Wiljami kirjoitti:
...että olin väärässä. Noinhan se järkeilemällä juuri käy. Jos olin oikeassa voin sanoa että minulla oli poliittista silmää. :-D
Katsokaapa vain että käy juuri niin kuin sanoin. Salkkuja on todella vähemmän kuin jakajia. Uusia salkkuja ei voi perustaa, joten osa salkuista on pakko pilkkoa. Naiskomissaareille ei voi antaa huuhendaali-salkkuja joten Tanskan ja Ruotsin komissaarit saavat vahvat salkut. Pakostakin Olli-pojalle jää pilkottu huuhendaalisalkku, koska kaikille pohjoismaille ei voi antaa vahvaa salkkua.
Ja kaikki vain sen "maltillisen EU-politiikan tähden". Sitä niittää mitä kylvää.
Wiljami"Sitä niittää mitä kylvää."
Osuit aivan oikeaan! Liikasen töppäilyt tulivat Suomelle kalliiksi - rpu
Wiljami kirjoitti:
...että olin väärässä. Noinhan se järkeilemällä juuri käy. Jos olin oikeassa voin sanoa että minulla oli poliittista silmää. :-D
Katsokaapa vain että käy juuri niin kuin sanoin. Salkkuja on todella vähemmän kuin jakajia. Uusia salkkuja ei voi perustaa, joten osa salkuista on pakko pilkkoa. Naiskomissaareille ei voi antaa huuhendaali-salkkuja joten Tanskan ja Ruotsin komissaarit saavat vahvat salkut. Pakostakin Olli-pojalle jää pilkottu huuhendaalisalkku, koska kaikille pohjoismaille ei voi antaa vahvaa salkkua.
Ja kaikki vain sen "maltillisen EU-politiikan tähden". Sitä niittää mitä kylvää.
Wiljamikaksi hyvää tyyppiä,otka osaavat pelata yhteen,saavat hyvän salkun niin voivat saada
jotakin aikaankin
kyllähän yhteispelitatio on tärkeätä ja
eikös se Olli ole potkupalloilija?
- Yx vaan
vaikuttavat salkun kokoon. Kuvittelevat EU:ssa, että rehn olisi samanlainen ketku kuin Lapsilisä-Örkki...
- toinen vaan
Voi vitsi! Siinä kepulainen jo ennakkoon yrittää löytää syyllisen ounastelemilleen kepulaisen töppäyksille. Perikepulaista. Olet siis varma, että niin tapahtuu!
- kasvun paikka
Ei noin typerän asenteellista keskustelunavausta voi ottaa vakavasti.
Avaajan pitäisi miettiä, aikooko hän käyttää koko loppuelämänsä samanlaiseen paskanjauhamiseen. -Tottakai hän on sen vapaa tekemään, omapahan on elämänsä. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että se on ainoa.
Varmaan eräät keskustalaisetkin ovat olleet "Wiljameita" jossain perin varhaisissa henkisen kasvun vaiheissaan. He muistelevat niitä aikoja kauhulla. - mvv
Asiahan on ollut selvä jo jonkin aikaa,ei hyvältä näytä tälläkään sektorilla.Jos nyt olisi Komissaarina Sauli Niinistön kaltainen tunnettu ja tunnustettu nimi olisi Suomen asiat hyvin.Niinistö lavensi aikanaan näkemyksiään Konservatiivi puolueiden puheenjohtajana,Vanhanen tekee samaa näkemyksiensä lavennusta Nurmijärven kunnanvaltuustossa,siinä on tietty ero,ja tuloksista sen huomaa.
Polttoaineiden ninnat ovat taas voimakkaassa nousussa,nyt jos koskaan on ryhdyttävä toimiin millä voidaan ihmisten,varsinkin niiden joilla on pitkä työmatka kustannuksia helpottaa.
Viljan kuivauskustannukset myöskin tulevat kohoamaan voimakkaasti,ehdottaisin että aloitetaan välittömät neuvottelut EU:n kanssa cap-tukeen kuuluvien kuivauskorvausten nostamiseksi.Sähkön hinnassa on myös aivan selkeä Matti-lisä,hänhän oli se mies joka jalouttaan myöhästytti ydinvoimalan rakentamista 10 vuotta.- rpu
halpenevat kun asuu lähellä työpaikkaa
bensiinin hinta riippuu opecista - ei Vanhasesta
minulla ei ole matkakuluja kun en juuri liiku
vaimon tontilta minnekään - Wiljami
rpu kirjoitti:
halpenevat kun asuu lähellä työpaikkaa
bensiinin hinta riippuu opecista - ei Vanhasesta
minulla ei ole matkakuluja kun en juuri liiku
vaimon tontilta minnekäänOpecin hinnat vaikuttaa seljäsosaan bensan hinnasta. Vanhasen ratkaisut liittyvät kolmeen neljäsosaan bensan hinnasta.
ja sinun mielestä Matti "ei voi tehdä mitään" :-D
Wiljami - mvv
rpu kirjoitti:
halpenevat kun asuu lähellä työpaikkaa
bensiinin hinta riippuu opecista - ei Vanhasesta
minulla ei ole matkakuluja kun en juuri liiku
vaimon tontilta minnekäänne halpenee,mutta sitten pitää muuttaa kaupunkiin.
Bensiinin hinnassa on 75% sitä osaa mihin Matti voi vaikuttaa ja siihen 25% voi opekki vaikuttaa.
Postiko sulle ne viinat kantaa. - rpu
Wiljami kirjoitti:
Opecin hinnat vaikuttaa seljäsosaan bensan hinnasta. Vanhasen ratkaisut liittyvät kolmeen neljäsosaan bensan hinnasta.
ja sinun mielestä Matti "ei voi tehdä mitään" :-D
Wiljamijos tykkäät bensasta, siirretäänkö bensavero
ruokaan? - Wiljami
rpu kirjoitti:
jos tykkäät bensasta, siirretäänkö bensavero
ruokaan?Kysy Vanhaselta. Hän saa palkkaa tällaisten päätösten tekemisestä. Älä yritä laittaa Maito-Mattia piiloon Opecin selän taakse.
Wiljami - rpu
Wiljami kirjoitti:
Kysy Vanhaselta. Hän saa palkkaa tällaisten päätösten tekemisestä. Älä yritä laittaa Maito-Mattia piiloon Opecin selän taakse.
Wiljamion valtiovarainministeri ja pääministeri
koordinaatori - olet?
Wiljami kirjoitti:
Opecin hinnat vaikuttaa seljäsosaan bensan hinnasta. Vanhasen ratkaisut liittyvät kolmeen neljäsosaan bensan hinnasta.
ja sinun mielestä Matti "ei voi tehdä mitään" :-D
WiljamiPitääkö polttoaineiden hintaa nostaa, laskea vai pitää ennallaan?
- Wiljami
rpu kirjoitti:
on valtiovarainministeri ja pääministeri
koordinaatori...koordinaattorillahan ei ole valtaa käytössään. Varsinainen johtaminen tapahtuu muualta käsin. Hyvä kommentti.
Wiljami - Wiljami
olet? kirjoitti:
Pitääkö polttoaineiden hintaa nostaa, laskea vai pitää ennallaan?
...kun valtaa saadaan, niin ei uskalleta tehdä linjauksia tai kannanottoja. Niitä kysellään muualta. :-D
Annan kepulaisen vastauksen Maito-Matin puolesta:
Kysyjä on nyt ymmärtänyt asian täysin väärin. Vastaus on: jyrkkä ehkä. Polttoaineiden hintakehitys täytyy pitää kansantalouden ja alueiden vakaan kehittämisen kannalta oikealla tasolla.
Tuliko selväksi?
- WIljami - sinä
Wiljami kirjoitti:
...kun valtaa saadaan, niin ei uskalleta tehdä linjauksia tai kannanottoja. Niitä kysellään muualta. :-D
Annan kepulaisen vastauksen Maito-Matin puolesta:
Kysyjä on nyt ymmärtänyt asian täysin väärin. Vastaus on: jyrkkä ehkä. Polttoaineiden hintakehitys täytyy pitää kansantalouden ja alueiden vakaan kehittämisen kannalta oikealla tasolla.
Tuliko selväksi?
- WIljamivallanpitäjien kanssa täällä keskustelevasi?
Ei tullut selväksi. Mikä sinun mielestäsi olisi nyt oikea hintataso? - minä
sinä kirjoitti:
vallanpitäjien kanssa täällä keskustelevasi?
Ei tullut selväksi. Mikä sinun mielestäsi olisi nyt oikea hintataso?mitään ymmärrän 5 euroa litra!
- hyvä...
minä kirjoitti:
mitään ymmärrän 5 euroa litra!
Miksi sitten arvostelet niitä jotka, sinun mielestäsi ovat hintaa nostaneet?
- minä
hyvä... kirjoitti:
Miksi sitten arvostelet niitä jotka, sinun mielestäsi ovat hintaa nostaneet?
ole arvostellut ketään !
- uppos
minä kirjoitti:
ole arvostellut ketään !
nöf nöf nöf Wiuuu Wiuu!
- jopas
uppos kirjoitti:
nöf nöf nöf Wiuuu Wiuu!
pitää taas vinkua! nöh nöh
- Kalmakurki
Kyseessähän oli poliittinen lehmäkauppa, eikä sillä ole mitään väliä, onko se Suomelle edullista tai vahingollista. Tässä tapauksessa vahingollista.
Liikanen sai SP:n pääjohtajuuden, ja Olli Oppipoika komissaarin viran niinkuin SDP ja keppulit sopivat keskenään jo ajat sitten.
Voi olla parempi, että Olli Oppipojan salkku on köykäinen, niin eipä sitten tahraa pahasti Suomen mainetta koska töpeksii kuitenkin. - on..
poliittinen persessilmä aina auki.
- Kauppateknikko
Isot maat ottavat joka tapuksessa painavan salkun.
Pienille maille tasapuolisuuden vuoksi. Niille joilla oli aikaisemmin painava salkku, nyt kevyt, joilla oli ennen kevyt, nyt painavampi.
Luultavasti tämä on parempi ennustus kuin sinun.- Olihan Paavo Lipponen
Myi Suomen teollisuuden ulkomaille.
Demarit tuhoaa kaiken.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206