Missä vika

Olen uskonut Jeesukseen koko ikäni,mutta olin puolet elämääni "uskonnollinen".Kun todella tulin uskoon ja aloin elämään sen mukaan,ei vaikeuksille näy loppua,nyt vuosien kokemuksella voin sanoa että kyllä on ollut tie golgatalle tuskien.Ymmärrän tämän kärsimyksen kasvamiseksi,mutta kuin voisin evakelioida,kun oma elämä on tuskien täyttämä.

Koen syyllisyyttä heikosta tilastani ja olen äärinmäisen pettynyt osaani.Olen tutkinut psalmia ja se on lohduttanut.Mutta voimat on mennyt ja olen vain ihmis raunio loppuun ajettu romu.
26178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

-jatkuvat vaikeudet-

Ei uskoon tulo takaa helppoa elämää ja takuuvarmaa noususuhdannetta elämän jokaisella sektorilla!

Monille uskoontulo tuo paljon hyviä asioita tulleessaan ja parannusta elämänlaatuun, mutta meidän jokaisen taival on erilainen ja yksilöllinen. Kärsimykset eivät välttämättä lopu, mutta toivosta ei silti kannata luopua!!!

Jeesus tuli juuri heikkojen puolustajaksi, tueksi ja lohduksi.

Jeesus sanoo:
Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan.
Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään. "Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. (Joh.16:20-23)

Minusta se osoittaa äärimmäisen lujaa uskoa, kun uskoo ja luottaa Jumalaan ja hänen lupauksiinsa, vaikka elämä on täynnä vaikeuksia.

Jeesus sanoo:
Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. (Joh:16:20)

Älä lopeta rukoilemista ja hae rukousapua: tee esirukouspyyntöjä ja käy rukoiltavana. Luottamuksellista keskusteluapua voit saada esim. kirkon diakoniatyöntekijöiltä.

Voimia ja jaksamista sinulle! Herra antakoon elämääsi uskoa, toivoa, iloa ja rakkautta! Siunattua ja armorikasta vuotta 2013!

Ps. Muistan sinua rukouksin. :)

Äänestä

Kyllähän se Paholainen rääkkää niitä, jotka se on menettänyt. Olemme sen pommituksen kohteita. Jeesus on kuitenkin vahvempi, ja on luvannut viedä meidät perille.

En usko, että se meidän oma "evankeliointimme" olisikaan aina niin Jumalan mielen mukaista. Luulenpa, että Jumala käyttää meitä työssään tällaisina kuin olemme "romuina", sillä kun ihminen itse on romu, niin Jumalan asia pääsee paremmin esiin. Kun ihminen itse on vähäpätöinen eikä näytä niin hienolta "evankelistalta", loistaa Kristuksen liekki kirkkaammin. Jumala käyttää mielellään "romuja" eli niitä, jotka maailman mielestä eivät ole mitään, omihin tarkoituksiinsa, että tuo valtavan suuri voima olisi "peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme 2. Kor. 4:7).

Jokainen uskovainen ihminen on Jumalan kirje, todistuskappale Jumalan voimasta jo sellaisenaan, sillä ei luonnollinen ihminen ole kiinnostunut hengellisistä asioista. Ilman Pyhän Hengen työtä ei yksikään ihminen kääntyisi ja tulisi uskoon.

Äänestä

Kiitos Jumalalle, että olet uskossa. Tiedätkö, että Jeesuksen usko voittaa kaiken, mitä maailmassa on, ne sun vaikeudetkin.


1. Joh. 5:4

sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.

Raamatun lukemisen lisäksi voit myös kuunnella jotakin, vaikka tästä.
Pyhä Henki opettaa Jukan kautta meitä katsomaan Jeesukseen sillä tavalla, kuin meidän tulisi. Siis että meillä olisi kiinteä vuorovaikutus Pyhän Henhen kanssa ja elävä tunne siitä, että Jeesus on jo voittanut ja Hänen omansa ovat voittajien puolella. Kuuntele. Otsikon perusteella voi päätellä sisällöstä jotakin.

http://www.jukkapartala.fi/saarnat.php

Jumalan siunausta.

Äänestä

sen suhteen että kuinka pitää esillä todistusta Jeesuksesta, kun ei itsekkään vaella näkemisessä vaan uskossa ja kun ottaa huomioon Raamatun koko ilmoituksen niin tietomme Jeesuksesta ihan käytännön elämässä ja johdatuksessa on aika hapuilua. Toki tätä samaa oli myös Jeesuksen opetuslapsilla ainakin ennen Pyhän Hengen kastetta mutta vielä senkin jälkeen saatettiin erota erinäisistä syistä.

Onneksemme pelastuksemme ei ole meistä itsestämme kiinni vaan Jumalasta sillä miten Jumala ja vastustajansa toimii tässä maailmassa ja meissä ihmisissä on aika suuri mielenkiintoinen kysymys. Jeesus toimi konkreettisesti ja on sama tänäänkin, tietysti ainoastaan häneen kannattaa meidän aina turvata.

Ei se Israelin kansankaan osa ollut aina helppo vaikka Jumala oli keskuudessaan ihan konkreettisesti. Tietysti ongelmaa on helposti täällä meidän puolella, mutta samoin se toivo ja turva Jeesuksessa.

Äänestä

pääsi luvattuun maahan vasta satojen vuosien päästä Aabrahamin saatua lupauksen tästä.

Jumalan tiet ovat aika erilaisia kuin ihmisten.

Äänestä

valtakunnan konkretisoitumisesta on vasta kuoleman jälkeen kun nimi pysyy elämänkirjassa.

Äänestä

Kiitos lohdutuksen sanoista ja rukouksista,ne tosiaan vahvisti.Herra teitä kaikkia siunatkoon

Äänestä

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. (Ps.34:18)

Jumala luo uutta ja voi tehdä särkyneestäkin ehjän!

Tässä yksi koskettava laulu joka kertoo särkyneestä ihmisestä:

http://www.youtube.com/watch?v=f0M-_-URiUk


Runsasta Jumalan siunausta sinullekin rakas sisko Jeesuksessa Kristuksessa! :)

Äänestä
  • Kiitos,mutta olen kyllä veljesi Herrassa.Jumalan koulussa murtuu raavas mieskin,sen olen kokenut.Koettelee,muttei hylkää Herra.Saviruukku on kaunis laulu ja koskettaa särkynyttä.

    Savesta puhen ollen se kuvaa niin hyvin ihmistä.Tässä saarnassa Niilo käsittelee Jumalan koulua nerokkaasti.Mielestäni paras kuulemani saarna raamatun ulkopuolelta.

    http://www.saarna.net/saarna.php?id=264

    Kiitos Jeesus että olet meidät sovittanut verelläsi.

    Äänestä

  • missä vika kirjoitti:

    Kiitos,mutta olen kyllä veljesi Herrassa.Jumalan koulussa murtuu raavas mieskin,sen olen kokenut.Koettelee,muttei hylkää Herra.Saviruukku on kaunis laulu ja koskettaa särkynyttä.

    Savesta puhen ollen se kuvaa niin hyvin ihmistä.Tässä saarnassa Niilo käsittelee Jumalan koulua nerokkaasti.Mielestäni paras kuulemani saarna raamatun ulkopuolelta.

    http://www.saarna.net/saarna.php?id=264

    Kiitos Jeesus että olet meidät sovittanut verelläsi.

    Itsekin olen saanut kokea Jumalan voiman, joka on niin suuri, että huomaa olevansa todella heikko, pieni ja mitätön Jumalan edessä, vaikka itse luuli olevansa vahva ja voimakas. (Niin suurta ja vahvaa miestä ei ole olemassakaan, josta olisi Jumalalle vastusta edes "ensimmäisessä erässä".)

    Samassa yhteydessä sain kuitenkin huomata, kuinka äärettömän suuri Jumalan rakkaus oli minua kohtaan, vaikka en ollut sitä edes ansainnut.

    Jumala on suuri ja ihmeellinen! :)

    Niilon saarnassa on melko huono äänenlaatu, mutta hyvä sisältö. Saarna ei ole kuitenkaan Raamatun ulkopuolelta, vaan perustuu siihen. (Esim. 2.Kor.4) Niilo osasi hyvin sitoa Raamatun sanan tavalliseen ihmiselämään.

    Ps. Anteeksi kutsuminen "siskoksi". En tiedä mistä sain mielikuvan siitä että olisit ollut naispuolinen. Sinä et sukupuoltasi maininnut, kuvaa ei ollut ja näkijä en ole, joten virhe oli täysin minun. Veli on kuitenkin yhtä hyvä ja rakas kuin siskokin! :)

    Äänestä

Kiitos lohdutuksesta,kovin olen heikokosi tullut näissä koettelemuksissa.Tuntuu että jokainen päivä kulkee nöyryytyksestä kiitokseen.Tätä on vaan kestänyt niin kauan että uupumus on melkoinen ja ajatus ei aina oikein kulje.Kaikkia ihmisiä olen aina yrittänyt reilusti kohdella,en koe ketään itseäni huonommaksi.Toki olen koettanut elää uskoani tekojen kautta,mutta surkea on ihminen Jumalan edessä.

Kyllä niin toivoisin että Jumala sallisi minulle helpotusta ja kääntäisi kohtaloni,sillä menen kuin tokkurassa päivästä toiseen.Kyllä Herra on meistä huolta pitänyt ja ihmeelisellä tavalla on selvitty.Pitkä koettelumksien jakso on viennyt niin heikolle paikalle ettei oikein aina jaksa uskoa että jotain hyvää tapahtuisi.Välillä niin säälittää läheiset jotka saavat osansa kärsimyksestämme.

Päivä kerrallaan eteen päin uskossa vaan.

Äänestä
  • Virren 338 sanoin: päivä vain ja hetki kerrallansa. Näinhän se on. Jeesus ei luvannut meille helppoa elämää, mutta iankaikkisen elämän kylläkin... Ja siinä ei enää ole kipua, kärsimystä, tuskaa eikä mitään muutakaan pahaa! Tämä on meidän toivomme ja se toivo tulee kyllä usein todeksi jo täällä maan päällisessä elämässä, kunhan vain jaksamme säilyttää uskomme loppuun asti.

    Mitäpä jos ajattelisit elämääsi nyt tässä hetkessä ilman Jumalaa? Olisiko elämäsi silloin parempilaatuista ja ihanampaa? ... En usko että näin olisi! Tärkeintä on, että Jumala kantaa silloinkin kun itse olemme heikkoja, vajavaisia ja uupuneita.

    Tässä yksi kaunis tarina, joka kertoo tästä:

    "Näin yöllä unessa näyn sellaisen,
    että Jeesuksen kanssa rannalla astelen.
    Luoja näytti hiekassa kuvina sen,
    millainen elo oli ollut tään ihmisen.

    Koko eloni kaari oli piirretty hiekkaan,
    sen siitä lukea sain, ja silloin huomasin
    kuinka hiekassa astui kahdet jäljet rinnakkain.
    Toiset jäljet olivat omani, heti toisia tuntenut en,
    mutta silloin ääni taivaasta kuiskas,
    ne jäljet on Jeesuksen.

    Koko eloni hiekassa nähdä sain,
    yksi asia silti mua vaivasi vain,
    yhdet jäljet näkyivät kohdissa niissä,
    missä elämän myrskyt painoi
    ja missä elämän raskaat aatokset
    mun sieluani kaivoi.

    Katsoin ylös pilviin ja kysyin Luojaltain,
    miksi häipyivät välillä jälkeni mun
    ja hiekassa näkyy vain jälkesi sun?

    Minä lupasin kerran Luojallein,
    että kuljen Hänen rinnalla ain,
    miksi kuitenkin rannan hiekassa
    niin usein jäljet on yhdet vain.

    Tähän Jeesukselta kuitenkin heti vastauksen sain:
    Rakas lapsonen, rakkaus sielussain soi,
    sua koskaan yksin jättää en voi.
    Yhdet jäljet hiekassa kertovat siitä,
    että ihmisen voimat eivät aina riitä.
    Siks´kantaa sua käsilläin sain,
    jolloin hiekkaan jäi yhdet jäljet vain.

    Äänestä

  • Älä luovuta kirjoitti:

    Virren 338 sanoin: päivä vain ja hetki kerrallansa. Näinhän se on. Jeesus ei luvannut meille helppoa elämää, mutta iankaikkisen elämän kylläkin... Ja siinä ei enää ole kipua, kärsimystä, tuskaa eikä mitään muutakaan pahaa! Tämä on meidän toivomme ja se toivo tulee kyllä usein todeksi jo täällä maan päällisessä elämässä, kunhan vain jaksamme säilyttää uskomme loppuun asti.

    Mitäpä jos ajattelisit elämääsi nyt tässä hetkessä ilman Jumalaa? Olisiko elämäsi silloin parempilaatuista ja ihanampaa? ... En usko että näin olisi! Tärkeintä on, että Jumala kantaa silloinkin kun itse olemme heikkoja, vajavaisia ja uupuneita.

    Tässä yksi kaunis tarina, joka kertoo tästä:

    "Näin yöllä unessa näyn sellaisen,
    että Jeesuksen kanssa rannalla astelen.
    Luoja näytti hiekassa kuvina sen,
    millainen elo oli ollut tään ihmisen.

    Koko eloni kaari oli piirretty hiekkaan,
    sen siitä lukea sain, ja silloin huomasin
    kuinka hiekassa astui kahdet jäljet rinnakkain.
    Toiset jäljet olivat omani, heti toisia tuntenut en,
    mutta silloin ääni taivaasta kuiskas,
    ne jäljet on Jeesuksen.

    Koko eloni hiekassa nähdä sain,
    yksi asia silti mua vaivasi vain,
    yhdet jäljet näkyivät kohdissa niissä,
    missä elämän myrskyt painoi
    ja missä elämän raskaat aatokset
    mun sieluani kaivoi.

    Katsoin ylös pilviin ja kysyin Luojaltain,
    miksi häipyivät välillä jälkeni mun
    ja hiekassa näkyy vain jälkesi sun?

    Minä lupasin kerran Luojallein,
    että kuljen Hänen rinnalla ain,
    miksi kuitenkin rannan hiekassa
    niin usein jäljet on yhdet vain.

    Tähän Jeesukselta kuitenkin heti vastauksen sain:
    Rakas lapsonen, rakkaus sielussain soi,
    sua koskaan yksin jättää en voi.
    Yhdet jäljet hiekassa kertovat siitä,
    että ihmisen voimat eivät aina riitä.
    Siks´kantaa sua käsilläin sain,
    jolloin hiekkaan jäi yhdet jäljet vain.

    Niin totta,olen saanut kokea kuinka Herra kantaa raskainan hetkinä,tuntuu kuin olisi ilmassa,Jeesus kantaa meitä yli raskaiden hetkien.

    Jokin aika sitten mietin miten hirveä se olisi jos ei uskossa saisi olla.Katseemme on kiinittynyt tulevaan ja kova halu ois päästä Jeesuksen luo.Tässä ajassa on vielä velvollisuuksia jotka haluisin täyttää lähimpiäni kohtaan.Haluisin vaan ihan tavallisen rauhallisen elämän vastamäkineen ja myötäisineen,tämä vuoren nousu on vienyt kaikki voimat.Herran rauhaa jokaiseen päivääsi.Jeesus meitä kantakoon kun itse emme jaksa kulkea enää.

    Äänestä

kantaa sitä synnin kirouksen huonoa hedelmää ja alku oli Eevan ja Aadamin lankeemuksessa siellä Paratisiissa.

Jeesuksessa se kirous poistuu mutta sen synnin vaikutukset näkyvät ja yhä enenevät kun luopumus ja laittomuus lisääntyvät tässä viimeisessä sukupolvessa ja pilkkopimeässä ajassa.

Kukaan ihminen ei ole irrallaan ihmiskunnan pahuudesta ja laittomuuden suuruudesta Jumalan edessä, vaikka tietysti parannuksen tehneenä voi siirtyäkin pimeydestä valkeuteen, mutta joutuu elämään edelleen tässä pimeyden valtakunnassa ihmisten keskuudessa, sillä näin on tämän asian Jumala säätänyt.

Vaikka olemme monintavoin poljetut maahan, emme kuitenkaan Jeesuksessa koskaan voi olla kukistetut, se on toivomme aina. Toki myös itse kannattaa pyhittyä, sillä vain siten vähenee se pahuus osaltamme Jeesuksessa samoin, sillä Jumala on myös totuus eikä vain rakkaus ja armo ja elämä.

Äänestä

eläessämme Jeesuksessa voimme myös iloita täydellisesti, ihmisinä meidän elämä on kuitenkin vajavaista aina ja vain Jumala ja Jeesus on täydellinen, amen. Kiitetään vajavaisuudessa aina Luojaa Isää Jumalaa Jeesuksessa, sillä on osamme aina.

Äänestä

kantaa kollektiivista synnin ja laittomuuden seurausta. Ja vaikka olisi pyhiä lähes synnittömiä, niin joutuvat kärsimään jumalattomista hallitsijoista ja ahneiden hallitsijoiden jumalattomista päätöksistä ajaessaan itsekkyydessään sitä ahneuden ideologiaa ja pedonmerkki tulee myös ihmiskuntaan ja kansakuntiin tämän seurauksena lähitulevaisuudessa.

Tietysti Jeesuksessa saamme syntimme anteeksi yksilönä, mutta kansakuntana synnin määrä hukuttaa sitä huonoon hedelmään ja vanhurskaus vastaavasti voi sen kansakunnan yksilötkin nostaa pois kirouksesta siunauksiin, mutta edellyttää sitä Jumalan tahdon tekemistä ja elämistä Pyhässä Hengessä Jeesuksessa.

Näemme sota-alueet itsekyyden kirouksen huonossa ja rauhassakin voi vallita se ahneus ja itsekkyys ja sorto ja epätasa-arvo ihmisten keskuudessa. Ei olla naiveja vaan turvataan Jumalaan Jeesuksessa ja omalta osaltamme eletään Isän lapseudessa ja hyvässä siunauksessa sen mukaan kuin itsekullekin annetaan.

Jumalassa ei ole mitään vääryyyttä, amen, tämä on täysin varmaa ja oma rakasta poikansa täysin synnittömänä huudettiin ristille, sillä ihmiset eksyy helposti vihaamaan Jumalaa ja armoaan ja totuuttaan ja rakkauttaan, näin se vain on nähtynä ja koettuna ja ihan jokainen voi sen ymmärtää, kun ihmisen eteen pannaan vaikka Raamattu ja sitten joku raha niin monet valitsee rahan ennemmin kuin Raamatun, sillä ihmisen rakkaus on sellainen, toki voi ihmisillä olla Raamattuja paljonkin mutta onko se Jumalan sana saanut sen sydämen rakkauden uudistua mammonasta Jeesukseen, tästä on kysymys ihmisen elämässä ja kansakunnan samoin.

Ei eksytä.

Äänestä

Helppo sanoa, kuitenkin vertaat itseäsi johonkin toiseen vai miksi ajattelet tunnet syyllisyyttä, keneen nähden sinun täytyy päteä?
Muistuttaako joku minkälainen pitää olla ja kilpailla?
Ei ole kasvamista jos jonkun toisen vaatimuksia ei pysty täyttämään.
Vapaudu roolipelistä, maailman murhe tuottaa kuoleman.

Äänestä

Jatkuvat vaikeudet:lle
kerroit että olet uskonnollinen,se ei tuo pelastusta pelastksen tuo henkilökohtainen usko Jeesukseen,kaikki asiat on otavat selvitety hänen ja ihmisten kanssa.
Syylisyys sen aiheutaa se joka sitoo vapautta sulta,et ole täysin vapaa kaikesta,nimittä Jeesus kun kerran vapautta niin olet todella vapaa.
Meilläkin on taloushuolia,mutta olen ne antanut sen hoitoon jolla on kaikki valta,kysyn hän neuvojaan päivittäin.

Äänestä

Jos sanon missä vika, teen syntiä. Synti käsitteenä toisaalta on myös syntiä.

Kuuntele ennemmin Jumalaa kuin ihmisiä. On vain yksi joka on hyvä. Se mitä tämä maailma tarjoaa, ei edusta hyvyyttä. Tämä pätee myös kaikkeen tietoon mitä olet opiskellut uskonnollisuuden osalta.

Jos ihmiset sanovat: "Älä luovuta", on tämä todellista harhaoppia koska luovuttamalla sinä kuolet sisäisesti ja alat toimimaan järkevästi. Toisaalta, kaikki opit ovat harhaoppia eikä minun puheet auta kuin tilapäisesti.

Äänestä

tietää näitä asioita. Jumala auttaa Jeesuksen nimessä.

Äänestä

Hei !

Saman olen kokenut itse, eli Herra uudisti minut yli 8v sitten, ja sain
elää ihanaa aikaa, ja Sana aukeni ihan uudella tavalla.

Mutta kun aloin rukoilla pääosin "tapahtukoon Sinun tahtosi" eli sen Herra minussa vaikutti, ja halusin elää siis kaikin puolin Herran tahdossa, minulle kävi kuten
Jobille, eli kaikki meni eikä mitään jäänyt, mutta jäi jotakin, eli Herra.

Siis olen oppinut, että tuo kertomasi vaihe jota siis itsekin yhä käyn läpi,
kuuluu Uskovalle, siinä erämaassa tavallaan meitä riisutaan ja otetaan
pois kaikki muut tuet kuin Herra, ja se on sen tarkoitus, ja se että juurrumme
kuivassa erämaassa yksin Kristukseen ja luotamme enää yksin Häneen.

Se on kasvattamista ja puhdistamista ja pyhittämistä, jonka Herra siis tekee
kun annamme siihen Hänelle sydämestämme luvan, ja sen erämaa vaiheen
läpi pääsemme vain Herran avulla ja Sanan lupauksiin tukeutuen heikkoina
hetkinämme.

Tälläinen vaihe Uskovan elämässä on todellinen Uskon koetuksen aika,
mutta sinulle "jatkuvat vaikeudet" lohdutuksena seuraava paikka:

Jaak. 1:12
Autuas se mies, joka koetuksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!

Ja Jumalan tarkoitus on siis puhdistaa ja vapauttaa meidät kaikesta, ja vasta
kun Hän on saanut Työnsä päätökseen, on aika siunauksien, kuten Jobin kohdalla, eli Herra pystyi siunaamaan kaksin kertaisesti ja käänsi Jobin kohtalon:

Job 42:10
Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut.

Tämä sama sanoma toistuu monessa kohtaa, mutta vain se sen ymmärtää,
jolle Herra Henkensä kautta sen on avannut, ja se tapahtuu elämällä nuo
asiat todeksi elämäsään.

Olen sitä mieltä, että tuon koetuksen kautta me vain saavutamme Kristuksen
täyteyden täyden iän määrän, eli meistä tulee Hengellisiä aikuisia, joita ei
enää eksytyksen juonissa heitellä.

Siis Kristus kirkastettiin kärsimyksillä ja kärsimyksillä Isä teki Pojasta
täydellisen:
Hepr. 2:10
Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.

Ja miksi siis pitkäaikaisetkin kärsimykset ja uskon koettelut ja kiusaukset ?

Hepr. 2:18
Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.

Eli meillä ihmisinä ei riitä eikä löydy empatiaa toisille, jos emme itse ole jotain
vastaavaa kokeneet, ja siksi monien Uskovien Tie on rankka, eli se rankka
Tie kouluttaa meistä seuraavaa:

2. Tim. 3:17
että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

Siis ennen tuota koulutusta kelpasimme vain joihinkin hyviin tekoihin,
siis olimme niihin valmiita, mutta tarkoitus on tulla kaikkiin hyviin tekoihin
valmiiksi ja kykeneväksi, ja se siis vaatii sen rankan Tien, ja vain sen kautta
meistä kasvaa ja tulee jaloja astioita:

2. kirje Timoteukselle 2
20 Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta-ja hopea-astioita, vaan myös puu-ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten.
21 Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.

Tulin itse jo 12- 13v iässä Uskoon ja n.23v iässä eräässä Hengellisessä tilaisuudessa tuli sanoma ja kysymys, että kuka haluaa tulla astiaksi jaloa käyttöä varten, ja minä koin sen olevan minulle henkilökohtainen sanoma ja ilmoittauduin.

Mummini joka oli uskova sanoi minulle, että nyt et poika tiennyt mitä pyysit ja
mihin suostuit, sillä hän tiesi kai kokemuksesta millainen Tie on sillä edessä
joka ilmoittaa haluavansa astiaksi jaloa käyttöä varten.

Sittemmin olen minäkin siis alkanut ymmärtää, kun tätä Tietäni yhä olen
tuhkan seassa käynyt, ja odottanut erämaa ajan loppumista ja sitä
oman kohtaloni kääntämistä Herran taholta, mutta tässä ollaan siis
yhä tuhkassa juuri niin kauan kuin Herra on työnsä saanut päätökseen.

Joten enää jää minulle jäljelle muuta kuin toivottaa voimia ja Siunausta,
minulla on itsellän ollut lohtuna seuraava Sana ja ajatus:

Psalmit 91
14 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."

Äänestä
  • Haluisin keskustella kanssasi kun olen saanut vähän unirästiä pois ja edes vähän järki leikkais.Aiheet kiinostaa kovasti.

    Äänestä

  • Luin kirjoituksesi nyt vähän selvempi järkisenä jos mahdollista..Minäkin halusin astiaksi jaloa käyttöä varten ja löysin itseni nopeasti rähmältään,kaikki se mitä olin pitänyt itsessäni hyvänä katosi.Olin ollut hurskasmies jota kaikki piti kuniassa hyvien tekojeni vuoksi.Mutta niin kuin Jobin oli minunkin kunniani ollut Jumalan siunaus jota en omassa ylpeydessäni huomannut.

    Herran koulu alkoi välittömästi kun siihen ilmoittauduin.Vähän tässä välillä hirvittää sivulliset uhrit (perhe ja läheiset)ovat saaneet aika osan tästä koulusta.Niin kuin aluksi ilmoitin että koen syyllisyyttä heikkoudestani.En kyllä pysty nyt evankelioimaan.Olen aika suorapuheinen,ehkä liikaakin ja näin ihmiset tietävät koettelemuksistani ja ehkä säikähtäneetkin vähän mitä Herran tielä tapahtuu.Mutta Herraa olen kiittänyt kaikesta ja hyvää huolta hän pitänyt vaikka koulu on niin kova kuin mies voi kestää.

    Psalmi 91 on todella minullekkin turva.Herra siunatkoon siunua ja antakoon rauhan.

    Äänestä

Millaisia sinun vaikeutesi ovat? Onko sinulla varallisuuteen vai terveyteen vai ihmissuhteisiin liittyviä vaikeuksia.

Taitaa olla niin, että meidän pitää olla niin hirveän vahvoja ja tukeutua Jumalaan, minä yritän Jeesuksen kautta saada omaa itseäni vahvistumaan ja tekemään oikeita päätöksiä.

Olen ollut niin hyväuskoinen myös ihmissuhteissa samoin kuin varallisuutenikin kanssa.

Miten sinä olet joutunut tähän nykyiseen tilaasi? Oletko masennukseen taipuvainen, onko sinullakin liikaa luottamusta siihen. että toiset muka olisivat parempia kuin sinä?

Äänestä

vaan vanhurskautumista ja pyhittymistä myös voi olla tapauksesta riippuen.

Äänestä

oli Jeesukselle hyväksi ja tulessa kulta puhdistuu myös meille opetuslapsinaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatkuvat vaikeudet kirjoitti:

Olen uskonut Jeesukseen koko ikäni,mutta olin puolet elämääni "uskonnollinen".Kun todella tulin uskoon ja aloin elämään sen mukaan,ei vaikeuksille näy loppua,nyt vuosien kokemuksella voin sanoa että kyllä on ollut tie golgatalle tuskien.Ymmärrän tämän kärsimyksen kasvamiseksi,mutta kuin voisin evakelioida,kun oma elämä on tuskien täyttämä.

Koen syyllisyyttä heikosta tilastani ja olen äärinmäisen pettynyt osaani.Olen tutkinut psalmia ja se on lohduttanut.Mutta voimat on mennyt ja olen vain ihmis raunio loppuun ajettu romu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu