Aloitan tämän keskustelun, koska musta tuntuu
että kaikki, varsinkaan naiset, ei välttämättä
tiedä mitä miehen päässä liikkuu. Kuten jo
yhdessä ilmoituksessa totesin oman kokemukseni,
mutta kerron nyt uudestaan. Eli:
Tutustuin noin vuosi sitten yhteen naiseen joka
on mua pari vuotta nuorempi. Itse olen tämmönen
perusnuorimies, 19 vuotta. Elämä edessä ja
asioita mietittävänä. Lupauduimme heti alussa
olevamme pelkkiä kavereita, koska suurin osa
ystävistämme aloitti suhteensa kavereina, meni
yhteen ja erosi tuhat huolta lisätaakkanaan. Eli
sopimuksemme oli hyvä, vai oliko? Olimme
katsomassa Pearl Harborin ensi-illassa pe 29.6 ja
ulos tullessamme kun katsoin häntä, tunsin
jotain. Niin, olin rakastunut. Se oli ilmennyt jo
aiemmin pienissä erissä, mutta nyt se "repesi".
Lupauksen takia en voi kertoa siitä hänelle.
Monet ovat jo kauan yrittäneet väittää ja
huhuilla että meillä olisi jotain välillämme,
mutta olemme kiistäneet sen. Tottakai kiistimme
kun mitään ei ollut, vain vahva kaveriside.
Tämä on minun tarinani, joka näyttää siltä että
loppuu surullisesti. Mutta eihän se mitään, elämä
jatkuu, vai mitä? Tai sitten ei.
Jotkut ehkä ihmettelevät miksi juuri Pearl
Harboria katsoessa tunne repesi valloilleen.
Elokuvan nähneet ehkä ymmärtävät, ja vielä kun
mainitsen että lähden maanantaina 9.7. armeijaan,
niin he ehkä ymmärtävät miksi.
Olen jo kauan uhkaillut ja peloitellut että
jäisin sinne töihin. Moni oli sitä vastaan. Tämä
nainenkin oli sitä vastaan ankarasti, mutta nyt
minusta tuntuu että se on ainut tapa olla
näkemättä häntä, ja sydämeni ehkä korjautuisi.
Ehkä... sekin vain oletus. Siihenhän kaikki
perustuu.
Maailma on pieni, joku hänen ystävistään varmasti
lukee tämän ja tunnistaa minut ja hänet tämän
kirjoituksen perusteella ja kertoo sille
naiselle. En voi sanoa muuta kuin; Anna anteeksi,
olen pahoillani.
että kaikki, varsinkaan naiset, ei välttämättä
tiedä mitä miehen päässä liikkuu. Kuten jo
yhdessä ilmoituksessa totesin oman kokemukseni,
mutta kerron nyt uudestaan. Eli:
Tutustuin noin vuosi sitten yhteen naiseen joka
on mua pari vuotta nuorempi. Itse olen tämmönen
perusnuorimies, 19 vuotta. Elämä edessä ja
asioita mietittävänä. Lupauduimme heti alussa
olevamme pelkkiä kavereita, koska suurin osa
ystävistämme aloitti suhteensa kavereina, meni
yhteen ja erosi tuhat huolta lisätaakkanaan. Eli
sopimuksemme oli hyvä, vai oliko? Olimme
katsomassa Pearl Harborin ensi-illassa pe 29.6 ja
ulos tullessamme kun katsoin häntä, tunsin
jotain. Niin, olin rakastunut. Se oli ilmennyt jo
aiemmin pienissä erissä, mutta nyt se "repesi".
Lupauksen takia en voi kertoa siitä hänelle.
Monet ovat jo kauan yrittäneet väittää ja
huhuilla että meillä olisi jotain välillämme,
mutta olemme kiistäneet sen. Tottakai kiistimme
kun mitään ei ollut, vain vahva kaveriside.
Tämä on minun tarinani, joka näyttää siltä että
loppuu surullisesti. Mutta eihän se mitään, elämä
jatkuu, vai mitä? Tai sitten ei.
Jotkut ehkä ihmettelevät miksi juuri Pearl
Harboria katsoessa tunne repesi valloilleen.
Elokuvan nähneet ehkä ymmärtävät, ja vielä kun
mainitsen että lähden maanantaina 9.7. armeijaan,
niin he ehkä ymmärtävät miksi.
Olen jo kauan uhkaillut ja peloitellut että
jäisin sinne töihin. Moni oli sitä vastaan. Tämä
nainenkin oli sitä vastaan ankarasti, mutta nyt
minusta tuntuu että se on ainut tapa olla
näkemättä häntä, ja sydämeni ehkä korjautuisi.
Ehkä... sekin vain oletus. Siihenhän kaikki
perustuu.
Maailma on pieni, joku hänen ystävistään varmasti
lukee tämän ja tunnistaa minut ja hänet tämän
kirjoituksen perusteella ja kertoo sille
naiselle. En voi sanoa muuta kuin; Anna anteeksi,
olen pahoillani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
... Eli rakasta rohkeasti! Jos tyttö liikkuu ja
viihtyy kanssasi, mistäs tiedät ettei hänkin ole
asiaa miettinyt?
Ja jos sydämesi särkyy, niin mitä sitten? Olet
ainakin saanut rakastaa. Nyt sinulle ei jää kun
ikävä ihmistä, joka ei sitä edes tiedä!
SIIS: ota nyt rohkeasti hattu kouraan ja tunnusta
rakkaus, kenties hänkin sitä jo odottaa!
...että joku vastasi tähän viestiini, jopa vielä
ohjeen kera. Olen kiitollinen ohjeesta, mutta
asiassa on vain eräs mutta. Tapasin tänään sen
naisen. Olin ajatellut asiaa mitä tekisin, miten
sen tekisin. Kun katsoin häntä, kuinka iloinen
hän oli, niin täynnä elämän riemua, niin
ajattelin että en vie sitä häneltä. Päätin olla
kertomatta. Kolme päivää aikaa, ja hän lähtee
lauantai-aamun jonnekkin pohjois-suomeenpäin.
Näin olen ehkä siis jo sinetöinyt tämän
epäonnekkaan lopun. Pääni on niin sekaisin
monesta asiasta, ja tietenkin tämä tulee aina
päällimmäiseksi.
Tapasin kaveripiirissäni todella mukavan
kundin,oltiin alusta saakka samaa mieltä asioista
ja elämästä,alettiin soitella toisillemme ja
käymään kahvilla yhdessä,pystyttiin juttelemaan
ihan kaikesta maan ja taivaan välillä,kunnes
yhtenä iltana tajusin että olin suunnattoman
ihastunut tuohon kundiin,en tiedä miten se
tapahtui mutta hän alkoi tulla uniini ja päivisin
mietin hänen valloittavaa hymyään ja kaikkia
pieniä ihania piirteitä hänessä.Pystyin edelleen
piilottamaan tunteeni tavatessamme vaikka välillä
tunsin mieletöntä mustasukkaisuutta hänen
halaillessa ja jutellessa muille tytöille vaikka
tiesin heidän olevan vain joitain tuttuja,entisiä
luokkakavereita.
Tuli ilta joilloin menimme yhdessä eräisiin
kemuihin,join sinä iltana aika reippaasti samoin
tuo kundi,jossain vaiheessa iltaa hän halasi
minua ja kehui kuinka ihanaa omistaa munlainen
ystävä johon todella voi luottaa,ja todella
yllätyksekseni suutelin häntä suoraan huulille ja
vielä yllättävämpää (tosin kännissä ei mikään
kait ole yllättävää)hän vastasi siihen.Paljastin
tunteeni ja hän kertoi myös huomanneensa
tuntevansa ihastusta mua kohtaan..arvaa olinko
taivaassa,uskomatonta =)mutta,tämä kaikki
tapahtui siis viinan takia ja seuraavana aamuna
kun heräsin hänen kainalosta oli (ei pelkästään
krapulan takia) kamala olo vaan pelkäsin mitä nyt
tapahtuisi ja olisiko se mitä illalla tapahtui
mennyttä näin selvänä aamulla.Ei se ollut =)
Seurustelimme puolivuotta yhdessä jonka aikana
monesti mietin että olisi pitänyt tukahduttaa
tunteeni ja pysyä pelkästään ystävinä,kaikki ne
yhteiset syvälliset keskustelut ja kahvi hetket
päättyi,vaikka aina olin todella onnellinen hänen
kanssaan niin silti jotakin oli muuttunut.Eromme
jälkeen päättyi kaikki lopullisesti ei pystytty
enään palaamaan ystäviksi vaikka olisin
halunnut,se ei ollut sama ja sitä päivää kiroon
vieläkin menetin jotain niin kallisarvoista,sillä
harvassa on todellisia ystäviä,mutta tällä taas
todistin itselleni sen että en ilmeisesti pysty
olemaan ystävä kundien kanssa ilman
ihastumista..tai mistä sitä tietää
tulevaisuudesta.