Äiti jäi lastensa kanssa, kävivakituisessa työssä, josta sai sellaisen palkan, joka nyt naiselle kuuluukin. Sai kunnalta elatustuen ja lapsilisän. Isä ei suostunut maksamaan euroakaan elatusapua, joten hän alkoi lapsineen saamaan elatustukea. Isä suostui vasta vuosien kuluttua ja ulosoton kautta maksamaan hänelle määrätyt elatusmaksut.
Lapset kasvoivat, opiskelivat, olisivat halunneet harrastaa, Nuorin sairastui vakavasti koko loppuelämäkseen. Yksi lapsista pystyi käymään kesäöissä ja hankkimaan itselleen haluamiaan harrastusvälineitä.
Äiti kävi töissä, työ oli vaativaa ja palkkakin nousi. Sitten alkoivat tuet loppua, lapsilisä ja elatustuki. Piti maksaa lukion kirjat, milloin mitäkin, yo-kirjoitukset jne.
Joskus ruokaankaan ei ollut rahaa. Äiti joutui ottamaan lainaa, koska isä ilmoitti, ettei hän mitään maksa. Lainaaminen toistui, lopulta tuli kierre.
Kun lapset ovat nyt päässeet opiskelemaan arvostettuihin ammatteihin, äiti maksaa ulosottovelkoja...
Lapset kasvoivat, opiskelivat, olisivat halunneet harrastaa, Nuorin sairastui vakavasti koko loppuelämäkseen. Yksi lapsista pystyi käymään kesäöissä ja hankkimaan itselleen haluamiaan harrastusvälineitä.
Äiti kävi töissä, työ oli vaativaa ja palkkakin nousi. Sitten alkoivat tuet loppua, lapsilisä ja elatustuki. Piti maksaa lukion kirjat, milloin mitäkin, yo-kirjoitukset jne.
Joskus ruokaankaan ei ollut rahaa. Äiti joutui ottamaan lainaa, koska isä ilmoitti, ettei hän mitään maksa. Lainaaminen toistui, lopulta tuli kierre.
Kun lapset ovat nyt päässeet opiskelemaan arvostettuihin ammatteihin, äiti maksaa ulosottovelkoja...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Äideillä on usein kova kohtalo, mutta sisulla siitä selvitään. Oma äitini jätettiin toisen naisen takia. Työtä saadakseen hän joutui muuttamaan neljän lapsen kanssa vieraalle paikkakunnalle ja siellä kouluttautumaan uuteen ammattiin. Isällä ei ollut "varaa" maksaa elatusapua, koska uudelle naiselle piti hankkia hänen arvoisensa luksusasunto.
Siihen aikaan 50-60-luvulla tarpeeksi ovela ja hyvässä asemassa oleva mies pystyi luistamaan maksuista, ilmeisesti sillä perusteella että ex-vaimolla on koulutusta ja ammatti.
Me lapset saimme opintorahaa äidiltä sen minkä hän pystyi antamaan ja loput otimme lainaa pankista. Onneksi silloin työn saanti oli varmempaa kuin nykyisin, joten hyvin loppujen lopuksi pärjäsimme kaikki neljä. Mutta vielä isän kuoleman jälkeen uusi rouva yritti kaikin keinoin estää meitä saamasta lakiosamme perinnöstä.
Usein ihmettelen, että tämä nainen vihasi meitä enemmän kuin me "vanha perhe" häntä, vaikka luulisi "voittajan" olevan tyytyväinen. Mutta ehkei kuitenkaan se voitto, isän riistäminen neljältä lapselta, ollut kovin makea. Ainakaan siinä vaiheessa, kun isä oli kuollut ja häntä odotti yksinäinen vanhuus. Tai ei hän ehtinyt tulla vanhaksi, vaan hän kuoli aika pian isän jälkeen.
Sellainen rakkaustarina.
Mehän olemme keskustelleet tästä ennenkin, Aurora, tuolla Hesarissa aikoinaan, mutta kun yksinhuoltajia tulee aina, niin kertaus on varmasti paikallaan ja jokainen tapaus on aina hieman erilainen.
"Mutta ehkei kuitenkaan se voitto, isän riistäminen neljältä lapselta, ollut kovin makea."
Eikä kolmelta lapselta ja kotiäidiltä perheen ainoan töissäkäyvän elättäjän ja perheen rakastaman aviomiehen ja isän ottaminen itselleen elintason antajaksi ja maailman ihmeiden näyttäjäksi, joista eksoottisista paikoista piti toki lähettää kortti kotona olevalle pienimmälle lapselle, niin että tuo hyljätty vaimokin näki kuinka ihanaa elämää he elävät. Elatusapuihin ei myöskään rahaa enää "riittänyt".
No nyt elämä kyllä "maksattaa" heilläkin, mutta saihan tuo "voittanut" nainen, nyt hoitajan ja pyörätuolin työntäjän itselleen, kun taas minä senkun käyn tanssimassa - kunnostaan täytyy yrittää pitää hyvää huolta, kun ei ole sitä "omaishoitajaa".
Voisin vielä kertoa yhden asian, mitä tuo mies sanoi aikoinaan pysyvästi sairastuneista ihmisistä, mitä niiden pitäisi tehdä, ja mitä hän tekisi itselleen, jos sairastuisi pysyvästi ja olisi pelko että jää toisten hoidettavaksi. Mutta en sano sitä!
Arvaan kyllä, mitä mies - tai nainen - nuoruutensa uhossa ja elämänsä voimissa voi sanoa töksäyttää, kun ei vielä elämästä ymmärrä, että se ei säästä ketään, ja silti täytyy elää eteenpäin.
Itselläkin tuo ajatus häilyy mielessä, että mitäs jos joutuu toisten hoidettavaksi. Kai sitä kuitenkin luottaa, että tulee hoidetuksi. On kyllä kokemusta lähiomaisesta, jolle huonona autettavana eläminen ei tullut kysymykseen. Jokainen tekee oman valintansa, niin kauan kuin pystyy sen tekemään.
Täällä on mielenkiintoisia aiheita. Jatketaan vaan tästäkin jos haluat.
En voi tuosta kirjoittamastani asiasta nyt oikeastaan tuon enempää ainakaan henk.koht. tasolla jutella, kun kaikki osapuolet ovat olemassa. Tuokin taisi olla jo aika paljastavaa, jos joku tästä asiasta tietävä "eksyy" näitä lukemaan, vaikka totta tuo on ja totuushan ei pala tulessakaan, joten mitä sanoin, sen taas kerran olen valmis myös allekirjoittamaan.
"Joku" ei ehkä kuitenkaan tiedä, mitä tuo kyseinen mies on joskus sanonut pysyvästi sairaasta ihmisestä, enkä nyt halua, kaikesta huolimatta, sitä hänen tietoonsa saattaakaan.
n iinkkö
Näin se vain on elämässä että kaiken edestään löytää minkä taaksensa jättää.....
Olen myös kertonut kaikenlaista elämästäni jo hesarin palstoilla....mutta nyt vain mielenkiinnolla luin teidän kirjoitukset...
Omaan nilkkaan ne "potkut" palaavat aina....ennemmin tai myöhemmin.....
Olen useasti elämässäni jo nuoresta lähtien pilkat ottanut vastaan tyynesti vain silmiin katsellen.....jonkun ajan päästä on tämä pilkkaajani tullut apuani pyytämään...ja olen auttanut häntä niin hyvin kuin voin!
Kostosta luin näin....."Kosto on kuin purisi jo purtua koiraa"