Mikä on ihmisen vastuu

mikä minä olen

Jumala ei ole pahan vallas,vaan tahtoo yksin hyvää ihmiselle,mutta sallii tarvittaessa meille kuritusta meidän parhaaksi.Onko saatana Jumalan ruoska joka saa kuritus tehtävät?

Sanassa sanotaan ettei koettelemuksia anneta yli rajojen,mutta mitä ajatella koetellun kristityn itse murhasta,eikö tällöin mennyt yli rajan.

Meille on luvattu ettei hiuskarvakaan katkea meidän päästä,mutta vähän väliä tänäkin päivänä lyödään miekalla päitä irti kristityiltä.

Entäpä Jobi josta tuli Jumalan ja saatanan pelinappula.

Jeesus kysyi oliko ne suuremmat syntiset jotka jäivät kaatuvan tornin alle,eivät suinkaa hän vastasi.Eli ei ole syy seurausta kaikkihan me olemme syntisiä ja ne jotka ovat hurskaampia joutuvat kovimmalle.Mutta onko saatanan tekosia vai salliiko Jumala tämän meitä kasvattaekseen.

Mutta kenen on vastuu tästä maalimasta,eikai Saatana olisi voinnut luvata maalimaa jeesukselle ellei sitä omistaisi.

Miten on laita Kristyllä ihmisellä tässä satanan maalimassa kuinka ihmeessä voimme selvitä voittajan perille?En ole keksinyt parempaa vastausta kuin "lapsen usko".Laita toivosi tulevaan ja unohda ruumiisi tarpeet,Mutta meille on luvattu kaikenlaista hyvää jo tässä ajassa,siihen vaan ei pidä kiinittää sydäntää.

Ei Jumala anna kiveä kun pyydämme leipää.Miksi silti minusta tuntuu että olisin viimeiset seitsemän vuotta syönyt kiviä,vaikka ei multa mitään ole puuttunut,niin pelko on joka päiväistä,missä on rajani,miksi koettelemuksilleni ei näy loppua.

Ainoa mitä on pelon lisäksi jäänyt nöyryys ja häpeä omasta heikkoudesta ja se että suuri on Jumalan armo että minua rakastaa ja ettei hylkää.

Mikä on minun osani?miten olisin,että oikein tekisin.Olen vaan niin väsynyt pettymään.

14

431

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JonesHenry

      Ongelma on ihmisen katoavaisuus. Meidän haurautemme. Me yleensä pilaamme ne omat mahdollisuutemme. Suoritamme ne omat mokamme. Eivät ne useimmiten ole Jumalan vikoja. Yleensä ihminen mokaa, ei Jumala.

      Mutta miten hyväksyä OMAT virheemme! OMAT epäonnistumisemme?

      P.S:Koskien itsemurhaa;Jumala voi estää sen niin halutessaan. Itsemurhaa ei erikseen Raamatussa ole kielletty, mutta Jumala voi estää sen, vaikka se johtaisi ihmisen halvaantumiseen. Hänelle kaikki on mahdollista. Jos ei vielä ole sen ihmisen aika, niin ei kertakaikkiaan ole!

      Jos itsemurha onnistuu, tuolloin Jumala hyväksyy sen syyn ja toivottaa tuon ihmisen takaisin kotiin. Raamatussahan ei erikseen suoraan sanota, joutuuko itsemurhan tehnyt taivaaseen vai ei. Kaikki riippuu pääosin itsemurhan MOTIIVISTA!

      • elämän tarkoitus

        Yleensä ajatellaan että itsemurhan tehnyt joutuu helvettiin,mutta ei sitä kai missään kohtaan raamatussa sanota.Olen silti vähän epäilevä koska,jos uskovainen ihminen onnistuis tappamaan itsensä,niin pääsishän etuajassa paratiisiin.Näinhän sitten kaikki haluisivat pois ja uskovaiset tappais itsensä suurin joukoin.Näin se ei voi olla,vaan ihmisen pitää kunnioittaa elämän lahjaa kaikissa olosuhteissa.

      • JonesHenry
        elämän tarkoitus kirjoitti:

        Se on sinun MIELIPITEESI! Mehän emme oikeasti tiedä tätä, koska esim Jeesus EI OTA tähän aiheeseen kantaa. Kanta, että elämää täytyy kunnoittaa KAIKISSA OLOSUHTEISSA on puhtaasti poliittinen ja moraalinen kanta!

        Se ei liity Raamattuun tai Jumalan sanaan mitenkään!

        Itse näkisin että tämä on vähän niinkuin lastentarha, tai jotain vastaavaa. Lastenterha sieluille. Jos reputat kurssin, saatat jäädä luokalle;

        http://www.youtube.com/watch?v=F0g0FefaQZY

      • Questions..
        JonesHenry kirjoitti:

        Miten muuten suhtaudut siihen että reinkarnaatio kumoaa kristinuskon teologian siitä että sielu syntyy ja sitten lakkaa olemasta, PAITSI jos tulee uskoon ja menee taivaaseen?

        Jotkut väittävät Raamatun vastaisesti että ikuinen helvetti tai tulipätsi, mutta olemassaolon lakkauttaminen taitaa olla se mistä Raamattu puhuu?

      • JonesHenry
        Questions.. kirjoitti:

        Miten muuten suhtaudut siihen että reinkarnaatio kumoaa kristinuskon teologian siitä että sielu syntyy ja sitten lakkaa olemasta, PAITSI jos tulee uskoon ja menee taivaaseen?

        Jotkut väittävät Raamatun vastaisesti että ikuinen helvetti tai tulipätsi, mutta olemassaolon lakkauttaminen taitaa olla se mistä Raamattu puhuu?

        Tuota...ööh...minut kasvatettiin hyvin tiukasti kristityssä fundamentalisti kodissa. Ja....

        Hmm...en tiedä, mitä tuohon sanoa. Tulee vähän niinkuin ontto olo. Periaatteessa jos Raamattu ei kiellä sitä, se on sallittua. Itse näkisin asian näin;

        Jeesus oli esimerkki. MALLI! Mutta ei kukaan ihminen voi olla Jeesus. Jeesus ruoskittiin ja ristiinaulittiin.

        Jeesus oli Jumalan poika. Käsite on suhteellinen. Jumalan poika on käytännössä sama asia kuin Jumala. En usko, että Jumalalla voi olla poikaa sanan varsinaisessa merkityksessä. En usko että hän, joka on KAIKISTA korkein! Olemassaolo ja tajunta itse jakaisi sitä kunniaansa KENENKÄÄN kanssa! Ei ole ketään luotua johon hän voisi olla mieltynyt niin paljon.

        Jeesus on käytännössä Jumala. Ero on vain visuaalinen.

        Jumala halusi opettaa meille tärkeitä asioita. Tai sellaisia asioita joita HÄN pitää tärkeinä! Rehellisyys, avoimuus, oikeudenmukaisuus.

        JOS Jumala kokisi itsemurhan täysin ja kertakaikkiaan anteeksiantamattomaksi rikokseksi itseään vastaan, hän VARMASTI olisi tuonut sen julki Raamatussa useaan otteeseen. MM Jeesus olisi varoittanut itsemurhasta.

        Oma veikkaukseni;

        Jumala oli kerran POTENTIAALI! Potentiaali joki oli SUUREMPI kuin universumi tai kaikki multiversumit. Potentiaali joka yksinkertaisesti tajusi tiedostavansa itsensä.

        Hän loi UNIVERSUMIT siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli yksinäinen.

        Adamin ja Evan Jumala loi. Kaikki muut luodut hän muovasi äitinsä kohduissa.
        Myös kaikki enkelit, hyvät ja pahat henkivallat on kaikkivaltiaan luomia.

        Me ollaan kaikki Jumala kokemassa Jumala. Siinä yksinkertaisuudessaan koko mysteerin avain. Siis OLEMASSAOLON avain!

        Jeesus on PERSOONA. Jeesus on JUMALAN persoona! Jeesus on ENSIMMÄINEN IHMINEN. Jeesus on vaan se tapa jolla HÄN haluaa ilmentää itseään. Mitä HÄN tekisi JOS olisi maan päällä. Mitä HÄN sanoisi tai ajattelisi. Jumala halusi näyttää meille millainen kaveri HÄN olisi!

        Hyvin yksinkertaisesti tiivistettynä.

        Meillä on kaikilla elämäntehtävät eli ns "mission briefing" mitä me saadaan ENNENKUIN me tullaan tänne! Me ollaan osa Jumalaa samalla lailla kuin sadepisarat on osa merta. Me SAADAAN osallistua luomistyöhön. Se on etuoikeus! Jumalan näkökulmasta kyse ei ole siitä, että meitä VÄKISIN pidettäisiin täällä VASTOIN meiän tahtoa. Sen taustalla on yksityiset lääkefirmat. JUMALAN näkökulmasta täällä olo on ETUOIKEUS! Me SAADAAN osallistua hänen luomistyöhönsä. Ei HÄN halua pakottaa meitä yhtään mihinkään.
        Meille kaikille annetaan joku rooli, miten me voitas tehdä tästä paikasta jota kutsutaan maa planeetaksi hieman parempi paikka asua. Siinä kaikki!

        P.S:Aika helpoksi on Jumala tehnyt sen Exitin, jos sen haluaisi toteuttaa. Avain rauhalliseen kuolemaan on hengitysilmassa;

        http://cdn.thedailybeast.com/content/dailybeast/articles/2011/04/27/suicide-kits-the-91-year-old-woman-selling-instant-death-on-the-internet/_jcr_content/body/image_0.img.503.jpg/1337256000000.cached.jpg

        http://www.youtube.com/watch?v=vlRFul216LM

      • aja1

        Kiitos Jones Henrylle noista ajatuksista joita olet kirjoittanut, olen uskovainen mutta ajatukseni joskus harhailevat juuri näissä kirjoittamissasi asioissa.Minun raamatuta poikeavat ajatukseni lähtee siitä, että kaikki olennot näkyvät ja näkymättömät ovat kaikki tyyni yhtä Jumalaa, siis me kaikki olemme näin osa jumalaa. Raamattun punainen lanka on tosin rakkaus ja siihen pyrkivät hyvät asiat, näitä asioita ei ihmisen ole syytä työntää pois. Ehkä ne on oikeasti sen olemassa olon suuria ohjeita jotka meidät johtaisi onnellisempaan elämään tämän suuren olemassa olon yhteydessä, siis Jumalan yhteydessä. Hyvän lähtökohdan näille ajatuksille antaa se kun ajattelemme luonnossa olevaa ravinto ketjua johon ihminenkin kuuluu, jolla jo on ylivertainen asema ravintoketjussa. ajatuksen kulkua voi tästä vielä jatkaa siten, että taivaan kappaleet tähdet kuten planeetatkin pysyvät radoillaan toinen toisensa vetovoiman ja vaikutuksen avulla. Joskus harhailen niin kaukana ajatuksineni, että eikö se jo ole tämä olemassa olo ja kaikki mitä on jo kyllin suurta kantamaan JUmala nimeä. raamatussa ehkä tarkoitetaankin Edellä kirjoitettua, kun siellä sanotaan nimen Jumala, tarkoittavan yhtä kuin sanaa "Minä olen". Tarkoitetaanko nimellä kaikkea sitä mikä siis on mitä näämme tai koemme.

      • kari00
        JonesHenry kirjoitti:

        Se on sinun MIELIPITEESI! Mehän emme oikeasti tiedä tätä, koska esim Jeesus EI OTA tähän aiheeseen kantaa. Kanta, että elämää täytyy kunnoittaa KAIKISSA OLOSUHTEISSA on puhtaasti poliittinen ja moraalinen kanta!

        Se ei liity Raamattuun tai Jumalan sanaan mitenkään!

        Itse näkisin että tämä on vähän niinkuin lastentarha, tai jotain vastaavaa. Lastenterha sieluille. Jos reputat kurssin, saatat jäädä luokalle;

        http://www.youtube.com/watch?v=F0g0FefaQZY

        Minä taas olen sitä mieltä, että itsemurhan tehnyt joutuu kadotukseen, mutta toisaalta jos Raamattu ei anna tähän kysymykseen vastausta, niin ketään ei pidä tuomitakaan.

    • Ihmisen kannattaa

      rakastaa Jeesusta yli kaiken kaikesta sydämestään ja lähimmäistään kuten itseään. Yksinkertaista ainakin sanassa mutta ei ehkä kaikessa teossa.

      Yksin Jumala voi ihmisen pelastaa, sillä ihmiselle itselleen mahdotonta. Jumala on hyvä, mutta juutalaisista näemme, että ihmisten on helppo myös eksyä.

      • Näemme myös

        kuinka helppo on Jumalan juutalaisetkin uskollisena ja totuudellisena pelastaa joten turvataan Jeesukseen.

    • Niin se taitaa

      olla että niinkuin on hyvä Jumala, niin sallii pahan vastustajansa tekojaan tehdä Jumalan sallimuksessa.

      Tässä on kyllä aikamoinen teologinen pähkinä, vaikka holokaustissa Jumalan kansalle.

    • Jumala jättää

      ihmisen vastuulle parannuksen tekemisen ja armoliitossaan pysymisen, kun on siihen saanut Jumalan armosta ihminen syntyä.

    • Anonyymi

      Höpöhöpö

    • Anonyymi

      Ei Jumala kiusaa ihmistä millään muotoa tässä ajassa eikä tulevassa. Ei Jobin tarinassa Jumala tehnyt mitään Jobille. Jobin luottaessa Jumalaan, hän oli turvassa saatanan juonilta ja kun saatana kyseenalaisti tämän hän saattoi kiusata Jobia. Muttei se tarkoita sitä että jokaisen ihmisen osa olisi sellainen.

      Kun turvaamme Jumalaan eikä se ole mitään teoreettista Jeesukseen katsomista, vaan sitä että vaellamme Hengessä eikä omassa yrittämisessä, olemme suojassa saatanan juonilta. Heti kun emme luota Jumalan Henkeen, vaan johonkin maailmaan tai omaan uskonnollisuuteen, saa saatana meistä pelinappulan.

      Juutalaisille kävi kuten he olivat itse pyytäneet. Kun hermoistuivat Jeesuksen sapattirikkomuksiin ja veivät roomalaisten tuomittaviksi, eivät pakanalliset roomalaiset uskaltaneet tuomita kun pelkäsivät mahdollisuutta että onkin Jumalan poika ja sanoivat etteivät halua Hänen vertaan päällensä. Juutalaiset huusivat, että tulkoon meidän päällemme. Ja se on kirjoitettu Raamattuun ennen kuin mitään tietoa Hitlerin teoista oli. Siinä saatanalla oli valta toimia juutalaisten suhteen ja käytti sen hyväkseen.

    • Ihmisen vastuu on varjella luontoa niin kuin on kirjoitettu mooseksen kirjassa. Kerra kysytään vastuun seurauksia viimeisellä tuomiolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      19
      1295
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1070
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1052
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      775
    5. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      751
    6. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      54
      731
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      669
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      539
      621
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      578
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      563
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      7
      534
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      525
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      501
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe