oon 15 ja kärsiny paniikkihäiriöstä noin vuoden. en oo saanu itse kohtauksia pitkään aikaan mutta kaikenlaisia muita oireita on sitäkin enemmän.
rintakipua on vähän väliä vaikka en olisi edes tietoisesti ahdistunut ja sydän hakkaa monta tuntia ilman syytä. tuttua muille? kävin lääkärissä ja sydän tutkittiin mutta mitään ei löytynyt. lääkäri epäili sen liittyvän paniikkihäiriöön. silti pelkään vähän väliä, että sydän pettää ja kuolen.toisinaan taas kärsin päänsärystä ja pelkään kuolevani aivoverenvuotoon. muutenkin pelkään jokaista pientä vaivaa.
psykologi mainitsi kerran lääkkeet mutta vaikutti aika vastahakoiselta antamaan niitä.
ei kai niistä haittaakaan voi olla vaikka näin nuori olenkin? ne taitavat olla ainoa apu oireisiin. tahtoisin vain jatkaa elämääni ja keskittyä alkaviin lukio-opintoihin ilman paniikkia ja kuolemanpelkoa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
juuh.. itselläni on paniikkihäiriö diagnosoitu ja nyt on myös masennuksen hoito aloitettu.
Kyllä sulle voisi olla ihan hyvä että edes kokeilisit lääkkeitä. Mulla oli ensin rauhoittavia joita otin pahimpiin kohtauksiin, ne auttoivatkin hetkittäin mutta eivät estä seuraavaa kohtausta. ja varsinkin kun oloni meni myös iihen pisteeseen että jatkuvasti on kummallisia tuntemuksia.
Nyt sain reseptin masennuslääkkeisiin(voidaan käyttää myös paniikkihäiriön hoidossa!) mutta en ole vielä aloittanut lääkkeiden syömistä..
sitten jos lääkehoitoon päädyt, muista että lääkkeiden vaikutusta voi saada odotella muutaman viikon verran.
itselläni myös syke jatkuvasti korkealla ja välillä on kipuja rinnassa.
Eli psykologilla ei ole mitään oikeutta edes antaa lääkettä. Psykiatri sen sijaan on mielenterveyden sairauksiin ja häiriöihin erikoistunut lääkäri. Kumman vastaanotolla olet oikein ollut?
kuka, minäkö? psykiatrilla.
osoita aina mille nimimerkille puhut niin ei tule väärinkäsityksiä.
sama juttu minulla. Jotkut nimittävät tätä ns.. tautia luulotaudiksi eli itselläni on paniikkihäiriö ja jos sitä ei ole saatu heti kytkettyä pois, alkaa epäilemään myös muita oireitansa. Samoin kävi minulle ja et ole todellakaan ainut mikä pelkää jokasesta mitättömästäkin asiasta jotka saa frendisi nauramaan suurinpiirtein. Itse epäilen lähes kaikkea ja en osaa/tajua ikinä olla realistinen ihminen joka ajattelisi että se nyt on vaan jotain ja kohta pois, hyvin usein näissä tilanteissa minulle tulee kohtauskin..
Juttele ja kysy lääkkeistä jos itse olet halukas siihen.
on ihan sama juttu. epäilen pienemmästäkin asiasta jotain vakavaa. samoin vaivaa tietenkin se kuoleman pelko.. poikaystäväni nauraa minulle, tiedän itsekkin kuinka hölmöltä kuulostan "juttujeni" kanssa. samoin itken paljon ja olen yleisesti ahdistunut. Mutta nyt olen päättänyt mennä lääkärin juttusille ja pyytämään lääkitystä vaivaani. On se välillä niin vaikeaa lähteä ulos ovestakin kun iskee paniikki ja tuntuu, että pyörtyy..