Naimaraportti;

Hei !

Minulla on ollut ajatus etten täällä enää tilitä keski-iän 50 vee villityskriisiä.
Olen jo kesällä 55 alkaa olla ohi.

Tarkoitus on Jumalan pyhittämä elämä.

Ihmisten elämässä sattuu monenlaista kommellusta.
Joillakin on ollut ihanaa vinkua minun kymmeniä vuosia vanhoja nuoruudentemppujani ja pitää niitä eilispäivän asioina.
Eivät kuitenkaan keskusteltavissa 20 vuoteen kun viimeisestäkin nuoruudensekoiluista neljännesvuosisata aikaa kulunut.
Nuorilla on hassuja tempauksia minullakin 20-30 vee ikäluokassa.
25 vuodessa istuu hyvällä kätöksellä 2,5 elinkautistuomniota ja huonommalla käytökselläkin kaksi elinkautistuomiota. Olen tullut uskoonkin 2-3 kertaa 25 vuoden aikana.
San 24:16.

Jos joillakin ihmisillä on järven rannalla talo, mutta ei ole osuuksia sellaiseen eikä kanssakäymistä. Tyytykää tähän. Minä en ole ehtinyt mihinkään naimakeskusteluihin mukaan 1985 uudelleen (1985) ja olen per--seestä neitsyt ja en ole saman sukupuolen kanssa elänyt rakkaussuhteissa päivääkään koskaan.,En ole onnistunut kehittämään kestävää erektiokykyä perä--suoleen koskaan, eikä asiassa tule muutosta !
- En ole seissyt kenenkään onnen tiellä, kaikki saaneet naida rauhassa joka paikassa.
Ensin seurustellaan ja sitten vasta aletaan puhumaan naimisesta.
Tässä järjestyksessä.

On ollut turhaa vinkua naimajuttuja jos minulla on ollut pelkkää päiväkahviseuraa ja pelkkää päiväkahia, lehtikimppaa, lapsenvahtina oloa, ei se hyvät ihmiset merkitse että minun pitäisi olla naimassa.
Olen näissä sanonut lyhyesti jos pakko että "ei seurustelua, eikä sellaista tule siis parisuhdemerkityksessä" ja olen sopinut moiset itse.
Minä en ole käynyt naimakeskusteluja yhdenkään papparaisen, mamman, tai tyttären kanssa mitään neljännesvuosisataan sellaisiakaan.

Olen joihinkin naikkosiin 5o villityksessä rakastunut, mutta olin heille vanha ukko vailla vakaata taloitta ja sisäistä kauneutta. Niitä naiset kaipaavat.

Minä en ole puhunut naisista jotka eivät liiku seurassani ainokaistakaan sanaa koskaan missään, en ainokaistakaan sanaa kenenkään lantioasioista koskaan missään, en koskaan kenenkään perhe- en naapuruston, en kirkkolaisten, en srk laisten perhe- yksityis- intiimi- asioita koskaan kuin korkeintaan nimettömänä. Juoruakkoja kun etsitään mies- ja naispuolisia pitää katsoa aina minun ohi, siis minun ohi tai yli.

Olen pahoillani jos en ole ollut kunnolla kuulolla tai hereillä jos sellaisia neuvotteluja on joskus jossakin käyty.
Minä en puhu ihmisten yksityisiä koskaan missä muita kuulolla kuin nimettömänä.

Työnantajistani, asiakkaistani en ole puhunut heistäkään koskaan mitään muuta sanaakaan kuin korkeintaan työhön liittyvää.

Samoin jos liikun hautausmaalla, olen puhunut vain omaisistani, eli sukulaisistani eikä minulla ole heistä näkö- kuulo- taikka hajuhavaintoja 30 vuoteen sukulaisista, eivät ole koskaan minua kaivanneetkaan eikä kyselleet koskaan, ei yhtään mitään tiedusteluja koskaan minuun ei mitään yhteyttä.
Ihmisillä on omat perheet, kiireet ja rintaperilliset.


Jatkuu heti........................................alla....................................
484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

jatkoa edelliseen.................................

Kuuluttakaa tämä missä tarvetta. Olen kovin pahoillani että olen ollut nuorempana liian noprea ja vanhempana liian hidas ja minussa on aina jotakin liikaa tai liian vähän, ei muuta vikaa mutta noita kahta jompaa kumpaa aina.

Minulla oli elämässäni kusikymmentä naista 16-30 vuoden iässä, mutta kymmenkuntaa jollakin tavalla rakastin, ja korkeintaan 1,5 vuoden suhteita ja yhden yön juttuja siis.
Minulla tuli kaksi kertaa mieleeni alle 30 vuotiaana että haluaisin jonkun puolisoksi mutta havaitessaan toiveeni naiset häipyivät äkkiä. Purkasin pettymykseni työhön, Toisen kerran olin halukas vakiintumaan 50 villityksessä.
Miesten kanssa minä en ala suhteisiin. Minulla oli elämässä kymmeniä ja satoja hyviä ystäviä jotkut hyvinkin läheisiä eikä meidän keksusteluihimme koskaan kuuluneet mitkään lantioasiat, siis olivat pelkkiä ystäviä.
Olen asunut monissa paikoissa eikä minulla ole naapurustossakaan ollut mitään intiimiä suhdetta koskaan kummankaan sukupuolen kanssa, enkä ole naapurustoni yksityisiä asioita koskaan puhunut mihinkään olemme aina kaikki yksityisessä käytössä olevissa huoneistoissa.
Olisi yksityisiä asioita ovikellojen takana.

Koin 1985 työuupumuksen ja muutakin ikävää, ja podin monet vuodet hankaluuksia, kävin kuudessa pätkätyössä, opiskelin yhden uuden ammatin ja kävin monta muutakin työllisyyteen pyrkivää kurssia, yhtensä tasan tusina pätkätyötä tai kurssia työllistymiseni eteen, podin masennusta ja olin yksin en kelvannut kenellekään vaikka olen ollut kuulemma niin vietävän komia, mutta olen ollut aina itse alemmuuskompleksimiehiä jolla liian kapeat hartiat ja väärät sääret. Olen jo 55 pian ja menettänyt kaiken mahdollisen nuorudenviehätykseni.
Sitten tulin uskoon, jossa meni pyhityksessä monet vuodet ja koin jonkun turhautuman ja liikarasituksen ja poikkesin lomille josta olen hissunkissun taas Jumalan asioita miettimässä. Luen juuri Raamattua läpi, ja viimeistelen kirjoituksiani lähivuosina. Työ jäi kesken. Olin viime lukukauden yliopistossa 26 opintopistettä ja edelisvuonnakin 10 op.

Minä en ole julkinen henkilö, ei ole vastuita ei virkoja, ei sellaisia tuloja.

Kailottakaa tämä missä tarpeen !

Minulla on tarkoitus ja halu pysyä evankeliumin asiallisessa keskustelussa.
Tämä raportti pitää riittää, ja toimittakaa tämä tarpeellisiin paikkoihin että liiat yksityisen alueen mölinät loppuvat. Minä olen elämässä ypöyksin ollut ja olen ypöyksin Hienot perheet liikkuu- ja sijaitsevat jossakin, ei hajuakaan.

http://jarinhotelli.blogspot.com

yst. t. Hyvää Uutta vuotta
jari

Äänestä
  • Kannattaa olla itselle rehellinen.
    Haaskasitko parhaat miehuusvuotesi adventismille --- mitä sait siitä palkaksi?

    Se on paha yhdistelmä: 50 villitys adventismi.
    Adventismi teki 50 villityksestä pahimman vuosisatoihin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    känsiä käteen? kirjoitti:

    Kannattaa olla itselle rehellinen.
    Haaskasitko parhaat miehuusvuotesi adventismille --- mitä sait siitä palkaksi?

    Se on paha yhdistelmä: 50 villitys adventismi.
    Adventismi teki 50 villityksestä pahimman vuosisatoihin.

    Hei !

    Jeesusjutuille meni parhaita vuosia kymmenkunta ja yli aivan kokonaan. Viisaasti käytettyä aikaa.

    jari

    Äänestä

Aloittaja

Lisäys;

Minulla ei ole esimiehiä joilla olisi itsenäisiä valtuuksia yksityisiin asioihin ja itsenäisiin ratkaisuihin niissä. En ole palkannauttija missään. Esimiessuhteet ovat aina poikkeuksetta työsopimusasioitam tilinauhat pitää olla kunnossa.
Myös ryhmän ja organisaation perustehtävä ja tavoitteet, plus ryhmän ja omat tavoitteet siinä, oma perustehtävä hyvin tiedossa tavoitteet sekä näissä molemminpuolinen informaalinen vuorovaikutus ja yhteistyö.
Ei ole muita vaihtoehtoja olla esimies suhteessa toiseen ihmiseen.

Demokratiassa yhdistyksissä valitaan toimielimiin jäseniä ja yhdistyksellä on säännöt. Kyse on johtokunnissa ja hallituksissa aina ryhmän ja organisaation toiminnan kaiken toiminan vaikuttavuuden tilivelsollisuudesta, ei esimiesasemia nekään suhteessa toiseen ihmiseen. Itsenäistä valtaa äänestyslappu ja mielipideoikeus ryhmässä ryhmnän päätöksenteossa.
Puheenjohtaja on joko istuva tai kokouksen puheenjohtaja jolla ei ole esimiesasemaa suhteessa muihin, vaan johtaa puhetta. Toimitusjohtaja
on hallituksen/ johtokunnan alaisuudessa mutta hallituksen alaisena ei kenenkään alainen. Toimitusjohtaja on esimiesasemassa henkilöstöön.

Opiskelijoille, vuokralaisille ja eläkeläisille ei ikävä kyllä löydy esimiestä mistään koskaan, vaikka olisivat erilaisten yhdistyksien jäseniä.
Yhdistyksillä on aina säännöt oltava joissa järjestys-säännöt tasa-arvoisille jäsenille ja toimielinten valtuudet.

Pestit ovat aina demokratiassa määräaikaisia etukäteen sovittuja ja työsuhteissa toistaiseksi tai määräaikaisia.

Minuun ei kukaan ole vuorovaikutuksissa ollut, erilaisissa organisaatioiden toimielinten elimissä minä istuin tusinassa erilaisia joskus.
Kävin kokouksissa, käytin mielipide- aloite- ja äänioikeuteni ja häivyin kokouksista.
Esimies en ollut kenellekään eikä kukaan minulle. Tasa-arvoisia ryhmän jäseniä jokainen aina, oli sitten kyse Kesäyliopiston hallituksen- kirkon johtokunnan- asukastoimikunnan- vuokranantajayhtiön monien erilaisten toimielimien kokouksista ja hallituksen varajäsenyydestä, tms.
Tuollaisia oli joskus tusinassa erilaisia ryhmiä joissa minulla oli puurot ja vellit omnissa kupeissa aina ja puheet tiukasti kokouksien asiakirjoissa ja korkeintaan omissa arkipäivän yleismaailmallisessa mitä kuuluu jutuissa, ei kenessäkään persoonallisuudessa misään koskaan.

Alamaisia ei millään konstilla saa mistään, ei työsopimuksillakaan. Korkeintaan
yhteistyöhön orientoituneita ihmisiä voi saada ja -niitä voi vaatia.

Ihmisillä on siis erilaisia vastuunkannon tilivelvollisuuden paikkoja joissa on kyse korkeasta vastuusta ryhmän/ organisaation kaiken toiminnan vaikuttavuuden tuloksista kaikesta, mutta eivät ole esimiesasemia suhteessa toiseen ihmiseen koskaan.

Uskokaa nämä nyt sitten vaikka huviksenne.

Olen erilaisia johtamisen ja esimiestyön kursseja lukenut tusinan elämässäni 1980 luvulla ensimmäiset.

Lopettakaa kaikki mäläjäminen "esimiehistä" joita ei ole olemassa. Ovat harmaita persoonallisuuksia kaikki moiset mahdolloiset joiden kanssa minulla ei ole ollut mitään tekemistä siis vuorovaikutusta.
Pitää aina olla tilinauhat ja työsopimukset kunnossa joka kuukausi ennenkuin kukaan voi sanaakaan puhua esimiehistä ja silloinkaan ei ole kyse autoritaarisesta vallankäytöstä, ei sellaista ole kuin armeijan sulkeisharjoitukset ja siihen sekin päättyy kunnes demokratia jo alkaa. Itsekin olin varusmiestoimikunnan jäsen. Kaveria ei jätetä eikä simputeta.

Minun nämä juttuni eivät ole liittyneet keneenkään kohdituneena kirkossa, minulla oli monia rautoja ja tusina kokouspöytiä ja ihmiset menivät sekaisin esimiesjutuista.

On olemassa yhdistyksen sääntöjen mukaan erilaisia vastuita aina eikä näillä ihmisillä ole mitään hajuakaan mitä esimiehen tehtäviin voisi edes kuulua hätinnä oman yhdistuksen puitteissa on kärryillä.

Pitää matkustaa aikakoneessa 200 vuotta taaksepäin anglosaksiseen kuningaskuntadoktriniin jos aikoo saada itsellensä alamaisia.
Ei ole muuta keinoa eikä konstia.

Tänään haetaan vain yhteistyökykyisiä ihmisiä tai taitoisia ihmisiä.
- Tiedollisuuden vaatimukset täyttäviä (virkamiesasemat, työsopimukset) tai demokratian mukaan.(hallinnolliset maallikkopaikat)
Molemmissa on oma rooli ja vastuut.

yst. t. jari

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_78555 kirjoitti:

Hei !

Minulla on ollut ajatus etten täällä enää tilitä keski-iän 50 vee villityskriisiä.
Olen jo kesällä 55 alkaa olla ohi.

Tarkoitus on Jumalan pyhittämä elämä.

Ihmisten elämässä sattuu monenlaista kommellusta.
Joillakin on ollut ihanaa vinkua minun kymmeniä vuosia vanhoja nuoruudentemppujani ja pitää niitä eilispäivän asioina.
Eivät kuitenkaan keskusteltavissa 20 vuoteen kun viimeisestäkin nuoruudensekoiluista neljännesvuosisata aikaa kulunut.
Nuorilla on hassuja tempauksia minullakin 20-30 vee ikäluokassa.
25 vuodessa istuu hyvällä kätöksellä 2,5 elinkautistuomniota ja huonommalla käytökselläkin kaksi elinkautistuomiota. Olen tullut uskoonkin 2-3 kertaa 25 vuoden aikana.
San 24:16.

Jos joillakin ihmisillä on järven rannalla talo, mutta ei ole osuuksia sellaiseen eikä kanssakäymistä. Tyytykää tähän. Minä en ole ehtinyt mihinkään naimakeskusteluihin mukaan 1985 uudelleen (1985) ja olen per--seestä neitsyt ja en ole saman sukupuolen kanssa elänyt rakkaussuhteissa päivääkään koskaan.,En ole onnistunut kehittämään kestävää erektiokykyä perä--suoleen koskaan, eikä asiassa tule muutosta !
- En ole seissyt kenenkään onnen tiellä, kaikki saaneet naida rauhassa joka paikassa.
Ensin seurustellaan ja sitten vasta aletaan puhumaan naimisesta.
Tässä järjestyksessä.

On ollut turhaa vinkua naimajuttuja jos minulla on ollut pelkkää päiväkahviseuraa ja pelkkää päiväkahia, lehtikimppaa, lapsenvahtina oloa, ei se hyvät ihmiset merkitse että minun pitäisi olla naimassa.
Olen näissä sanonut lyhyesti jos pakko että "ei seurustelua, eikä sellaista tule siis parisuhdemerkityksessä" ja olen sopinut moiset itse.
Minä en ole käynyt naimakeskusteluja yhdenkään papparaisen, mamman, tai tyttären kanssa mitään neljännesvuosisataan sellaisiakaan.

Olen joihinkin naikkosiin 5o villityksessä rakastunut, mutta olin heille vanha ukko vailla vakaata taloitta ja sisäistä kauneutta. Niitä naiset kaipaavat.

Minä en ole puhunut naisista jotka eivät liiku seurassani ainokaistakaan sanaa koskaan missään, en ainokaistakaan sanaa kenenkään lantioasioista koskaan missään, en koskaan kenenkään perhe- en naapuruston, en kirkkolaisten, en srk laisten perhe- yksityis- intiimi- asioita koskaan kuin korkeintaan nimettömänä. Juoruakkoja kun etsitään mies- ja naispuolisia pitää katsoa aina minun ohi, siis minun ohi tai yli.

Olen pahoillani jos en ole ollut kunnolla kuulolla tai hereillä jos sellaisia neuvotteluja on joskus jossakin käyty.
Minä en puhu ihmisten yksityisiä koskaan missä muita kuulolla kuin nimettömänä.

Työnantajistani, asiakkaistani en ole puhunut heistäkään koskaan mitään muuta sanaakaan kuin korkeintaan työhön liittyvää.

Samoin jos liikun hautausmaalla, olen puhunut vain omaisistani, eli sukulaisistani eikä minulla ole heistä näkö- kuulo- taikka hajuhavaintoja 30 vuoteen sukulaisista, eivät ole koskaan minua kaivanneetkaan eikä kyselleet koskaan, ei yhtään mitään tiedusteluja koskaan minuun ei mitään yhteyttä.
Ihmisillä on omat perheet, kiireet ja rintaperilliset.


Jatkuu heti........................................alla....................................

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu