Köyhä keski-ikäinen, avustaako vanhempasi sinua?

En ottaisi. Olen pärjännyt 17 vuotiaasta asti omillani- Vaikka välillä on ollut tiukkaakin, niin enpä ole koskaan vanhempiani taloushuolilla vaivannut. Opin kotoa säästämisen pahan päivän varalle ja se on auttanut huonojen aikojen yli.

Määritä keski-ikä?
Määrittele hyvä toimeentulo.
Mitä on tilaisuuden hyväksi käyttö aikuisten lasten ja vanhemman välillä?
Mikä on nojaava velvollisuus?
Kumman olet häpeävän antajan vai saajan?
Koska on kyse tuen tai palveluksen vaihdosta?

Aika säälittävää ajatus maailmaa ja "keskustelua".

Kysyn vaan että mitä miinustamista tuossa aloituksessa on? Asiahan on ihan asiallinen ja monelle ajankohtainen.

Ei kannata ottaa vanhemmilta / muilta rahaa, jos saa toimeentulotukea. Jos ei saa toimeentulotukea, ei mielestäni ole niin köyhä, ettei pärjäisi.

Jos nyt ihan tosissaan nälänhätään on joutumassa, niin ottaisin vanhemmilta rahaa, jos sitä heillä on reilusti omaa tarvetta enemmän. Silloin en rahaa ottaisi, jos olisin itse holtittomalla rahan käytöllä tai takauksilla jne joutunut pulaan.

Tämä on hyvä kysymys monestakin syystä.

Yhteiskuntahan ehdottelee voimakkaastikin esim toimeentulotuen hakemisessa pikavippien ottamista ja vanhempien avun ruinaamista.

Toisaalta itse vanhempana varmaan auttaisin aikuisia lapsiani kaikin keinoin, oli ongelma lapsessa tai jossain muualla.

Mutta toisaalta avun tarvitsijana en mielelläni ottaisi vanhemmilta rahaa. Jotain vastinetta sille rahalle ainakin olisi annettava jossain vaiheessa.

Muutin 16 vuotiaana opiskelmaan ja omilleni. Nyt olen 37 vuotias ja mulla on kolme ammattia mut olen työtön ollut yli vuoden. *Ennen työttömyyttä olin töissä 15 vuotta erilaisissa paikoissa. Vanhempani on aina auttanut minua taloudellisesti. Nyt työttömänä saan heiltä 4- 500 egee kuussa puhtaana käteen. Mulla on hyvät vanhemmat ollut aina.

Olen nuori keski-ikäisiin verrattuna, perheellinen ihminen kuitenkin. Olen joutunut ottamaan rahaa vanhemmilta. Vastavuoroisesti autan heitä; siivoan, kyyditän autolla ym. Olemme myös muutenkin paljon tekemisissä, en koe vierailuja velvollisuudeksi.

Kolmekymppisillä lapsillani ei rahat riitä elämiseen. Itselläni menot ovat jo pienentyneet eikä ole tarvetta ostella juuri mitään. Autan lapsia rahallisesti muutaman kerran vuodessa kun heillä rahat ei riitä. Tiedän kokemuksesta, ettei pienellä palkalla kovin leveästi eletä. Antaa nuorten kuluttaa kun heillä on siihen halu. Itse inhoan ostamista ja krääsän paljoutta. Tunnen iloa kun lapsilla on hyvin.

Olen itse kohtuutuloinen keski-ikäinen (46). Pyytämällä en ole pyytänyt vuosikymmeniin vanhemmiltani rahaa, mutta olen ottanut vastaan, kun on tarjottu. Nyt kun toinen vanhemmistani on kuollut ja toinen on kuolinpesän hoitajana, niin tuottavasta kuolinpesästä on jaettu rahaa meille perillisille ja nekin olen ottanut vastaan, vaikka me perilliset olemme isällemme sanoneet, että hän saa käyttää rahat, miten itse parhaimmaksi näkee.

Kunnioitan ihmistä, joka tulee täysin toimeen omillaan eikä ota rahaa vanhemmiltaan, mutta toisaalta on hieman hurskastelua olla ottamatta rahaa vastaan, kun tietää, ettei toinen niitä viimeisistään anna ja kun kuitenkin on perijänä aikanaan. Tiedän vanhempieni olleen tasapulinen rahan jaossa lapsilleen.

olen yksinäinen eläkeläinen iso vuokra,sähkö,puhelin,ruoka,jne.ei ole vara avustaa nuoria aikuisia hyvä että itse tulen toimeen laskuineni vai maksaa pitäisi jos muutaman kerran vuodessa autolla kyyditsee no aina silloin tietenkin annan bensarahaa eli jos itsekin ovat menossa niin oman osuuteni annan.mutta jos nuorilla itsellä työpaikka ja vielä jos on avio/avopari niin kaksi tienaa ja maksamassa laskuja niin älkää pyytäkö vanhemmilta kun kuitenkin moni vanhus elänyt itse pienillä tuloilla.

Otan rahaa vastaan, koska muutoin ne valuvat tulevaisuudessa kuolinpesästä verokarhulle. Summa on 200-300 euroa kuukaudessa, jonka sekä antaja että saaja tietävät omassa taloudessaan merkityksettömäksi. Kolmessa vuodessa kertyvä verottoman lahjan raja kuitenkin ylittyy, mutta kun osa annetaan käyttötavarana, esim. pyykkikone, niin ei pitäisi olla nokan koputtamista verottajallakaan. Eli varakkaammille tämä on silkkaa verosuunnittelua.

Riippuu paljon siitä millaiset välit on lapsella on vanhempiin. Millaisia tunteita rahan vastaan ottaminen saa aikaan? Jos rahan vastaan ottaminen ei aiheuta häpeän ja riittämättömyyden tunteita, niin miksei rahaa voi ottaa vastaan. Mutta jos vanhempi käyttää parempaa taloudellista tilannettaan keinona nolata ja nöyryyttää lastaan niin tämmöiseen riippuvuussuhteeseen ei kannata ryhtyä.

Perheiden tunneilmastot ja tavat käsitellä asioita ovat moninaiset.On paljon läheisriippuvuutta ja halua päteä vaikka keinolla millä hyvänsä. Valitettavasti on paljon käsittelemättömiä asioita, anteeksiantamattomia sanoja ja tekoja, sukukaunoja.

Jollekin perheenjäsenelle annetaan rooli josta hänen on vaikeaa koskaan päästä pois. Vanhempi voi ottaa itselleen roolin armahtajana ja avunantajana ja lapsesta tulee kerjäinen ja almun vastaanottaja, poloinen raukka. Vallanhaluinen vanhempi voi nauttia hyväntekijän roolistaan. Säälittävänä raukkana ei ole aina mukava olla, varsinkin jos lähiympäristökin tietää miten asiat ovat. Läheisriippuvaiset takertuvat helposti toiseen ja mikäpä on oivallisempi tapa takertua kuin ryhtyä toisen auttajaksi.

Tietysti on myös hyviä perhesuhteita, joissa autetaan tarpeen tullen eikä rahan antamisella velvoiteta tai kiristetä toiselta sellaista mitä tämän on vaikeaa antaa. Mikäpä tällaisessa tilanteessa on ottaa vastaan apua, kun tietää että se annetaan vilpittömästi toisen parasta ajatellen.

Hys hys, ei saa puhua! Kiusallinen aihe. Nyt sohaisit ampiaispesää

En voisi pyytää omilta vanhemmilta enkä todellakaan ottaisi vastaan jos tarjoaisi.
Jos ei pärjää niin menkööt sossunluukulle tai pihistä jokaisesta menosta. Istu huoneessasi muutama viikko tekemättä mitään ja syömällä todella niukasti niin helpottaa.

Itse tienaan nyt 28v saman verran kuin äitini. Äitini pyytää minulta kuukausittain hieman rahaa. Minusta se on ihan ok että maksan koska hän on minun lapsuuteni maksanut.

Jos ei pärjää omilla tuloilla avustuksilla (asumistuki, työkkäri, sossu ym) niin on elänyt yli varojen ja silloin pitää katsoa ainoastaan peiliin.

Ottaisi vanhemmiltani rahaa, koska se on täysin vastaan periaatteitani. Kuuluun ihmisiin, jotka ovat aikoinaan kasvatettu rakkaudella ja kurilla. Kunnioitan edelleen vanhempiani, eikä heidän kuulu auttaa minua aikuisena. Jo hyviin käytöstapoihin kuuluu,ettei aikuinen lapsi elä vanhempiensa tuella,tai vanhempiensa luona.

Minä olen 35-vuotias, työssäkäyvä, naimisissa oleva viiden lapsen äiti. Meidän perheemme kyllä elää ilman tukia (lapsilisää lukuunottamatta) omilla palkoilla ihan suhteellisen kivasti. Omilla vanhemmillani on rahaa ja omaisuutta vaikka kuinka ja joka kuukausi eläkkeistään jää säästöön aina vain lisää ja lisää. Ja minä (yhdessä veljieni kanssa) ne rahat joskus toivottavasti vasta pitkän ajan kuluttua perin.

En ole koskaan pyytänyt heiltä rahaa, eikä luonto antaisi periksi pyytääkään. Ehkä silloin, jos lapset todella näkisivät nälkää, mutta näin ei ole eikä ole koskaan ollut. Vanhempani kuitenkin antavat ajoittain rahaa. Ei kovin usein, mutta ehkä vuoden aikana muutaman satasen kerralla tai parissa erässä. Molempia veljiäni (lapsettomia) he tukevat huomattavasti enemmän, koska veljeni asuvat heitä lähempänä ja ovat näin ollen enemmän tekemisissäkin.

Itse koen, että jos kieltäytyisin ottamasta vastaan heiltä rahaa, kun sitä tarjoavat, niin se olisi suorastaan loukkaus heitä kohtaan. Heillä sitä on ja he haluavat saada antamisen iloa, joten miksi minä en sitä soisi heille? Ja kyse on kuitenkin sellaisesta rahasta, millä ei olisi muussa tapauksessa muuta käyttöä kuin odottaa tilillä heidän kuolemaansa ja perinnönjakoa, jolloin tulen "oman osani" saamaan joka tapauksessa. Toisaalta minulle myös annetaan usein rahaa "jolla voi ostaa lapsille vaatteita". Kyse on siis tavallaan lapsille annetusta rahasta silloin. Tai oikeammin ehkä jopa lapsille annetusta tavarasta, jonka minä valitsen heidän tarpeidensa mukaan, mutta vanhempani "antavat" koska sen kustantavat. Te rahan ottamista vastustavat: Jos vanhempanne antaa teille syntymäpäivänä lahjakortin, niin ettekö te ottaisi sitä vastaan? Mitä eroa sillä on verrattuna rahan antamiseen jonain muuna vuodenaikana? Tietysti sillä on eroa, jos rahaa kerjätään tiukilla olevilta vanhemmilta, mutta nyt aloituksessa mielestäni ei tällaista tarkoiteta.

Omat lapseni eivät vielä ole aikuisia, mutta minusta olisi todella loukkaavaa, jos heillä menisi huonosti eivätkä he uskaltaisi tai voisi pyytää minulta apua. Ja toisaalta minä tietenkin haluaisin tukea heitä myös taloudellisesti, jos minulla siihen olisi varaa ja heillä tarvetta.

Tiedän vanhemman joka maksaa yli kolmekymppiselle pojalle koko elämisen, vaikka poika tienaa ja on asunut tyttöystäviensäkin kanssa, jotka lähteneet ilmeisesti kun ovat tajunneet kaverin raha-asioiden laidan. Isä itse elää velaksi koko ajan, ottaa erilaisia kovakorkoisia lainoja, jos poika tahtoo jotain. Ei pysty sanomaan koskaan ei. Pojan sisarukset on fiksuja ja hyvin toimeentulevia, isä varmaan haluaa siksikin antaa rahaa että näyttäisi siltä että pojallakin menee hienosti.
En tiedä mitä sisarukset sanoisi jos tietäisivät. Pojalla ei hajuakaan raha-asioista kovasti ostelee ja matkustelee, ei tietenkään sitäkään tiedä että isä on velkakierteessä hänen takiaan. Luulee että seinästä sitä rahaa saa. Poika on joskus lapsena jäänyt isän hoiviin ja on edelleen se sama pieni poika, joka tulee iloiseksi kun saa jotain, nyt se on rahaa. Osaa kehua ja mielistellä ja täydestä menee. Ja menot ja tarpeet sen kun suurenee. Kyllä hirvittää seurata asiaa vierestä.

Kun vanhempani ovat pienehköjä rahalahjoja (alle lahjaverotettava määrä) antaneet, olen kiitollisuudella ottanut vastaan. En ole saanut rahaa usein, en läheskään joka vuosi.
Lahjojen en ole katsonut velvoittavan sen enempään kuin mitä lapsella joka tapauksessa on velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan.

Omaisuuden ja rahan siirtäminen seuraaville sukupolville on ok, jos siihen on mahdollisuus. Saadun kiinteän omaisuuden rahaksimuuttamiseen en koe oikeutusta vaan siirrän kiinteän omaisuuden vuorollani seuraaville sukupolville. Kulkevat suvussa helpottamassa ihmisen elämää. Palkalla pitää elää. Rahan vastaanottamiseen suhtaudun myös postiivisesti. Rahat käytetään kiinteän omaisuuden ylläpitoon ja uuden kiinteän omaisuuden lisäämiseen. Asiallisella rahankäytöllä tässä ei ole mitään ongelmaa, koska kaikilla pysyy rahat hanskassa ja tulevat sukupolvet oppivat samat tavat. Jos porukkan eksyy joku vastuuton, asia mietitään hänen kohdaltaan uudelleen.

Ei ole mikään häpeä jos oikein on yrittänyt ja sitten käy huonosti vaikka konkurssi tulee niin kyllä vanhempien pitää auttaa jos pystyvät .Että jos on perhe kovilla leipää pitää saada joka päivä ei ole mikään häpee.Minä olen joutunut itse pyytää vanhemmilta joskus.Ja nyt olen omia auttanut milloin mitennii, mutta ikä ei ole mikään häpeä.En minäkään antaisi helposti jos olisin tietoinen että itse humputettu kaikki menee, silloin kyllä kieltäydyn antamasta.Sinä kirjoitat että onko ruvettu käyttään hyväksi.Minä olen käynnyt vanhempia auttamassa nyt kun talvi on lumia luomassa ja mitä milloinkin samoin mieheni koska vanhempani ovat jo ikä-ihmisiä,mutta pystyvat kotona asuun yhdessä.En ole mitenkään tuntenut että kun nyt he ovat meitä auttaneet niin siksi autan.Varmaan auttaisin vaikka ei senttiäkään olisi antaneet.

Minun vanhempani antavat aina lahjat rahana. Joululahjaksi sain rahaa kuin myös syntymäpäivälahjaksi. Siitä on paha kieltäytyä. Muuten jos vanhemmat tarjoaa rahaa en koskaan ota. Onhan se noloa, mutta vanhemmat on sellasia. Itsekkin jo aikuisten lasten vanhempana autan lapsiani rahallisesti jos pystyn, vaikka ei pyydetäkkään.

Aina olen ottanut vanhemmiltani rahaa vastaan myös auttanut heitä pyyteettömästi. Isän on rahojaan pikkuhiljaa alkanut jakaa perijöilleen.

"Muuten jos vanhemmat tarjoaa rahaa en koskaan ota. Onhan se noloa, mutta vanhemmat on sellasia. Itsekkin jo aikuisten lasten vanhempana autan lapsiani rahallisesti jos pystyn, vaikka ei pyydetäkkään".

- Siis itse et kehtaa ottaa vanhemmiltasi raha-apua vastaan mutta omille lapsillesi tällaista pyytämättä tarjoat. Ottavatko he raha-avun vastaan? Ehkä tämä kuuluu vanhemmuuteen, että halutaan auttaa pyytämättäkin. En tiedä kun en ole ollut koskaan vanhempi. Loukkaantuvatko omat vanhempasi kun et ota tarjottuja rahoja vastaan?

Mielenkiintoista. Niin. Kyllä itsekin saan vanhemmiltani joulu- ja synttärilahjat rahana eikä siinä mitään. Muutakin raha-apua on tuputettu ja varsinkin näin vanhana (yli 50-v.) tuon raha-avun vastaan ottaminen alkaa tökkimään.

Kyllä otin vastaan ja otan vastaan, isältä nyt sit kylläkin perinnön muodossa. Teen äidilläni lähes kaiken ja käyn melkein joka päivä, tiskaan, siivoan, käyn apteekissa, kaupassa, vien roskat, pesen pyykit, laitan ruuat. Teen siis ihan täyttä päivää, joten en todellakaan tunne pistoa rinnassani, käyttäessäni äidin rahoja. Pointti kuitenki se, ettei kummaltakaan puutu mitään.

Kyllä, olen keski-ikäinen ja saan välillä rahaa äidiltäni, joka on jo iäkäs eläkeläinen. kyse on lähinnä pikkusummista, esim. joululahjarahaa 50-100 euroa, tai pikku palvelusta vastaan muutama kymppi. Miksi en ottaisi rahaa vastaan, kun pienituloisena sille on todella tarvetta, eikä äitini varmasti tarvitse viimeisistä roposistaan luopua, jos haluaa välillä auttaa minua vähän rahallisesti, puolustelee itsekin rahan antamista, että kun ei enää kykene käymään ostoksilla hankkimassa lahjoja, joita muuten haluaisi antaa, ja toisaalta tarvitsee apua arjen pikku töissä. Maksullista se kotipalvelukin olisi. Joskus olen myös lainannut pikkusummia, kun on ollut todella tiukkaa, ja sopineet, että maksan takaisian, kun voin. Äitini on täysissä järjissään, enkä koe vääränä, jos hän haluaa joskus auttaa tiukassa taloudellisessa tilanteessani antamalla rahaa.

Olen 62-vuotias. Vanhempani ovat kuolleet jo yli kaksikymmnetä vuotta sitten, kun olin noin 40-vuotias. Vanhempani tukivat minua taloudellisesti niin kauan kuin opiskelin. Sen jälkeen he antoivat lapsilleni rahaa esim syntymäpäivinä.

Nykyisin olen itse antamassa rahaa lapsilleni, jotka ovat jo aikuisia. Erityisesti tuen kolmea nuorintani, jotka olvat 25, 22, ja 18- vuotiaita opiseklijoita. Vanhemmat lapseni ovat jo nelikymppisiä ja tienaavat paljon paremmin kuin me heidän vanhempansa. Kun me parin vuoden kuluttua jäämme eläkkeelle, emme tietenkään voi jatkaa lastemme avustamista.

no halloo jokainen vakkansa rakentaa .. minua ainakin hävettäs enkä ootas vastaan vaikka annettas .. kyllä aikusen ihmisen täytyy osta elämänsä laskea ja pärjätä pyytä vanhemmilta rahaa aikuisena.. Se vaan on miten on elämänsä rakentanut se vaan on näin .. se on oma elämä .. ei toisten .. täytyy osta luopua ja antaa .. koska oppii keski ikänen elämään omillaaan jos vielä kehtaa ja ottaa 80 v vanhemmilta rahoja . kysyn vaan .. vasi liekö edes totta tämä mitä kirjoittaja on kirjoittanbut ..

Tottakai otan vastaan hilloa ja hyvä niin. Vanhempani ovat antaneet pikkuhiljaa
viimevuosina ja sanoivat antavansa lisää kokoajan. Mitä sitä suomen valtiolle perintöveroja maksaisimme. Hullu ei ole se joka pyytää/vaatii, vaan joka maksaa.

Olen itse keski-ikäinen ja todella hyvin toimeentuleva; isäni sen sijaan on pieneläkeläinen ja rahasta on pulaa. Olen vuosien varrella avustanut häntä tuhansilla euroilla; mm. maksamalla hänen laskujaan, tarjoamalla erilaisia matkoja, ostamalla hänelle tarpeellista tavaraa yms. yms. Lisäksi hän asuu ilman vuokraa talossa, jonka olen ostanut vain häntä ja äitiäni varten. Äitini on sittemmin kuollut; hautajaiset ja kaiken niihin liittyvän maksoin minä yksin.

Minulla on sisko mutta hänkin varsin vähätuloinen, häntäkin olen avustanut eri tavoin.

En ole todellakaan käyttänyt tilannetta hyväkseni enkä ole painostanut heitä mihinkään.

No jo on murheet. Vanhemmat on taloudellisesti itsesi jatke. Ei mitään ongelmaa. Meillä siirrellään rahoja edestakaisin vanhemman ja keski-ikäisen välillä. Itse siirrän ensi viikolla vanhemman tilille 50 tuhatta €.

Sukulainen avustaa keski-ikäistä hulttiopoikaansa joka elää ylivarojen enkä ole koskaan ajatellut että siinä on mitään ongelmaa.

Lopettakaa miettimästä mitä muut ajattelee minusta.

Kiitos hyvistä vastauksista. Olen yllättynyt siitä miten monet osallistuivat tähän keskusteluun. Toki saa edelleen osallistua.

Niin kuin tuolla todetaan, tuo rahan vastaan ottaminen ja antaminen ei ole aina niin mustavalkoista. Jos hyvällä mielellä voi ottaa vastaan niin mikä ettei. Mutta jos kokee että rahaa annetaan/otetaan hyväksikäyttö tai kiristäminen tms. mielessä niin on syytä ajatella tarkkaan antaako/ottaako.

köyhiä ollaan, niin äiti kuin itsekin. Jos tarjouksesta löydän sukkalankaa, vien sitä äidille, äiti kutoo sukkia ja myy eläkkeensä lisäksi. Vastavuoroisesti hän keittää mehuja ja ja saa ilmaiset mehut, kun olen vienyt tarjoussokerit sinne. Mlla kun paremmat mahdollisuudet päästä isoihin marketteihin ja äiti asuu kaukana syrjäkylällä. Polttopuut tehdään yhteisestä metsäsät kummankin talouteen talkoilla.

olen kolmekymppinen nainen ja asun aina silloin tällöin satunnaisesti muutaman viikon vanhempieni luona syrjäseudulla taloudellisista syistä. en kuitenkaan koskaan ole pyytänyt rahaa ja ruoatkin ostan usein itse. Sairastuin ja jäin työttömäksi puoli vuotta sitten. Toivon ja rukoilen että tilanteeseeni tulee muutos, kun vain saisi töitä muualta niin sitten voisi asunnonkin hommata sieltä, ettei tarvitsisi asua muitten nurkissa. Eipä näillä seuduilla paljon töitä ole.

Mieluummin olen vanhemmistani taloudellisesti riippumaton. Elän vaikka nuukemmin kunhan itse tienaan oman elantoni. Se vain tuntuu selkeämmältä näin.

Ei avusta kuin omassa mielikuvituksessaan. Äidille oli jotenkin vaikeeta että isältä jäänyt kuuluikin meille lapsille. Ei ole pyytänyt tasinkoaan vielä.
Itse asiassa metsänmyyntiaikeet tyssäsi, kun tajusi ettei itsensä lukuun voikkaan tyystin myydä.

Taisin olla 15 v. kun sain äidin selän takana olevaa omaa opintorahaani kokonaista 300 markkaa. Se ei pitkälle riittänt, työtä tuli sitten tehtyä... En ole niin nälkäinen ollut, että alentuisin emolta pyytämään-

Aluksi oli kun oli niin miestä poikaa kun oli perhe ja
piti pärjätä, mutta nyttemmin ostan kyllä kaiken vastaan mitä
annetaan vuodessa noin 2-3000 € Ruuat ja vaatteet ja mitä
ostavat lapsille..Enään ei edes hävetä.

Ja olen 37.. =)

Äitini on 80 v.Hän on jakanut meille 4:lle lapselleen isän kuoleman jälkeen rahavarallisuutta niinpaljon kuin voi lahjoittaa ilman lahjaveroa.Lapsenlapsille kesäloma- ja joululahjoja.Kaikille on raha kelvannut,koska on suuria lapsiperheitä.Äidillä on oma tilinsä millä pärjää.
Olen itse alle 60-kymppinen ja mieheni kanssa avustan neljää 20-33 vuotiasta lastamme.Emme tee sitä velvollisuudesta vaan antamisen ilosta.Tällähetkellä varallisuutta on vähän,koska olemme luopuneet siitä,hyvissä ajoin.Lapset ovat saaneet jo osansa.Ei velkaa,ei varallisuutta.Tulemme toimeen pienellä eläkkeellä.
Erittäin onnekasta aikaa.Älkää hyvät ihmiset kerätkö sitä omaisuutta,se on niin turhaa kuin olla ja voi :)

omaa äitiäni monella tavoin. Viimeksi ostin hänelle suuremman ja paremman asunnon paremmalta paikalta kuin entinen oli. Kyllä hän pärjäisi omillaankin mutta on mukava palkita häntä siitä raittiista ja säästäväisestä elämisen mallista jonka hän lapsilleen opetti. Nyt on tullut aika palkita häntä siitä.

Kyllä vanhempani avustavat minua rahallisesti. Olen työtön ja toivon työllistyväni pian. Rahan vastaa ottamisesta ei tule yhtään paha mieli ja olen vain tyytyväinen kun he auttavat minua. En osaa sanoa onko tieto levinnyt eteenpäin, eikä edes kiinnosta. Kämpästä on maksamatta enää 10 000 ja mitään muuta velkoja ei ole. On autot ja kaikki.

Kiitos vanhemmilleni jotka ovat auttaneet minua elämässä ja olen kiittänyt heitä monesti. Teen isäni kanssa vaikka mitä rakennusprojekteja ja teen tätä omasta halustani. Kivaahan se on viettää vanhempiensa kanssa aikaa kun kerran sitä on. Ei se nyt mitään velvoitettua pakkotoimintaa ole :) Vaimokin on erittäin tyytyväinen kun saadaan apua ja miksi ei olisi.

Itse autan omia lapsiani ja heidän perheitään ihan mielelläni. Minunkin vanhempani auttoivat minua ja saman mallin olen oppinut heiltä. Annan rahaa, lahjoja lapsille ja koko perheille. Lisäksi autan kaikessa mitä osaan tehdä. En ole itse sellainen kuluttaja tyyppi joka haluaisi käydä missään ravintoloissa tai matkailla. En vain nauti sellaisista jutuista. Nautin puuhasteluista kotosalla ja mökillä. Käytän rahojani fiksusti ja ostelen jotain työkaluja tarveaineita projekteihini. Kivaa on myös poikien perheiden kanssa sitten kunnostella mökkiä, syödä ruokaa ja jutella niitä näitä. Kuitekin he minut sitten perivät joku päivä. Ajat ovat nykyäänkin kovat ja tottakai autettava jos siihen on mahdollisuus.