Kuka siis osti tuon feikkiVuittonin hälle lahjaksi?
Ensinnäkin, tuo on vanhaa mallistoa.
Toisekseen, se ei ole aito, katsokaa sitä laukun kuvaa.
Ensinnäkin, tuo on vanhaa mallistoa.
Toisekseen, se ei ole aito, katsokaa sitä laukun kuvaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
mistä erottaa? faktaa kehiin.
Ihan sama vaikka olisi aitokin, ei paljoa maksa ja on niin vanha juttu.
Nousukas merkeillä koreilee.
Tosi kuin vesi toi sun viimeinen virke. Oikeasti rahakkaat ja merkkitietoiset eivät koskaan leveile hankinnoillaan.
Miten Martinalle voi olla noin suuri asia yksi laukku? Minulla on monia merkkilaukkuja, mieheni tuo usein tuliaiseksi aidon merkkilaukun, kun tulee jostain työmatkaltaan ulkomailta.
Tämä Martinan saama laukku ei edes ole uutta mallistoa eikä "muodikas". Lisäksi minunkin mielestäni se on feikki.
niin mut mistä sen tunnistaafeikiks?
en tiedä
Ottaen huomioon, että eka Speedy on lanseerattu 30-luvulla ja Vuiskan mallit nyt harvemmin ikääntyvät kovin nopeasti, niin kyseessä on kuitenkin aika uusi malli - lanseerattu pari vuotta sitten. http://www.purseblog.com/louis-vuitton/introducing-the-louis-vuitton-speedy-bandouliere.html
Feikin erottaa aidosta mm. monogrammikuosin sijoittelusta, vaalean nahan reunojen käsittelystä yms yms. Tuon surkean kuvan perusteella kyseessä on minunkin mielestäni feikki.
Aito tai ei, niin kyllästynyt olen ainakin minä tuohon laukkuun. On niin monia muitakin merkkejä ja on trendikkäämpää erottua joukosta myös laukkunsa suhteen. Ja kyllästyminen tulee ihan kaikkeen, jos jatkuvasti toistuu sama. Kyse ei ole pelkästään laukuista.
Jos ajattelee hinnakkaampia asioita, kuten auto, niin ei Mersukaan enää näytä samalta kuin vuosikymmen sitten. Uudistuminen on tärkeää kaikessa.
Speedy on iältään jo pian sataa lähentelevä KLASSIKKO. Tuntenet termin merkityksen? Speedylla on monta asua; 3 kuosia ja useita eri kokoja. Sen enempää ei ollut about 80 vuoteen tarvetta kyseistä helmeä uudistaa, sillä se lienee edelleen ylivoimaisesti suosituin Vuiskan malleista. Bandouliére on nykyaikaistettu, käytännön ihmistä palvelemaan tehty versio klassikosta.
Sinänsä mielenkiintoista, että olet ehtinyt parissa vuodessa kyllästyä laukkuun joka ei ole katukuvassakaan vielä kovin yleinen...jos olet noin variaation perään, niin suosittelen halpoja keinonahkalaukkuja, joita voit ostaa vaikka viikottain uuden; ei tarvitse parkua kyllästymisestä. Jos taas arvostat laatua ja ymmärrät että se on sijoitus, suosittelen Balenciagan Biker-mallistoa. Se on tavallaan toinen ääripää, mallisto joka on kestänyt aikaa jo 2001 alkaen ja uusiutunut tähän päivään saakka. Saapi nähdä mitä Wangin pääsuunnittelijapesti tuo tullessaan.
Ah, anteeksi - missasin kirjoituksestasi sanan "trendikäs". Se selittää kaiken...itse kammoan kyseistä termiä. Trendikkyys ja klassinen tyylikkyys eivät yleensä kulje käsi kädessä.
Eli onko kyseistä laukkua kantava automaattisesti klassisen tyylikäs? I don't think so.
Speedy on klassisen tyylikäs. Sitä kantavat ihmiset valitettavan monesti eivät ole.
Hah, merkin sijaan voin ostaa tyylikkään (jopa vähän tunnetun tekijän!) nahkalaukun. Maksan paljon vähemmän, eikä jokaisella seiskajulkulla ole samanlainen. Kunnon nahkalaukku maksaa sadasta eurosta ylöspäin ja ei ole mainoskassi. Mainoskassi on suunnittelijan mainos itsestään, ei minusta. Haluan edustaa itseäni ja omaa tyyliäni. Siihen ei tarvita muiden "tunnustusta" kalliista tai tunnetusta tuotteesta.
Kyllä tuota ruskeaa kuviota on näkynyt pitkään kuvioissa, olkoon sitten klassikko tai ei. Minun silmääni se vain ei miellytä.
Kammoa sitten vaikka sanaa trendikäs. On samanlaiset kammonaiheet kuin Martinalla, joka sanoi, että kauheinta mitä hän tietää, on ihokarvat. Kannattaako noin pahoittaa mielensä, jos kerron, että se luiska ei ole minun makuuni? Toki sitä saa muut roikottaa mukanaan, ei haittaa. Itse en vain valitsisi tuota laukkua.
Hah :D Voi olla että tuo monogrammikuosi saattaa hieman olla jo trendien perässä juoksijan silmään elähtänyt, ottaen huomioon että nykyään käytössä oleva versio on lanseerattu vuonna 1959.
Laskeskelin muuten tehneeni karkean mokan aiemmin; Speedystähän on tehty ties miten monta uudisversiota vuosien varrella. Pelkkää monogram-kuosia on valmistettu viime vuosien aikana perinteisessä ruskeassa sekä mustana ja valkoisena multicolorina, kirsikankukkaprinteillä, graffitityylisenä, ties missä väriyhdistelmissä ja viimeisin uudelleenkeksiminen tapahtui tänä vuonna Yayoi Kusaman toimesta. ;)
Jokainen on vapaa valitsemaan oman tyylinsä ja laukkunsa sen mukaan, mutta ilman Speedya ja samankaltaisia laukkumuotoilun ikoneja naisten käsilaukut saattaisivat tänä päivänä näyttää hyvin erilaiselta.
Puhut vähän mutta asiaa. Merkki ei sinänsä ole itseisarvo, toisin kuin laatu, kestävyys ja muotoilu. Rakastan jokaista veskaani, mutta ylitse muiden on pieni laukkunen jonka hyvä ystäväni minulle teki vanhasta nahkatakista.
Miksi esitellä blogissa laukkua, jonka kaikki jo tuntevat? Jos olisi joku uusi väri tms., niin ymmärtäisin, mutta tuo iänikuinen ruskea. Tietysti se on Martinalle tärkeä asia, mutta kun blogin lukijoille se ei anna mitään uutta ja inspiroivaa. Eikö Martina kuitenkin jotainm sen tyylistä blogillaan hae, että ihmiset inspiroituisivat hänestä ja hänellä olisi kykyä luoda jotain uutta..? Voi olla, että olen käsittänyt asian väärin. Tai sitten tup on Martinan tulkinta uudistumisesta... Vaikutus vain oli lähinnä haukotuttava.
Olen tosi innoissani näistä uusista jutuista, kivaa
Meillä peruuntu Himoksen päiväreissu ja vietetään kotosalla viikonloppu. Varmaan Peuramaalle laskemaan ja Flamingoon uimaan. Ihan rauhallista oleskelua lasten kanssa.
Noinhan se Martinalla usein menee, että se suunnittelee kaikenlaista, mutta sitten ne jutut ei onnistukaan. Tulee mieleen näistä usein "peruuntuvista" reissuista, että Martina suunnittelee aktiivisesti matkaa Stefanin kanssa, jota ei kuitenkaan lopulta seurakseen saa.
Mulla on äitivainaan olkalaukku, sillä olen pärjännyt vallan mainiosti.
Mulla Taikuista ostettu ihan "aito" Hermes Birkin 40 Crocodile. Ja täydestä mennee.
Omistan myös aidon Vuittonin laukkun (Speedy 30-malli).
Olen kyllä sitä mieltä että kuvan laukku on aito jos katsot lukkoa jota ei kopioissa ole, siitä en mene takuuseen missä kuva on otettu ja onko Mara sen lahjaksi saanut, saati omistaja.
On oma häpeäsi, jos haluat sponsoroida järjestäytynyttä rikollisuutta ostamalla väärennettyjä tuotteita. Ne, jotka merkkinsä tuntevat, tietävät katsoa sinua hiukan alaspäin. Väärennöksen tietoisesti ostanut on myös rikollinen.
Mitä lukkoasiaan tulee, olet väärässä. Halvimmissa feikeissä ei YLEENSÄ ole lukkoa, mutta kuten olen aiemmin maininnut, taitavan väärennöksen paljastaminen on paljon vaikeampaa koska yksityiskohdatkin on kopioitu - tähän kuuluu ehdottomasti myös lukko avaimineen! Jo A-luokan piraattituotteissa on useimmiten ulkoisesti kauempaa katsottuna hyvin samankaltaiset yksityiskohdat kuin aidossa, AA- ja AAA-tuotteet ovat sitten vielä paljon huolellisempia kopioita.
En viitsi tähän linkkailla laittomia kopioita kauppaavia sivuja, mutta googlaapa vaikka sanat "aaa replica louis vuitton speedy bandouliere" ja opettele asiat ennen kuin avaat suusi julkisesti...
http://trendifrendi.blogspot.fi/2007/11/johan-on-feikki-markkinat.html
Eiköhä se ole jokaisen oma häpee jos vihtaan on kustu, joku ostaa halvan kopion ja joku aidon ja ollaan niin polleeta sen aidon kanssa kun sitä ulkoilutetaan, mutta joku taikku hönö vetää kopion kanssa ostarilla ja kaikki tuulipukuporukat kuolaa...
Siis mitä väliä. Aito tai kopio tilanne sama ja mikä pahinta, niitä jotka ulkoiluttaa sitä tonnin ja yli, aitoa, niin sitä ei äkkisilmäytyksllä edes erota aidosta.
Pahintahan tässä on juuri se että ne jotka ovat ostaneet aidon, ovat vittuuntuneet siitä että piti maksaa niin paljon mokomasta, jota etelän pojat kopsaa halvalla.
Jos niin vaikeesti ottaa niin vaihtakaa laukun merkkiä pitääkö elvistellä maailman kopsatuimalla laukulla.
Laukku on menettänyt jo ajat sitten sen statuksen joka sillä joskus on ollut.
Omistan aidon sekä feikin ja ei niitä juuri toisistaan erota.
olen kanssa samaa mieltä LV on maailman kopsatuin laukku.
Muuten feikissäni on lukko ja avain ja sisäpuoleltakin erittäin hyvin kopsattu.
No eikö se nyt oo päivänselvää et feikkimaran laukkukin on feikki. Kaikki asiathan siinä naisessa on feikkiä: hiukset, huulet, hampaat, kynnet, ripset, rinnat. Hyi helekatti sentään. Voisko mara saada myös feikkiaivot, eikö joku SISÄPIIRILÄINEN maininnut kerran erittäin ilkeästi, että mara on aivokuollut, kun ei oikein tajua näitä hommia.