ONKO VAUVAN SAATAVA JOTAIN MUUTAKIN KUIN RINTAMAITOA?
Ensimmäisen puolen vuoden aikana vauva tarvitsee ainoastaan D-vitamiinitippoja lisänä äidinmaitoon. Niitä annetaan noin 1 kuukauden iästä alkaen.
Vettä ei tarvitse edes trooppisessa ilmastossa lisänä antaa.
Se nestemäärä, mikä äidinmaidossa tulee, on riittävä. Jotta lapsi saisi rauhassa totuttautua muihinkin makuihin ja ravintokoomuksiin, voi ruveta antamaan pieniä maistiaisannoksia noin 4-6 kuukauden iästä.
(Ruotsissa on siirrytty AD-tippojen antamisesta D-tippojen antamiseen. Saattanee olla haittavaikutuksia, esim. Äkillistä vauvakuolemaa voi tapahtua, jos AD-tipat jäävät kokonaan pois/ luentotieto)
VAIKUTTAAKO RINTAMAITOON SE RUOKA, MITÄ ÄITI ITSE SYÖ ?
Jotta voisi tuottaa riittoisasti maitoa vauvalleen on tärkeää äidin itse syödä ja juoda nestettä kunnolla. Jotta saisi litran rintamaitoa vauvalleen tulisi itse juoda noin litran verran enemmän kuin mitä tapaa juoda.Tärkeää on myös syödä kiinteää ravintoa hieman tavallista enemmän, mutta ei tarvitse nousta painossaan. Eikä ole ollenkaan hyvä koettaa laskea painoaan.
Pienet määrät ympäristömme saasteaineita varastoituu kehoon kaikilla.
Jos nyt syö huonosti tavallista ruokaa ja omat rasvakudokset alkavat käyttyä rintamaidon tekemiseen , vapautuu niitä myrkkyjä kehosta ja erittyy rintamaitoon. Tästä syystä ei pidä laihduttaa imetyksen aikana.
Samasta syystä pitää rajoittaa sisävesi kalan ja rasvaisten merikalojen käyttöä ravinnossaan. Muuten on kala hyödyllistä ja hyvää ruokaa, jota voi runsaasti käyttää.
VIHJEITÄ: Anna lapsen syödä niin usein kuin se itse haluaa.
Juo itse runsaasti vettä. Lepää. Rentoudu kun annat vauvalle rintaa.
(Tämä on ruotsalaisohjeista suomennettua)
Kaikki maitovaiva ei ole allergiaa (Ruotsalaisohjeita)
plmb
1
154
Vastaukset
- salapoliisi mummo
Hyvä pätevä vihje edelleenkin. Puolivuotta pelkkää rintamaitoa ja tipat. Varottava itsekin syömästä lisäaineruokia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860