Lestadiolaiset suomalaisen yhteiskunnan pelastus

Alkuun totean en ole itse (enää) lestadiolainen, mutta haluan nyt kertoa mielipiteeni. Miksi teitä muita liikuttaa niin paljon lestadiolaisuus, eikö Suomessa kuitenkin ole uskonnon vapaus ja kaikilla lupa myös elää juuri sellaista elämää kuin itse haluaa. Itse annan lestadiolaisten aivan rauhassa elää elämäänsä ja kunnioitan myös heitä suuresti, vaikka olen monesta asiasta eri mieltä, niin kuin olen ylipäätään monen muunkin ihmisen kanssa monesta asiasta eri mieltä. Nyt ihan näin jos ajatellan Suomen ja yhteiskunnan kannalta, mielestäni lestadiolaisuus on ollut ja tulee myös olemaan itse asiassa Suomen pelastus.

Perustelen väitteeni. Ensinnäkin, keskimäärin heillä on enemmän lapsia ja Suomessa kun syntyvyys on nykyään todella alhainen, me kuollaan sukupuuttoon pian, ja tänne täytyy ottaa paljon työvoimaa ulkomailta jos ei itse lisäännytä. Toisekseen, vaikka mitä sanoisitte, hyvät vanhat kristilliset arvot ovat ne, jotka Suomellekin on sen hyvinvoinnin tuonut. Siis en sano että VAIN kristityillä on hyvät arvot, mutta pidän joka tapauksessa myös kristittyjä arvoja hyvinä ihan näin yhteiskunnan kehityksen kannalta. Minä arvostan myös niitä arvoja jotka lestadiolaisilla kristityillä on. Lestadiolaiset maksavat veroja, ovat ihan yhtälailla ahkeraa ja usein tunnollista porukkaa. Minusta vain hyväksi Suomelle. Siksi ihmettelen tällaista juuri lestadiolaisia vastaan hyökkäystä uskonnonvapauden (?) maassa. Antakaa heidänkin elää rauhassa sitä omanlaistaan elämää.
7106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Valtaosa meistä kirjoittajista on asikoislestadiolaisia. Eli emme ole lestadiolaisuutta vastaan, vaan taistelemme sen puolesta että Jeesus saa olla latkossakin meidän lestadioolaisten Herrana ja Vapahtajana. Aivan samalla tavalla kun muidenkin Jeesuksen Herrakseen tunnustavien kristittyjen.

Muutama ukko täällä on mainitsemiasi tyyppejä, savon ukko
ja (tavoiltaan) itse piru. Lisäksi entinen helluntailainen josta on tullut ainakin agnostikko ellei ateisti.

Pääosin keskustellaan uskosta Kristukseen, sekä tiestä ja matkasta.

OLet aivan oikeassa siinä, että jokainen teko joka vie suomen kansaa kaemmaksi tunnustuksellisesta Jeesus uskosta Raamatun sanasta, tuo mukanaan satoja ruumiita, paljon köyhyyttä, työttömyyttä, lisää rikkaiden harjoittamaa riistoa ja köyhän kansan kurjistumista. Ja aivan hirvittäviä ohjelmia televisiossa, joilla tuhotaan tulevat sukupolvet totaalisti.

Äänestä

Ensiksi näkökulman kirjoittajalle. Miksi et ole enää lestadiolainen, joka on Suomen pelastus.
Älä katso sitä lestadiolaisten vastaan hyökkäykseksi, jos joku puolustaa itseään heidän taholtaan tullutta tuomiota, ivaa vihaa, uhkailua ja halveksuntaa. Puhutaan Jeesuksen opetuksista, mutta ei itse niitä ole oppinut.

Mitä tulee tähän helvetin hevosmiehen sanontaan, että su on itse piru, se vasta taivaallista puhetta on. su ei koskaan ole ollut, ei kun erehtynyt minkäänlaisen lahkon valtaan. Elämää pitää katsoa realistististen silmin. Lahkolaisuus sumentaa ihmisen todellisuuden.

Tosi on, nykymeno ei ole hyväksi ihmisille, varsinkin nuorisolle. Mutta täydellä järjellä ja moraalillaan ihmiset hallitsevat sen . On aina ollut ja tulee olemaan rikkaita ryöstäjiä ja köyhiä ryöstettyjä. En ole vielä tavannut uskovaista joka olisi ollut köyhien ja ryöstettyjen puolella, vaan riitäjiä löytyy aineellisesti kuin henkisestikin itseään uskovaisina pitävistä. Se on heidän mielestään Jumalan siunaus.

On ollut murhamiehiä, raiskaajia varkaita, ryöstäjiä jo Jeesuksen aikanakin, joita hän armahti. Usko nykyään ei auta niiden poistamiseen, koska heidän joukossaan on niitä. Ne ovat vain peitossa heidän tekopyhyytensä alle. Ihmisen persoona, hyvine tai huonoine puolineen ja tapoineen, ei muutu, vaikka kuinka uskoon tulisi. Heillä on vain se luulo, että he ovat ulkopuolella sen oikean Jumalan, katseen alla. Ahdistusta usko ei poista, vaan se lisääntyy pelolla omasta nuoralla pysymisestä joita vielä nämä asiaansa vihkiytyneen sekopäiset maallikkosaarnamiehet tehostavat, oman tärkeytensä näyttämiseksi. On turha lampaan määkiä vapauttaan, kun jalka on sidottu karsinansa tolppaan.

Mites tuo raamattu sanoo, kun sanoo lähimmäistä hulluksi. Mitä se mahtaa sanoa jos sanoo lähimmäistä itse piruksi?

Äänestä

"Lestadiolaiset suomalaisen yhteiskunnan pelastus."

Nimimerkki näkökulmaalta kysyisin, miksi et ole itse enää lestadiolainen? Otsikon mukaan he ovat suomalaisen yhteiskunnan pelastus. Mikset halua kuulua siihen joukkoon? Kirjoitit myös, että olet monista asioista eri mieltä. Ovatko nämä asiat myös yhteiskunnan hyvinvointia lisääviä asioita?

Suomalaisen yhteiskunnan tukipilareita ovat kristilliset kirkkokunnat. Niihin kuuluvia pienempiä ryhmittymiä on sitten monenkirjava joukko. Näissä eriseuroissa tai lahkoissa on opillisia tai kasvatuksellisia painotuksia, jotka eivät ole rakentavia, vaan korostavat harvainvaltaa ja kovia arvoja. Eri ryhmittymillä on omat oppinsa ja tapansa, mutta kun näitä kaikkia yritetään sovittaa samaan kattilaan, niin "keitto kiehuu yli laidan".

Esimerkiksi armosta pelastetut ja omavanhurskaudessa pelastukseen kilvoittelevat ihmiset ovat luonteesta riippumatta toimintatavoiltaan toistensa vastakohtia. Terveet kristilliset arvot syntyvät vain omakohtaisen uskon synnyttämänä. Uskoontuloon eli Jeesuksen henkilökohtaiseen vastaanottamiseen saakka ihminen on kuin kristittyjä vainonnut Saulus Tarsolainen, joka luuli tehneensä hyvää, mutta ymmärsi vasta Jeesuksen kohdattuaan olleensa aiemmin omavanhurskaalla "lihan pyhityksen tiellä".

Uskonnonvapauden maassa tapahtuvat "hyökkäykset" eri tavoin ajattelevia vastaan syntyvät yhteiskunnan rattaissa, johon jokainen meistä yrittää tuoda "ainoan oikean" tapansa hoitaa asioita. Asia vielä kärjistyy silloin kun vallasta taistellaan. Jokainen on omasta mielestään hyvä johtaja... Jokainen eläköön kotonaan niinkuin haluaa, mutta kristittyinä itseään pitävillä ihmisillä on yllättävän suuria näkemyseroja oikeasta ja väärästä.

1. Kor. 13

1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. [1. Kor. 12:8,9 | Matt. 17:20]
3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, [1. Piet. 4:8]
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, [Room. 13:10; 1. Kor. 10:24,33; Fil. 2:4]
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. [2. Joh. 1:4; 2. Joh. 1:3.Joh. 4]
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. [Sananl. 10:12]
8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, [1. Kor. 8:2]
10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. [Ef. 4:13]
11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. [1. Kor. 8:3; 2. Kor. 3:18; 1. Joh. 3:2]
13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. [1. Tess. 5:8]

Äänestä

Usko

Hepr. 10:39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.
Hepr. 11:1
- Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
- ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.



Toivo

Room. 5:1 Koska me siis olemme
- uskosta vanhurskaiksi tulleet,
- niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
Room. 5:2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn
- tähän armoon, jossa me nyt olemme,
- ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.



Rakkaus

1. Joh. 4:9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus,
- että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan,
- että me eläisimme hänen kauttansa.
1. Joh. 4:10 Siinä on rakkaus
- ei siinä, että me rakastimme Jumalaa,
- vaan siinä, että hän rakasti meitä
- ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
1. Joh. 4:11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut,

***) - niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.

Äänestä
  • Eli mikään tekijä joka tekee ihmisestä vanhurskaan pyhä ja puhtaan, ...

    ... EI TODELLAKAAN TULE IHMISISTÄ EIKÄ IHMISESTÄ ITSESTÄÄN.

    ON HARHAOPPIA KUVITELLA, ETTÄ IHMISESTÄ TULISI VANHURSKAS PORULLA JA PARANNUKSEN TEOLLAAN!

    TÄSTÄ KILNVOITTELUSTA SYNTYY LAPSIA OMAN VANHURSKAUDEN PERKELEELLE (SYNTIKYTTIÄ TOISILLE) PIRU TEKEE ORJISTAAN VAIN KATEELLISEN JA KATRKERAN TUOMARIN VAPAILLE JUMALAN PERILLISILLE.

    Vain USKO Jeesukseen voi pelastaa syntisen helvetistä.
    JOka muuta oppia opettaa joko lisäksi taikka sen rinnalla, HÄN ON VALEHTELIJA.

    Äänestä

Holy Bible. Kymmen kymmen pistettä(10) ja papukaijamerkki!

Äänestä

Ensinnäkin, keskimäärin heillä on enemmän lapsia ja Suomessa kun syntyvyys on nykyään todella alhainen, me kuollaan sukupuuttoon .. esikoisilla kaks mukulaa..keskimäärin.. ei lisää mitään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


näkökulmaa kirjoitti:

Alkuun totean en ole itse (enää) lestadiolainen, mutta haluan nyt kertoa mielipiteeni. Miksi teitä muita liikuttaa niin paljon lestadiolaisuus, eikö Suomessa kuitenkin ole uskonnon vapaus ja kaikilla lupa myös elää juuri sellaista elämää kuin itse haluaa. Itse annan lestadiolaisten aivan rauhassa elää elämäänsä ja kunnioitan myös heitä suuresti, vaikka olen monesta asiasta eri mieltä, niin kuin olen ylipäätään monen muunkin ihmisen kanssa monesta asiasta eri mieltä. Nyt ihan näin jos ajatellan Suomen ja yhteiskunnan kannalta, mielestäni lestadiolaisuus on ollut ja tulee myös olemaan itse asiassa Suomen pelastus.

Perustelen väitteeni. Ensinnäkin, keskimäärin heillä on enemmän lapsia ja Suomessa kun syntyvyys on nykyään todella alhainen, me kuollaan sukupuuttoon pian, ja tänne täytyy ottaa paljon työvoimaa ulkomailta jos ei itse lisäännytä. Toisekseen, vaikka mitä sanoisitte, hyvät vanhat kristilliset arvot ovat ne, jotka Suomellekin on sen hyvinvoinnin tuonut. Siis en sano että VAIN kristityillä on hyvät arvot, mutta pidän joka tapauksessa myös kristittyjä arvoja hyvinä ihan näin yhteiskunnan kehityksen kannalta. Minä arvostan myös niitä arvoja jotka lestadiolaisilla kristityillä on. Lestadiolaiset maksavat veroja, ovat ihan yhtälailla ahkeraa ja usein tunnollista porukkaa. Minusta vain hyväksi Suomelle. Siksi ihmettelen tällaista juuri lestadiolaisia vastaan hyökkäystä uskonnonvapauden (?) maassa. Antakaa heidänkin elää rauhassa sitä omanlaistaan elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu