Miehen mielestä lapsiluku on täynnä

Umpikuja

Lapsia on ennestään jo neljä ja meille sattui vahinko. Miehen mielestä lapsiluku on täynnä. Mies on tiennyt, että haluaisin vielä JOSKUS yhden lapsen. Mielestäni mies on vastuuton. Jos ei neljän lapsen isä tiedä, mihin ehkäisemätön seksi voi johtaa niin johan on kumma. Toisaalta aborttiahan ei tehdä miehelle...

En kuitenkaan haluaisi tehdä lasta väkisin ja eilen yritin varata aikaa aborttilähetteen saamista varten. Pelkkä raskauden keskeytyksen mainitseminen sai kyyneleet silmiini ja hädin tuskin pystyin sanomaan hoitajalle henkilötietoni. Onko kenellekään käynyt niin, että on alkanut itkeä aborttilähetettä hakiessa tai suorittavan lääkärin kanssa keskustellessaan? Miten lääkäri on suhtautunut? Abortti olisi tehtävä ensi viikolla, koska en missään nimessä halua imukaavintaa. Huomenna täytyy yrittää jaksaa hankkia lähete työterveyshuollon kautta...

Otin vielä siinä vaiheessa, kun kuukautiset olivat pari päivää myöhässä parina päivänä 3 annosta alkoholia, koska tavallaan toivoin saavani keskenmenon. Keskenmeno ratkaisisi tilanteen eikä aborttia tarvitsisi tehdä. Nyt pelkään mahdollisia kehitysvaurioita, jos raskaus jatkuu. Silti toivoisin voivani jatkaa raskautta.

Epäilen vahvasti, että jos joudun läpikäymään abortin, haluan päättää tämän suhteen.

11

1691

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hölmistynyt

      Miksi ihmeessä haluut abortin, meinaatko ettet jaksa 5 lapsen kanssa yksin?(kerrothan minkä ikäisiä lapsosesi ovat?)

      Minä olen tehnyt elämäni aikana (30v) 4x abortin, ja aina on ollut yhtä vaikeaa...pelkkä ajatuskin lapsen pois ottamisesta kehostani, saa kyyneleet silmiini!!

      Mielestäni lievä alkoholin käyttö alkuraskauden aikana ei haittaa sikiön kehitystä, joten niiltä tiimoilta voit olla aivan huoletta!!

      Mullakin heräsi kysymys; mitä ihmettä imukaavinta tarkoittaa?? Eikös kaikki raskaudenkeskeytykset(alkuraskaudessa) tehdä samalla tavalla?

      Mielestäni sinun kannattaisi tehdä, niinkuin sydämesi sanoo, ja pitää lapsesi, kun kerran juttusi perusteella sitä niin kovasti haluat!!
      Ehkä se mieskin siitä leppyy ja tulee toisiin aatoksiin....

      Voimia ja jaksamista päätöksen tekoon!!

      • voi...

        4 kertaa ei herrajumala...mene hoitoon!!!!
        pitää olla ihmisellä jo jotain vikaa nupissa että neljä kertaa pitää tuohon ikään mennessä abortti tehä...mutta omahan se on asia jos sitä haluaa ehkäisy keinona käytää!!!


    • yhtä hölmistynyt

      vahinko jos ehkäsyä ei olla käytetty?

    • surusilmä

      miksi tekisit abortin? olet aikuinen nainen, vastuussa teoistasi. jos et halua synnyttää ja rakastaa lastasi, niin anna lapsi adoptoitavaksi. abortti EI SAA olla ehkäisykeino.

      parisuhteesi ei taida olla kunnossa. se ei koskaan tule kuntoon, jos teet abortin. sinä et hyväksy lapsentappajaa itsessäsi, ja alat syyttää abortista miestäsi. jos et tee aborttia, voi olla että suhteenne kaatuu siltikin. en ymmärrä, miksi harrastatte seksiä ilman ehkäisyä jos ette halua/miehesi ei halua lapsia. miksi viidennen lapsen saaminen olisi miehellesi niin vastenmielistä?

      ajattelepa asiaa näin: jos miehesi olisi sanonut että tahtoo sinun tekevän abortin kun odotit neljättä lastasi, olisit murhannut miehesi käskystä kuopuksenne - häntä ei olisi olemassa! haluaisitko, ettei häntä olisi olemassa, että olisit tappanut vauvasi?

      anteeksi tämä kiihkeä sävy, mutta tahdon, että ajattelet ennen kuin teet mitään tyhmää.

      mies ei saa olla niin arvokas, että hänen mielenrauhastaan tulisi pienen vauvan maksaa hengellään.

    • ???

      Minä nyt hiukan ihmettelen tuota koko asetelmaa... Ihmisellä on jo 4 lasta ja edelleen kyselee tuollaisia! Kuin teini-ikäinen, joka ei tiedä, että lapsi saattaa tulla, jos pippelin laittaa sinne.

      Jokin ei täsmää...

    • mama

      Mulla on neljä lasta, ja mies on vakaasti sitä mieltä että nyt riittää. Joten periaatteessa olen samassa tilanteessa kuin sinä- tosin en raskaana. Mutta voin hyvin kuvitella miltä tuntuu. Ja jos olisin tuossa tilanteessa en tekisi aborttia. Ei se pelkkä toimenpide mitään, mutta uskoisin etten psyykkisesti jaksaisi sitä prosessia, koko loppuelämäni joutuisin elämään ajatuksen kassa että olen tappanut lapseni.
      Eli sun housuissasi en aborttia tekisi, kun en sitä itse haluaisi, vaan mies sen haluaisi. Vielä vähemmän, jos suhteen kaatuminen olisi joka tapauksessa edessä (sun toimesta jos abortin tekisit, miehen toimesta jos pitäisit lapsen).
      Mieti vielä, jooko?

    • Iskä

      On käsittämätöntä ja sietämätöntä, jos mies ei halua olla vastuussa teoistaan ja että isä haluaisi tappaa oman lapsensa!

      Pidä lapsesi ja pistä "miehesi" vastakkain lapsen elämän kanssa.

      Jos miehen ja naisen suhde ei kestä lasta, on sellainen suhde aikansa elänyt ja joutaa keskeytykseen lapsen sijasta.

    • äiti

      Olen ollut kanssasi samassa tilanteessa. Vaihdoimme kondomiehkäisyn pillereihin lääkärin ohjeiden mukaan ja sen piti olla varma ensimmäisestä pillerijaksosta lähtien. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tulin raskaaksi 1 pillerijakson aikana. Kun vuotoa ei kuulunut, tein raskaustestin, joka oli positiivinen.

      Mies sanoi hyvin selkein sanoin, ettei tätä lasta halua ja tuntui tuntevan itsensä petetyksi - jos olisimme jatkaneet samaa ehkäisyä, näin ei (ehkä) olisi käynyt (tosin mikään ehkäisyhän ei ole sataprosenttisen varma). Omiin suunnitelmiini ei myöskään tuolloin kuulunut kuudes lapsi, mutta jos hän olisi pienenkin myönnytyksen siihen suuntaan tehnyt, olisin todennäköisesti päätynyt pitämään lapsen.

      Näin ollen siis päädyin aborttiin; mietin onko minulla oikeus pitää lapsi, jota sen isä ei lainkaan halua. Aborttipäätöksen kanssa myös on aina pikkuinen kiire; pidempi miettimisaika olisi myös voinut vaikuttaa päätökseeni.

      En kadu ratkaisua, turhaahan se tässä vaiheessa olisi, eteenpäin on mentävä, mutta vieläkin tulee vedet silmiin, kun ajattelen asiaa. Fyysisesti abortti oli hyvin helppo, mutta puolen vuoden ajan olin herkkä itkemään (ihan ilman syytä, niinkuin näytti). Samoin, jos kerron asiasta jollekulle - mitä kyllä hyvin harvoin teen; asiasta ei juuri keskustella.

      Itse puntaroin juuri tuota samaa asiaa - miten ratkaisu vaikuttaa avioliittooni? Muihin lapsiini? Entä jos tulee ero, sekään ei ole merkityksetöntä muiden lasten kannalta?

      Olet varmaankin jo joutunut ratkaisusi tekemään? Toivottavasti teit omalta kannaltasi parhaan ratkaisun, siis sellaisen, jonka kanssa pystyt elämään. Jos vielä mietit; ratkaisu on vaikea ja seuraa mukana koko elämäsi valitsetpa kuinka vain; älä anna kenenkään tehdä sitä puolestasi :) Tsemppiä!

    • äiti

      Älä tee aborttia vain siitä syystä, että sinulla on jo 4 lasta ennestään. Ymmärrän, että on raskasta kun on noin monta lasta jo ennestään mutta mieti sitäkin kuinka paljon saatat katua sitä kun olet tehnyt abortin. Entä jos sua jälkeenpäin kaduttaa ja oisit halunut synnyttää lapsen? Sitten on liian myöhäistä katua kun virhe on jo tapahtunut.

    • eiei

      ELÄ tee sitä aborttia!!!
      jos sulla on noin paha olla jo nyt elä itsesi takia tee aborttia pystyt paljon onnelisempana jatkamaan elämääsi!! Sinun takiasi toivon että et sitä tekisi... sulla on jo ennenstään neljä lasta olet varmasti niin päättäväinen ja vahva ihminen että pystyt pitämääm oman pääsi!!
      tuo nauttimasi alkoholi määrä on ollut kuitenkin sen verran pieni ettei siitä varmaankaan mitään vahonigoa ole aiheutunut!!

      Sanot miehellesi ettet yksinkeratisesti pysty sitä aborttia tekemään ja sillä selvä!!

      mun kaverillani ole oikeastaan saman kaltainen tilanne kuin sinulla ja hän sitten miehensä painostaman teki abortin ja siitä on nyt kohta kaksi vuotta, kaverillani on edelleen välillä tosi paska olla asian takia ja olen välillä todella surullinen hänen puolestaan...menneellehän ei voi mitään, mutta toivon kaverini puolesta ettei hän olisi sitä tehnyt... ja nyt toivon sitä sinun puolestasi koska olen vierestä nähnyt mitä se ihmiselle tekee!!!!

    • yh äiti x4

      Minkä ratkaisun teit???
      Minulla oli melkein vastaava tilanne aikoinaan kun nuorin lapseni syntyi,lapsen isä ei halunnut lapsen syntyvän,mutta en pystynyt tekemään aborttia.
      Nyt minulla on kohta 3v, poika mutta ei miestä,mutta olen onnellinen neljästä lapsestani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1344
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      656
    Aihe