Eikö Ranskaa koskekkaan samat EU määräykset kuin Suomea???

Jotenkin haisee palaneelle koko laivatilaus? Kuka jäi ilman lahjuksia, kun nyt selitellään EU määräysten muka kieltävän laivakaupat Suomelta?
19189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eihän EU:n laatimia kilpailuttamissäännöksiäkään oteta tosissaan missään muualla kuin Suomessa. Espanjalaiset tai Italialaiset eivät ole niistä kuulleetkaan.

Äänestä

EU-stako määrätään mitä työpaikkoja Suomessa saa olla. Emmekö olekkaan itsenäinen valtio?

Äänestä

Ei tietenkään, Ranska on iso EU-maa ja isoja EU-maita koskee eri säännöt kuin pieniä

Äänestä

Matti Maunu juuri MTV 3 uutisissa ministerit toimii ministerivastuulain pohjalta.
Onko ikinä kukaan ministeri joutunut vastuuseen Suomessa?

Äänestä

Jäi vielä pois tuo asia, että Maunu alkoi vetämään asiaan vastuuseen Timo Soinia. Onko tuo ukko ihan pihalla, kun syyttää hallituksen päätöksistä oppositiojohtajaa?

Äänestä
  • kenen leipää syöt.

    Äänestä

  • Sen lauluja laulat kirjoitti:

    kenen leipää syöt.

    No voisi sitä, jos on olevinaan ammattitaitonen politiikan toimittaja pysyä sentään totuudessa. Opposition edustajat eivät tee päätöksiä hallituksessa.

    Äänestä

Olihan tuossa kuitenkin se ero, että ranskan valtio omistaa telakasta yli 30%
Suomikin omisti ennen tuottoisia yrityksiä, mutta nythän ne on myyty.

EU:stahan määrätään kaikki asiat, myös kuntapolitiikkan, tietoa siitä
Jorma Jaakkolan nettikirjassa, lukeminen vaatii aikaa ja paneutumista,
nämä suunnitelmat on alloitettu jo 80 luvulla, enää on jäljellä loppukiri.

Siksi meidän pitäisi puuttua asioihin nyt, ennenkuin olemme pieni syrjäkylä
eu:n reunalla, ytimiin emme pääse kun rahamme loppuvat.

Täytynee opetella tekemään iglu.

Äänestä

Ranskassapa onkin sosialistinen presidentti ja pääministeri ja taitaapa olla kaupan ja teollisuuden alan paikatkin sosialistien hallussa.

Puoluehan on nimeltään Parti Socialiste - lyhenne tuttavallisesti PS.

Äänestä

Ranskalla ja etelä-euroopalla on omat sääntönsä, eivätkä he piittaa pykälistä eikä siellä esim ole politiikkoja ja ns kilpailuvirastoa taistelemassa oman maan yrityksiä vastaan.

Äänestä
  • Eilen uhosi tuo Vapaavuori, että asia tutkitaan perinpohjaisesti. No näkis vaan sen ja mitä sitten muka enää voi tehdä vaikka olisivatkin rikkoneet pykäliä ja määräyksiä. Taitaa käydä niinkuin sananlasku sanoo: Raukesi kuin pieru
    nahkahousuihin.

    Äänestä

Laittakaa googleen: Laivateollisuuden alasajo yksi EU-sopimuksen kohta

Äänestä

Olipa taas sitä hyötyä EU:sta Suomelle??? Kukahan selityksen mestari taas antaa lausunnon, että Suomi ja Suomalaiset hyötyvät EU:sta?

Äänestä
  • Tuo on jo lähtökohtaisesti väärä ajattelutapa, "mitä hyötyä". Kannattaa ajatella yleisliitolaisesti koko Europpan parasta eikä itsekkäästi vain omaa napaa tuijotellen.

    Äänestä

Eihän nuo EU määräykset koske muita kuin Suomea. Mehän ollaa niin eeuuta. Poliitikkomme osaavat kurittaa omaa kansaa. Tietyissä veroasioissa ei välitetä EU:n määräyksistä, esim kaksoisverotus ulkomaan eläkkeestä ja ajoneuvovero.

Äänestä
  • Kaikki mikä koskee tavallista kansaa niitä pyliä noudatetaan pilkulleen ja vielä vähän paremmin kuin vaatimus on. Tavallisen kansan ainut hyöty on se, ettei tarvitse vaihdella rahaa lomamatkoilla Euroopassa. Minusta onnistui matkailu ihan hyvin vaikka kaikissa Euroopan maissa oli eri valuutta. Kaikki muu onkin sitä miinusta noin esim. "Vapaa Liikkuvuus rikollisilla".

    Äänestä

Eihän näitä EU:n määräämiä sääntöjä kenenkään muun tarvitse noudattaa , kuin mallioppilas Suomen , sillä eihän sääntöjen mukaan olisi mahdollista rahoittaakkaan yli varojensa eläviä valtioita , eikä sääntöjen mukaan olisi luvallista väärentää tilitietoja kuten mm Kreikka teki.

Äänestä

tässä meuhkaamisessa unohtuu jotain todella olennaista, kun esitellään kaikkia salaliittoja siitä kuinka paha eu kieltäisi rakentamasta laivoja. nimittäin se että laivayhtiöllä ei ollut varaa rakentaa vaan olisi tarvinnut lainan!!! miksi suomen velkaisen valtion pitäisi maksaa laivayhtiölle? jos sijoitus olisi hyvä, niin varmasti muutaman miljoonan euron potin olisi saanut yksityisiltä koottua. niin ei käynyt, kukaan yksityinen ei riskisijoittanut ja pelastanut laivayhtiötä.

tästä voidaan nähdä että koko projekti olisi ollut täysin hanurista, rahat olisi menneet kuin kreikkaan eikä mitään olisi tullut takaisinpäin. hyvin päättivät, kun eivät ottaneet lisää lainaa lainatakseen eteenpäin!

Äänestä

Tuosta Kreikan väärennöksistä vain senverran, että niin teki Suomikin,
meitä ei olisi hyväksytty euro-maaksi, ellei eläkerahastojamme oli laskettu
valtion rahoiksi, mitä ne eivät todellakaan ole, 140 miljardia eläkekassoissa,
onkin nyt osa valtion laskelmissa.

Nyt tehty talouskurisopimus onkin hankala kun nuo rahat on samassa
summassa valtion varojen kanssa, tästä on juttua ainakin verkkomediassa.

ETA-sopimus sisältää kaikki edut mitä EU:kin, ja on isompi alue kaupankäynnille,siksi on mahdoton ymmärtää miksi eu:hun liityttiin,
sen piti lisätä turvallisuutta ja taloudellista hyvinvointia, jostain syystä
olemme olleet jatkuvasti nettomaksajia, ja osuutemme ovat kasvussa.

Päättäjämme eivät taida hallita matikkaa niin kuin en itsekään, mutta
senverran ymmärrän, että lähes miljardin nettomaksut eu:lle joka vuosi,
ei voi kohentaa talouttamme, puhumattakaan noista apupaketeita,
joihin tuolla edelläkin viitattiin, laittomia ovat.

Siksi, meidän on erottava, eu:sta ja eurosta, ETA riittää tarpeisiimme.
Osallitukaa kansalaisaloitteeseen: sitovat äänestykset, irti eu:sta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi on kirjoitti:

Jotenkin haisee palaneelle koko laivatilaus? Kuka jäi ilman lahjuksia, kun nyt selitellään EU määräysten muka kieltävän laivakaupat Suomelta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu