Kuulen ääniä

-0-

olen jo vuosia kuullut ääniä. kolme eri ääntä, yksi niistä on pääläessäni kiinni kun olen sohvalla menossa nukkumaan, pää ja aivot menee aina kylmäksi silloin ja osin senkin takia en saa joskus öisin hyvin nukuttua.
Nämä ovat todellisia henkilöitä, ns.auransyöjiä/energiavampyyreitä/sieluloisia
ja totaalisia psykopaatteja... tunnen heidät, he asuvat Turussa (tämän mahdollistaa se että: maailma on suurimmaksi osaksi tyhjyyttä, eikä etäisyyksiä ole hengen maailmassa, siinä jota me kaikki pohjimmiltaan olemme.) He ovat yhdessä terrorisoimassa minua koska, mielellä on tapana järjestäytyä samanmieleisiin joukkoihin, ei pelkästään pinnallisesti kerääntymällä saman uskonnon/poliittisen ryhmän tms. piiriin vaan laajemminkin: samankaltaiset ihmiset löytävät toisensa ja mieli joka on pohjimmiltaan yhteinen, moniulotteinen ja loputtoman monimuotoinen, on täynnä kollektiivisia voimia ja yksilötajuntojen yhteyksiä eri tasoilla. Yksilötajunnat saattavat jakaa vaikka saman sairaan psykopaattisen mielen, kuin monipäinen: Hydra lohikäärme, joka monesta päästään huolimatta oli yksi olento. Näitä monipäisiä lisko/lohikäärmeitä on tarinoissa muitakin, mutta erittäin hyvä vertauskuva asiasta on (ei niinkään lohikäärme): Medusan hahmo, jonka hiukset on eläviä käärmeitä.

Älköön mikään tulko auringon ja aivojen väliin,
ei mikään uskonto, auktoriteetti, valheajatus.

9

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ystävyydellä

      Pitäisiköhän vaihtaa nukkumapaikkaa ja ilmansuuntaa. Ja ihan ensiksi mennä hoitoon, että aivotoiminta saataisiin tasapainoon.

      • Äänien kuulemiseen voi vaikuttaa,esim vesisuonen paikka maassa,siirrolla vuodetta voi sen katkaista,toinen asia on vernpainen heilahtelut on myös osa syylisenä,on omia kokemuksia siihen.


    • kokija

      "...kolme eri ääntä, yksi niistä on pääläessäni kiinni kun olen sohvalla menossa nukkumaan, pää ja aivot menee aina kylmäksi silloin..."

      Päälakichakra on sulla yliaktiivinen. Ne aiheuttaa ns ääniä, jos ne ei ole balanssissa. Balansoituneena ei kuule häiritseviä ääniä, vaikka olisi hyvinkin herkkä muuten. Tähän auttaa monesti runsaampi liikunta, pitkät kävelylenkit.

      Myös voi ajatella jalkateriä, jolloin verenkierto voimistuu jaloissa. Kun tuntuma jaloista on vahva ja ne on lämpimät, nukahtaa helpommin. Pään viilenemisen tunne tulee siitä kun päälaki vie energiaa muulta keholta yliaktiivisena. Kaikki keskukset tulisi olla tasapainoisesti vahvoja. Liikuntaa suosittelen useimmille new age-ihmisille tai näitä kokeneille, koska jutut on monesti melkoisen korkealentoisia. Pitkäkestoinen liikunmta auttaa pitkällä tähtäimelle, kun kroppa saa voimaa. Kropan kautta mieli vahvistuu, vaikka tuota kroppaa ei loppupeleissä oikeasti olekaan kovin todellisena.

      "Nämä ovat todellisia henkilöitä.."

      Nuo tuntuu todellisilta, mutta on vanhoja karmallisia ajatusjämiä jotka pyörii sun ympärillä. Ne poistuu/ neutraloituu kun ajattelet positiivisesti ja suhtaudut itsepintaisesti elämään optimistisesti. Voi vaikka koettaa, itsellä toiminut jo pienestä pitäen tämä tekniikka ja asenne. Aluksi tietty liikuntaa, jotta liiallinen miettiminen vähenee ja kehotietoisuus vahvistuu. Sun tapauksessa kehotietoisuutta pitäis vahvistaa.

      Japanilainen venyttely, mikä sen nimi nyt onkaan, se missä heilutellaan kevyesti ja hitaasti raajoja vaikuttaa kanssa sopivalta tasapainottavalta tekniikalta. Qi-Qong?

      Yleisesti ottaen oikealla suunnalla noissa ajatuksissa, mieli on kollektiivi. Me voimme valita missä mielen kollektiivin kerroksissa mielemme vaikuttaa. Voimme valita sen myönteisemmän osaston, niin jututkin muuttuu heti synkistä myönteisemmän sävyisiksi.

    • Paluu todellisuuteen

      -0-

      Oletko jo psykiatrisen hoidon piirissä? Nykään on hyvää lääkitystä, mikä pitää äänet ym. oireet kurissa. Jos sinulla on ihmissuhteita, pidä niistä huolta ja jos ei niin yritä luoda sellaisia.

      Pidä itsestäsi huolta: käy suihkussa, pese vaatteesi, yritä nukkua riittävästi, syö terveellisesti, ulkoile, liiku ja tee kotitöitä. Lue päivän lehtiä, katsele uutisia ja ajankohtaisia keskusteluohjelmia, urheilua, luontodokumentteja ym.normaalia.

      Jätä henkimaailman tutkiminen ja rukoile että Jeesus vapauttaisi sinut pimeyden henkivalloista. Hengellistä tukea ja apua voit saada esim. kirkon diakoniatyöntekijöiltä.

    • pentoikk1

      Ne on pahoja henkiä ja niistä pääsee vain Jumalan avulla eroon.Tässä linkissä vaikuttaa Pyhä Henki ja se auttaa sinua ja pitää tulla uskoon että Hän voisi tulla sinun sydämeesi asumaan, silloin sinne ei tule ketään muuta ja sinne tulee pelastusvarmuus ja ilo.
      http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen

    • Nuo åånet joita kuulemme ovat meidän omaa psykologista perimäämme vuosituhansien ajalta, joten psykiatrien luo on turha mennä, sillä sieltä ei apua saa
      Me olemme itse ratkaisevassa asemassa tuon pe
      rimämme ymmärtämisessä, jossa ymmärretään miten ja minkä vuoksi se on syntynyt, ja miksi se seuraa meitä psykologisena perimänä, eli perisyntinä

      Ajassa on palattava Aatamin aikaan, ja kysyttävä mitä tuo kielletyn hedelmän syönti todella tarkoittaa
      He eivät olleet ensimmäiset ihmiset mutta se olu ensimmäine ihmissuku joka synnytti tmän yksilöllisyyden harhan jossa elämme tänäkin päivänä

      Onko ego sielu lainkaan tarpeellinen ihmiselle sillä se on kaiken pahan kärsimyksen ja pelon alku ja juuri

    • jared1

      Pyydä joltain Myöhempien Aikojen Pyhältä siunaus kättenpäällepanon kautta.

      Jos sinulla on henkiä, niinkuin kuuluu olevan, kiinni sinussa, niin lähtee. Heillä on valtuus.

    • pentoikk1

      Vain Jeesus voi auttaa ja Hänen pitä tulla sinne sydämeen asumaan pään tieto ei vielä riitä, eli pitää uudestisyntyä Pyhästä Hengestä.
      Tässä linkissä vaikuttaa Pyhä Henki ja siinä on ohjeet kuinka tämä uudestisyntyminen voi tapahtua. http://www.kolumbus.fipentti.toikkanen

      • pentoikk1
        kirjoitus
        Jeesus on se viimeinen joka voi korjata,uskovan veljen tai sisaren kautta,ensin on synnit on sovitettava eli saada anteeksi selvitettävä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      131
      7212
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2630
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      264
      1260
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1039
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      957
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      71
      925
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      920
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      774
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      743
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      731
    Aihe