Eikö ole mukavaa, kun on nyt nississäkin hyvä jää. Hienoa, että kunta sai palkattua rautaisen ammattilaisen kentänhoitajaksi.
Luistelukenttä
SaamatonmieS
3216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jää ei ole enää hyvä(helmikuu), hoito lopetettiin jo, ennekuin se kunnolla alkoikaan !
Aika pian se vanha taso näköjään on saavutettavissa, kun kunnan asenteissa ei mikään muutu.
En tiedä, mihin se vire katosi. Ilmeisesti työntekijältä on estetty jääalueen kunnossapito, muuhun tulokseen ei voi tulla..teetetään ehkä muuta, kun hiihtoladutkin ovat olleet huonossa hapessa.
Junioreilta sain kuulla, että kenttää jäädytetään 1-2 viikon välein ja lumi poistuu vain virka-aikana. Sivujääkin koulun vieressä on jo unohdettu puoliksi hankeen.
Olisiko kohtuuton vaatimus päivittäisestä jäädyttämisestä ? Mikä on oikeasti ja ehdottomasti aivan minimaalinen taso laadukkaaseen jäähän pääsemiseksi.
Jossakin päin ulkojää jäädytetään käyttökertojen välillä. Näitäkin kuntia EP:ltä löytyy useita.
Jään pohja kaukalossa on käyttökokemukseni mukaan kuitenkin tehty hyvin, on tasainen ja jopa viivat on maalattu jäähän.
Viime torstaina jää oli silti suoraan sanoen kauhea; luminen, rikkonainen ja raskas luistella(viikko ed. jäädytyksestä ja seuraavasta ei tietoa).
Edellä mainittu tuskin on työntekijän vika, koska luulen hänen tietävän miten jäätä tehdään ja tehnyt hyvän pohjajään.
Hyviä otteita on osoittanut muutenkin töissään, toivottavasti perinteet eivät tartu häneen.
Jään hoito on silti tällä huonollakin tasolla valovuoden edellä edellistä kymmentä vuotta, jolloin siellä ei ole ollut jäätä lainkaan, ellei ollut valmis rikkomaan luistimiaan ja itseään käyttökelvottomalla jääntapaisella kohvajäällä, jota ei edes joka paikkaan riittänyt. Sai kierrellä kiviä ja reikiä.
Onneksi huono jää aiemmin oli ymmärretty useimmiten jättää kunnon lumikerroksen alle piiloon kypsymään, katseilta ja käyttäjiltä . Mikä olikin tarpeellista, sillä käyttäjät olisivat siellä vain rikkoneet itsensä ja välineensä. Kuka olisikaan vastannut seurauksisita ?
Onneksi jäälle annettiin edes säännöllistä valohoitoa kaikki menneet pitkät talvet, että ohikulkeville veronmaksajille(pl. käyttäjät) syntyi myönteinen illuusio kunnan palvelutasosta ja hoidetusta jääalueesta ja kulubudjettiinkin saatiin täytettä tavoitteeseen pääsemiseksi.
Työntekijältä ei voida tietenkään vaatia mitään ilta- ja viikonloppupäivystystä, eikä hän voi mitään puuttuvalle tai huonolle kalustolle.
Luulen perusongelman olevan työnjohdossa ja vanhassa välinpitämättömässä, latistavassa toimintakulttuurissa, jossa vastuullista ongelmiin ei löydy.
Valmiiksi mietittyjä, kuluneita ja uskottavia selityksiä puutteisiin on kyllä tuotettu liukuhihnalta laidasta laitaan, mitä tulee jään ja latujen talvikunnossapitoon.
"Tiedetään" kyllä miksi liikuntapaikat eivät ole kunnossa, mutta ei sitä miten ne saataisiin kuntoon. Se ei kuulu nykytasolla tehtävänkuvaan ja tavoitteisiin.
Kaikki ei ole kuitenkaan rahastakaan kiinni, vaan sen käytön tehokkuudesta.
Liian lauha ilma jäädyttämiseen, nyt -1c
Lappajärvellä vastustettiin vielä 70-luvulla "oikeiden urheilipiirien" toimesta jääurheilua ja palloilua ja katsottiin niiden vievän perinteisiltä lajeilta, kuten ylurh, paini ja hiihto, harrastajat.
Kun vihdoin saatiin jäätä ja ammattikoululaisten koululaistyönä valmistama kaukalo Nissin urheilukentälle, irvailtiin ja kyseltiin, että onko laidat sitä varten, ettei yleisö pääse kentälle.
Mitä tulee jään hoitoon, ei siihen ole koskaan katsottu aiheelliseksi paneutua, vaikka palkattua hklökuntaa kunnassa on ollut. Silloin kun oikeaan sarjaan ilmoittautunut joukkue otti itse hoitovastuun, oli kaukalon jää tyydyttävässä kunnossa. Pelaajat toivat jopa katuharjat mukanaan harjoituksiin, joilla jää harjattiin ennen jäädytystoimia. Tämä toki tehtiin vain ottelua edeltävän harjoituksen aikana.
Pelaajilla oli muualla pelaamisen yhteydessä kertynyt tietoa siitä, miten oikeat toimenpiteet tehdään, jotta jää on kelvollisessa ja pelattavassa kunnossa. - Pelattiinhan esim. Lapualla luonnonjäällä jopa maaotteluja ja Vimpelissä on aina osattu ja haluttu olosuhteet pitää kunnossa. Jo sotien jälkeen Saarikentällä luisteltiin ja 60-luvulla järjestettiin kansainvälisiä pikaluistelukilpailuja. Olympialaisissakin käväissyt Paula Halonen toi lisäpotkua kunnianhimoisiin ja innokkaisiin vimpeliläisiin, jotka todella hoitivat ja vaalivat Saarikentän jäätä. Jopa paikallinen osuusmeijeri luovutti kurrimaitoa jäädytystä varten. Jään pohja saatiin kauniin valkoiseksi ja se kesti kevään auringonpaisteet paremmin.
Lappajärvellä, pois lukien Itäkylä, on kitupiikkien toimesta vastustettu jäädytyksi esim. sen vuoksi, että vesimaksut nousee ja veronmaksajille syntyy kuluja vesimaksujen muodossa. Tosi lyhytnäköistä politiikkaa. Näitä vahtikoiria liikkui aina jäädytysten aikaan kentän liepeillä valittelemassa.
Käsittääkseni kuitenkin Lappajärvessä vettä riittää vielä vaikkapa lasten talviliikunnan ja terveyden edistämiseksi, vai ollaanko Lappajärvellä edelleenkin pimeällä keskiajalla?