Tarkkailkaa tätä profetiaa 2013!

Hätä Suomen puolesta

TÄMÄ ON SUURI ILOSANOMA, MUTTA MYÖS VAKAVA VAROITUS!
Päivätty 31.12.2012

Ensin suuresta ilosanomasta: Vuonna 2013 tapahtuu maassamme suuri hengellinen herääminen, mutta vasta suurten vastoinkäymisten jälkeen.

Sitten lähemmin vakavasta varoituksesta:

Vuonna 2013 tapahtuu Suomessa todella ikäviä asioita! Se johtuu yksinomaan siitä, miten Suomen hallitus tulee suhtautumaan Israelin oikeuteen omaan maa-alueeseensa! Jo nyt vuonna 2012 on alkanut näkyä taivaallisen ruoskan heilahduksia esim. menetetyn loistoristeilijätilauksen muodossa ja paljon pahempaa on vielä tulossa!

Israelin Pyhä tahtoo kuitenkin olla armollinen kaikkia luomiaan kansoja kohtaan, joten kaikki Suomen Kristityt: Ylistäkää tapettua Karitsaa ja rukoilkaa armoa ja aitoa Pyhän Hengen vuodatusta kansallemme ja ymmärrystä poliitikoillemme, ettei sitä 'vielä paljon pahempaa' tapahtuisi, mikä on jo kiitäen tulossa tänne näkymättömien maailmojen halki!

JOS johtavat poliitikkomme ja kirkkokuntien ylin johto EIVÄT SELVÄSTI MUUTA suhtautumistaan Israeliin valtiona ja ala siunata sitä vuonna 2013 ja toimia sen mukaisesti kansallisella ja kansainvälisellä areenalla, niin on täysin väistämätöntä se, että SUURI KIROUS saavuttaa Suomen kansan ja valtion monella eri tavalla!

Yksi niistä on todella mittava katastrofi suuressa asutuskeskuksessa. En tiedä tarkemmin missä ja millainen, ettei tulisi paniikkia ja hallitsematonta muuttoa paikasta toiseen.

Poikkeuksena kirouksesta ovat vain ne suomalaiset ja Suomessa asuvaiset Israelia siunaavat kristityt ja lisäksi kaikki ne täällä oleskelevat, joiden etsikkoaika ei ole vielä vuonna 2013 kulunut umpeen!

Yhdenkään Israelin Pyhään turvaavan heikoimmankaan kristityn ei tarvitse olla peloissaan tämän profetian vuoksi, sillä hänen iankaikkiset käsivartensa suojaavat teitä siellä, minne hän on teidät johdattanut, koska hän rakastaa teitä iankaikkisella Isän rakkaudellaan!

Biblia 1776, 1. Moos. 12:1-3

1. Ja \Herra\ oli sanonut Abramille: Lähde maaltas, ja suvustas, ja isäs huoneesta: sille maalle, jonka minä sinulle osoitan.
2. Ja minä teen sinun suureksi kansaksi, ja siunaan sinun, ja teen sinulle suuren nimen, ja sinä olet siunaus.
3. Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroon niitä, jotka sinua kiroovat. Ja sinussa pitää kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi tuleman.

Jakeiden mukaan Herran kirous saavuttaa kaikki ne, jotka kiroavat Israelia, joten edellä esitetty profetia ankkuroituu täysin Raamattuun ja RAAMATTU EI VOI RAUETA TYHJIIN, kuten Vapahtajamme itse sanoi: Joh. 10:35

"Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin."

(Tämän profetian kirjoittaja on nöyrä Israelin Pyhän palvelija, joka ei etsi ihmiskunniaa ja tahtoo siksi pysyä poissa parrasvaloista)

238

4257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KTS (Ei kirj.)

      Jos Israel toimii väärin, on Suomen ja kaikkien muidenkin kansojen synti synniksi julistettava. Ei tässä asiassa ole mitään epäselvyyttä.

      Me kristityt toki tuemme palestiinalaisten oikeuksia kuten pitääkin.

      HYVÄ!

      • perttu..

        Et ymmärtänyt pointtia. Etkä tajua mitä kirjoitat, vastaat herjaamalla . Kyllä semmoinen aika tulee, että kadut kirjoituksiasi Jumalalle, ei se kosketa meitä millään koska olemme varoittamassa ja kehoitamassa niitä jumalattomia ja tietämättömiä, että joku tulisi jollakin tavalla tulisi uskoon Jeesukseen että pienikin määrä, se on jo taivastiellä. Tämäkin palsta on sotakenttä hengen maailmassa, sieluista taistellaan paholaisten ja Jumalan palvelusväen (uskovat) kanssa.

        Itse käyn kerran kolmessa viikossa täällä lukemassa ja ihmettelessä.

        .

        Oletko saanut töitä? Salon alueella

      • KTS (Ei kirj.)
        perttu.. kirjoitti:

        Minulla on vakituinen työpaikka ja RUNSAASTI siunausta elämässäni siitä hyvästä, että siunaan joka päivä palestiinalaisia!

        HYVÄ!

      • Voihan nuo
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        palestiinalaiset ollakin alkujaan juutalaisia, joten siunausta saat heitä siunaamalla.

        Tärkeää on siunata totuudessa ja samoin Jeesuksessa pysyä, sillä on Kuningas ja Juudan Öljypuussa on meidän ihmisten ainoa pelastusmahdollisuus.

        Jeesus on hyvä paimen ja juutalaiset ovat sitä valittua kansaa, amen, samoin Herraan uskovat ja rakastavat pyhät kaikkialla.

        Jumalan siunaus on hengellisen hyvän armoliiton osallisuudessa, eikä edellytä työpaikkaa eikä varallisuutta vaan sydämen uskoa ja toivoa ja rakkautta

      • luin sen kyllä
        perttu.. kirjoitti:

        Et ymmärtänyt pointtia. Etkä tajua mitä kirjoitat, vastaat herjaamalla . Kyllä semmoinen aika tulee, että kadut kirjoituksiasi Jumalalle, ei se kosketa meitä millään koska olemme varoittamassa ja kehoitamassa niitä jumalattomia ja tietämättömiä, että joku tulisi jollakin tavalla tulisi uskoon Jeesukseen että pienikin määrä, se on jo taivastiellä. Tämäkin palsta on sotakenttä hengen maailmassa, sieluista taistellaan paholaisten ja Jumalan palvelusväen (uskovat) kanssa.

        Itse käyn kerran kolmessa viikossa täällä lukemassa ja ihmettelessä.

        .

        Oletko saanut töitä? Salon alueella

        Kiitos profetiasta!

      • minäainoaoikeako

        Kuviteaanpa että hamas tai muu islamisti ryhmä valtaisi koko israelin,niin sekö toisi rauhan....
        Olisiko yhtä rauhallista kuin tänään syyriassa ?

        Muslimien on vaikea elää sovussa,kun demokratia puuttuu,israel ainoa demokraattinen valtio lähi-idässä.

      • KTS satuilee?

        Missä kohden Israel on muka toiminut väärin?

      • kiitos kun viitsit
        minäainoaoikeako kirjoitti:

        Kuviteaanpa että hamas tai muu islamisti ryhmä valtaisi koko israelin,niin sekö toisi rauhan....
        Olisiko yhtä rauhallista kuin tänään syyriassa ?

        Muslimien on vaikea elää sovussa,kun demokratia puuttuu,israel ainoa demokraattinen valtio lähi-idässä.

        Kaikki profetiat saavat vastustusta ja ehkä nurinaakin, ei siitä tarvitse välittää, vaan Jumalasta. Kiitos kun laitoit profetian!

      • jfdjogpfpgblgg
        minäainoaoikeako kirjoitti:

        Kuviteaanpa että hamas tai muu islamisti ryhmä valtaisi koko israelin,niin sekö toisi rauhan....
        Olisiko yhtä rauhallista kuin tänään syyriassa ?

        Muslimien on vaikea elää sovussa,kun demokratia puuttuu,israel ainoa demokraattinen valtio lähi-idässä.

        Näihin profetioihin en osaa sanoa juuta enkä jaata.

        Muslimelista tuli mieleeni, etä olen huolissani Egybtistä koska he voivat joutua koston kohteeksi taltuttaessaan maassaan äärimuslimit.

        Toivon rauhaa Israelille, Palestiinalaisille ja kaikille.

      • sekoja riittää
        luin sen kyllä kirjoitti:

        Kiitos profetiasta!

        profetiasta, heh heh heeee. Mene hoitoon sinäkin pöjö aloittaja.

    • Lycka till!

      KTS - siis et ymmärtänyt sanomaa, etkä Raamatun kirjoituksia. Eipä mahda mitään.

    • Kaikki pakanakansat

      jotka hyökkäävät Israelin Jerusalemia vastaan ja tapahtuu YK:n kautta kenties tulevaisuudessa myös tullaan tuomitsemaan siitä että ovat hyökänneet Jeesuksen kansakuntaa eli Israelia vastaan, sillä Jeesus on Israelin Herra ja Juutalaisten Kuningas.

      Jotka ovat portto islamin puolta Siionin tytärtä vastaan ja tahtovat jakaa Israelin luvatun maan ja Jerusalemin tullaan tuomitsemaan siitä synnistä, sillä Jeesus on selvän Raamatun opetuksen mukaan nimensä tähden koonnut juutalaiset kansoista luvattuun maahan ja antanut Jerusalemin viikunapuun lehteen tulemisen merkiksi ja Jerusalem on Jumalan silmäterä ja Suuren Kuninkaan kaupunki ja Jeesus on Suuri Kuningas ja maan kuningasten hallitsija, joten älköön kukaan eksykö sotimaan Israelin herraa vastaan jos tahtoo siunausta kirouksen sijaan Jumalan lapsena eikä tottelemattomuuden herran seuraajana kuten islam-uskoiset terroristit ja muut, jotka tahtovat Israelin ja Jerusalemin tuhoa juutalaisvaltiona.

      Älkää eksykö vaan lukekaa Raamatusta nämä, sillä ei Israelin Herra ole muuttunut vaan on sama tänäänkin kuin ajallaan kulkiessaan Ihmisen Poikana maan päällä. Jeesus itse ei tahtonut viedä sanomaa ajallaan kuin Israelin kadonneiden lampaiden tykö vaikka myöhemmin liitettiin Jaloon Juudan Öljypuuhun myös pakanakansoista kaikki vedestä ja Hengestä syntyneet ja on ainoa toivomme Jeesuksessa tämä armo ja totuus.

      Jeesus on hyvä paimen Israelille ja kaikille uudestisyntyneille, amen, hallelujah!

    • KTS (Ei kirj.)

      Jos Israel toimii väärin, on Suomen ja kaikkien muidenkin kansojen synti synniksi julistettava. Ei tässä asiassa ole mitään epäselvyyttä.

      Me kristityt toki tuemme palestiinalaisten oikeuksia kuten pitääkin.

      HYVÄ!

      • KTS.kin avuksi,hyvä

        Palestiinan puolelta satoja ja tuhansia raketteja lennellyt Israelin puolelle.
        Israelin syntihän se on sellainen. Ne raketit varmaan laukaistu Israelin puolelta ja sitten ne ikään kuin koukaten tulevat takaisin. Onnettomat Palestiinan Hamasit ja Fatahit ja muut terroristijärjestöt joutuvat kärsimään. Autettavahan niitä on, hyvänen aika.
        Kyllä KTS on siinä oikeassa. Israelin synti kun silleen lavastaa terroristeja syyllisiksi.

      • KTS.kin avuksi,hyvä kirjoitti:

        "Palestiinan puolelta satoja ja tuhansia raketteja lennellyt Israelin puolelle.
        Israelin syntihän se on sellainen."

        Kyllä se on pitkälti Israelin synti. Israel on ajanut toista miljoonaa arabia vuosisataisilta asuinsijoiltaan pois. Näistä suurin osa, valtaenemmistö tavallisia ihmisiä jotka eivät olisi halunneet muuta kuin jatkaa rauhassa elämistä.

        Sitä satoa Israel nyt niittää. Sitä saa mitä tilaa.

      • katsokartta
        exhellari86 kirjoitti:

        Onkohan sulla Raamatun viimeisillä lehdillä kartta Israelin heimojen asuinalueista. Jumalan määräämät rajat. Syynää vähän.

      • katsokartta kirjoitti:

        Onkohan sulla Raamatun viimeisillä lehdillä kartta Israelin heimojen asuinalueista. Jumalan määräämät rajat. Syynää vähän.

        "Onkohan sulla Raamatun viimeisillä lehdillä kartta Israelin heimojen asuinalueista. Jumalan määräämät rajat. Syynää vähän."

        Juu, olen lukenut. Ja onhan siellä Juudea yms edelleenkin. eikä mikään tuollainen oikeuta ajamaan ihmisiä pois kotikonnuiltaan.

      • Vielä yritin

        Exhellari. Niin, mutta kun ne islamistit eivät ossoo ellee immeisiks. Koko ajan vaan, että juutaliset hävitettävä. Niin ja turha kertoakaan, mitä koraani sanoo asiasta. Kirjoitettu on.

      • Vielä yritin kirjoitti:

        Exhellari. Niin, mutta kun ne islamistit eivät ossoo ellee immeisiks. Koko ajan vaan, että juutaliset hävitettävä. Niin ja turha kertoakaan, mitä koraani sanoo asiasta. Kirjoitettu on.

        "Niin, mutta kun ne islamistit eivät ossoo ellee immeisiks."

        Nii, eiks oo kumma juttu, vaik ei muuta kö kodint ajettiin pillarilla sileiks ja lähetettii poprukka muuanne, tästökö ne pir'ulaiset otti nokkiisa. Pikkumaista väkeä, eiks vaa?

      • Sepä Se
        exhellari86 kirjoitti:

        "Palestiinan puolelta satoja ja tuhansia raketteja lennellyt Israelin puolelle.
        Israelin syntihän se on sellainen."

        Kyllä se on pitkälti Israelin synti. Israel on ajanut toista miljoonaa arabia vuosisataisilta asuinsijoiltaan pois. Näistä suurin osa, valtaenemmistö tavallisia ihmisiä jotka eivät olisi halunneet muuta kuin jatkaa rauhassa elämistä.

        Sitä satoa Israel nyt niittää. Sitä saa mitä tilaa.

        "Kyllä se on pitkälti Israelin synti. Israel on ajanut toista miljoonaa arabia vuosisataisilta asuinsijoiltaan pois. Näistä suurin osa, valtaenemmistö tavallisia ihmisiä jotka eivät olisi halunneet muuta kuin jatkaa rauhassa elämistä."

        Noh noh. Antakaa anteeksi. Israel vain palasi takaisin vanhoille asuinsijoilleen, eihän siinä ole mitään ihmeellistä. Mitäs Israelille kävisi muuten jos sillä ei olisi omaa aluetta? Ihan oikein Israelille, että heillä on nyt maa, jossa asua. Eihän siellä aiemmin asunut juuri ketään(muutakuin pari palestiinalaista).

        Palestiinalaisillekin kuuluu oikeus, mutta kyllä kai nyt kaksimiljoonaiselle kansalle jostakin asunnot järjestyy?

      • kerran vielä..
        Sepä Se kirjoitti:

        Sepä se- riippuu siitä, mistä asti aloitat historian käsittelyn, se vaikuttaa mielipiteisiisi. Raamatussa Jumalan antamat rajat ja niitä Herra vaatii.
        Tiedätkö, että Israelissä asuu paljon arabeja. Ei Israel aja heitä pois, jos elävät immeisiks.
        Toinen sinuun vaikuttava asia on koraanin tuntemus. Mitä koraani islamisteilta.
        Lapsesta saakka aloitetaan vihan lietsominen Israelia kohtaan. Heillä ei ole vaihtoehtoja. Koraania ja imaamia ja terroristeja on toteltava.
        Israel ainoa, pieni, demokraattinen maa islamistien välissä. Tuhottavahan se on. Taivasosuutesikin huomiodaan suhtautumisessasi Israeliin. Mikäli uskomme Raamattua ja miksi emme uskoisi.

      • Ei ole kukaan
        exhellari86 kirjoitti:

        "Niin, mutta kun ne islamistit eivät ossoo ellee immeisiks."

        Nii, eiks oo kumma juttu, vaik ei muuta kö kodint ajettiin pillarilla sileiks ja lähetettii poprukka muuanne, tästökö ne pir'ulaiset otti nokkiisa. Pikkumaista väkeä, eiks vaa?

        noissa Israelin naapurimaissa häirinnyt mitenkään noita islamisteja ja silti ovat jo monta kertaa pyrkineet Israelin ja juutalaiset tuhoamaan alueeltaan jonka Jeesus on juutalaisille antanut luvattuna maana ja samoin Jerusalemin pääkaupungiksi ja Suuren Kuninkaan kaupungiksi, kuten on Jeesus se Kuninkaiden Kuningas ja Herrojen Herra, äläkä sinäkään eksy näissä lähi-idän asioissa.

        Nuo hyökkäävät islam-kansat kehottivat palestiinalaisia sieltä lähtemään että voivat tuhota Israelin ja juutalaiset ja sitten sen jälkeen olisivat voineet palata omaan maahansa noiden hyökkäävien islam-kansakuntien mukaan, joten ei eksytä näissä asioissa, mistä johtuu se palestiinalaisten pakolaisuus. Israelinko tulisi sitten huolehtia näistä islam-kansakuntien aiheuttamasta pakolaisista vaikka selvästi sen aiheuttivat nuo islamin kansakuntien hyökkäävät joukot ja valtakunnat? Ei tietysti.

        Voihan sitä ajatella, että sellaistakin, että aina kun aloittavat sodan nuo lähi-idän islam-kansakunnan Israelia vastaan sen tahtoen tuhota niin kutsuvat islam-uskoiset pois sieltä ja sitten jos eivät onnistu tuhoaikeissa, niin sitten syyttävät Israelia siitä, että juutalaiset ovat karkottaneet palestiinalaiset, mutta tällaiset valheet ovat pahasta valheen ja murhan isästä, joten ei eksytä valheisiin.

        Helppo on noiden hyökänneiden islam-kansakuntien asuttaa maihinsa nuo kaikki palestiinalaiset sillä itse ovat hyökkäyksellään aiheuttaneet tuon pakolaisongelman Israelin alueelle. Käyttäisivät sitä sotakalustoon käytettyä rahaansa noiden pakolaisten asuttamiseen omaan maahansa ja sieltä ovat myös nuo palestiinalsiset lähtöisin, niin ei olisi lainkaan tätä pakolaisongelmaa, jonka kautta pyrkivät syyttämään Israelia ja osa islameista myös terrorismia tukee ja pyrkii levittämään ja edistämään, joten ei olla tyhmiä valheisiin uskovia vaan ihan totuudellisia ja Israelia siunaavia ja Jeesus on kansalleen antanut luvatun maan ja Jerusalemin nimensä tähden kuten on ilmoitettu Jumalan antamissa profetioissa ihan suoraan, joten ei olla tyhmiä vaan viisaita ja rakastetaan totuutta.

        Jeesuksen nimessä Isän Jumalan siunausta kaikille totuutta rakastaville ja Israelia siunaaville, amen, hallelujah!

      • Kiitos
        Ei ole kukaan kirjoitti:

        nimim. Ei kukaan. Kiitos hyvästä ja "asiaa valaisevasta" kirjoituksesta.

      • ei kuppikuntal.
        exhellari86 kirjoitti:

        "Niin, mutta kun ne islamistit eivät ossoo ellee immeisiks."

        Nii, eiks oo kumma juttu, vaik ei muuta kö kodint ajettiin pillarilla sileiks ja lähetettii poprukka muuanne, tästökö ne pir'ulaiset otti nokkiisa. Pikkumaista väkeä, eiks vaa?

        Sinulla exhellari ei näytä olevan minkäänlaista todellisuuspohjaa kirjoituksillesi. Olet jotenkin katkeroitunut. Oletko luopunut uskosta, ja miksi yleensäkin olet ollut hellari?

        Monet lahkoissa olleet ovat luopuneet uskosta. Miksi alunperinkään on pitänyt mennä johonkin lahkoon? Tiedä vain äärimmäisen harvoja entisiä helluntailaisia, jotka ovat pitäneet uskonsa mutta on ollut vaikea prosessi irtautua niistä lahko-opeista ja -tavoista. Mutta oikea ja raitis usko onkin sitten päässyt kasvamaan. Huom! ERITTÄIN harvalla.

      • Sepä Se
        kerran vielä.. kirjoitti:

        Sepä se- riippuu siitä, mistä asti aloitat historian käsittelyn, se vaikuttaa mielipiteisiisi. Raamatussa Jumalan antamat rajat ja niitä Herra vaatii.
        Tiedätkö, että Israelissä asuu paljon arabeja. Ei Israel aja heitä pois, jos elävät immeisiks.
        Toinen sinuun vaikuttava asia on koraanin tuntemus. Mitä koraani islamisteilta.
        Lapsesta saakka aloitetaan vihan lietsominen Israelia kohtaan. Heillä ei ole vaihtoehtoja. Koraania ja imaamia ja terroristeja on toteltava.
        Israel ainoa, pieni, demokraattinen maa islamistien välissä. Tuhottavahan se on. Taivasosuutesikin huomiodaan suhtautumisessasi Israeliin. Mikäli uskomme Raamattua ja miksi emme uskoisi.

        "Tiedätkö, että Israelissä asuu paljon arabeja. Ei Israel aja heitä pois, jos elävät immeisiks. "

        Niimpä. Tässäkin on hyvä pointti. Eihän kukaan ajanut palestiinalaisiakaan pois?

        "Israel ainoa, pieni, demokraattinen maa islamistien välissä. Tuhottavahan se on."

        Ja sekin vielä. Niin, hyvä pointti, tästä näkee kuinka koko maapallo ja uskomattomat ihmiset ovat niin helposti harhaajonhdettavissa.

      • Elisa R
        kerran vielä.. kirjoitti:

        Sepä se- riippuu siitä, mistä asti aloitat historian käsittelyn, se vaikuttaa mielipiteisiisi. Raamatussa Jumalan antamat rajat ja niitä Herra vaatii.
        Tiedätkö, että Israelissä asuu paljon arabeja. Ei Israel aja heitä pois, jos elävät immeisiks.
        Toinen sinuun vaikuttava asia on koraanin tuntemus. Mitä koraani islamisteilta.
        Lapsesta saakka aloitetaan vihan lietsominen Israelia kohtaan. Heillä ei ole vaihtoehtoja. Koraania ja imaamia ja terroristeja on toteltava.
        Israel ainoa, pieni, demokraattinen maa islamistien välissä. Tuhottavahan se on. Taivasosuutesikin huomiodaan suhtautumisessasi Israeliin. Mikäli uskomme Raamattua ja miksi emme uskoisi.

        Ja ne arabit, jotka ovat Israelissa, haluavatkin olla siellä, koska siellä heillä on hyvä olla. Viimeisen konfliktinkin aikaan ne, jotka suinkin pääsivät Gazasta pakoon Israeliin, menivät hoidettaviksi Israelin sairaaloihin ,koska islamistit eivät hoitaneet omiaan -Gazan puolella. Israelissa taas kaikki saivat hyvää hoitoa.

        Eikö olekin ihmeellistä mm. "kerran vielä.." että ne jotka haluavat valheita uskoa, niin he haluavat sitä loppuun asti. Turha monellekkaan on tosiasioista kertoa. Se demoninen viha, mikä joillakin on Jumalan omaisuuskansaa ja Jumalan omia kohtaan,säilyy hamaan loppuun asti koko ajan kasvaen. Mutta jokainenhan joutuu vastaamaan sanoistaan ja teoistaan. Hyvin monet jo tässä ajassa, saatikka tulevassa....

      • Elisa R kirjoitti:

        "Tiedätkö, että Israelissä asuu paljon arabeja."

        Kai minä sen tiedän, kun olen kirjoittamassa graduani täällä. Asun suunnilleen jabotinskyn ja Alkalai-kadun kulmauksessa. Usko huviksesi, olen nähnyt enemmän kuin sinä turistibussin ikkunasta.

        "Lapsesta saakka aloitetaan vihan lietsominen Israelia kohtaan."

        Jossain aletaan, jossain ei. 90 % israelilaisista ja arabeista haluaisi vain elää rauhassa omilla kotikonnuillaan.

        "Israel ainoa, pieni, demokraattinen maa islamistien välissä."

        Taisit unohtaa Jordanian, jolla on rauhansopimus Israelin kanssa ja joka on melko kehittynyt, melko demokraattinen maa.

        "Taivasosuutesikin huomiodaan suhtautumisessasi Israeliin."

        Mielikuvitusolentojen taivaspaikkajaot eivät minua kiinnosta.

      • ymmärrä nyt

        os Israel toimii väärin, on Suomen ja kaikkien muidenkin kansojen synti synniksi julistettava. Ei tässä asiassa ole mitään epäselvyyttä.

        Me kristityt toki tuemme palestiinalaisten oikeuksia kuten pitääkin.

        HYVÄ!

        Etkö tajunnut että pääasia oli profetia, ei sinun riidanhalusi?

        no HYVÄ!

      • Matvei Matvejevitš
        kerran vielä.. kirjoitti:

        Sepä se- riippuu siitä, mistä asti aloitat historian käsittelyn, se vaikuttaa mielipiteisiisi. Raamatussa Jumalan antamat rajat ja niitä Herra vaatii.
        Tiedätkö, että Israelissä asuu paljon arabeja. Ei Israel aja heitä pois, jos elävät immeisiks.
        Toinen sinuun vaikuttava asia on koraanin tuntemus. Mitä koraani islamisteilta.
        Lapsesta saakka aloitetaan vihan lietsominen Israelia kohtaan. Heillä ei ole vaihtoehtoja. Koraania ja imaamia ja terroristeja on toteltava.
        Israel ainoa, pieni, demokraattinen maa islamistien välissä. Tuhottavahan se on. Taivasosuutesikin huomiodaan suhtautumisessasi Israeliin. Mikäli uskomme Raamattua ja miksi emme uskoisi.

        >>Mikäli uskomme Raamattua ja miksi emme uskoisi.

      • oxygenx
        Sepä Se kirjoitti:

        "Kyllä se on pitkälti Israelin synti. Israel on ajanut toista miljoonaa arabia vuosisataisilta asuinsijoiltaan pois. Näistä suurin osa, valtaenemmistö tavallisia ihmisiä jotka eivät olisi halunneet muuta kuin jatkaa rauhassa elämistä."

        Noh noh. Antakaa anteeksi. Israel vain palasi takaisin vanhoille asuinsijoilleen, eihän siinä ole mitään ihmeellistä. Mitäs Israelille kävisi muuten jos sillä ei olisi omaa aluetta? Ihan oikein Israelille, että heillä on nyt maa, jossa asua. Eihän siellä aiemmin asunut juuri ketään(muutakuin pari palestiinalaista).

        Palestiinalaisillekin kuuluu oikeus, mutta kyllä kai nyt kaksimiljoonaiselle kansalle jostakin asunnot järjestyy?

        "Israel on ajanut toista miljoonaa arabia vuosisataisilta asuinsijoiltaan pois."
        Pitkäikäistä sakkia nuo arabit....

      • ei kuppikuntal.
        ei kuppikuntal. kirjoitti:

        Sinulla exhellari ei näytä olevan minkäänlaista todellisuuspohjaa kirjoituksillesi. Olet jotenkin katkeroitunut. Oletko luopunut uskosta, ja miksi yleensäkin olet ollut hellari?

        Monet lahkoissa olleet ovat luopuneet uskosta. Miksi alunperinkään on pitänyt mennä johonkin lahkoon? Tiedä vain äärimmäisen harvoja entisiä helluntailaisia, jotka ovat pitäneet uskonsa mutta on ollut vaikea prosessi irtautua niistä lahko-opeista ja -tavoista. Mutta oikea ja raitis usko onkin sitten päässyt kasvamaan. Huom! ERITTÄIN harvalla.

        Lisäisin tähän sen, että tiedän sellaisia helluntailiikkeessä olevia, joilla on todellinen Kristuksen mieli. Niitä olen kohdannut erittäin vähän. Tänään yhden. Monen tie ei ole ollut kovin yksiselitteinen. Jumala varmasti poimii omansa monestakin liikkeestä, yksitellen,ja harvoja.

      • Ei ole kukaan kirjoitti:

        noissa Israelin naapurimaissa häirinnyt mitenkään noita islamisteja ja silti ovat jo monta kertaa pyrkineet Israelin ja juutalaiset tuhoamaan alueeltaan jonka Jeesus on juutalaisille antanut luvattuna maana ja samoin Jerusalemin pääkaupungiksi ja Suuren Kuninkaan kaupungiksi, kuten on Jeesus se Kuninkaiden Kuningas ja Herrojen Herra, äläkä sinäkään eksy näissä lähi-idän asioissa.

        Nuo hyökkäävät islam-kansat kehottivat palestiinalaisia sieltä lähtemään että voivat tuhota Israelin ja juutalaiset ja sitten sen jälkeen olisivat voineet palata omaan maahansa noiden hyökkäävien islam-kansakuntien mukaan, joten ei eksytä näissä asioissa, mistä johtuu se palestiinalaisten pakolaisuus. Israelinko tulisi sitten huolehtia näistä islam-kansakuntien aiheuttamasta pakolaisista vaikka selvästi sen aiheuttivat nuo islamin kansakuntien hyökkäävät joukot ja valtakunnat? Ei tietysti.

        Voihan sitä ajatella, että sellaistakin, että aina kun aloittavat sodan nuo lähi-idän islam-kansakunnan Israelia vastaan sen tahtoen tuhota niin kutsuvat islam-uskoiset pois sieltä ja sitten jos eivät onnistu tuhoaikeissa, niin sitten syyttävät Israelia siitä, että juutalaiset ovat karkottaneet palestiinalaiset, mutta tällaiset valheet ovat pahasta valheen ja murhan isästä, joten ei eksytä valheisiin.

        Helppo on noiden hyökänneiden islam-kansakuntien asuttaa maihinsa nuo kaikki palestiinalaiset sillä itse ovat hyökkäyksellään aiheuttaneet tuon pakolaisongelman Israelin alueelle. Käyttäisivät sitä sotakalustoon käytettyä rahaansa noiden pakolaisten asuttamiseen omaan maahansa ja sieltä ovat myös nuo palestiinalsiset lähtöisin, niin ei olisi lainkaan tätä pakolaisongelmaa, jonka kautta pyrkivät syyttämään Israelia ja osa islameista myös terrorismia tukee ja pyrkii levittämään ja edistämään, joten ei olla tyhmiä valheisiin uskovia vaan ihan totuudellisia ja Israelia siunaavia ja Jeesus on kansalleen antanut luvatun maan ja Jerusalemin nimensä tähden kuten on ilmoitettu Jumalan antamissa profetioissa ihan suoraan, joten ei olla tyhmiä vaan viisaita ja rakastetaan totuutta.

        Jeesuksen nimessä Isän Jumalan siunausta kaikille totuutta rakastaville ja Israelia siunaaville, amen, hallelujah!

        "Helppo on noiden hyökänneiden islam-kansakuntien asuttaa maihinsa nuo kaikki palestiinalaiset"

        Et vissiin taida oikein ajatella mitä sanot. Vähän kuin "helppohan karjalaiset on asuttaa muualle Suomeen tai Pohjoismaihin". Et kai ottanut huomioon, että ihmisillä saattaa olla sellainen kuin kotimaa. Niin, muilla paitsi palestiinalaisilla... Mitä sitä nyt muutamasta arabista, eikö niin...

        "sillä itse ovat hyökkäyksellään aiheuttaneet tuon pakolaisongelman Israelin alueelle."

        Ongelman on hiukan yksinkertaistaen aiheuttanut ensinnäkin brittiläisen mandaadin hallinto lupaamalla siionisteille toisten omistamaa maata, ja toiseksi israelilaiset itse ajamalla arabit pois alueelta, jossa he ovat sauneet sukupolvesta toiseen. Tämä on mielestäsi sitten oikein?

      • marsmatkoihisi
        exhellari86 kirjoitti:

        "Tiedätkö, että Israelissä asuu paljon arabeja."

        Kai minä sen tiedän, kun olen kirjoittamassa graduani täällä. Asun suunnilleen jabotinskyn ja Alkalai-kadun kulmauksessa. Usko huviksesi, olen nähnyt enemmän kuin sinä turistibussin ikkunasta.

        "Lapsesta saakka aloitetaan vihan lietsominen Israelia kohtaan."

        Jossain aletaan, jossain ei. 90 % israelilaisista ja arabeista haluaisi vain elää rauhassa omilla kotikonnuillaan.

        "Israel ainoa, pieni, demokraattinen maa islamistien välissä."

        Taisit unohtaa Jordanian, jolla on rauhansopimus Israelin kanssa ja joka on melko kehittynyt, melko demokraattinen maa.

        "Taivasosuutesikin huomiodaan suhtautumisessasi Israeliin."

        Mielikuvitusolentojen taivaspaikkajaot eivät minua kiinnosta.

        Menepäs kirjoittamaan se gradus ihan muualle, vaikkapa Jemeniin. Miksi ihmeessä kidut kauheassa Israelissa, kun on mahdollisuus päästä iki ihanaan muslimimaahan, onnen ja rauhan tyyssijaan.

      • roope ankka
        Matvei Matvejevitš kirjoitti:

        >>Mikäli uskomme Raamattua ja miksi emme uskoisi.

        No, jokos, Matvei, olet alottanut sen hatun syömisen ja karvasteliko yhtään?

      • Matvei Matvejevitš
        roope ankka kirjoitti:

        No, jokos, Matvei, olet alottanut sen hatun syömisen ja karvasteliko yhtään?

        Kuten huomaat, minkäänlaista hatunsyöntiin johtavaa näyttöä ei (tietenkään) ole esitetty. Oma antisikin oli nolla, zero.

      • marsmatkoihisi kirjoitti:

        Menepäs kirjoittamaan se gradus ihan muualle, vaikkapa Jemeniin. Miksi ihmeessä kidut kauheassa Israelissa, kun on mahdollisuus päästä iki ihanaan muslimimaahan, onnen ja rauhan tyyssijaan.

        "Menepäs kirjoittamaan se gradus ihan muualle, vaikkapa Jemeniin. "

        No huomenna lennän Suomeen. Ja miksi en voisi olla täällä? Olen lapsuudessa ollut näillä kulmilla pari vuotta joten nurkat ovat tulleet tutuiksi. Ja onm täällä muutama ystäväkin, jokunen israelilainen ja muutama arabi.

        Mistä päättelit että pitäisin Jemeniä jonkinlaisena onnen tyyssijana? En hyväksy Israelin harjoittamaa natsistista kansansiirtopolitiikkaa, siinä kaikki. Onko se jotenkin vaikea ymmärtää? Molemmat uskonnot, islam ja juutalaisuus ovat kaikkine ihmisten tekemine sääntöineen suunnilleen yhtä vastenmielisiä.

      • oxygenx kirjoitti:

        "Israel on ajanut toista miljoonaa arabia vuosisataisilta asuinsijoiltaan pois."
        Pitkäikäistä sakkia nuo arabit....

        "Pitkäikäistä sakkia nuo arabit...."

        Juu, kyllä ne ovat, ja muisti on vielä pitempi, kummallakin puolella rajaa. Et siis hyväksy kielikuvaa että arabit ovat asuneet samoilla sijoilla satoja vuosia? Miksi? Kumpi sinulla on suurempi, ÄO vai kengännumero?

      • Aineisto kesken
        Matvei Matvejevitš kirjoitti:

        Kuten huomaat, minkäänlaista hatunsyöntiin johtavaa näyttöä ei (tietenkään) ole esitetty. Oma antisikin oli nolla, zero.

        Hyvä Matvei! Aloita nyt kuitenkin se hatun syönti, kaiken varalta. Minä kokoan aineistoa sinulle.

      • Matvei Matvejevitš kirjoitti:

        Kuten huomaat, minkäänlaista hatunsyöntiin johtavaa näyttöä ei (tietenkään) ole esitetty. Oma antisikin oli nolla, zero.

        Tässä tätä aineistoa, sille joka aidosti tahtoo ymmärtää Raamatun sanomaa!

        Sinun on hyvä tietää ennen Raamatun lukemista seuraavat seikat koskien Raamatun sisältöä:

        1) Raamatun Pyhät Kirjoitukset olivat siihen aikaan täysin virheettömiä, kun ne lähtivät Korkeimman suusta ja kirjoitettiin ensi kertaa muistiin.

        2) Noiden Kirjoitusten sanoma kyettiin ymmärtämään parhaiten sen kulttuurin viitekehyksessä ja sinä aikana, jolloin ne annettiin.

        3) Kun Kirjoituksia jouduttiin kopioimaan jopa kymmeniä eri kertoja aina vanhempien Kirjoitusten, kuten pergamenttirullien rapistuttua ilmaston vaikutuksesta ja 'ajan hampaan' vaikutuksesta ja lopulta tuhouduttua, niin kääntäjät tekivät tahattomia virheitä, joiden määrä lisääntyi vuosituhanten aikana.

        4) Vanhimmat Raamatun (lähinnä Vanhan Testamentin eli Vanhan Liiton eli Tanakh'in) Kirjoitukset kirjoitettiin alunpitäen hyvin varhain, esim. Job'in kirja noin 3900 vuotta sitten. Sen jälkeen on kulunut niin paljon aikaa ja myös kaikkien kielten rakenne ja sanojen merkitys on osittain muuttunut ajan kuluessa siinä määrin, että nykyajan ihminen ei kykene oman ymmärryksensä avulla tajuamaan, mitä noissa Kirjoituksissa alunperin on tarkoitettu.
        - Vanhimmat heprealaiset Kirjoitukset kirjoitettiin pelkillä konsonanteilla ilman ääntiöitä ja se johti myöhemmin helposti virhetulkintoihin, koska sama pelkistetty vain konsonanteista muodostettu sana voidaan tulkita erilaisillä ääntiöillä täydentäen monella eri tavalla ja sen merkitys saattoi olla hyvin tai jopa täysin erilainen.

        5) Raamatun Kirjoitukset ovat myös profeetallisessa merkityksessä mahdottomia ymmärtää ilman, että Pyhä Henki avaa niitä, koska ne ovat kirjoitetut Pyhän Hengen innoittamina.

        6) Raamatun Kirjoituksissa on valtavasti monikerroksisuutta eli sama jae sisältää useita eri sisäkkäisiä merkityksiä, mikä merkitsee sitä, että ensimmäisen kerroksen voi eräältä osin ymmärtää ilman Pyhän Hengen lahjaakin loogisella tavalla ajatellen, vaikkakin lopuilta osin se tuntuu ristiriitaiselta, mitä se ei todellisuudessa ole.

        7) Uskon Kaikkivaltiaan tarkoituksellisesti valinneen vain vajavaiset ihmiset Pyhän Sanansa kirjoittajiksi ja kääntäjiksi seuraavasta syystä:
        - Jos Hän olisi antanut kaikki Kirjoitukset ja niiden käännöksetkin vain valittujen enkeliensä kautta ja kirjoittanut ne itse vaikkapa kallioon hakaten ja antanut tarkat matemaattiset kaavat koskien universumin/multiversumin rakennetta jne, niin silloin niiden lukijoilta ei vaadittaisi uskoa pelastumiseen, vaan tieteellisesti todistettavien tosiasioiden tunnustamista, mihin tyhmät ja tiedettä osaamattomat ihmiset eivät kykenisi. Silloin pelastuminen olisi vain rikkaiden ja sivistyneiden etuoikeus!
        - Koska Kaikkivaltias päätti pelastaa ihmiset yksilöinä vain uskon kautta eli tasavertaisella mittapuulla riippumatta ihmisyksilön ymmärryksen tasosta, niin Hän jopa tarkoituksellisesti salli tulla Raamatunkäännöksiin ajan kulun myötä useita käännösvirheitä ja jopa asiavirheitä, jotka huomaa sitä paremmin, mitä useammin Raamatun lukee läpi. Myös erikieliset Raamatunkäännökset ovat paljossa ristiriidassa keskenään. Olen lukenut Raamatun läpi kolmella eri kielellä ja useina eri versioina. Suomalaisen 1933/38 käännöksen olen lukenut 26 kertaa läpi ja 27. on nyt lopuillaan, sekä samanaikaisesti 28. kerta alleviivausperiaatteella on jo alullaan. Muilla kielillä olen lukenut Raamatun läpi 7 kertaa.

        Nuo 7 kohtaa muistaen et päädy älylliseen ristiriitaan Raamattua lukiessasi, kun ymmärrät eroittaa toisistaan Korkeimman täydellisen erehtymättömyyden ja Raamatunkääntäjien inhimillisen vajavaisuuden.

        Tsemppiä!

      • Yakov kirjoitti:

        >Sinun on hyvä tietää ennen Raamatun lukemista seuraavat seikat koskien Raamatun sisältöä:

        Ja sinun olisi lopultakin hyvä tietää, että vanha testamentti koottiin noin 500 Eaa. alkaen etuaasialaisten kansojen taruista, joita täydennettin ja paranneltiin siten kuin Babylonin vankeuteen vietyjen juutalaisjohtajien onnistuneen paluun arveltiin edellyttävän.

        Jos olet sitä mieltä että Jumala ilmoitti tahtonsa tällaisella menetelmällä, sittenpähän olet.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        RepeRuutikallo:

        Olet nyt erehtynyt täysin, mutta ihmekös tuo, koska et ole vielä etsinyt kokosydämisesti Luojaasi ja Lunastajaasi! Oletan sinun olevan silti etsijä, koska luet tämän foorumin kirjoituksia ja jopa minun kommenttejani :)

        Täydennän hieman yllä olevan luettelon kohtaa 4). Näet lisäyksen siinä suurin kirjaimin kirjoitettuna:

        >>>4) Vanhimmat Raamatun (lähinnä Vanhan Testamentin eli Vanhan Liiton eli Tanakh'in) Kirjoitukset kirjoitettiin alunpitäen hyvin varhain, esim. Job'in kirja noin 3900 vuotta sitten. Sen jälkeen on kulunut niin paljon aikaa ja myös kaikkien kielten rakenne ja sanojen merkitys on osittain muuttunut ajan kuluessa siinä määrin, että nykyajan ihminen ei kykene oman ymmärryksensä avulla tajuamaan KUIN VAIN PIENEN OSAN SIITÄ, mitä noissa Kirjoituksissa alunperin on tarkoitettu.
        - Vanhimmat heprealaiset Kirjoitukset kirjoitettiin pelkillä konsonanteilla ilman ääntiöitä ja se johti myöhemmin helposti virhetulkintoihin, koska sama pelkistetty vain konsonanteista muodostettu sana voidaan tulkita erilaisillä ääntiöillä täydentäen monella eri tavalla ja sen ALKUPERÄINEN merkitys saattoi olla OSITTAIN ERILAINEN tai jopa täysin erilainen.

        Kumpaa luulet minun pitävän tietävämpänä tahona, uusinta tieteellistä raamatuntutkimusta vai sinua? Niinpä. :)

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kumpaa luulet minun pitävän tietävämpänä tahona, uusinta tieteellistä raamatuntutkimusta vai sinua? Niinpä. :)

        Sulle RepeRuutikallo:

        Kavahda nykytieteen nimellä kulkevaa valhetietoa, jonka kautta sielunvihollinen yrittää poistaa kaiken yliluonnollisen sisällön Raamatusta, jolloin jäljelle jäisi vain kauniit kannet ja hurskas luulo sen ihmislähtöisestä hyveellisestä sisällöstä.

        Valinta on toki sinun, mutta joudut itse kantamaan vastuun väärästä valinnasta!

        Raamatussa mainitut ihmeet ovat tosia! Niitä ovat esim.

        - Luomiskertomus, jossa Luoja loi kaikki eläimet ja kasvit alussa lajeineen ja ihmisen maan tomusta
        - 10 ihmettä Egyptissä
        - Israelin kulku Akaban lahden yli, egyptin sotajoukon hukkuessa siihen
        - Adonai Yeshuan neitseestä syntyminen ja synnitön elämä, samoin kuolema ja ylösnousemus
        - Uskovien ylöstempaus juuri ennen suurta ahdistusta ja vainoa maan päällä
        - Suuri ahdistus, jonka aikana maapallon väestön lukumäärä vähenee rajusti saa*tanan usuttaessa kansat sotimaan keskenään tuhoasein.
        - Adonai Yeshuan toinen tuleminen maan päälle perustamaan 1000-vuotisen rauhanajan kuningaskunnan.
        - Sen jälkeen tuleva viimeinen tuomio.
        - Luodaan uusi taivas ja uusi maa.
        - Lunastettujen Ikuisuus katoamattomuudessa uusina luomuksina Luojansa luona.

        Nämä asiat ovat tosia ja toteutuvat yhtä varmasti kuin jo toteutuneetkin Raamatun ennustukset!

        >Valinta on toki sinun, mutta joudut itse kantamaan vastuun väärästä valinnasta!

        Kyllä, ja juuri siksi luotankin enimmäkseen tieteeseen enkä, anteeksi vain, kaiken maailman hourupäihin.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Valinta on toki sinun, mutta joudut itse kantamaan vastuun väärästä valinnasta!

        Kyllä, ja juuri siksi luotankin enimmäkseen tieteeseen enkä, anteeksi vain, kaiken maailman hourupäihin.

        RepeRuutikallo:

        Et osaa vielä erottaa vajavaisia ihmisiä (siis tiedeihmisiä) heidän Kaikkitietävästä Luojastaan.

        Jos osaisit erottaa, niin uskoisit enemmän Luojaasi ja Hänen ilmoituksiaan Raamatussa, kuin haparoivia selityksiä bigbang'istä.

        Nykyiset tieteet tutkijoineen ovat vielä 'kapaloissaan' ja useita kertoja on jo osoitettu heidän erehtyneen suuresti, ja mitä muuta he voisivat tehdä, koska tieteen tuottajat ovat vain erehtyväisiä ihmisiä ja suurin osa heistä pyrkii tulkitsemaan tieteellisiä tuloksiaan vieläpä tarkoitushakuisesti siten, että Raamattu saataisiin mahdollisimman epäuskottavaan valoon! He saavat ajallaan kyllä siitä Luojaltaan palkan, jota en totisesti tule kadehtimaan!

        Kun kuuntelin radiosta proffa Esko Valtaojaa ja hänen evouskon julistustaan, niin voi että mua kovasti säälitti aikuisen miehen sokea usko täyteen soopaan eli evoluutioon suurine pamauksineen ilman Viisasta Suunnittelijaa eli Luojaa, joka on ollut ja yhä on luojana ja ylläpitäjänä kaiken olemassa olevan luodun aiheuttajana. Älä sinä usko tuota väärää profeettaa!

        Nyt sitten Repe otat vihdoinkin Raamatun kauniiseen käteesi ja alat kiltisti lukea sitä nuo edellä mainitut 7 kohtaa huomioiden ja samantien alat ojentautua Raamatun opetusten mukaan, niin sulle tulee lopulta käymään hyvin!

        Siunausta Adonai Yeshuassa!

      • mnbcffr
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kumpaa luulet minun pitävän tietävämpänä tahona, uusinta tieteellistä raamatuntutkimusta vai sinua? Niinpä. :)

        Niin Kerrohan kuka tutki ja mitä tutki ???
        Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille. Aamen ja Halleluja

      • Repe ei ny snaijaa
        mnbcffr kirjoitti:

        Niin Kerrohan kuka tutki ja mitä tutki ???
        Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille. Aamen ja Halleluja

        Repe on sekoittanut tutkimuksia ja niiden kohteita toisiinsa.
        Odotellaan, mitä Repellä on sanottavaa, niin saamme taas Revetä naurusta :)

      • viru valge 80%
        mnbcffr kirjoitti:

        Niin Kerrohan kuka tutki ja mitä tutki ???
        Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille. Aamen ja Halleluja

        Raamattu on kokoelma lähi-idän kansojen ikivanhoja satuja.

        Eijaa ja kyrie eleison vaan hihupelleillekin.

      • Olet seinää vasten!
        viru valge 80% kirjoitti:

        Raamattu on kokoelma lähi-idän kansojen ikivanhoja satuja.

        Eijaa ja kyrie eleison vaan hihupelleillekin.

        Raamatun Kirjoitukset ovat korkeasti pyhiä ja niiden profetiat toteutuvat vääjäämättömästi, kukin niistä ajallaan!

        Se juuri sinua harmittaakin, sillä myös sinua koskevat profetiat toteutuvat aikanaan ja jo nyt voimme havaita, että sulle tulee tosi ohraset oltavat, jollet käänny, kadu pilkkaamisiasi, pyydä niitä anteeksi, tee parannusta ja ala uskoa Raamatun ilosanomaan!

      • Uskossa elävä
        exhellari86 kirjoitti:

        "Helppo on noiden hyökänneiden islam-kansakuntien asuttaa maihinsa nuo kaikki palestiinalaiset"

        Et vissiin taida oikein ajatella mitä sanot. Vähän kuin "helppohan karjalaiset on asuttaa muualle Suomeen tai Pohjoismaihin". Et kai ottanut huomioon, että ihmisillä saattaa olla sellainen kuin kotimaa. Niin, muilla paitsi palestiinalaisilla... Mitä sitä nyt muutamasta arabista, eikö niin...

        "sillä itse ovat hyökkäyksellään aiheuttaneet tuon pakolaisongelman Israelin alueelle."

        Ongelman on hiukan yksinkertaistaen aiheuttanut ensinnäkin brittiläisen mandaadin hallinto lupaamalla siionisteille toisten omistamaa maata, ja toiseksi israelilaiset itse ajamalla arabit pois alueelta, jossa he ovat sauneet sukupolvesta toiseen. Tämä on mielestäsi sitten oikein?

        Eiköhän Suomi joudu vielä Venäjän kanssa kokemaan saman asian,kuin Israelilaiset Palestiinalaisten kanssa,mutta Venäjälle emme voi mitään,muuta kuin rukoilla,että se ei tapahtuisi niin suurena,kuin Herra antaa ymmärtää,mikäli emme rukoile Israelin kansan puolesta.Myös herätys olisi tärkeää tulla jo Suomeen on tämä järkyttävää aikaa,kun tapetaan joka päivä omiamme ,sekä kaikke muuta rivoutta harrastetaa,että sitä saa mitä tilaa ja Aamen!

      • Uskossa elävä kirjoitti:

        "kuin Herra antaa ymmärtää,mikäli emme rukoile Israelin kansan puolesta"

        Taitaa asiaan vaikuttaa enemmän amerikkalaisten turvatakuut ja tukimiljardit kuin suomalaisten rukoukset.

        Vaikuttaako mielestäsi asiaan miten paljon ja hartaasti rukoilemme? Siis jumala joka yhdellä käskyllä tai sormen näpäytyksellä voi joko pelastaa tai tuhota omaisuuskansansa, odottelee miten me rukoilemme ja sitten toimii tai on toimimatta? Niinkö?

      • Tietäjä
        exhellari86 kirjoitti:

        "Onkohan sulla Raamatun viimeisillä lehdillä kartta Israelin heimojen asuinalueista. Jumalan määräämät rajat. Syynää vähän."

        Juu, olen lukenut. Ja onhan siellä Juudea yms edelleenkin. eikä mikään tuollainen oikeuta ajamaan ihmisiä pois kotikonnuiltaan.

        Omat arabit kehoittivat lähtemään sanoen: siirtykähän vähäksi aikaa niin tapamme juutalaiset ja palaatte sitten. Näin ei käynytkään ja osa arabeista ja maattomiksi.

      • Tietäjä kirjoitti:

        Omat arabit kehoittivat lähtemään sanoen: siirtykähän vähäksi aikaa niin tapamme juutalaiset ja palaatte sitten. Näin ei käynytkään ja osa arabeista ja maattomiksi.

        "Omat arabit kehoittivat lähtemään sanoen: siirtykähän vähäksi aikaa niin tapamme juutalaiset ja palaatte sitten. Näin ei käynytkään ja osa arabeista ja maattomiksi."

        Tämä on sen verran kova väite että huolisin mielelläni jonkun lähteen sen tueksi.

      • Itämaan tietäjä
        exhellari86 kirjoitti:

        "Helppo on noiden hyökänneiden islam-kansakuntien asuttaa maihinsa nuo kaikki palestiinalaiset"

        Et vissiin taida oikein ajatella mitä sanot. Vähän kuin "helppohan karjalaiset on asuttaa muualle Suomeen tai Pohjoismaihin". Et kai ottanut huomioon, että ihmisillä saattaa olla sellainen kuin kotimaa. Niin, muilla paitsi palestiinalaisilla... Mitä sitä nyt muutamasta arabista, eikö niin...

        "sillä itse ovat hyökkäyksellään aiheuttaneet tuon pakolaisongelman Israelin alueelle."

        Ongelman on hiukan yksinkertaistaen aiheuttanut ensinnäkin brittiläisen mandaadin hallinto lupaamalla siionisteille toisten omistamaa maata, ja toiseksi israelilaiset itse ajamalla arabit pois alueelta, jossa he ovat sauneet sukupolvesta toiseen. Tämä on mielestäsi sitten oikein?

        Ei ole kuin yksi Jumala ja hän Jumala.

      • Itämaan tietäjä kirjoitti:

        Ei ole kuin yksi Jumala ja hän Jumala.

        "Ei ole kuin yksi Jumala ja hän Jumala."

        Varmaan perustelet mielipiteesi jollain objektiivisella metodilla. Mutta tähän asti, kiitos mielipiteestäsi.

      • ei kuppikuntal. kirjoitti:

        Lisäisin tähän sen, että tiedän sellaisia helluntailiikkeessä olevia, joilla on todellinen Kristuksen mieli. Niitä olen kohdannut erittäin vähän. Tänään yhden. Monen tie ei ole ollut kovin yksiselitteinen. Jumala varmasti poimii omansa monestakin liikkeestä, yksitellen,ja harvoja.

        "ei näytä olevan minkäänlaista todellisuuspohjaa kirjoituksillesi."

        Jotain nä yttöjä väitteellesi kaipaisin. Olen sentään asunut Lähi-Idässä suuren osan lapsuudestani ja aikuisenakin oleskellut siellä huomattavia aikoja. Olen nähnyt paljon asioita joita ei näe turistibussin ikkunasta eikä uskonnollispohjaisten matkanjärjestäjien kiertueilla.

        "Oletko luopunut uskosta, ja miksi yleensäkin olet ollut hellari?"

        Olen luopunut. Kasvoin helluntailaisessa kodissa ja omaksuin sen arvot. Monet niistä ovat säilyneetkin. Arvostan edelleen, myös nykyisessä rekisteröidyssä parisuhteessani, uskollisuutta, rakkautta, rehellisyyttä ja läheisyyttä.

        "Miksi alunperinkään on pitänyt mennä johonkin lahkoon?"

        Kun tiettyjä asioita saa ikään kuin syntymälahjana, ei ole oikein valinnan varaa. Aluksi. Kun ymmärrys ja tieto kasvoivat, valinhta oli lopulta melko selvä

    • pilli-piipari1

      tuota. onkohan sinulla nyt jäänyt levy päälle, kun samaa hoet kts

    • Kun islam-kansat

      ovat jo monesti pyrkineet 1948 Israelin syntymisen jälkeen tuhoamaan Israelin olemasta kansa ja Jumalan liiton pysyvyys on taattu puoleltaan, niin nähdään ja voidaan julistaa se synniksi, sillä Jumalalla ja Jeesuksella on hyvät ajatukset ja parannus Israelille ja armon ja rukouksen Henki vuodatetaan ajallaan Israelin kansan ylle.

      Näemme että noiden islam-pakanakansojen jumala sotii Israelia ja Jumalan kansaa vastaan ja näin myös Jeesusta ja Jumalan tahtoa vastaan, joten ei eksytä valheisiin näissä asioissa. Jeesuksen tahto on hyvä Israelia ja juutalaisia kohtaan kuten näemme ja kannattaa varoa meidän kaikkien ettemme havaitse itseämme sotivan Jeesusta ja Jumalaa vastaan kuten islamin kansakunnat jotka ovat tahtoneet tuhota Israelin ja juutalaiset olemasta kansa. Tätä samaa erittäin pahaa myös Hitler ja natsisaksa pyrkvät tekemään valtiokoneistona holokaustissa. Pois sellaiset synnit kansakunnista ja parannus vihasta ja valheista ja antisemitismistä rakkauteen ja tarkoittaa kaikkia kansoja mutta tietysti niitä, jotka ovat pyrkineet sitä tuhoa Israeliia kohtaan tekemään.

      Ilmestyskirjasta näemme kuinka nämä asiat tulevat myös tulevaisuudessa tapahtumaan, joten ei ole meitä jätetty oman ymmärryksemme varaan vaan annettu Totuuden Henki Opettajaksi ja Puolustajaksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja vedessä ja Hengessä, amen, hallelujah! Herra Jeesus on hyvä paimen, amen, hallelujah!

    • Rukoillaan ennen-

      kaikkea pyhien puolesta Jeesuksessa ja niiden jotka ovat esivalta-tehtävissä ja myös muiden tuossa asemassa, että käyttäisivät valtaansa vanhurskaasti eli Jumalan tahdon mukaan ja Jeesus on se Suuri Kuningas ja Jumalan silmäterä on Jerusalem, kun Jeesus antoi sen Israelille viikunapuun lehteen tulemisen merkiksi 1967, kun jälleen sotivat islamin kansakunnat Israelia vastaan.

      • Tasa-arvoisuutta

        Kyllä Israelista voi keskustella ja sen erityiasemasta mutta mitään väkivaltaa ja riehumista ei myöskään saa hyväksyä sen puolelta.On turha ummistaa silmänsä vain toisen puolen pahuuksille,oli se sitten kumpi puoli tahansa.

      • Juuripa noin kuin
        Tasa-arvoisuutta kirjoitti:

        kirjoitat ja totuus on se, ettei Israel pyri tuhoamaan yhtään kansakuntaa noissa lähi-idän islam-maista. Sensijaan monetkin lähi-idän islam-maat ovat jo monta kertaa pyrkineet Israelin tuhoamaan vuodesta 1948 kun perustettiin ja ovat niitä samoja kuin muinoinkin, kuten nämä neljä ensimäistä vuorta eli kuningasta:
        1) Egypti
        2) Syyria (Assyyria)
        3) Irak (Babylon)
        4) Iran (Persia)

        Ei tässä tarvitse lainkaan mitään vääristellä vaan ihan totuudessa saamme pysyä ja ymmärtää 1967 ja 1983 ja viha Israelia ja juutalaisia vastaan ja nimenomaan siksi että on Jumalan kansaa ja muistuttaa Jeesuksesta eli Suuresta Kuninkaasta ja Israelin Herrasta, sillä pimeyden henkivallat vaikuttavat sitä valhetta ja vihaa ja murhaa kuten on kirjoitettu että hedelmistään tunnetaan puut.

        Terrorin hedelmä on suoraan valheen ja murhan isästä ja valheet Paratiisiin pääsemisestä itsemurhaiskujen tekemisen kautta ja väkevää eksytystä, samoin murhat ihmisiä kohtaan vaikka Jeesus Tuomarina on opettanut rakastamaan kaikkia lähimmäisiä ja vihollisiakin ja kääntämään toisen posken kun toiselle lyödään.

        Autuaat kaikki, joiden turva ja tuki on Jeesus vaikka maailmassa ristille voidaan naulita tavalla ja toisella opetuslapsensa, mutta yksikään hius ei putoa Herran omilta eikä eläimetkään ole erossa Jumalasta. Jeesuksen opetuslapset ovat Isästä Jumalasta ja samoin opetuksensa. Valheen isän lapsien opetus on miekkaa ja tuhoa ja valhetta ja terroria ja voidaan hedelmistään helposti tuntea.

        Myös palestiinalaiset ovat tahtoneet Israelin ja juutalaiset tuhota ja jos kaivavat kuoppaa heille siihen itse tulevat putoamaan.

        Jumala voi pahalle antaa vallan ja antaakin kuten Hitler sen sai ja Babylonian kuninkaasta eli Nebukadnessarin seuraajasta voimme lukea Ilmestyskirjasta. Ei eksytä valheellisiin vääriin tulkintoihin näistä asioista, sillä selvästi puiden hedelmät ovat joko rauhaa tai sitten vihaa.

      • AMEN! AMEN AMEN!!!!,
        Juuripa noin kuin kirjoitti:

        Jooel 3:1-3

      • Tuom.
        Tasa-arvoisuutta kirjoitti:

        Kyllä Israelista voi keskustella ja sen erityiasemasta mutta mitään väkivaltaa ja riehumista ei myöskään saa hyväksyä sen puolelta.On turha ummistaa silmänsä vain toisen puolen pahuuksille,oli se sitten kumpi puoli tahansa.

        Itse taas hyväkksyisin kaikkenlaisen myös tarvittaessa väkivallan, jotta Raamatun mukainen Jumalan valittu kerrankin saisi sille kuuluvat maa-alueensa, niinkuin Raamatussan umala sanan auktoriteetilla se ilmoitetaan. Tämä on ilmoitusluonteinen asia , ei mikään poliittisuskonnollinen mielipide. Mikä islamisteilla täysin demoniseen väkivaltaan perustuvalla uskonnolla on.
        Tässä on vastakkain koko Jumalan valittu kansa sekä pakanakrsitityt vastaan demominen islamistinen raakalaisuuteen perustuva tuomittu kansa jo ennnakoltaan, niinkuin Raamattun todistaa.. "He ovat riivattuina aina ja loppuun astin serkkujaan vastaan".
        Mitään väkivaltaa ei pitäisi missään tietysti hyväksyä. Mutta tosiasiat kertovat myös kaikissa islamistisista maista, miten kaikissa niissä käydään riivattua sotaa vallasta. Ei rauhaa, levollisuutta, eikä koskaan mikään demokratia tule noin väkivaltaisissa kkulttuureissa tule onnistumaan..: Libanon , Libya, Syyria, Irak, Iran, käytännössä kaikki Pohjois-Afrikan maat. ja kaikkialla missä Islam on saanut vallan, kukoistaa väkivalta ja eripuraisuus. Pohjoimaista eteläinen Ruotsi alkaa olla jo täysin saastunut islamistien "turvapaikanhakijoista".
        Miten pitkälle tämä kaikki halutaan etenevän?

        'Tasa-arvoisuutta'

        Luettele ne tapaukset, jolloin Israel on käyttänyt väkivaltaa muulloin kuin itsepuolustuksenaan ja vastaiskuna sille, kun palestiinalaisterroristit ovat ENSIN iskeneet Israelilaisia vastaan?

        Niitä on todella vähän, vain ihan yksittäistapauksia, mutta arabiterroristit eivät muuta teekään kuin käyttävät väkivaltaa lapsesta alkaen hautaan saakka!

        Ota asioista selvää ennen kuin alat puhua tasa-arvoisuudesta mitään!

      • Syvin Usko?
        Tuom. kirjoitti:

        Jeesus ei hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa!
        Uskotko Jeesukseen vai johonkin muuhun!

      • Elä välitä saatananp
        Syvin Usko? kirjoitti:

        Jeesus ei hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa!
        Uskotko Jeesukseen vai johonkin muuhun!

        Se uskoo kapitalismiiin!

        Sen usko on RAHA. RAHA. RAHA

      • KD tekopyhyys!
        Tasa-arvoisuutta kirjoitti:

        'Tasa-arvoisuutta'

        Luettele ne tapaukset, jolloin Israel on käyttänyt väkivaltaa muulloin kuin itsepuolustuksenaan ja vastaiskuna sille, kun palestiinalaisterroristit ovat ENSIN iskeneet Israelilaisia vastaan?

        Niitä on todella vähän, vain ihan yksittäistapauksia, mutta arabiterroristit eivät muuta teekään kuin käyttävät väkivaltaa lapsesta alkaen hautaan saakka!

        Ota asioista selvää ennen kuin alat puhua tasa-arvoisuudesta mitään!

        No ei se oikeen noin mene, avoimmin silmin!
        palestiina ja gaza on keskitysleirejä joita israel hallitsee sotilaallisesti ja taloudellisesti!
        Estäen yhteydet muuhuhmailamaan!

        Ota tosiiaankin asioista selvää!

      • Totuus israelista
        Tasa-arvoisuutta kirjoitti:

        Kyllä Israelista voi keskustella ja sen erityiasemasta mutta mitään väkivaltaa ja riehumista ei myöskään saa hyväksyä sen puolelta.On turha ummistaa silmänsä vain toisen puolen pahuuksille,oli se sitten kumpi puoli tahansa.

        No ei oikeesti voi!
        Jopa keskustelu täällä voi saada sullle kielteisen lipun israeliin!
        kun arvostelet israelin politiikaa! "Banaanivaltio mallia"
        Se on Tyrannia joka katsoo olevansa kaikkivoipa mailmassa!
        Sen hallitus ei todennäköisesti ole demokraattinen vaan pahasti vilpillinen.
        Israel on mailman suurin mätätäpaise, ja pohjoiskorea seuraa vasta toisena!

      • Te eksytte.
        Syvin Usko? kirjoitti:

        Jeesus ei hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa!
        Uskotko Jeesukseen vai johonkin muuhun!

      • J.C.

        Mihin itse uskot? Mitä itse tekisit jos itsesi ja läheisesi henkeä uhattaisiin jatkuvasti, ja tulisit kuolémaan, jos et itse tekisi mitään?

      • Potkumuuri
        Totuus israelista kirjoitti:

        No ei oikeesti voi!
        Jopa keskustelu täällä voi saada sullle kielteisen lipun israeliin!
        kun arvostelet israelin politiikaa! "Banaanivaltio mallia"
        Se on Tyrannia joka katsoo olevansa kaikkivoipa mailmassa!
        Sen hallitus ei todennäköisesti ole demokraattinen vaan pahasti vilpillinen.
        Israel on mailman suurin mätätäpaise, ja pohjoiskorea seuraa vasta toisena!

        Kyllä se niin on, kuvitelkaa maata jolla on lobbareita usassa, jos usan juutalaiset jonain päivänä menettävät rahansa avulla saadun vaikutusvaltansa niin eiköhän tilanne ala vakautua lähi-idässä, tähän asti israelilaiset ovat lähinnä pyyhkineet peräpäätänsä yk:n julkilausumilla laittomista siirtokunnista.

        Ymmärrettävää primitiivireaktiota palestiinalaisilta kun yhtäkkiä satojen vuosien rauhallinen yhteiselo jopa juutalaisten kanssa päättyi keinotekoisen Israelin valtion perustamiseen vuonna 1948. Tuon asian voittajavaltiot olisivat voineet hoitaa asiallisemminkin.

        En missään tapauksessa ole Israelin vihaaja enkä palestiinalaistenkaan mutta hullut uskonnot ja fanaatikot estävät lopullisen rauhallisen rinnakkaiselon totetumisen.

        Hitler varmaan nauraa viikseensä haudassaan.

      • No kerrohan miksi
        Potkumuuri kirjoitti:

        juutalaiset eivät saisi omistaa maata länsirannassa ja asua siellä omistamillaan mailla? Tiedän kyllä antisemitistien ajatukset ettei juutalaisia saisi olla missään koko maailmassa eikä varsinkaan Jumalan heille antamassa luvatussa maassa, mutta mikä on sinun näkemyksesi.

        Ihmisten ymmärtämättömyys on ihan käsittämätöntä näistä asioista ja hyväksytään kaikenlainen rasismi juutalaisia vastaan ja sitten suureen ääneen huudetaan valheellistä juutalaisista, näin se on valitettavasti jopa Jerusalemissa ja koko Israelin luvatussa maassa.

        Ei YK välttämättä antisemitistisinä maailman valtakuntina pysty pysymään totuudessa lainkaan eikä enemmistö tietenkään ole välttämättä oikeassa, ja natsitkin aikoinaan käyttivät valheita juutalaisia vastaan voidakseen pahuuttaan toteuttaa ja nykyään antisemitistit tekevät aivan samoin ja lähi-idän islam-maat ovat jo monesti tahtoneet Israelin ja juutalaisvaltion tuhota, joten ei mitään uutta auringon alla.

        Länsirantaa eivät koskaan ole omistaneet nuo palestiinalaiset tahot, joten vaatimuksensa sen omistamiseen ovat pelkkää poliittista ja antisemitististä Israelin vastaista propagandaa. Ei YK myöskään ole omistanut noita länsirannan alueita eikä Jerusalemia myöskään vaikka tahtookin käyttää sitä suurinta valtaa enemmistön antisemitismisen tahdon mukaan kun puolueellisesti pyrkii antamaan palestiinalaisille enemmän tai jopa täyden vallan länsirantaan vaikka juutalaiset ovat ostaneet noita maita ja hallitsevat samoin.

        Mitään palestiinan valtiota ei koskaan ole tuolla ollutkaan mutta Israel ja juutalaiset ovat olleet ja Aabrahamille annettiin nuo maat ja Iisakille ja Jaakobille siunaus tuli myös.

        Totta on se että juutalaisilla on paljon vihollisia vaikka Jumala pelastaa meitä ihmisiä juutalaisen Herran kautta ja pelastus on juutalaisista. Ihmiset eivät tunne Jumalaa vaikka Raamatun pyhät kirjoitukset ja Totuuden Henki ovat olleet armoa ja totuutta Jumalalta koko tämän viimeisen kahden vuosituhannen ajan.

        Keskimäärin ihmiselle riittää oma hyvä osa tässä maailmassa, harvat välittää Israelista ja juutalaista kuten nähtiin Euroopassa natsien hallitessa ja nykyään Israelissa noiden vihamielisten islamin kansakuntien puristuksessa ja YK:n kautta vaikutetaan myös.

      • pitääkin kirjoittaa
        Tasa-arvoisuutta kirjoitti:

        Kyllä Israelista voi keskustella ja sen erityiasemasta mutta mitään väkivaltaa ja riehumista ei myöskään saa hyväksyä sen puolelta.On turha ummistaa silmänsä vain toisen puolen pahuuksille,oli se sitten kumpi puoli tahansa.

        Kiitos proetiasta

      • J.C. kirjoitti:

        Mihin itse uskot? Mitä itse tekisit jos itsesi ja läheisesi henkeä uhattaisiin jatkuvasti, ja tulisit kuolémaan, jos et itse tekisi mitään?

        Uskovahan pääsee kuoltuaan taivaan iänkaikkisiin riemuihin, joten mitä hänellä voi olla (fyysistä) kuolemaa vastaan?

        Epäuskoinen pelkää ja kammoksuu ruumiin kuolemaa, mutta hurskas ottaa sen vastaan iloiten.

      • Elämä Jeesuksessa
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Uskovahan pääsee kuoltuaan taivaan iänkaikkisiin riemuihin, joten mitä hänellä voi olla (fyysistä) kuolemaa vastaan?

        Epäuskoinen pelkää ja kammoksuu ruumiin kuolemaa, mutta hurskas ottaa sen vastaan iloiten.

        maanpäällä on myös se suuri palvelustehtävä Jeesukseen uskovalla, vaikka tietysti lopulta kaikki maan päällä ruumiillisesti myös kuolee.

        Kyllä Jeesus opetti sitä käärmeen viisautta näissä asioissa ja pakenemaan vaaroja jos ei ole Jumalan tahto siten kirkastaa Herraa Jeesusta ja Isää Jumalaa.

        Yksinkertaisia eivät ole Jumalan tiet ihmisten eikä uskovienkaan keskuudessa.

      • J.Cal.
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Uskovahan pääsee kuoltuaan taivaan iänkaikkisiin riemuihin, joten mitä hänellä voi olla (fyysistä) kuolemaa vastaan?

        Epäuskoinen pelkää ja kammoksuu ruumiin kuolemaa, mutta hurskas ottaa sen vastaan iloiten.

        Tottakai usko pääsee taivaaseen kuoltuaan. Eihän nyt siitä olekaan kyse, vaan siitä, että uskovallakin on oikeus puolustaa henkeään

      • 123r4ggb
        J.Cal. kirjoitti:

        Tottakai usko pääsee taivaaseen kuoltuaan. Eihän nyt siitä olekaan kyse, vaan siitä, että uskovallakin on oikeus puolustaa henkeään

        Ei uskovalla ole mitään syytä puolustaa henkeään, jos siitä luopumalla bileet vain paranevat.

    • KTS (Ei kirj.)

      Jos Israel toimii väärin, on Suomen ja kaikkien muidenkin kansojen synti synniksi julistettava. Ei tässä asiassa ole mitään epäselvyyttä.

      Me kristityt toki tuemme palestiinalaisten oikeuksia kuten pitääkin.

      Ja tarvittaessa tukimme suut sotaa lietsovilta israelfanittajilta Suomessakin.

      Niin se vaan menee.

      HYVÄ!

      • Saatanan Suomikin!

        Minkä kristillisyyden mukaan?
        Jeesuksen opetusten vai muiden?

        Ollaan kaukana Jeesuksen opeista!

      • on mainittu

        Huomaa selvästi kuka kuuntelee ihmisjärkeä joka on vajavaista, ja kuka kuulee mitä proferioissa sanotaan, mutta siitäkin on maininta Raamatussa.

      • mAAILMAN MATKAAJA

        Sotaa lietsovat hamasin terroristit,ei Israel. Hamas kouluttaa lapsia terroritekoihin ja koulussa opetetaan oppikirjoissa Juutalaisten tuhoamista.

    • Voi KTS, voi!

      " israelfanittajat" ovat kaikkea muuta kuin sodanlietsojia. Siunaaminen on nimenomaan rauhan toivottamista. KTS sitävastoin lietsoo nyt sellaista liekkiä jossa polttaa omatkin näppinsä.

    • Ei kapitalismin riis

      Olipa outo! Pitää varmaan sulatella hivenen!
      Jeesus ei koskaan kehottanut siunaamaan israelia. se on ihan muolta, mitä tulee nykyiseen israelin valtioon on se kuin saatanan oma pesä!

      Mitä tulee jutalaisiin, ei heistä monikaan pidä Israelin menosta!
      Joten Kieltäydyn siunaamasta saatanan valtiota!

      • Israel on fasismi!

        Israel on pahin apartheim valtio mailmassa jossa sorrtetaan uskonnon varjolla ihmisä eri uskontoihin ja rotuun!
        Ydinaseiden israelille muka kun ei kirjoittanut sopimusta,, Naurettavaa, muille ei.
        Kristitty ei ole israelissa mitään, sen hallituksen silmissä!
        taas kuitenkin israelilaiset ihmiset ei ole rasisteja tai sorra toisia uskonnon tai rosun perusteella. Pieni ristiriita joka viittaa paikalliseen vaalivilpiin!

        israelia johtaa muu kuin kansan valitsema johto.

      • Tuom.

        Sinähän puhut kuin Iranin presidentti. Vai oletko Al Assadin porukoissa? Assadille käy samoin kuin Gaddafille. Eikä Israelin armeija ole edes vielä ehtinyt kuin pitkästyä katselemaan, kun islamistit tappavat toisiaan. Kun eivät uskalla ottaa kunnolla matsia valitun kansan armeijan kanssa. Hohhoijaa, pitkästyttää jo.

      • miksi on taas näin?

        Miksi omaa pahaa oloaan muihin purkavat käyttävät siihen Hitlerin oppeja, eihän se setä ole enää elossakaan? Israelilaiset toivottavat sinutkin tervetulleeksi maahansa vaikka lomalle, jos pystyt matkustamaan, eivätkä ole tehneet Suomelle mitään pahaa.

      • totuus68
        Israel on fasismi! kirjoitti:

        Israel on pahin apartheim valtio mailmassa jossa sorrtetaan uskonnon varjolla ihmisä eri uskontoihin ja rotuun!
        Ydinaseiden israelille muka kun ei kirjoittanut sopimusta,, Naurettavaa, muille ei.
        Kristitty ei ole israelissa mitään, sen hallituksen silmissä!
        taas kuitenkin israelilaiset ihmiset ei ole rasisteja tai sorra toisia uskonnon tai rosun perusteella. Pieni ristiriita joka viittaa paikalliseen vaalivilpiin!

        israelia johtaa muu kuin kansan valitsema johto.

        Israelia tarkkailee ainakin Jumala ja johto on siinä maassa se minkä Hän sallii .Ajat tapahtumat on säädetty eikä muutosta tule .Siunattu olkoon Israel.Älköön Israelia koskaan jaettako vaan mielummin laajentukoon .Ja sota joka tulee aikanaan .Ole Herra armelias Israelille . Se on totta että Kristittyä ei pidetä juuri minään siellä ,mutta Suomut on Juutalaisten silmillä tarkoituksella ,kunnes ne ajat täyttyvät ,eikä siihen ole pitkä aika ,kuten ei myös Herran tuloon.Myös minulle asia on henkilökohtaisesti puhuttu. .Kaikilla asioilla on tarkoitus eikä ne asiat tällä foorumilla selviä .Raamatusta löytyy tietoa.

    • Synkkä on tulevaisu

      Ha haaa,
      Näin näyn, missä israel iskee sotilaalliseti taas kerran,
      Mutta kostoisku seuraa. Miljoonat ihmiset kuolevat Israelissa ja maasta tulee elinkelvoton!

    • H Y L Ä T T Y

      Tulkitsin profetiasi!
      Se on saatanasta suoraan! Ei Jeesuksesta tai Jumalasta!

      • SAATANASTA on

        Mietin kanssa, miten oikea profetia voi sisltää rasistisia ja välivaltaisa piirte,
        Fasistisia argumettejä!

      • kasva isoksi

        Uskossa oleva voi arvostella profetiaa ilkeilijöitä paremmin, joten lopeta jo!

      • 24erfg

        Ihmisestäpäs. Saatanat ja jumalat ovat mielikuvitusolentoja.

    • rähmänkäpälä

      Tulikivenkatkuista profetiaa ja uhkaavaa??

      Jumala rankasi suomea laivatilauksen menetyksellä??? Ja ranskaa ilmeisesti siunasi sillä??

      Onko Jumala kapitalisti??

      Israel, voi sinua... Saatanan synagoga sanoi Jeesus!

      Juutalaiset pyörittävät maailmaa ja saavat mitä tilaavat. He ovat saatanan kätyreitä, valitettavasti. Heistä on lähtöisin maailman pahuus hyvin pitkälle...

      Juutalaisen kääntymisestä Jumalan puoleen koituu 10 kertainen siunaus pakanoille, kun taas käänteisesti juutalaisen jumalattomuus on 10 kertainen kirous... Tämä on nähtävissä myös historiassa lähinnä kirouksina.

      • vihatyyppejä taas

        Älä unohda vihojesi vimmoissa arvostellessasi profetiaa, että maa jossa elät ei ole Israel, enkä usko että olet heitä yhtään parempi ihminenkään.

    • rukoilenisraelinpuol

      Jumala varjelkoon, Jeesuksen nimessä, kaikki hyökkäykset Israelia vastaan ettei yksikään raketti osuisi asutuksiin ja tappaisi ketään.

      • Hes.5.

        Näinkö Jumala siunaa israelilaisia? Hes.5:12-13. Kolmannes sinusta kuolee ruttoon ja nääntyy nälkään sinun keskelläsi. Kolmannes kaatuu miekkaan sinun ympärilläsi. Kolmanneksen minä hajotan kaikkiin tuuliin, ja minä ajan niitä takaa paljastetulla miekalla. Ja minun vihani täyttyy, ja minä tyydytän kiivauteni heissä ja kostan. Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen puhunut kiivaudessani, kun minä panen vihani täytäntöön heissä.

      • Tuom.
        Hes.5. kirjoitti:

        Näin se Jumala kurittaa ensin omiaan. Jumala on siinä mielessä oikeuden mukainen. Mutta annas olla, kyllä se sinunkin vuorosi tulee.
        Jos tippasenkaan tajuaisit, niin vapisit itsesi märäksi seuraavan yön. Että olepa tarkkana noista "siunauksista".

      • totuus68
        Hes.5. kirjoitti:

        Näinkö Jumala siunaa israelilaisia? Hes.5:12-13. Kolmannes sinusta kuolee ruttoon ja nääntyy nälkään sinun keskelläsi. Kolmannes kaatuu miekkaan sinun ympärilläsi. Kolmanneksen minä hajotan kaikkiin tuuliin, ja minä ajan niitä takaa paljastetulla miekalla. Ja minun vihani täyttyy, ja minä tyydytän kiivauteni heissä ja kostan. Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen puhunut kiivaudessani, kun minä panen vihani täytäntöön heissä.

        Jumala on kiivaillut monta kertaa omaa kansaansa vastaan ja hajoitti sen kaikkialle Maailmaan .Mutta Hänen lupaus oli että lopun aikoina hän kokoaa oman kansansa kaikkialta maailmasta omaan maahansa (Israel ) ja näin todella tapahtui vastoin kaikkia mahdollisia laskelmia .Ja voitte olla varmoja että Hän tarkkailee koko ajan ja hänellä asiat on Hallussa .

    • järkeväääää6

      Suomella on muuten ongelmia eikä ole aikaa suhtatua mihinkään Izraeliin ja sen ongelmiin, hoitakoon Suomi ensin omat asiat kuntoon!!!!!!!!!!

      • paina mieleesi

        Mutta älä unohda mitä profetiassa lukee

    • profetia

      Mitkä asiat Suomi voisi hoitaa kuntoon. Kymmeniä vuosia verorahat"Byrsseliin". Taivas mustana koneita kun päättäjät lentelee Byrsseliin päättämään, että paljonko maksetaan ylimääräistä.Saattaa jopa maksaakin lentely. Miljoonien eurojen erorahat pömöille, ruokajonot kasvaa ja köyhät köyhtyy jo useammassa sukupolvessa. Sairaat ja vanhukset hoitamatta ym, ym.
      Mitäpä näistä. Tuomionenkelit pauhaa joka ketjussa, että tehkää parannus.
      Minkähänlainen parannus ja kenen pitäisi tehdä, että kansa heräisi katsomaan tätäkin profetiaa.

      • Aloita itsestä

        Sinä tuomionenkeli, nimim. profetia,
        tee itse parannus ensin, ja rupea tekemään jotakin mistä valitat?

      • provetija
        Aloita itsestä kirjoitti:

        Sinä tuomionenkeli, nimim. profetia,
        tee itse parannus ensin, ja rupea tekemään jotakin mistä valitat?

        Oliko väärä profetia? Oli kyllä vastaus nimim. - järkeväää6, mutta hyvä, että ymmärsit kuitenkin. Jee, jee. Että semmonen profetia, joka kolahtelee.

      • tee parannus
        Aloita itsestä kirjoitti:

        Sinä tuomionenkeli, nimim. profetia,
        tee itse parannus ensin, ja rupea tekemään jotakin mistä valitat?

        Kuules sinä "aloita itsestä" kuin myös!

    • KTS (Ei kirj.)
    • Ei tämä uskonto

      mitään taikauskoa ole! risteilytilaus meni ohisuun sen takia, että jästipäät eivät ymmärteneet joustaa asiassa, mitään tekemistä Israelin kanssa tällä ei ole.
      Ei tämä sentään mitään harry potter hommaa ole!

      • sitä paitsi

        Ranskan hallitus suhtautuu Israelin toimiin paljon nihkeämmin.

    • KURI & JÄRJESTYS

      Sinun etuoikeutenasi on iloita Herrassa ja riemuita hänen armostaan. Anna hänen rakkautensa vallata mielesi ja sydämesi. Varo uupumasta , turhia huolia ja masennusta. Olkoon todistuksesi ylentävä. Käännä katseesi pois siitä, mikä on pimeää ja masentavaa, ja katso Jeesukseen, suureen Johtajaasi, jonka valppaassa ohjauksessa nykyinen totuus kulkee voitosta voittoon, kun annamme sille elämämme ja kaikkemme."Nöyrät näkevät sen ja riemuitsevat, elpyköön teidän sydämenne, teidän, jotka etsitte Jumalaa" Ps69:33

      • Mikä maassa tärkein?

        Nöyrille ja Jumalaa etsiville Hän antaa totuuden tiedon; avaa silmät.

        Suomihan edelleen pilaa lapsensa rakkaudettomassa vierashoidossa ja jo ateistisuutta korostavassa koulussa.
        Ei minkään Raamatun Sanan mukaan ole oikeutta riistää lapsilta varhaisvuosina oman perheen rauhassa ja rakkaudessa kehittymistä?

        Tämä julma riisto on ollut alku suomalaisten nyt näkyvään ateistisuutta korostavaan elämään ja varsinkin sekasortoiseen perhe-elämään, kun oman maan lasten luonnollinen lapsuus on täysin uhrattu markkinajumaluudelle.

        "Jo nyt vuonna 2012 on alkanut näkyä taivaallisen ruoskan heilahduksia esim. menetetyn loistoristeilijätilauksen muodossa ja paljon pahempaa on vielä tulossa!"
        Kannattaa todella miettiä miksi?
        Jeesus sanoi : ..joka viettelee yhdenkään näistä vähimmistä....

    • seurailija

      Ehkä en ole asioista kunnolla perillä mutta minulle riittää se mitä Jumala haluaa ja toimin sen mukaan. Siunaukseni Israelille..

    • KTS (Ei kirj.)
      • Keisarille voidaan

        antaa keisarin omaa, mutta annetaan Jumalalle ja Israelille se Jeesuksen nimen siunaus ja todistus Herrasta ja Jumalan valtakunnasta ja näin myös Jeesus teki. Ollaan Jeesuksen opetuslapsia.

        Mammona tuo ajallaan sen pedon merkin, mutta sitä ei tietysti oteta vaikka kuinka maailman ihmisten viha nousee meitä Jeesuksen omia ja Israelia kohtaan ja hävityksen kauhistuksen sinne pyhälle paikalle pystyttävät, sillä eivät tunne Jeesusta vaan valhe-jumalaa palvelevat.

        Ei eksytä.

      • Laodikealla on

        ne keisarin vaatteet ja Jumalan sanaakin myyskennellään ja porton kanssa tahdotaan lystiä ajallaan pitää, mutta autuaat Jeesuksessa rakastaa tytär Siionia, amen, hallelujah! Ei eksytä.

      • Portto on islam
        Laodikealla on kirjoitti:

        ne keisarin vaatteet ja Jumalan sanaakin myyskennellään ja porton kanssa tahdotaan lystiä ajallaan pitää, mutta autuaat Jeesuksessa rakastaa tytär Siionia, amen, hallelujah! Ei eksytä.

        tietysti ja sotii Israelia ja Jerusalemia ja juutalaisia vastaan, kuten jokainen voi helposti ymmärtää.

        Seitsemän vuoren eli kuninkaan neljä ensimmäistä ovat Egypti ja Syyria (Assyyria) ja Irak (Babylon) ja Iran (Persia), joten ei eksytä valhetulkintoihin näistä selvästi havattavista asioista.

        Rakastetaan Jeesusta ja siunataan Isralia ja rukoillaan että Jumalan Hengen vanhurskauden sade voi monet pyhittää Isän lupauksen lapseuteen kuten on edeltä annettu tiedoksi Hengen sateesta tässä ajassa myös.

        Ilmestyskirjassa on kerrottu mitä tulee tapahtumaan Jerusalemissa ja kaikissa kansoissa ja pedonmerkin tuo Babylonian kuningas eli antikristus joka hyökkää Jerusalemiin ja asettaa sen hävityksen kauhistuksen eli kumarrettavan kuvapatsaan kuten Nebukadnessar, joka oli kolman vuori eli kuningas ja antikristus on yksi noista ensimmäisestä viidesta ja Saddam on Nebukadnessarin seuraaja ja rakentanut Babyloniaa ja pyrkinyt myös Israeliin hyökkäämään kun Scud-ohjuksia ampui sinne, vaikka Israel ei sotinut sitä vastaan lainkaan.

        Saddam tahtoi islam-maiden johtajaksi pyrkien yhdistämään kansat Israel-vastaisuudella. Nuo neljä vapautettavaa riivajavaltaa Eufratin Babylonian kaupungin kohdalta saavat aikaan sen islam-maiden hyökkäyksen Israelin Jerusalemiin, joten ollaan viisaat näissä kaikissa asioissa.

        Saatana pyrkii eksyttämään kristityt toisiaan vastaan kuten myös natsi-Saksassa tahtoi tuhota juutalaiset, joten ei eksytä valheen isän pahuuteen lainkaan vääriä todistuksia antamalla Jeesukseen uskovista. Riittää yksi Luther antisemitismin huonon hedelmän tuottajana ja yksi natsiajanjakso sen toteuttajana. Islamissa on sama huono hedelmä selvästi kuin noissa joten ymmärretään jumalansa luonne ja Muhamed tappoi joukkoineen myös satoja juutalaisia ja hedelmänsä on murhan isän täysin. Vain tyhmät eivät tätä ymmärrä ja tahdo tunnustaa.

        Jeesus opettaa rakastamaan myös vihollisia ja kääntämään toisen posken kun toiselle lyödään, näin ei Muhamed lainkaan ja on valheen ja murhan isän profeetta.

    • juupas eipäs

      No tuliko asiaan selvyyttä. Heh ootte tekin. Väittelyä ja väittelyä eikä valmista tule. Sama juttu palestiinan ja israelin kanssa ei tulosta hehehh

      • KTS (Ei kirj.)

        Me kristityt toki noudatamme Suomen, ev.lut.kirkon, KUA:n ja palestiinalaisia tukevan EAPPI:n linjaa huolimatta siitä, että pieni joskin äkäinen päsmärilössi yrittää iskeä kapuloita rattaisiin.

      • pakanallisetkirkkokunnat
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Me kristityt toki noudatamme Suomen, ev.lut.kirkon, KUA:n ja palestiinalaisia tukevan EAPPI:n linjaa huolimatta siitä, että pieni joskin äkäinen päsmärilössi yrittää iskeä kapuloita rattaisiin.

        Lähtekää ulos siitä suuresta Babylonista(=katolilainen&luterilainen kirkko)!

      • Babylon on se
        pakanallisetkirkkokunnat kirjoitti:

        Lähtekää ulos siitä suuresta Babylonista(=katolilainen&luterilainen kirkko)!

        suuri antisemitismi Israelia ja Jerusalemia vastaan noissa lähi-idän maissa, jotka tahtovat tuhota Israelin eli tytär Siionin.

        Monesti ovat nuo lähi-idän porttomaat islamissa, joka on antikristillinen oppi kieltäessä Jeesuksen Herrauden ja ristinsovituksen ja Jumalan valtakunnan Kuninkuuden, ja Egypti ja Syyria (Assyyria) ja Irak (Babylon) ja Iran (Persia) ovat ne neljä ensimäistä vuorta eli kuningasta kuten jokainen voi lukea Raamatun Ilmestyskirjasta ja ymmärtä kauemmasta historiasta ja tässä lähihistoriassa myös nähdään tämä sama valheen ja murhan isän henkivallan vaikutus Israelia vastaan tuhopyrkimyksissään, joten älkää eksykö Babyloniasta sillä selvästi sieltä Eufratin varrelta ne neljä riivaajavaltaa vapautetaan.

        Varotaan sielullisten eksymystä sillä saavat aikaan vain kristillistä hajaannusta Jeesukseen uskovien keskuudessa vaikka Jeesus opetti häneen uskovia rakastamaan toisia uskovia ja samoin Jeesus opetti myös vihamiehiä rakastamaan ja niitä, jotka eivät pysty totuudessakaan pysymään. Valitettavasti kristillisen tahot helpoisti eksyy kiroamaan toisiaan ja valheellisiin oppeihin myös voidaan eksyä ja siten syntyy näitä lahkoja ja syytöksiä. Tämä ei tietysti ole Jumalasta vaan itsekkäästä ihmisestä.

        Babylon on Irakin kaupunki ja sen kuningas on presidentti. Sadam -nimestä saadaan heprean kirjaimien lukuarvoilla 666 (60 1 4 1 600), joten sodalla vallasta erotettu Saddam on miekanhaavalla erotettu vallasta. Monet ihmettelee kun paranee ja nousee jälleen valtaansa, sillä on kirjoitettu näin Babylonian kuninkaasta eli leijonan kidasta eli miekanhaavasta paranevasta antikristuksesta.

        Rukoillaan kaikkien pyhien puolesta, jotka rakastaa Jumalaa noudattamalla opetustaan Jeesuksessa ja rakastamaan Isää pitämällä rakkauden lain kaksoiskäskyt.

        Babylonian kuvapatsas tulee kumarrettavaksi pyhälle paikalle, joten ei eksytä väkevään eksytykseen, kuten monet ovat itsemurhia tehneet terroriteoissaan ja ovat uskoneet valheet paratiisipaikasta, mutta on täysin valheen ja murhan isästä islamin pimeydenopissa. Islamin jihad sotii juutalaisia ja kristittyjä vastaan, joten ei eksytä valheisiinsa koskaan, ja Jeesus on hyvä paimen.

      • samaajoukkoa
        Babylon on se kirjoitti:

        Roomalaiskatolinen ( ortod.)kirkko kuin sitä myötä luterilanenkin ovat ihan samasta lähteestä kuin islam.

      • Jeesus opettaa
        samaajoukkoa kirjoitti:

        Roomalaiskatolinen ( ortod.)kirkko kuin sitä myötä luterilanenkin ovat ihan samasta lähteestä kuin islam.

        rakastamaan kaikkia toisia Jeesukseen uskovia veljiä ja sisaria. Tietysti ongelma Jeesukseen uskovien keskuudessa on valheelliset opetukset verrattuna Jumalan tahtoon ja samoin se kun ei olla uudestisynnytty vedestä ja Hengestä kuten Jeesus opetti. Tietysti meidän kaikkien tulee itse pitää huolta omasta suhteestamme Herraan Jeesukseen.

        Kyllä islamin oppi ja jumala on aivan eri kuin Jeesuksen Isän ja Jumala. Aika varovainen kannattaa olla sitten toisten Jeesukseen uskovien arvosteluissa vaikka tietysti voidaan pitää esillä Jumalan tahdon mukaista opetusta ja näin totuutta ja uuden liiton perusteita, kuten parannus ja usko ja kaste vedessä ja Hengessä ja tuomiot ja muut Raamatussa ilmoitetut, kuten eskatologiset asiat, sillä jo pitkällä on viikunapuun lehteen tulemisen sukupolven aika edennyt vuodesta 1967.

        Tietysti Jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset ja evankeliumi tullaan myös ennen Jeesuksen tulemusta kaikille kansoille julistamaan.

    • Ilmestyskirjassa

      kerrottu mitä pahaa saa aikaan se Babylonian kuningas kun Eufratin varrelta lasketaan ne neljä riivaajavaltaa vapauteen ja kokoaa joukkonsa Jerusalemia vastaan. Autuaat lukevat ja huomioon ottavat etteivät eksy sotimaan Jeesusta ja Israelia ja juutalaisia vastaan alastomuudessaan hengellisesti eksyneinä pimeyteen ja siten sohimaan Jumalan silmäterää eli juutalaisten Jerusalemia.

      Voidaan lukea että paha sen Jerusalemin valtaa ja hävityksen kauhistuksen sinne asettaa kumarrettavana kuvapatsaana, joten ei eksytä mielettömyyksiin valheen isän eksyttämänä, ja nähdään tällaista antisemitismiä näilläkin palstoilla, onneksi harvojen toimesta, mutta valitettavaa on yhdenkin valheelliset toitotukset, mutta rukoillaan Jeesuksen nimessä armosiunausta totuuden syntymiseen Jumalan pyhistä kirjoituksista, vaikka tuskin niitä lukee vaan pelkästään noita valhekirjoituksia varmaan ja paljon on niitäkin maailmassa kuten nähdään YK:sta ja Suomesta ja ennenkaikkea noista lähi-idän vihamaista Israelia kohtaan.

      • KTS (Ei kirj.)

        Me emme tietenkään kunnon kristittyinä mene edellä mainitun eksyttäjän ansoihin ja lähde kekkaloimaan vaarallisille äärilahkolaisille vesille, vaan pysymme lujasti evankelis-luterilaisen kirkkomme viitoittamalla tiellä tukien myös Suomen virallista ulkopolitiikkaa ja YK:n päätöslauselmia.

        HYVÄ!

      • Olet kyllä

        KTS natsimielinen täysin.

      • Toki vasemmisto
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Me emme tietenkään kunnon kristittyinä mene edellä mainitun eksyttäjän ansoihin ja lähde kekkaloimaan vaarallisille äärilahkolaisille vesille, vaan pysymme lujasti evankelis-luterilaisen kirkkomme viitoittamalla tiellä tukien myös Suomen virallista ulkopolitiikkaa ja YK:n päätöslauselmia.

        HYVÄ!

        nykyään istuu oikeiston kanssa myös Suomen hallituksessa, joten antisemitisteja löytyy ihan joka suunnalta ja islamissa ovat pahimmat terroristit. Antisemitismi on mitä petollisinta Jumalan vihaamista ja nähdään KTS:ssä myös vaikka tekeytyy Jumalan palvelijaksi mutta juuri näin on kirjoitettu Saatanasta samoin.

        Tee KTS parannus, jos tahdot Jeesuksen opetuslapseksi ja se on Isän Jumalan tahto jokaiselle ihmiselle, ja myös sinulle. Voit pyrkiä pettämään ihmisiä, mutta Jumala tuntee sydämesi ja sanoistasi nähdään ettet voi pysyä totuudessa lainkaan vaan olet mielistynyt valheisiin.

      • Suotta ei Jeesus

        opettanut Israelin juutalaisille: "Te tulette kaikkien kansojen vihattavaksi minun nimeni tähden" ja nähdään YK:ssa ja Suomessa ja kaikissa kansoissa tämä kirjaimellinen Jumalan profetioiden täyttyminen tässäkin asiassa, ja Jerusalem nostetaan väkikiveksi kaikille kansoille ja jotka sitä vastaan sotivat ruhjovat itsensä pahoin, sillä Jeesuksella on se valta tässä maailmassa vaikka voikin antaa pahalle sitä uhomahdollisuutta sen noustessa Jerusalemiin ja pystyttäessään sen hävityksen kauhistuksen samoin.

        Älkää eksykö maailman ihmisten kuvitelmiin, että voisitte päästä Jumalan tuomoioita pakoon jos ja kun koskette Jumalan valittuun kansaan eli juutalaisiin ja Jeesuksen opetuslapsiin ja Jerusalemiin sillä on Jumalan silmäterä.

      • KTS (Ei kirj.)
        Toki vasemmisto kirjoitti:

        nykyään istuu oikeiston kanssa myös Suomen hallituksessa, joten antisemitisteja löytyy ihan joka suunnalta ja islamissa ovat pahimmat terroristit. Antisemitismi on mitä petollisinta Jumalan vihaamista ja nähdään KTS:ssä myös vaikka tekeytyy Jumalan palvelijaksi mutta juuri näin on kirjoitettu Saatanasta samoin.

        Tee KTS parannus, jos tahdot Jeesuksen opetuslapseksi ja se on Isän Jumalan tahto jokaiselle ihmiselle, ja myös sinulle. Voit pyrkiä pettämään ihmisiä, mutta Jumala tuntee sydämesi ja sanoistasi nähdään ettet voi pysyä totuudessa lainkaan vaan olet mielistynyt valheisiin.

        Kuten näemme, edellisen eksyttäjän mielestä kaikki normaalit ihmiset ovat natseja kun taas hänen kaltaisensa kajahtaneet kiihkouskovaiset normaaleja.

        Me kristityt toki tiedämme paremmin emmekä mene edellä mainitun eksyttäjän ansoihin ja lähde kekkaloimaan vaarallisille äärilahkolaisille vesille, vaan pysymme lujasti evankelis-luterilaisen kirkkomme viitoittamalla tiellä tukien myös Suomen virallista ulkopolitiikkaa ja YK:n päätöslauselmia.

        HYVÄ!

      • Ole vaan

        KTS kristitty Luhterin seuraaja.

      • Jumalassa voimme
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Kuten näemme, edellisen eksyttäjän mielestä kaikki normaalit ihmiset ovat natseja kun taas hänen kaltaisensa kajahtaneet kiihkouskovaiset normaaleja.

        Me kristityt toki tiedämme paremmin emmekä mene edellä mainitun eksyttäjän ansoihin ja lähde kekkaloimaan vaarallisille äärilahkolaisille vesille, vaan pysymme lujasti evankelis-luterilaisen kirkkomme viitoittamalla tiellä tukien myös Suomen virallista ulkopolitiikkaa ja YK:n päätöslauselmia.

        HYVÄ!

        ymmärtää mitä on Sodoman ja Gomorran synti ja millaista oli Nooan aikaan.

      • Halloo KTS!
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Me emme tietenkään kunnon kristittyinä mene edellä mainitun eksyttäjän ansoihin ja lähde kekkaloimaan vaarallisille äärilahkolaisille vesille, vaan pysymme lujasti evankelis-luterilaisen kirkkomme viitoittamalla tiellä tukien myös Suomen virallista ulkopolitiikkaa ja YK:n päätöslauselmia.

        HYVÄ!

        Siis, KETKÄ me?

      • tarkkaanhan tuo
        Halloo KTS! kirjoitti:

        Siis, KETKÄ me?

        KTS rajaa nuo Suomen kirkolliset, jotka antavat hyväksyntänsä Suomen viralliselle ulkopolitiikalle ja samoin YK:n päätöslauselmille.

        Herrasta Jeesuksesta ja Isästä Jumalasta ja Totuuden Hengestä ei KTS juuri välitäkkään vaikka on Raamatun pyhissä kirjoituksissa annettu.

        Kirkon työntekijöiden linja voi olla KTS:n uskonnollisuuden mukaista.

      • että ketkähän me?
        Halloo KTS! kirjoitti:

        Siis, KETKÄ me?

        Että ketkäkö me? Jos uskovainen puhuu uskossa olevista niin silloin on kysymys uskossa olevista, jos taas maailmallisista niin silloin on kysymys maailmallisista, mieti itse.

      • Nurmio555145
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Kuten näemme, edellisen eksyttäjän mielestä kaikki normaalit ihmiset ovat natseja kun taas hänen kaltaisensa kajahtaneet kiihkouskovaiset normaaleja.

        Me kristityt toki tiedämme paremmin emmekä mene edellä mainitun eksyttäjän ansoihin ja lähde kekkaloimaan vaarallisille äärilahkolaisille vesille, vaan pysymme lujasti evankelis-luterilaisen kirkkomme viitoittamalla tiellä tukien myös Suomen virallista ulkopolitiikkaa ja YK:n päätöslauselmia.

        HYVÄ!

        Millä oikeudella sinä kiihkomielinen islamin uskoinen arabi sanot itseäsi kristityksi??

    • Höpö profeetta

      "Jo nyt vuonna 2012 on alkanut näkyä taivaallisen ruoskan heilahduksia esim. menetetyn loistoristeilijätilauksen muodossa ja paljon pahempaa on vielä tulossa! "

      Ei nyt olla liian hurskaita! Se taivaallisen ruoskan heilahdus oli kylllä elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren päätös eikä sillä ole mitään tekemistä Israelin kanssa.

      • piste hei.

        MItä sinö profetian kimpussa teet? Jos et ymmärrä mikä on profetia niin mene muualle.

    • Odotetaan Jumalan

      tuomioita Suomellekin ja ilman parannusta tulee varmasti monille tuomioksi.

    • Uskon ymmärtäväni

      miten pahalta tuntuu Jumalasta omiaan kurittaa, vähän niinkuin rakasta lastaan tulisi kurittaa tottelemattomuudesta.

      Kun Jeesus itki Jerusalemin parannuksen tekemättömyyttä, niin tässä nähdään se vaikeus Isällä Jumalalla Israelia ja Laodikeaa ja koko maailmaa kohtaan tämä parannuksen tekemättömyyden asia.

      Vaikka kaikki paikat on rakkaalla kipeänä, ei tahdo tehdä parannusta silti. Mitä siis voi enää tehdä Isä tai Poika Jeesus. Jeesus meni ristille ja kaiken vanhurskautensa vastaanottamiseen on valmistanut. Jos vain hyljätään tämä niin mitä sitten voi Isä tehdä?

    • Kuinka ihanaa

      olisikaan Jumalan kaikille totuudellisesti todeta tuomiolla: "Tule Herrasi iloon sinä uskollinen palvelija!" Valitettavasti todellisuus on toisenlainen ja monet ihmiset tahtovat seurata ennemmin tämän maailman pimeyden ja mammonan herraa ja myös pedon merkin ottaa ajallaan vaikka toivo onkin että kaikki siitä kieltäytyy ja rakastaa Jeesusta yli kaiken.

      Jumala on antanut tiedoksi kaiken näistä asioista ja sadonkorjuu suoritetaan ajallaan eikä mene enää vuosikymmeniä. Onko ihmiset valmiit öljy astioissa kuin yö saapuu, siitä on nimenomaan kysymys kun Jeesus opetti kymmenestä neitsestä ja sen jakaantumisesta kahteen erilaiseen osaan.

      Oletko sinä valmis kohtaamaan sen viimeisen seitsenvuotisjakson ennen Jeesuksen tulemusta? Tästä on kysymys sinunkin sielusi kohdalla, sillä henkilökohtainen on kutsu Jumalalta ja myös nimi elämänkirjaan kirjoitetaan sen mukaan kuin vastaa siihen evankeliumin kutsuu ajallaan ja tänäänkin on hyvä päivä siihen, kuten aina, mutta tyhmät neitsyet eivät ymmärrä valmistautua tulevaan yöhön.

      • Tarkkaillut

        Suurin osa tämän pahan maan asukkaista tulee ottamaan pedon merkin kun sitä tarjotaan.Suomessa on ihmisiä aivopesty eri tavoin jo vuosikausia,esimerkiksi suvaitsevaisuus propaganda ohjelmalla jonka alkuunpanijoina ovat olleet vaapaamuurarit.Aivopesu onnistui liki täydellisesti,moraalittomuutta on saatu lisättyä,aviot rikottua,perheet hajoitettua.Köyhyyttä on onnistuttu huimasti lisäämään ym ym kaaosta,rikollisuus on karannut käsistä,lakeja on muuteltu rikollisten hyväksi.Suomalaiset tulee jonottamaan saadakseen pedonmerkin kun sitä tarjotaan.Kirottu on tämä väkivaltainen maa ja koko suomen kansa kirkkorakennuksiaan myöten.

    • KTS (Ei kirj.)

      Suomi tukee aktiivisesti palestiinalaisia ja saa Jumalalta siunauksia kuten pitääkin.

      HYVÄ!

      • Kirjoitettu on

        Jerusalem on Jeesuksen silmäterä ja juutalaiset valittu kansansa ja pelastus juutalaisista. Toivottavasti Suomen päättäjät eivät ruhjo itseään Jerusalemiin kun väkikiveksi nostetaan. Tätä samaa voidaan toivoa Jeesuksen nimessä kaikkien kansojen hallitsijoille ja kansoille samoin.

        Ilmestyskirjassa on kerrottu miten tulee käymään ja varmaa on ettei Jumala tahdo yhdenkään jumalattoman menevän kadotukseen eli Helvettiin.

        Jeesuksessa on jokaisella ihmisellä ja kansoilla samoin se hyvä opetus ja Jumalan tunteminen. Ilman Jeesusta ovat ihmiset jo tuomitut kadotukseen Jeesuksen omien sanojen ja opetuksen mukaan. Pysytään totuudessa kaikessa ja pyritään pitämään Jumalan evankeliumia esillä että monet pelastuisivat kaikista kansoista.

        Valheet eivät ketään hyödytä vaan monet eksyy ja joutuu kadotukseen.

      • ei ole totta

        Suomi ei tue aktiivisesti palestiinalaisia, hyvä.

    • jees us help us

      Pa.kshätä tuli kun tätä luki.

    • Ilmestyskirjassa

      kerrottu mitä tulee niiden 7 vuoden aikana ennen Jeesuksen tulemusta.

      Miten käy Suomen ja suomalaisten Jumalan tuomioissa, riippuu täysin ihmisten suhteesta Jeesukseen?

      Pahinta Suomen kannalta on halveksiminen ja penseyskään ei mitään hyödytä ketään, jopa vaikeampaa on parannus siitä tehdä ihmisten sillä luulevat itsestään samoin kuin fariseukset Jeesuksen aikaan noin kaksi vuosituhatta sitten.

      Jokaisen tulee itse suhteensa kuntoon halutessaan laittaa ja katsoa ettei eksy Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen ja Totuuden Hengen ja Raamatun kokonaisilmoituksen suhteen, ja näin on Jeesus opettanut ja tuomiolla näemme kuinka itsekukin olemme rakentaneet.

      Kaikille on Jeesuksessa annettu mahdollisuus kaikkeen hyvää totuudelliseen hengelliseen. Kysymys kuuluu, onko ketään, jota kiinnostaa otollisella mielenlaadulla.

    • Lähitulevat vuodet:

      ´ Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. Ne ovat riivaajien henkiä, jotka tekevät ihmeitä. Ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heitä sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä. "Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei kulkisi rääsyissä, eikä hänen häpeätään nähtäisi!" Ne kokosivat heidät paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon*. ´ (Ilmestyskirja 16:13)

      Eufratin varren Babyloniasta lasketaan ne neljä riivajavaltaa vapauteen kokoamaan tuota tuhojoukkoa ja antikristus on Babylonian kuninkaana johtajanaan miekanhaavasta parantuvana petona monien ihmetellessä tätä.

      Antikrsitus hyökkää noiden 10 sarven eli valtakunnan voimalla siitä merestä nousevan petokansojen voimalla ja islamissa on se Jeesuksen Herrauden ja ristinsovituksen kieltävä henkivalta ja saavat suuren sotajoukon tuohon Israelin Jerusalemin hävityksen kauhistukseen kuten Saladin ristiretkien aikaan muslimijohtajana.

      Nebukadnessar on se Babylonian kuningas joka kumarrettavan kuvapatsaan pystytti ja sama tulee olemaan tässä antikristuksessa Irakin presidentti Saddamissa lähitulevaisuudessa vaikka ihmettelyn aihe onkin koska ajatellaan kuolleen. Saddamilla on lahjontarahaa ollut vaikka kuinka paljon, se on selvää.

      Israelin viholliskansat ovat noissa islamin maissa. YK tulee tukemaan ja voidaan nähdä onko Israelin rinnalla enää ketään tuossa vaiheessa kun hyökkäävät Jerusalemiin ja öljy on se suuri mahto painostaa kansoja tässä asiassa. Babylonian kaupunki Eufratin varrella on se portto jonka kanssa kansat tekee liiton vainotessaan Siionin tytärtä eli Israelin valtakuntaa ja Jerusalemia sen pääkaupunkina. Nähdään nykyisestään jo selvästi tämä kaikkien pakanakansojen raukkamaisuus, kun eivät tahdo antaa tukea Israelin suvereenille Jerusalem-kysymykselle vaikka Jeesus on koonnnut kansansa kuten on kirjoitettu ja Jerusalem viikunapuun lehteen tulemisen merkiksi kansalleen annettu.

      Jumalan tuomiot kansoille ja ihmisille ovat lähellä ja vain ymmärtämättömät ja tämän maailman pimeyden ruhtinaan eksyttämät eivät tätä ymmärrä ja lähellä on ne seitsemän vuotta jotka on tarkkaan edeltä kerrottu ennen Jeesuksen tulemuksen päivää ja meidän opetuslapsiensa kokoamista tykönsä ja tapahtuu Herran päivänä, ja Jeesuksessa kuolleet ja pedonmerkkiä ottamattomat ovat ensimmäisessä ylösnousemuksessa kuten on kirjoitettu, joten helppo on Jumalan ilmoituksen suhteen olla jokaisen eksymättä. Rakkaus on se mikä kuitenkin ratkaisee, sillä kukaan ei voi rakastaa kahta herraa yhtä aikaa.

      Jeesuksen seuraajat kantavat ristinsä perille voittajina päästen, amen, hallelujah, ja kaikki kunnia ja kiitos Isälle nimessään!

      • Vainot jo ovella

        Huokaisen helpuksesta jos pääsen kuoltuani taivaaseen,tai ylösotossa.Olen melko varma että jollen kuole nälkään minut tullaan antikristuksen vainoissa murhaamaan.Olen seurannut noin 20 vuoden ajan maailman ja etenkin suomen tapahtumia,ja olen nähnyt kuinka kansamme johtajat,keitä he todellisuudessa ovatkaan ovat valmistaneet tietä antikristuksen tulolle,myös suomen maahan.Olen vakuuttunut siitä,että aivopesuohjelmien ja yhteiskuntarakenteiden tahallisten heikennysten seurauksena,on pahuus tässä maassamme saavuttanut jo lakipisteensä.Pian juoksemme henkemme edestä,tai alistumme vankiloihin ja murhattaviksi,me jotka emme hyväksy,emmekä kumarra petoa emmekä sen kuvaa,emme myös tahdo ottaa pedon merkkiä joudumme vainotuiksi tavalla jota ei ole ennen nähty.

      • 14+15
        Vainot jo ovella kirjoitti:

        kyllä vainoa on jo ollut. muttei ehkä vielä niin räikeää. Mutta viha on lisääntynyt valtaisasti.

      • totuus68
        Vainot jo ovella kirjoitti:

        Huokaisen helpuksesta jos pääsen kuoltuani taivaaseen,tai ylösotossa.Olen melko varma että jollen kuole nälkään minut tullaan antikristuksen vainoissa murhaamaan.Olen seurannut noin 20 vuoden ajan maailman ja etenkin suomen tapahtumia,ja olen nähnyt kuinka kansamme johtajat,keitä he todellisuudessa ovatkaan ovat valmistaneet tietä antikristuksen tulolle,myös suomen maahan.Olen vakuuttunut siitä,että aivopesuohjelmien ja yhteiskuntarakenteiden tahallisten heikennysten seurauksena,on pahuus tässä maassamme saavuttanut jo lakipisteensä.Pian juoksemme henkemme edestä,tai alistumme vankiloihin ja murhattaviksi,me jotka emme hyväksy,emmekä kumarra petoa emmekä sen kuvaa,emme myös tahdo ottaa pedon merkkiä joudumme vainotuiksi tavalla jota ei ole ennen nähty.

        Tähän Vainot jo ovella .Hyvinkin mahdollista mitä kerrot.Ei tule olemaan meillä kristityillä helppoa missään päin maailmassa ,mutta se joka vahvana pysyy ,,,,,

    • KTS ((ei kirj.)

      Me toki kunnon kristittyinä tuemme palestiinalaisia ja tarkkailemme Israelia, jotta se ei jumalattomammin ala heitä kohtelemaan.

      Kaikki tämä tälläinen on toki Jumalan mielen mukaista ja oikeamielistä toimintaa johon edellisen kirjoittajan edustamasta lössistä ei ole.

      HYVÄ!

      • Jeesuksen pyhät

        kyllä siunaa ja rakastaa Israelia ihan kuin Herra itse ja koonnut juutalaiset omaan maahansa.

        Tämähän se on se punainen vaate noille islamin kansakunnille ja monesti pyrkineet tuhoamaan Israelin.

      • ja kiitos riittää

        Osaan lukea ja kirjoittaa.

        HYVÄ!

    • Seurakuntalainen S

      Meidän kristittyjen pitää tukea Israelia ja rukoilla kaikkien maiden puolesta ja aivan erityisesti rukoilla rauhaa Jerusalemille.-
      Kirkon virallinen linja on Lusiferin linja eli Israelin vastaisuus. Kirkon ulkomaan avulle en anna sentin vertaa. Sen koen hengessäni. PLO-lle jos antaisin, niin se menee terroristeille joiden tavoittena on työntää juutalaiset mereen. EU= nimenomaan antikristuksen asialla.

      • Ihme rosvousta

        Meneeköhän myös ulkomaanavusta vieläkin puolet pankille.? Esimerkiksi kun lahjoittaisit ulkomaan apuun 2 euroa pankki ottaisi siitä itselleen yhden euron.Näin tämä on ennen mennyt.

    • KTS (Ei kirj.)

      Meillä kristityillä on toki monia hyviä kanavia Palestiinan tukemiseksi:

      Kirkon Ulkomaanapu;
      http://www.eappi.fi/

      Fida:
      http://www.fida.info/tyomme/kummilapsityo/kummikohteet/lahi-ita/palestiinalaisalueet-gazan-majakka-koulu/

      http://www.rauhanpuolustajat.fi/lahi-ita/suoma/fida.html

      Patmos
      Arabiapu Länsirannalla, Raamattukoulu- ja seurakuntatyö. Rami Fellemon ja Nimeh Louhivuori Palestiinassa.

      Arabiapuun käyetetään vuosittain varoja n. 190 000 euroa.

      Moni EAPPIN mukana työskennellyt israelfanittaja on nähnyt paikan päällä totuuden ja avannut silmänsä!

      Matkailu avartaa!

      HYVÄ!

    • ..............

      Sama vielä suomeksi kiitos.

      Eli vähän tarkennusta siihen mitä sitten tapahtuu? "Jotain kauheita asioita tapahtuu suomessa vuonna 2013(myös yhdessä asutuskeskuksessa)" kuulostaa ympäripyöreydessään aika itsensä toteuttavalta profetialta.

      • Sanoisin jopa, kun tän lössin taudinkuvan tuntee, että jopa uhkaukselta...

      • nähdään myös
        KTS kirjoitti:

        Sanoisin jopa, kun tän lössin taudinkuvan tuntee, että jopa uhkaukselta...

        KTS toimivan siten, että kaiken haluamansa aivoittelee toiseen lössiin ja näin saa sen tahtomansa toisen lössin sellaiseksi kuin haluaa . . .

        Sellaista tarkkuutta . . . ja varmasti on itse aina oikeasta.

      • Noinhan se varmaan
        KTS kirjoitti:

        Sanoisin jopa, kun tän lössin taudinkuvan tuntee, että jopa uhkaukselta...

        KTS esikuva Lutherikin esitti juutalaisista ja katollisista ja muistakin.

        Näinhän sitä hyvää totuudellista maailmankuvaa itselleen toisista rakennetaan.

      • hedelmistäänpuutunnetaan
        Noinhan se varmaan kirjoitti:

        KTS esikuva Lutherikin esitti juutalaisista ja katollisista ja muistakin.

        Näinhän sitä hyvää totuudellista maailmankuvaa itselleen toisista rakennetaan.

        Luther palvoi neitsyt Mariaa, ei siis ollut irti katolisuudesta. Vainosi niitä, jotka eivät olleet uskon asioissa kanssaan samaa mieltä. Toimitti monta viatonta hra Hansin(=pyöveli) "vastaaotolle". Kehuipa vielä itse omissa kirjoituksissaan siitä. Lisäksi Luther oli patologinen juutalaisvihaaja. Hänen teoksestaan Hitler ammensi aatteelleen pontta. Sellainen kirkonmies se Luther oli.

      • KTS (Ei kirj.)
        hedelmistäänpuutunnetaan kirjoitti:

        Olethan sinäkin islamvihaaja.

        Pata kattilaa soimaa.
        :D

      • Todellista Jumalan
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Olethan sinäkin islamvihaaja.

        Pata kattilaa soimaa.
        :D

        rakkautta islamin harjoittajia kohtaan on tuoda totuudellisesti esille se heidän juutalais- ja Israel-vihansa on valheen ja murhan isästä eli Perkeleestä ja ilman Jeesusta ja sovintovertaan ja Herrautensa tunnustamista ja vastaanottamista eivät voi päästä Jumalan valtakuntaan. Tietysti myös juutalaisille tämä sama tulee tehdä selväksi kuten sen juutalaisten kautta olemme myös saaneet ja näin tulleet Jeesuksen opetuslapseuteen ja pitämään esillä todistusta Jeesuksesta kaikille, myös nimikristityille, jotka elävät vauvakasteen pelastusharhassa ja muissa antisemitistisissä korvausharhoissa ajatellen kirkkona olevansa se Jumalan Israel, pois tuollainen valhe ja tilalle terve ja totuudellinen Paavalin kautta opetus siitä, kuinka uudestisyntyneinä on meidät liitetty Jaloon Juudan Öljypuuhun ja hyvää juutalaisuuteen, kuten selvästi Paavali opettaa, mutta jo aikanaan oli vastustajiaan paljon ja sudet tulivat profetiansa mukaan jälkeensä ja hajottivat lauman ja erottivat juutalaiset ja krisityt toisista vaikka Jeesus sen erottavan väliseinän nimenomaan tahtoi poistaa ja toi pelastuksen uuden liiton juutalaisuudessa itsessään sekä juutalaisille ensin eli alkuseurakunnalleen ja valitsemilleen apostoleille ja vuodatti helluntaina se Jumalan Hengen juutalaisten päälle, ja myöhemmin myös pakanakansoista kutsuttujen ja valittujen päälle, eli meidän, jotka tunnustamme ja elämme Jumalan Hengen armoliiton osallisuudessa vaikka maailmassa onkin suuri pimeys ja viha Israelia ja Jeesuksen opetuslapsia vastaan monin tavoin valheoppien ja valhesyytöksien kautta, kuten nähdään nimenomaan Israel ja juutalaisasioista ja Raamatun arvovalta-asioista.

        Islamistien vihaajia ovat väärät profeetat, jotka tahtovat olla hiljaa parannuksesta ja siten hiljaisuudessa antaa ymmärtää että on sama Jumala kaikilla tai muuta valheellista ja vastaavaa. Kenties et tätäkään ymmärrä sillä itsekin olet siinä valheporukassa.

      • on varoitettu

        Varoitukselta profetia kuulostaa, näemme kun se tapahtuu mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa...?

    • Ilman parannusta

      antisemitistinen Suomi ja suomalaiset hukkuvat synteihinsä, samoin Laodikeallakaan ei ole penseyteen jäädessään toivoa, sillä pyhitys edellyttää palavaa rakkautta ja ilman pyhitystä ei kukaan ihminen ole pääsevä Jumalan valtakuntaan syömään elämänpuusta.

      Kuinka monet suomalaiset etsivät Jumalan valtakuntaa elämässään ensin, tämä kertoo sen ketä rakastavat ja palvelevat. Kukaan ihminen ei voi palvella kahta herraa yhtä aikaa, sillä Jeesus ja Mammona ovat toistensa vastustajia, ja Mammona tarkoittaa Perkelettä ja Saatanaa, kuten on opettanut Mestari Jeesus.

      Mitä vuosi 2013 Suomelle tuo, sen näemme seuraavien 12 kuukauden aikana.

      Jeesuksen tulemus lähestyy kuten näemme ennenkaikkea Jerusalemista ja Israelista ja juutalaisista ja noista lähi-idän ympärys kansoista, sillä ovat selvänä merkkinä eskatologisessa Jumalan maailmassa. Viisaat ymmärtävät ja toisten kannattaa etsiä Jumalan valtakuntaa ja sitä palavaa rakkautta Jeesusta kohtaan, ja ilman pyhitystä ovat tyhmiä vaikka uskoisivat Jeesukseen Herrana. Tarvitsemme Raamatun ja Totuuden hengen Opettajanamme. Ei eksytä.

      • tilausrako

        No jopas löysi Loadike ja ei eksytä tämänkin sopan keskelle, mukanaan p..ja s.. vielä. Siis tuomionenkeli ja sitähän täältä vielä puutuikin. Oli tilausrako.

      • Oletko lukenut:
        tilausrako kirjoitti:

        No jopas löysi Loadike ja ei eksytä tämänkin sopan keskelle, mukanaan p..ja s.. vielä. Siis tuomionenkeli ja sitähän täältä vielä puutuikin. Oli tilausrako.

        ´ Minä näin keskitaivaalla lentävän erään toisen enkelin, jolla oli ikuinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuville, kaikille kansanheimoille, sukukunnille, kielille ja kansoille. Hän julisti kovalla äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut. Kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan, maan, meren ja vesien lähteet." ´ (Ilmestyskirja 14:6)

        Jeesuksen toisen tulemuksen yhteyteen liittyy nimenomaan tuomiot, samoin Pyhä Henki osoittaa maailmalle synnin ja vanhurskauden ja tuomion, joten ei eksytä totuudesta valheisiin.

        Parannus on tehtävä nimenomaan ihmisten syntien ja tuomion tähden, ja Jumalan vanhurskaus annetaan Jeesuksessa ja Jeesuksen ristillä vuodattama verensä on arvokas ja pyhä ja hyvä, amen, hallelujah!

      • Ymmärrän kyllä

        vääriä profeettoja, jotka tahtovat mielistellä ihmisiä omaansa etsien, sillä tietysti ihmisten on mukavampaa esilläpitää vain korvasyyhyä ja muuta puolinaista kokonaisen evankeliumin sijaan.

        Näin voidaan televiossakin kaikille toivottaa ihan valheellisia asioita ja välttyä parannuskehotukselta, mutta ei tieysti ole Pyhästä Hengestä lainkaan sellaiset.

        Ihmiset eivät välttämättä osaa erottaa totuuden sanoja ja ymmärrä mitä on orjantappurat ja ohdakkeet, vaan täysin väärin nämä mielletään.

      • Ihan selvää
        Oletko lukenut: kirjoitti:

        Minä näin .. ja muuta et sitten nähnytkään. "Tyvestä noustaa puuhun" -kuuluu sanonta. Parannus ei pelasta ketään, se oma parannus. Ei tarvitse mielistellä. " Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan." Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muukin teille annetaan. Onko vaikeaa löytää Raamatusta se olennainen ihmisen kannalta ja pelastuksen kannalta.
        Jeesus sovitti ja Hänen työnsä kautta meillä on pelastus. Ei omien tekojen kautta. Synnintunto ja tunnustus tulee kun olemme valmiita ottamaan Jeesuksen sovitustyön vastaan. Amen, amen, amen.
        Vain Jeesus yksin, Hän mulle riittävi, vain Hänen luonaan tyyntyy sieluni.
        Golgatan veressä Voima on..

      • Pyhä veri
        Ymmärrän kyllä kirjoitti:

        vääriä profeettoja, jotka tahtovat mielistellä ihmisiä omaansa etsien, sillä tietysti ihmisten on mukavampaa esilläpitää vain korvasyyhyä ja muuta puolinaista kokonaisen evankeliumin sijaan.

        Näin voidaan televiossakin kaikille toivottaa ihan valheellisia asioita ja välttyä parannuskehotukselta, mutta ei tieysti ole Pyhästä Hengestä lainkaan sellaiset.

        Ihmiset eivät välttämättä osaa erottaa totuuden sanoja ja ymmärrä mitä on orjantappurat ja ohdakkeet, vaan täysin väärin nämä mielletään.

        Ei syyhyjä, ei tappuroita, eikä ohdakkeita. Vain Jeesuksen Kristuksen Pyhä veri. Ilman sitä et pelastu. Mielläppä se miten vaan.
        Ain asu ,Jeesus, luonani.Verelläs poista velkani.
        Ja viimein kautta kuoleman, vie asuntoihin taivahan.

    • VapaaPalestiina

      Meidän tulisi siunata Israelin valtiota lahjoittamalla Palestiinalle risteiöyohjuksia, tykistöä, hävittäjiä... Ei tarvitsisi enää palestiinalaisten käyttää räjähdevöitä vaan sivistyneitä aseita.

      • onneksi ei lahjaksi

        Olisipa erittäin typerää lahjoittaa Palestiinan muslimiaktivisteille vielä risteilyohjuksia, tykistöä, hävittäjiä... eivät ne rauhaa halua vaan tuhoa.

      • Hamassuoraanalakerrasta

        Gazan kaistan arabit uhraavat ihmisiä(mm. lapsia)Moolokille, niinkuin muinoin. Nyt uhraustapa on erilainen: räjähdevyöt ympärillään ja siiviilien keskellä posauttamalla itsensä lähellä olevat taivaan tuuliin. Hamasin terrorisit ovat kuin Moolokin "papit".

    • Hienoa havaita

      sellaista että ihmiset Suomessa ja lähi-idän maissa voivat siunata Israelia ja juutalaisia koko sydämestään Jeesuksen nimessä ja siten osoittavat sen Herran Hengen hyvän hedelmän olevan itsessään Jeesuksen pyhässä Jalossa Öljypuun voimassa.

      Tietysti se päinvastainen kiroaminen syntyy siitä vastustajan hengen vaikutuksesta.

      Ei eksytä.

    • rmtob

      TARKKAILKAA TÄTÄ PROFETIAA 2013!
      Ja kun vuosi on kulunut, mitään ei ole tapahtunut. Ja joku idiootti kirjoittaa tänne TARKKAILKAA TÄTÄ PROFETIAA 2014!

      • hetki lyö

      • Perusjuttuja.

        Juuri noinhan se lähes joka vuosi menee,eli tarkkailkaa tätä profetiaa 2013,sitten tarkkailkaa tätä profetiaa 2014 jne.Eli lähinnä sitä normaalia profeettojen perussettiä.

      • Fiksu uskis

        Olet nyt vain osittain oivaltanut idean!

        Jos nimittäin uskovien ylöstempaus tapahtuu tänä vuonna, niin tänne jäävät vuonna 2014 kirjoittamana vain idiootit!

        Tahdotko sinä olla yksi heistä?

      • Perusjuttuja.
        Fiksu uskis kirjoitti:

        Olet nyt vain osittain oivaltanut idean!

        Jos nimittäin uskovien ylöstempaus tapahtuu tänä vuonna, niin tänne jäävät vuonna 2014 kirjoittamana vain idiootit!

        Tahdotko sinä olla yksi heistä?

        Tämän vuoden lopulla minä ja kaltaiseni pähkäilemme taas sitä,että millaisia huitsin jänniä profetioita,varoituksia ja ilosanomia Suomelle on tulossa vuodeksi 2014.

        Ja vuonna 2014 nekin,joita ei taaskaan ylöstemmattu edes vuonna 2013,jatkavat
        omalla i-maisella linjallaan ja taas kerran ja täysin turhaan odettelevat sitä uskovien
        ylöstempausta.

      • Fiksu uskis
        Perusjuttuja. kirjoitti:

        Tämän vuoden lopulla minä ja kaltaiseni pähkäilemme taas sitä,että millaisia huitsin jänniä profetioita,varoituksia ja ilosanomia Suomelle on tulossa vuodeksi 2014.

        Ja vuonna 2014 nekin,joita ei taaskaan ylöstemmattu edes vuonna 2013,jatkavat
        omalla i-maisella linjallaan ja taas kerran ja täysin turhaan odettelevat sitä uskovien
        ylöstempausta.

        Vuorisaarnassa meitä opetetaan elämään tätä päivää ja ottamaan sen haasteet oikeamielisesti eläen vastaan.

        En siksi suosita sua menemään ajassa liian kauas eteenpäin, sillä nykyään ehtii jo hyvin lyhyessä ajassa tapahtua paljon täysin odottamattomia asioita sinunkin elämässäsi.

        Moni, etenkin Luojaansa halveksiva ihminen kuolee täysin odottamatta, joten mistä sinä voit olla varma, että sinä edes elät vuonna 2014?

    • kakkoseen kiitos!

      perusanaali

    • kts,älle

      KTS - nukutko? on useamman viestin takana jo sinun Palestiinan apusi.

      • Köyhätkö syypäitä?

        Hyvänä asiana tässä profetiassa näen sen,että siinä armahdetaan ei israel vastaisia.Voitteko joku viisaampi selittää minulle tyhmemmälle sen,että miksi kansamme johtajien synnit kaatuu koko kansakuntamme päälle,heidän itsensä niskaanhan ne kuuluisi kaatua.Taas joutuu he joilla ei juuri edes ruokaa ole pöydissään pakkolaskujen jälkeen maksamaan suurimman hinnan demonisten politiikkojemme hölmöilyistä,ja se ei minusta ole lainkaan oikeudenmukaista.

      • sitäsaamitätilaa
        Köyhätkö syypäitä? kirjoitti:

        Hyvänä asiana tässä profetiassa näen sen,että siinä armahdetaan ei israel vastaisia.Voitteko joku viisaampi selittää minulle tyhmemmälle sen,että miksi kansamme johtajien synnit kaatuu koko kansakuntamme päälle,heidän itsensä niskaanhan ne kuuluisi kaatua.Taas joutuu he joilla ei juuri edes ruokaa ole pöydissään pakkolaskujen jälkeen maksamaan suurimman hinnan demonisten politiikkojemme hölmöilyistä,ja se ei minusta ole lainkaan oikeudenmukaista.

        Ketkäs ne "johtajia" ym. kekkuloita ovat äänestäneet eduskuntaan? No kansapa hyvinkin. Ne, jotka äänestivät toisin jäivät vähemmistöön joutuvat myös kärsimään enemmistön valinnoista. Demokratiaa.

      • Köyhätkö syypäitä?
        sitäsaamitätilaa kirjoitti:

        Ketkäs ne "johtajia" ym. kekkuloita ovat äänestäneet eduskuntaan? No kansapa hyvinkin. Ne, jotka äänestivät toisin jäivät vähemmistöön joutuvat myös kärsimään enemmistön valinnoista. Demokratiaa.

        OiKein onkin että kaikkia kekkuloita ym muita rosvoja äänestäneet saisivat siitä ansaitsemansa rangaistuksen,mutta kaikkivaltias ja tietävä Jumala voisi armahtaa niitä jotka eivät ole syyllistyneet kansamme johtajien synteihin.En esimerkiksi itse ollut mukana sallimassa murhia aporttilain hyväksymiselle,moni ei hyväksy myös homoavioliittoja.Tätä listaa voisi jatkaa pitkällekin.Ne asiat jotka ovat selkeästi rikollisia on tehty lainmuutoksilla laillisiksi,kuten lahjusten otto,sekä anto..Hyvin moni ei ole ole myös äänestänyt näitä rosvoja eduskuntaan eikä milloinkaan tule äänestämäänkään.

      • Köyhätkö syypäitä? kirjoitti:

        Olet oikeassa, sillä jokainen vastaa lopulta vain omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään!

        Israelia kohdanneet vitsaukset loppuivat kolmanteen, mutta loput 7 vitsausta saivat egyptiläiset kokea nahoissaan, kuten aiemmat kolme!

        Tämä merkitsee nykyaikana sitä, että Herralle otolliset suomalaiset saavat kokea vain kohtuullisesti ongelmia, kun taas jumalattomat saavat kokea niin että varmasti tuntuu! Jos jumalattomat jatkavat jumalattomuuksiaan vielä kovien vitsauksien jälkeenkin, niin heille käy yhtä köpelösti kuin Egyptin faaraon sotajoukolle, jotka hukkuivat Kaislamereen.

        PS. Ehkä joku lukija sanoo kuluneen sananlaskun, mikä pitää vain näennäisesti paikkansa: "Paha saa aina palkkansa, mutta hyvälle ei anneta mitään."
        - Herralla on nimittäin valta maksaa jumalattomille sellaista 'palkkaa' heidän pahuudestaan, jota ei voida rahallakaan karkoittaa pois. Sellaisiin kuuluvat parantumattomat taudit ja yksityiselämää kohtaavat tragediat jne.

    • 1940

      Tutkimaan, oi Jeesus, auta kärsimystäs katkeraa, kuolemaasi kauheaa.
      Että sieluni sen kautta, levon vaivoistansa saa, uskossa sen omistaa.
      Käännä Jeesus katseheni, turhuudesta maailman.
      Anna veres puhtahan, rauha tuoda tunnolleni.
      Poista taakat haikeat, epäilykset vaikeat.
      Virsi 48

      • Cooco

        "I get freaked out by churches
        Some of the hymns that they sing have nice chords
        but the lyrics are dodgy"

        Tim Minchin - White wine in the sun

    • Ei petettävissä.

      Täällä vaan kehoitetaan hyväntekeväisyyttä harjoittamaan erilaisissa ulkomaanapu muodoissa.Ihan oikein,mutta kunhan kerrotte kanavan joka ei kähmi puolia niistä avuista omaan taskuunsa niin osallistun mielelläni avustuksiin.Pankit varastaa puolet kaikista avustuksista,entä mitä muita kirottuja välikäsiä vielä löytyy.Ette kai te tosissanne ehdota että tuemme näitä rosvoja näin,pidättekö kaikkia hölmöinä? Ok jollette pidä,niin kertokaa se kanava mitä kautta joka ainoa lahjoitus menee lahjoituskohteelle ilman välikäsiä,sillä kaikki muu on rikollista toimintaa johon en osallistu enkä kehoittaisi muitakaan osallistumaan mihinkään hämäräperäisiin lahjoituskohteisiin.Jos tahdotte auttaa,auttakaa vaikka nälkää näkevää vanhusta suomessa esimerkiksi ruoka-avulla.Ei tarvitse merta edemmäksi kalaan mennä.

      • Jos et luota mihinkään hyväntekeväisyysjärjestöön, niin ota selville sellaiset henkilöt, jotka ovat suoraan kosketuksissa kehitysmaan vähäosaisimpiin ja avusta heitä suoraan!

        Suosittelen Suomen Wycliffe Raamatunkääntäjiä, joiden saamista avustuksista vain 10% menee organisaation ylläpitoon ja loput suoraan avustuskohteisiin.

        Vielä 'tehokkaampi' toimija on Ljus i Öster, joiden saamista lahjoituksista menee täysimääräisenä perille jopa yli 90% (noin 93%) ja he avustavat suomensukuisia heimojamme Venäjällä ja muitakin kohteita heillä on. Voit itse valita avustuskohteesi heidän lomakkeellaan.

        Suomalaisista hyvistä järjestöistä suosittelen vuosien kokemuksella FIDA International'ia, joka on vuosikymmenten ajan tehnyt loistavaa työtä monissa kehitysmaissa eri puolilla maailmaa. Eräisiin heidän avustuskohteisiinsa Suomen ulkomaan kehitysapu antaa budjettivaroistaan jokaisesta avustamastasi eurosta 6 lisäeuroa, joten voit itse vaikuttaa avustuksen moninkertaistumiseen!

        Kaikkia noita kolmea viimemainittua organisaatiota valvotaan tarkoin siitä, että heille suunnatut lahjoistusvarat todella käytetään mainittuihin kohteisiin.

        Voit toki auttaaa suomalaisiakin köyhiä, mutta itse avustan mieluummin kaikkein köyhimpiä, kuten slummeissa asuvia heitteille jätettyjä orpolapsia, joilta ilman ulkopuolista apua puuttuisi kaikki elämisen perusedellytykset. Suomessa ei ole niin kurjassa jamassa eläviä ainuttakaan tervettä, koska sossusta saa perustoimeentulon!

        Jos jotkut eivät tajua mennä sossun luukulle, niin he ovat todella sairasta porukkaa, joka tulisi johdattaa laitoshoitoon, eikä jättää kaduille leipäpalan kanssa kitumaan!

    • Ei petettävissä

      Ok kiitos neuvosta.Sossusta olen suomen kaikkein köyhimpien parissa kuultu sanottavan,että jotkut sieltä saa avustusta,mutta useimmat ei saa.

      • eipäolehurraamista

        Sossusta, jos onnistuu mitäänn saamaan, saa sen ~ 415€(on varmaan muuttunut,muttei paljoa),niin eipä jää juurikaan elämiseen. Sillä pitäisi pärjätä kuukauden. Todellisuudessa käyttörahaa ruokaan ei jää tuo summa. Ihme laskukaavion mukaan siitä lohkeaa heti pois osa, joten näppiin jäävä osuus on todella pieni. Tämä koskee siis KANTAVÄESTÖÄ, KELA-GOLD asiakkaat("kultamunat") ovat sitten ihan eri kastissa ETUINEEN.

      • KTS (Ei kirj.)
        eipäolehurraamista kirjoitti:

        Ammutaas vihdoin alas tääkin rasistinen väite. Ulkomaalaisilla ei ole mitään etua kantaväestöön nähden näissä asioissa.

      • kalikkakalahtikoiraäläht
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ammutaas vihdoin alas tääkin rasistinen väite. Ulkomaalaisilla ei ole mitään etua kantaväestöön nähden näissä asioissa.

        Kas kas, osui ja upposi. Älä sönkötä, kyllä nämä tiedetään. Pahimnat rasistit ovat juuri nämä sinun rakkaat sukulaisesi,nih.

      • kalikkakalahtikoiraäläht
        kalikkakalahtikoiraäläht kirjoitti:

        Kas kas, osui ja upposi. Älä sönkötä, kyllä nämä tiedetään. Pahimnat rasistit ovat juuri nämä sinun rakkaat sukulaisesi,nih.

        Ei vaisinkaan, päästin näppikseltä tosi rasistisen aivopierun. Anteeksi vaan. Eikä tämä edes tälle foorumille edes kuulu.

    • Jumala ompi linnamme

      Kyllä on uskovan,ja muidenkin todella nöyryyttävää mennä sossun luukulle!

      Raamatu sanoo, että en ole nähnyt Hänen omien kerjäävän leipää...ja vielä maalliselta taholta, jossa joutuu itkemäänkin hätäänsä virkailijan kylmien silmien alla....

      Minä uskon,että meidän uskovien tehtävä on avata kädet köyhille ja kurjille täällä Suomen maassa(kin)....kun vastaamme tulee avun tarvitsija, niin emme sulje sydäntämme häneltä. Voihan olla, että olemme tietämättämme avustaneet enkeleitäkin silloin...

      Sossut ovat vihollisesta, joka todella vie viimeisetkin ripeet itsetunnosta ja ihmisyydestä....

      Terveisin: monta vuotta ollut usean lapsen köyhä uskova yksinhuoltaja, joka päätti jo ajat sitten, että sinne en mene itkemään ja vielä siellä lyötynä tule takaisin tyhjin käsin...

      ...

      • Antaessaan saa

        Seurakuntaa ei ole tarkoitettu organisaatioksi, vaan uskovien perheyhteydeksi. Se takoittaa: rakastamaan toisiaan niinkuin perheessä rakastetaan. Kuka voisi sivusta katsoa siskon tai veljen näkevän nälkää? Meillä ainakin autetaan toinen toistaan, tarjotaan kyyti, viedään lämpimäiset, pyydetään syömään, tarjotaan marjapuskia poimittavaksi, omenoita kerättäväksi. Joskus sujautetaan seteli jos on isompi hätä. Rakkaus ei velvoita rikkaampaa jakamaan kaikille muille, rakkaus saa luonnostaan aikaan sen, että kukin rakastaa siinä missä parhaiten osaa, myös vähävaraisella on paljon jaettavaa. Enemmän vielä kuin maallista, me tarvitsemme ystävyyttä, tukea ja rohkaisua. Joskus rakkaus on luja, joskus lempeä. Rakkaus on kekseliäs!

      • Ole rohkea ja toimi!

        Jos uskosi riittää toimeentulemiseen ilman sossua, niin siitä vaan!

        Mutta uskokin on kasvavaa sorttia ja jollei se vielä riitä, niin käytä muita keinoja toistaiseksi!

        Ei ole häpeällistä tunnustaa epäuskonsa, jos kerran epäilee. Totuuden puhuminen sydämessä on Herralle otollisempaa kuin uskottelu ilman uskoa.

        Jokaisella Suomen rutiköyhällä on laillinen oikeus saada viimeistään sossun kautta minimi toimeentulo, etenkin jos on lapsia huollettavina, kuten sulla.

        Niele sinäkin tuop ylpeytesi jo avun tarpeessa olevien lastesi vuoksi ja turvaa maamme lainsäädäntöön ja jos paikkakuntasi sossu kieltäytyy antamasta sitä mikä sulle ja lapsillesi lain mukaan kuuluu, niin jatka valitusprosessia niin kauan kunnes saat avun!

        Tee se rukoillen ja varmasti tulet silloin oikealla ajalla saamaan avun, peräti takautuvasti!

        Sossu ei ole sielunvihollisesta, vaan se on juuri sellaisia heikkoja ihmisiä varten, jotka eivät tule toimeen omillaan ja joilla ei ole vielä niin vahvaa Aabrahamin uskoa, että tulisivat toimeen uskonrukouksen kautta.

        Olin erääseen aikaan ollut työttömänä pitkään. Etsin töitä, mutten saanut. En saanut työttömyyskorvaustakaan siihen aikaan (1977). Kirjoitin Urho Kekkoselle kirjeen ja hän pisti tuulemaan! Sain parin viikon kuluessa työttömyyskorvauksen takautuvasti 6 viikolta! Sen aikaista rahaa muistaakseni 736 mk! Pressakin on Korkeimman asettama virkamies, joten ei ole häpeä vedota häneenkään.

      • Antti Isokani
        Antaessaan saa kirjoitti:

        Seurakuntaa ei ole tarkoitettu organisaatioksi, vaan uskovien perheyhteydeksi. Se takoittaa: rakastamaan toisiaan niinkuin perheessä rakastetaan. Kuka voisi sivusta katsoa siskon tai veljen näkevän nälkää? Meillä ainakin autetaan toinen toistaan, tarjotaan kyyti, viedään lämpimäiset, pyydetään syömään, tarjotaan marjapuskia poimittavaksi, omenoita kerättäväksi. Joskus sujautetaan seteli jos on isompi hätä. Rakkaus ei velvoita rikkaampaa jakamaan kaikille muille, rakkaus saa luonnostaan aikaan sen, että kukin rakastaa siinä missä parhaiten osaa, myös vähävaraisella on paljon jaettavaa. Enemmän vielä kuin maallista, me tarvitsemme ystävyyttä, tukea ja rohkaisua. Joskus rakkaus on luja, joskus lempeä. Rakkaus on kekseliäs!

        Menetin uskoni ja luottamukseni ihmisiin ja etenkin uskoviin oltuani jäsen Kouvolan Ahdinkadun vapaakirkossa.Eroni jälkeen sieltä,en ole luottanut puheisiin lähimmäisenrakkaudesta koska se on heillä jäänyt pelkäksi "meidän pitäisi" puheeksi,ja koska tekonsa lähimmäistään kohtaan olivat hirvittäviä ja raakoja.

    • Ikävyyksiä tulossa!

      Aloituksen kanssa samoilla linjoilla.

      Suomen hengellisen taivaan horisontissa on todella paljon peljättäviä merkkejä näkyvillä, kenellä vain on silmät nähdä, korvat kuulla ja kyky ymmärtää niitä.

      Pelkästään todennäköisyysmatematiikka puoltaa suurten ongelmien esille tuloa.

      Meidän uskovien tulee olla toivossa iloiset, ahdistuksissa kärsivälliset ja rukouksissa kestävät. Silloin saamme nähdä rukousvastauksia ja voittoja kaikilla rintamilla! Ylistys Herralle!

      • totuus68

        On vain ajan kysymys milloin isot mahti kirkot suomessa antaa periksi ,kute kauhean paineen alla nyt vielä Rukoilevat homojen puolesta(hyvä niin) mutta kun paine lisääntyy niin jos kirkot alkavat siunaamaan julkisesti Homot liittoon niin monen mitta on täysi ,,,,oltiin jo varmaan vähän aikaa sitte aivan veitsen terällä. Mutta täytyy muistaa aina se että Kirkko järjestelmä tekee todella todella paljon myös hyvää ja auttaa köyhiä kaikkialla ..

      • Raamatun totuus
        totuus68 kirjoitti:

        Jo vuosien ajan on ollut meneillään valtiokirkon ja suurimpien suomalaisten kirkkojen ja vain nimellisesti 'vapaiden suuntien' opillista yhteen sovittamista eli valhe-ekumeniaa ilman Pyhän Hengen johdatusta.

        Tavoitteena on ollut se harhaluulo, että 'suuri on kaunista' ja 'suuruus on voimaa'. Hengellisissä asioissa tilanne on juuri päinvastainen: Herra käyttää armonsa välikappaleina ja tahtonsa toteuttamisessa juuri pieniä maailman ja valitettavasti monen uskovankin silmissä vähäpätöisiä ihmisiä ja ihmisryhmiä, että Hänen suuruutensa ja voimansa tulisi selvemmin ilmi. Halleluja!

        Monet yksilökristityt ovat sen vuoksi saaneet armon olla väkeviä armon välittäjiä kristillisen aikakauden aikana ja niin on oleva vastedeskin aina armotalouskaudne loppuun asti.

        Kannatan koko sydämestäni Kristittyjen yhteyttä, mutta vain Pyhän Hengen johdossa tapahtuvana: Yhteyttä Totuudessa ja rakkaudessa! Seuraavat apostoli Paavalin sanat toteutuvat silloin: 2. Kor. 5:16-17

        16. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Messiaan lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
        17. Siis, jos joku on Messiaassa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

      • KTS (Ei kirj.)
        Raamatun totuus kirjoitti:

        Änkyrälössithän voi ihan vapaasti harjoittaa keskenään sitä vaihtoehtoista "ekumeniaansa" mutta eihän se ole tähänkään saakka onnistunut. Kun asennevammaiset jengit yrittää löytää yhteistä säveltä niin tietäähän sen mitenkä siinä käy.

        Nurkkalössit palaavat lopulta takaisin omiin nurkkiinsa nuhajamaan.

      • Näinkö uskot?

        Ugh!

        Siinä puhui suurten ekumeenisten strategioiden arkkitehti periaateella:

        Opin sisällöstä ja uskonnostakin viis, kunhan on vain paljo mukan lössii ja mitä kirjavampii sitt parempi :)

      • KTS (Ei kirj.)
        Näinkö uskot? kirjoitti:

        Ugh!

        Siinä puhui suurten ekumeenisten strategioiden arkkitehti periaateella:

        Opin sisällöstä ja uskonnostakin viis, kunhan on vain paljo mukan lössii ja mitä kirjavampii sitt parempi :)

        No ei ihan niinkään vaan niin että suurin osa niistä "lösseistä" tietää että asialliset hommat hoijetaan opeista huolimatta ja muuten voijaan sitten olla kuin ellun kanat eikä roikkua netissä kiukuttelemas...

    • Kotimainen.

      Asia lienee nyt niin,että nyt profetoinnissa on tehty uusi aluevaltaus eli vuoden kerrallaan kestävä ns.kestoprofetia.

      No,käyhän se näinkin koska silloin ei tarvitse vähintään kerran kuussa tuoda esille jotain Suomea koskevaa uutta profetiaa.

      Näin menetellen Suomea koskevia profetioita ei myöskään tarvitse ulkoistaa,eli ei
      siis tarvitse lainata Suomea koskevia ulkomaisia profetiota.

      Kotimaisuuden kun pitää profetiossakin olla 100 %:en!

      Näin se on perskutarallaa!

      • Tarkkailua+toimintaa

        Oikein hyvä, että profetiatkin kehittyy vuotten mittaan :)

        Ja että ihan kotimaista laatutuotetta leimalla: parasta ennen 2014 :)

        Tuo profetia johdattelee sen lukijat tarkkailemaan tämän vuoden tapahtumia Suomessa. Onkin erinomaisen suositeltavaa pitää itsensä ajan tapahtumien tasalla!

        Lisäksi ehdotan, että me kaikki tarkkailemme vielä enemmän sitä, mitä ME ITSE TEEMME ja mitä hyvää me saamme aikaan tänä vuonna. Sillä kun on ratkaisevan suuri merkitys siihen, miten me ja rakkaat lähimmäisemme voimme!

        Tarkkailua plus toimintaa, pliis!

      • JEP!

        Seuraavaksio onkin luvassa kaikkein luotettavimpien profeetoiden antama takuu että varmasti jotain tapahtuu kyseisenä vuonna. Jos ei ihan kuten povattu on, niin jotain kuitenkin!

    • Anssi 1651

      Eipä taida olla ainuttakaan kirkkoa jäljellä ehkä katolisia lukuunottamatta,kun suuri herätys tulee.Se tulee aikana jolloin on menossa vainot kaikkia Pyhällä Hengellä täyttyneitä Kristittyjä kohtaan.Lopun ajan kristityt sitten voimassa kulkee aikansa.Minusta on hyvä että suomenkin maallistuneet seurakunnat katoaa jotta ne jotka puhdistuksen tulevat kestämään,ovat aitoja kristittyjä,ei kuten nykyään tapauskovia,joita seurakunnissa kaikissa on suurin osa.Joidenkin mielestä suurimmat vainoajat silloin nouseekin näistä tyypeistä,ja en sitä ihmettele koska seurakunnat on jo nykyään täynnään vainoajia,pahanpuhujia,selkäänpuukottajia,täynnään juoruämmiä ja ukkoja joiden takia monet ovat jo luopuneet uskosta,ja jopa kääntyneet täysin kristinuskon vastaisiksi,mutta he ovat myös uhreja näille kirotuille perinnäis-sääntöjen orjille.

    • Vieläx?

      Vieläkö tätä profetiaa pitää tarkkailla vai onko parempia tullut,tai tulossa,sen tilalle?

      Jos ei ole,niin täytyy sanoa että tässä on alkanut kyllästyttämään se,että pitää
      kuukausi kaupalla tarkkailla sellaista profetiaa joka sekään ei vähimmässäkään määrin toteudu.

      • Amen,Sela jne...

        Tjaahas.

        Enää noin viisi kuukautta aikaa aloituksen profetian toteutumiseen.

        Tai parmminkin: Joillain on noin viisi kuukautta aikaa unohtaa koko "profetia".

    • pilli-piipari1

      nythän tuolla kanadassa on räjähtänyt tuo öljyjuna ja jos katsotte kuvia, niin puolet kaupungista lentänyt taivaan tuuliin. tuli vain mieleen, että jos tuo yllä olevan profetian yksi kohta tarkoitti juuri tätä kanadan räjähdystä.

      • KTS (Ei kirj.)

      • IHAN VARMASTI!!!!!!!

        ILMAN PIENINTÄKÄÄN EPÄILYSTÄ SE "YKSI KOHTA" TARKOITTI JUURI "KANADAN RÄJÄHDYSTÄ", SILLÄ KANADAHAN SIJAITSEE SUOMESSA!
        On ihme että viirat yrittää väkisin saada kaiken mielipuolisuutensa voimalla sovittaa tapahtumia mihin tahansa. Sellaista kieroutta ei normaali ihminen edes yrittäisi, mutta uskovaisten elämässä se on säännöllisen luonnollista.
        Päivä päivältä olen alkanut inhota enemmän uskovaisuutta, sillä edes rikollisten joukossa ei löydy niin rottamaista käytöstä. Tämän on huomanneet monet muutkin sillä uskontokuntiin kuuluvien väkimäärä vähenee, ja se ei todellakaan ole ihme!

      • Viulisti Hu******n

        Joopa joo ja niin päin pois...

        Se tästä vielä puuttuisi että joku julistaisi "Varoittiko Herra Kanadaa?"

        Tuon erään,lähinnä äärivasemmistolaisen "median",tarinat voi huoleti heittää kankkulan kaivoon vaikka ne eräitä "profeettoja" viehättävätkin.

        Itse en koske kyseisen "median" uutisiin pitkällä tikullakaan.

    • Etkö huomannut?

      "Se tästä vielä puuttuisi että joku julistaisi "Varoittiko Herra Kanadaa?"

      Pili- vaiko pilu-piipari tuossa juuri yrittää väkisin niin tehdä!

    • pilli-piipari1

      mittava katastrofi tulossa. vihtavuorihan se olikin, mistä profetiassa puhuttiin.Jumala ei anna sanaansa pilkata.

      • Pilli kuonon alla.

        Mahdollinen räjähdysvaara Vihtavuoressa on ohi ja asukkaat ovat palanneet koteihinsa.

        Tästä muistuikin mieleeni Lapuan patruunatehtaan räjähdys.

        Lapuan patruunatehdas räjähti 13.huhtikuuta 1976 klo 07.43.

        Turmassa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä.

        Tästä ei ennakolta puhuttu missään profetiassa vai puhuttiinko?

        Ja jos Jumala ei anna sanaansa pilkata,niin tömähtikö Lapuan patruunatehdas juuri siitä syystä?

        Niin että miten on?

    • 213erdf

      En taida olla ainoa, jolla alkaa olla suuria vaikeuksia erottaa pilan päiten tehdyt "profetiat" aidoista lahkolaishuurupääsanomista. Ei näistä tiedä itkisikö vai nauraisiko.

    • En ota nyt kantaa kuka on mihinkä syyllistynyt,mutta siihen otan,että Israel on Jumala suojeluksessa oleva kansakunta,joka on saanut Herralta historiansa aikana jo monesti kuritusta,eikä ihan vähäistäkään.Jumala kehoittaa israelia siunaamaan,ja niin kannattaa tehdä koska se on Jumalan itsensä suora käsky.

      • KTS (Ei kirj.)

        Jeesus käskee siunaamaan ensi sijaisesti VIHOLLISIA ja siihen teijän lössi ei pysty koska teille siukkailu on pelkästään huutosakkifanittamista.

      • Dokumenttia?

        Ai jaa..onko tästä Jumalan suorasta käskystä olemassa Jumalan allekirjoittama virallinen käsky?

      • Dokumenttia? kirjoitti:

        On,raamatusta sen löydät

      • Dokumenttia?
        karvanaama1 kirjoitti:

        On,raamatusta sen löydät

        Mistä kohdasta raamattua se allekirjoitettu käsky tarkalleen ottaen löytyy?

        Ja nimen omaan juuri se allekirjoitettu käsky?

      • Dokumenttia? kirjoitti:

        Mistä kohdasta raamattua se allekirjoitettu käsky tarkalleen ottaen löytyy?

        Ja nimen omaan juuri se allekirjoitettu käsky?

        Tulkitsen kyllä että tämä olisi suora käsky,tulkinnasta tietysti riippuu,mutta kehoitus ainakin,ja varoitus.
        "Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1.Moos.12:3)

      • karvanaama1 kirjoitti:

        "Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

        Onko tämä nyt niitä joka on jäänyt mätänemään vanhaan testamenttiin vai tarkoitetu ikuiseksi aina voimassa olevaksi? Kuka sen jälleen kerran mävrittelee? Millä perusteella?

      • KTS (Ei kirj.)
        exhellari86 kirjoitti:

        "Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

        Onko tämä nyt niitä joka on jäänyt mätänemään vanhaan testamenttiin vai tarkoitetu ikuiseksi aina voimassa olevaksi? Kuka sen jälleen kerran mävrittelee? Millä perusteella?

        varsinkin kun tää sama lössi tyylikkäästi ohittaa UUDEN testamentin aivan uuden ohjeen:

        Luukas
        6:28 SIUNATKAA niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.

    • pilli-piipari1

      kyllä vihollistakin voi siunata. itse siunaan viholliset rukouksella joka ilta sanomalla. tapahtukoon sinun tahtosi (Jumalan tahto siis)heidän kohdallaan.

    • Eipä ollut KTS (Ei kirj.)taaskaan mitään hyvää sanottavaa,kaikissa keskusteluissa ja eri aiheissa hän vaan moittii moittii ja ivailee.Meitä uskovia on moneen lähtöön,ja totta kyllä siunaus käsky on ,mutta tuo sivusikin aihetta.Asia ei ole ihan yksiselitteinen vaan herättää kysymyksiä että vihollistani siunatessani,tuleeko siunatuksi paha,vai ketä tällä yleensä tarkoitetaan,siunaanko saatanankin,joka on vihollisista suurin?

      • KTS (Ei kirj.)

        "Asia ei ole ihan yksiselitteinen vaan herättää kysymyksiä että vihollistani siunatessani,tuleeko siunatuksi paha,vai ketä tällä yleensä tarkoitetaan,siunaanko saatanankin,joka on vihollisista suurin? "

        Sama juttu Israelin kohdalla. Kun siunaat, siunaatko myös sen pahan mitä se tekee?

      • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Näyttää pilli-piipari1 jo tuohon vastanneenkin."tapahtukoon sinun tahtosi (Jumalan tahto siis)heidän kohdallaan."-En siunaa mitään vääryyttä,en pahaa teki sitä sitten kuka tahansa tai mikä tahansa valtio israel mukaanlukien.

      • pilli-piipari1
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        "Asia ei ole ihan yksiselitteinen vaan herättää kysymyksiä että vihollistani siunatessani,tuleeko siunatuksi paha,vai ketä tällä yleensä tarkoitetaan,siunaanko saatanankin,joka on vihollisista suurin? "

        Sama juttu Israelin kohdalla. Kun siunaat, siunaatko myös sen pahan mitä se tekee?

        sinulla menee puurot ja vellit sekaisin. ei tuossa matt. 5:44 Jeesus käske siunata vihollista vaan rakastaa niitä. Kyllä Jumala hoitaa asiat vaikka emme rukoilisikaa vainoojiemme puolesta.ja tuo mitä israelista höpötät, että se on paha. israelin kansakin on vain ihmisiä täys ja hekin ovat vajavaisia, mutta Jumala katsoo meitä ihmisiä israelin läpi. hän näkee ne ihmiset, jotka siunaa israelia ja kiroaa ne, jotka sitä kiroaa.kyllä israelin kansakin on saanut maistaa Jumalan ruoskan heilahduksia, kun hän ajoi israelilaiset omasta maastaan poissa sadoiksi vuosiksi. raamattu lupaa, että he palaavat lopunaikana maahansa ja nythän on niin käynyt. Jumalan sana on ja pitää. se ei miksikään muutu eikä sitä saa vääristellä.

      • KTS (Ei kirj.)
        pilli-piipari1 kirjoitti:

        Kun tää lössi joskus ees LUKIS sitä Raamattua:

        Luukas
        6:28 SIUNATKAA niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.

        HUOH!

    • pilli-piipari1

      matteus 5:44 sanoo: mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.

    • hienoamenoa

      Vieläkö tämä Israelin nuoleskelu profetia on tarkkailulistalla! Kohtako tapahtuu! Ja mihin se hautavajoama jäi

    • pilli-piipari1

      enne vanhaan kunnon kommari ateistit sanoi, että mitää Jumalaa ei ole ja piste ja käskivät uskovan mennä menojaan, mutta nykyään ateistit neuvoo uskovia, kuinka evankeliumia tulisi julistaa. jo on maailma mennyt sekaisin.

    • ._.

      ._.

    • o-o-

      ._.

    • 67378

      jep jep

    • 25467

      768

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      32
      6837
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      40
      4223
    3. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      18
      3508
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      184
      3420
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2447
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2415
    7. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      25
      1972
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1965
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      36
      1900
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1402
    Aihe