17. HENKI JA LIHA (GAL 5:13-25)
Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne (5:13).
Galatalaiskirjeen kuten monen muunkin kirjeensä loppuosassa Paavali keskittyy neuvomaan uskovia arkielämän kysymyksissä (Room 12-16; Ef 4-6; Fil 4; Kol 3-4; 1 Tess 4-5; 2 Tess 3). Uskonoppia koskevista kysymyksistä siirrytään eettisiin kysymyksiin, lahjasta velvoitteisiin, uskosta rakkauteen. Tärkeimmäksi teemaksi erilaisine muunnoksineen tulee kehotus: ”Rakastakaa ja palvelkaa toisianne.” Galatalaiskirjeessä tämä opetuksen painopisteen siirtyminen oli nähtävissä jo silloin kun Paavali puhui uskosta, joka tulee ilmi ja vaikuttaa rakkautena lähimmäisiin (Gal 5:6).
Vielä kerran Paavali alleviivaa sitä, että usko Kristukseen tuo elämään todellisen vapauden (eleutheria). Vapaus on lahja, jonka Jumala antaa Kristuksessa (Gal 5:1). Tämän lahjan tulisi olla Kristukseen uskovan elämässä jatkuvan ilon ja kiitoksen aihe. Saatu vapaus on säilytettävä, siitä on pidettävä lujasti kiinni eikä mikään saa uudelleen orjuuttaa uskovaa. Vapaus on myös Jumalan antama kutsu (5:13). Kutsu sisältää haasteen. ”Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette" (1 Piet 1:15). Kutsu vapauteen on kutsu elämään vastuullisesti ja toimimaan oikein.
Galatian uskovat olivat vaarassa menettää lakihenkisyytensä tähden vapautensa. Mutta heidän keskuudessaan oli myös sellaisia, jotka ymmärsivät kristityn vapauden vapaudeksi elää ja toimia oman mielensä mukaan. He päästivät vapauden varjolla (aformen) itsekkään luontonsa valloilleen. Oli kysymys vapauden väärinkäytössä, väärin ymmärretystä vapaudesta, luulosta, että vapaus merkitsee lupaa saada tehdä mikä itsestä tuntuu hyvältä lähimmäisestä piittaamatta.
Jos lakihenkisyys on toinen äärimmäisyys, niin toinen on sille vastakkainen vapaus ilman vastuuta. Jollei tämäkin olisi ollut ongelmana kirjeen vastaanottajien elämässä, tuskin Paavali olisi siihen tarttunut. Koko seuraava jakso sisältää nimenomaan rajankäyntiä oikean vapauden puolesta väärin ymmärrettyä vapautta vastaan. Puhe vapaudesta kuten puhe armosta voi houkutella uskovan puolustamaan omia vääriä tekoja vapauteen vedoten. Vapautta voidaan käyttää aiheena, tekosyynä itsekkääseen elämään. Samoin armo voidaan tulkita käytännössä synnin sallimiseksi. Mutta ei vapaus eikä armo ole ponnahduslauta itsekkyyteen.
Varottaessaan vapauden väärästä ymmärtämisestä Paavali käyttää tärkeää sanaa liha (sarks). Sana toistuu seuraavissa jakeissa kuusi kertaa. Tämä sana voi tarkoittaa vain yleensä ihmistä (Gal 1:16; 2:16) tai ihmisen elämää tässä ruumissa (2:20). Nyt hän käyttää sitä kuitenkin johdetussa merkityksessä. Silloin sillä on kielteinen sävy: ”Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte” (3:3, KR 38), ”pyrittekö nyt päämäärään omin avuin (3:3, KR 92). Se on käännetty myös itsekkääksi luonnoksi (Gal 5:13, 16; Room 8:12), vanhaksi luonnoksi (Gal 5:24), turmeltuneeksi luonnoksi, omaksi luonnoksi (Room 7:5, 18, 25; 8:3, 8, 9). Tällöin ”liha” uskovassa on jotain sellaista, jossa ”ei ole mitään hyvää” (Room 7:18). Lihan mukaan eläminen tarkoittaa tämän itsekkään ja turmeltuneen luonnon hallitsemaa elämää (Room 8:4). Silloin ihminen noudattaa sisimmässään asuvia haluja ja himoja ja seuraa ruumiinsa ja ajatusten tahtoa (Ef 2:3). Häntä hallitsee lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus (1 Joh 2:16). Tällainen ihminen kylvää lihaansa, itsekkyyden peltoon ja korjaa siitä satona turmeluksen ja tuhon (Gal 6:8).
Paavalin sanat osoittavat, ettei tämä liha ole kuollut uskovassa. Hän ei ole muuttunut kokonaan uudeksi luomukseksi, uudeksi ihmiseksi, vaikka hänessä asuu uusi luomus (Gal 6:15). Kristitty on saanut syntinsä anteeksi. Hänen syntinsä on peitetty Jumalan pyhyyden edessä. Kuitenkin hänen lihansa ja hänen syntinsä on vielä jäljellä hänessä. Hänessä asuu Pyhä Henki, mutta samaan aikaan hänessä asuu myös liha ja sen mukana synti.
O.Peltolan sivuilta.
Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne (5:13).
Galatalaiskirjeen kuten monen muunkin kirjeensä loppuosassa Paavali keskittyy neuvomaan uskovia arkielämän kysymyksissä (Room 12-16; Ef 4-6; Fil 4; Kol 3-4; 1 Tess 4-5; 2 Tess 3). Uskonoppia koskevista kysymyksistä siirrytään eettisiin kysymyksiin, lahjasta velvoitteisiin, uskosta rakkauteen. Tärkeimmäksi teemaksi erilaisine muunnoksineen tulee kehotus: ”Rakastakaa ja palvelkaa toisianne.” Galatalaiskirjeessä tämä opetuksen painopisteen siirtyminen oli nähtävissä jo silloin kun Paavali puhui uskosta, joka tulee ilmi ja vaikuttaa rakkautena lähimmäisiin (Gal 5:6).
Vielä kerran Paavali alleviivaa sitä, että usko Kristukseen tuo elämään todellisen vapauden (eleutheria). Vapaus on lahja, jonka Jumala antaa Kristuksessa (Gal 5:1). Tämän lahjan tulisi olla Kristukseen uskovan elämässä jatkuvan ilon ja kiitoksen aihe. Saatu vapaus on säilytettävä, siitä on pidettävä lujasti kiinni eikä mikään saa uudelleen orjuuttaa uskovaa. Vapaus on myös Jumalan antama kutsu (5:13). Kutsu sisältää haasteen. ”Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette" (1 Piet 1:15). Kutsu vapauteen on kutsu elämään vastuullisesti ja toimimaan oikein.
Galatian uskovat olivat vaarassa menettää lakihenkisyytensä tähden vapautensa. Mutta heidän keskuudessaan oli myös sellaisia, jotka ymmärsivät kristityn vapauden vapaudeksi elää ja toimia oman mielensä mukaan. He päästivät vapauden varjolla (aformen) itsekkään luontonsa valloilleen. Oli kysymys vapauden väärinkäytössä, väärin ymmärretystä vapaudesta, luulosta, että vapaus merkitsee lupaa saada tehdä mikä itsestä tuntuu hyvältä lähimmäisestä piittaamatta.
Jos lakihenkisyys on toinen äärimmäisyys, niin toinen on sille vastakkainen vapaus ilman vastuuta. Jollei tämäkin olisi ollut ongelmana kirjeen vastaanottajien elämässä, tuskin Paavali olisi siihen tarttunut. Koko seuraava jakso sisältää nimenomaan rajankäyntiä oikean vapauden puolesta väärin ymmärrettyä vapautta vastaan. Puhe vapaudesta kuten puhe armosta voi houkutella uskovan puolustamaan omia vääriä tekoja vapauteen vedoten. Vapautta voidaan käyttää aiheena, tekosyynä itsekkääseen elämään. Samoin armo voidaan tulkita käytännössä synnin sallimiseksi. Mutta ei vapaus eikä armo ole ponnahduslauta itsekkyyteen.
Varottaessaan vapauden väärästä ymmärtämisestä Paavali käyttää tärkeää sanaa liha (sarks). Sana toistuu seuraavissa jakeissa kuusi kertaa. Tämä sana voi tarkoittaa vain yleensä ihmistä (Gal 1:16; 2:16) tai ihmisen elämää tässä ruumissa (2:20). Nyt hän käyttää sitä kuitenkin johdetussa merkityksessä. Silloin sillä on kielteinen sävy: ”Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte” (3:3, KR 38), ”pyrittekö nyt päämäärään omin avuin (3:3, KR 92). Se on käännetty myös itsekkääksi luonnoksi (Gal 5:13, 16; Room 8:12), vanhaksi luonnoksi (Gal 5:24), turmeltuneeksi luonnoksi, omaksi luonnoksi (Room 7:5, 18, 25; 8:3, 8, 9). Tällöin ”liha” uskovassa on jotain sellaista, jossa ”ei ole mitään hyvää” (Room 7:18). Lihan mukaan eläminen tarkoittaa tämän itsekkään ja turmeltuneen luonnon hallitsemaa elämää (Room 8:4). Silloin ihminen noudattaa sisimmässään asuvia haluja ja himoja ja seuraa ruumiinsa ja ajatusten tahtoa (Ef 2:3). Häntä hallitsee lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus (1 Joh 2:16). Tällainen ihminen kylvää lihaansa, itsekkyyden peltoon ja korjaa siitä satona turmeluksen ja tuhon (Gal 6:8).
Paavalin sanat osoittavat, ettei tämä liha ole kuollut uskovassa. Hän ei ole muuttunut kokonaan uudeksi luomukseksi, uudeksi ihmiseksi, vaikka hänessä asuu uusi luomus (Gal 6:15). Kristitty on saanut syntinsä anteeksi. Hänen syntinsä on peitetty Jumalan pyhyyden edessä. Kuitenkin hänen lihansa ja hänen syntinsä on vielä jäljellä hänessä. Hänessä asuu Pyhä Henki, mutta samaan aikaan hänessä asuu myös liha ja sen mukana synti.
O.Peltolan sivuilta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Missähän viipyy ne vanhan aatunsa tappajat ja lihaansa ristille raahaajat?
Tarkoitatko Paavalia ?
Tarkoitin niitä lahkopaavoja.
Paavali oli juutalaisuuden spesialisti ja niitä emme enää tarvitse.
Ne on taivastelua ja kuin piikkilangoilla taiteilua, mutta joka sitä haluaa, niin siitä vaan, mutta usko ei noita piikkimattoja tarvitse.