pettämisestä

Mulle on annettu anteeksi.. En tosiaankaan on
ylpee siitä mitä tein joskus nuorempana, kun
kuitenkin rakastin tätä yhtä.. Mieheni sitten
kumminkin antoi anteeksi, mutta kyllähän ne asiat
aina välillä esille nousee ja se ei tunnu kovin
hyvältä. Kaduttaa ihan hirveesti, miten oon
voinut joskus tehdä niin kauhean ruman tempun
rakkaalleni. Me ei oltu avo- eikä avioliitossa
silloin kun tuo on tapahtunut.. mutta silti..
Tietysti itse oon onnellinen ett sain anteeksi,
kun tiedän että se ei merkinnyt mitään.. ja kai
miehenikin sen ymmärsi..

... ja otin miehen takaisin pettämisen jälkeen.
Huomaa että anteeksi antamisella ja unohtamisella
on kuitenkin eronsa. Jos et voi unohtaa
tapahtunutta, et pääse sitä ikinä yli, ja riidan
tullen kaivat sen taas esiin. Anteeksiantaminen
voi tapahtua silti.

Minäkin vuosia etsin itsestäni virheitä,
täytyihän jotain olla kun mies kerran vaihtoi
kauniinpaan, nuorempaan, vaaleampaan, laihempaan
naiseen...
Vuosien jälkeen tajusin ettei vika ollut minussa,
vaan miehessä, ja unohtaminen alkoi... asia ei
ollutkaan enää niin tärkeä, tajusin että virhe
oli hänen tekonsa, minä en tehnyt mitään väärää.
Annoin anteeksi ja riidatkaan eivät enää tuo
häntä puheisiimme...
Toivottavasti saat jotain apua, muista kuitenkin
että tärkeämpää on se miltä itsestäsi tuntuu!Jos
et pysty antamaan anteeksi pettämistä, ero on
paras ratkasu.

älä hyvä tyttö mee enää siihen samaan lankaan.
minä oon kokeillut alussa tuntui et tää onnistuu
mut kun oli mennyt jotain 6kk se olikin jo
samaa "paskaa" koko juttu. nyt taas uusi jako ja
seuraukset. toivon että sinä oot järkevämpi kuin
minä. hyvää kesänjatkoa sulle ja etsi ihan toinen
saat paljon enemmän..moi

Rakkaani pettäminen on elämäni suurin virhe ja
sitä kadun lopun ikääni. Mies ihaili ja rakasti
minua täydestä sydämestään ja olin kai liian
varma hänestä, joten kokeilin hetken
mielijohteesta vierasta. Asia tuli vahingossa,
monen mutkan takaa ilmi ja vaikka mies antoikin
anteeksi suhteemme ei ole sama kuin ennen. Jokin
särö siihen jäi, sitä on vaikea sanoin kuvata,
mutta tunnen, ettei kaikki ole vuosienkaan
jälkeen ihan niinkuin ennen pettämistä. Itse
kannan huonoa omaatuntoa ja miehen katse ei ole
kertaakaan enää ollut yhtä ihaileva ja himoitseva
kuin ennen tuota tapausta. Kyse on siis pienistä,
tuskin havaittavista asioista, mutta kadun,
kadun, kadun...

on niin vaikea unohtaa..mä sanoin pystyväni
antamaan anteeksi, mutta unohtaminen voi viedä
aikaa.täydellinen luottamus ei niin vaan
palaudukkaan..ja sitten totesin että luotan aina
vaan vähemmän..sitten aloin antaa samalla mitalla
eli itse pettämään..mitäs sillä väliä, kun se
toinenkin kuitenkin pettää...kaukosuhteessa se on
niin helppoa.taitaa olla suhde pahasti
solmussa.itkettää.

Oon sitä mieltä että jos jompikumpi pettää on
suhteessa muutakin vikaa.Ei sitä edes ajattele
muita jos oikeen rakastaa.

itse "annoin anteeksi" enkä ole päivääkään
katunut! Asia on vielä sen verran tuore, että se
eittämättä viimeistään riidan tullessa nousee
pintaa, mutta jotenkin tuntuu, että sitä
silloinkin käsitellään eri tasolla, kuin ennen...?
Ajattelin ratkaisua tehdessäni, että olenko
valmis heittämään hukkaan monen vuoden "työn"
vaikka pettäminen tosin oli vielä pidempi
aikaista, ettei vain yhden illan mitätön juttu...
Tällä hetkellä meillä menee todella hyvin! Ollaan
löydetty aivan erilainen henkinen yhteys ja
kuinka ollakkaan seksikin luistaa aivan
loistavasti. Nyt kun ajattelen taaksepäin olisin
mielestäni tehnyt suunnttoman virheen jos olisin
lähtenyt ja jättänyt vastoin tunteitani, minulle
rakkaan ihmisen. Onneksi en siihen silloin
kyennyt! Voimia sulle, tiedän että se on
äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa mietittävää.

Mieheni petti minua parhaan ystävättäreni kanssa.
Heitin miehen pihalle. Vein itse asiassa
ystävättäreni oven taakse ja toivotin hauskaa
loppuelämää. Hän ei suostunutkaan lähtemään, vaan
pitkän keskustelun (lue: huutamisen ja itkemisen)
jälkeen annoin luvan yrittää päivä kerrallaan.
Joka päivä koin itseni huonoksi, en antanut hänen
edes nukkua vierelläni. En enää riidellyt, en
huutanut, en reagoinut hänen anteeksipyyntöihinsä
yhtään mitenkään. Mieheni kärsi kovin. Sen kaiken
näki, mutta jokin vain sisälläni kieltäytyi
antamasta anteeksi. Meni pitkän aikaa, mutta
yhtenä päivänä sitten tajusin että hiljalleen
kaikki olikin unohtumassa... Nyt jatkamme
edelleen päivä kerrallaan, vaikka tapahtuneesta
on yli kaksi vuotta. Riidan aikana heitän
ilkeästi kaiken hänen päin naamaansa ja tiedän
että se sattuu. Itselleen vain ei voi mitään...
Anteeksi voi siis antaa, mutta on valhe että voi
unhohtaa.