Kodinturva välttämätön

Ainakin maaseudun kunnissa on aivan välttämättä perustettava ihmisten turvallisuuden parantamiseksi kodinturvajoukot millä nimellä tahansa. On kestämätön tilanne, ettei poliisi nykyisin eikä tulevaisuudessa sitäkään vertaa kykene turvaamaan ihmisten elämää. Väkivallan uhkan alla on uhrin saatava apua nopeammin kuin nyt saadaan. Apua pitää saada viimeistään noin 15 minuutin kuluessa. Koska siihen poliisin toimin ei tulla pääsemään, on jonkinlaiset järjestäytyneet ryhmittymät luotava ainakin maaseudulle ja mieluusti kaupunkeihin, joissa sielläkään ei poliisia hälytystilanteissa usein saada ajoissa paikalle. Jollei niin tehdä, on kansalaisten enenevissä määrin turvauduttava omaan apuun ja se taas tulee johtamaan enemmän ongelmiin samalla kun aseiden hallussapitoa kiristetään. Laittomien aseiden määrä tulee rajusti lisääntymään. Jokainen ymmärtää alkaa enemmän itse huolehtimaan turvallisuudestaan, kun apua ei yhteiskunnalta saa. Niin pitääkin tehdä, sillä ihmisellä on oikeus puolustaa itseään. Rikollisilla tulee kyllä olemaan aseet joka tapauksessa.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ainoa oikea ratkaisu on sisäministeriön alaisen poliisivoiman lisääminen tsarpeelliseen määrään saakka. Ratkaisu lienee kuitenkin liian yksinkertainen ja kristallinkirkas tässä yhteiskunnassa.

Puna- ja valkokaartien kokeilu sata vuotta sitten johti nopeasti kiusalliseen sekasortoon.

Mutta voivoti voivoti, se verotus! On vielä paljon krääsää, mitä ihmisten on ostettava herättääkseen kunnioitusta naapureissa ja kateutta varkaissa.

En kannata mitään suojelukaarteja, enkä ota niiltä vastaan mitään kieltoja enkä k äskyjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulevaisuuden näkymä kirjoitti:

Ainakin maaseudun kunnissa on aivan välttämättä perustettava ihmisten turvallisuuden parantamiseksi kodinturvajoukot millä nimellä tahansa. On kestämätön tilanne, ettei poliisi nykyisin eikä tulevaisuudessa sitäkään vertaa kykene turvaamaan ihmisten elämää. Väkivallan uhkan alla on uhrin saatava apua nopeammin kuin nyt saadaan. Apua pitää saada viimeistään noin 15 minuutin kuluessa. Koska siihen poliisin toimin ei tulla pääsemään, on jonkinlaiset järjestäytyneet ryhmittymät luotava ainakin maaseudulle ja mieluusti kaupunkeihin, joissa sielläkään ei poliisia hälytystilanteissa usein saada ajoissa paikalle. Jollei niin tehdä, on kansalaisten enenevissä määrin turvauduttava omaan apuun ja se taas tulee johtamaan enemmän ongelmiin samalla kun aseiden hallussapitoa kiristetään. Laittomien aseiden määrä tulee rajusti lisääntymään. Jokainen ymmärtää alkaa enemmän itse huolehtimaan turvallisuudestaan, kun apua ei yhteiskunnalta saa. Niin pitääkin tehdä, sillä ihmisellä on oikeus puolustaa itseään. Rikollisilla tulee kyllä olemaan aseet joka tapauksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu