Tämä on myös varoitus teille muille, jotka suunnittellette lausuvanne ääneen suvaitsemattomia ajatuksianne. Suvaitsemattomuus on näet asia, mitä ei 2000-luvun Suvaitsevaisessa Suomessa tulla enää suvaitsemaan!
____________________________________
Vähemmistövaltuutettu puuttu Tatu Vanhasen ajatuksiin
Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen mielestä emeritusprofessori Tatu Vanhasen julkisuudessa esittämät väitteet mustaihoisten alhaisesta älykkyydestä täyttävät kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit.
-Jos sanotaan ihan selvästi, että tiettyyn etniseen alkuperään kuuluvat ihmiset ovat tyhmempiä kuin toiset etnisen alkuperänsä vuoksi, niin kyllä se minun mielestäni on panettelua. Vanhasen puheet ylittävät mielestäni rikostutkintakynnyksen, Puumalainen sanoo keskiviikon Ilta-Sanomissa.
Professori Tatu Vanhanen on pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) isä. Professori sanoi Helsingin Sanomien viime viikonlopun Kuukausiliitteessä, että "ei afrikkalaisten huono-osaisuus ole meidän valkoihoisten syytä. Kun suomalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on 97, Afrikassa se on 60-70. Erot älykkyydessä on merkittävin huono-osaisuutta selittävä ilmiö."
Puumalaisen mukaan lausuman tekee erityisen vakavaksi se, että se esitettiin laajalevikkisessä tiedotusvälineessä. Tällöin näkemyksellä voi hänen mukaansa olla tavallista enemmän kantavuutta.
Puumalainen sanoo, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan on virallisen syytteen alainen rikos, jolloin viranomaiset voivat tutkia sitä omasta aloitteestaan. Hänestä on kuitenkin vaikea sanoa, saisiko professori Vanhanen tuomiota.
Vanhanen työskenteli ennen eläkkeelle jäämistään Tampereen yliopistossa. STT
Natsiprofessori saamassa pian ansionsa mukaan!
Suvaitsevainen
2
228
Vastaukset
- Himmler
Kummaa tyranniaa. Todella suvaitsevaista. Minne aatteesi jäi, jos sitä on?
Yksi Mikko Puumalainen ei voi alkaa tyrannisoimaan koko Suomea.- Tutkain
Tämä Suvaitsevainen-Uusi Suomi-Freestyler jne. ei ole minunkaan mielestäni kaikkein suvaitsevasin henkilö.
Mikko Puumalainen nyt on yksi viimeisemmistä virkamiehistä, jonka voi sanoa tyrannisoivan koko Suomea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181