Bobobo simpanssien järjestelmä. Se on toiminut takuu varmasti jo monta miljoonaa vuotta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Bonobo
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bonobo
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ihminen on mahdollisesti elänyt jossain määrin samoilla seksuaalitavoilla eli promiskuiteettisesti ennen siirtymistä maanviljelyksen harjoittamiseen jolloin omistaminen ja periminen tulivat uusiksi käsitteiksi ihmisyhteisölle. Esineellinen omistava parisuhde lienee syntynyt samalla aikaa kuten raamatun taruista(esim Aatami ja Eeva) ja sodoma yms muut "syntiset" tuomittiin. Lienee selvä, että muita seksuaalitapoja kuin jumalan ei saanut harrastaa. Mistä sitten olisi tiedetty kieltää muunlainen väärä seksuaalisuus ellei sitä olisi aikanaan normaalisti harjoitettu?
Seksuaalinen kurjistaminen on avain erilaisiin yhteiskunta järjestelmiin ja orjuuteen ja sitä kautta myös kehitykseen jos systeemi on vapaa, mutta siihenkin sisältyy seksuaalisen vietin kääntäminen kulutukseen ja taloudellisen aseman hankkiniseen, koska seksuaalisuudesta tulee nykyisissä ihmiskunnan systeemeissä vääjäämättä aina kauppatavaraa.
Kommunismi ei ole mitenkään ottanut kantaa tähän kysymykseen, joka olisi ollut sille elintärkeä selviytymisen ja inhimillisyyden kannalta. Tämä asia on täysin ulkopuolinen kommunismin opeissa ja seksuaalinen käsitys on yhtä ahdas ja väkinäinen ellei vielä väkinäisempi kuin kapitalismissa. Aleksandra Kollontai yritti saada asiaa esille ja käsittääkseni eli seksuaalielämäänsä paritellen useiden eri miesten kanssa ilman parisuhde ongelmia, mutta ilmeisesti muut miehet ja naiset eivät olleet innostuneita tämänkaltaisesta liian vapaasta kilpailuttamattomasta radkikaalista rakkaudesta. Se jäi sitten ja veri alkoi vuotamaan loputtomasti koko kokeilun ajan. Olisko Stalin tai Hitler ja Pol Pot voinut syntyä bonobojen tyylisessä yhteisössä?
Oliko kommunismi sitten diktatuurista kapitalismia vai mitä se oli vapaata se ei ainakaan missään vaiheessa ollut ja perustui vielä heikompaan tietoon ihmisen olemuksesta kuin mitä kapitalismi. No, kapitalismia on saatu harjoitella jo toden näköisesti viimeiset ainakin 10000 vuotta. Onko ylipäätänsä mitään mahdollisuutta edes saada kommunismista toimiva järjestelmä nykyisen ihmiskäsityksen aikana.
Nykyihminen on manipuloitu omistavaksi ahneeksi valehtelevaksi mustasukkaiseksi seksuaalipääoman vartiaksi joka varmasti tulee tehokkaasti rappeuttamaan kaikki kokeilut ellei seksuaalisuuden kompleksista olemusta ohjaavia malleja miehen ja naisen välillä muuteta. Tähä ei auta mikään lesbo homo tarjonta koska geneettiseen-biologiseen ongelmaan ei voi antaa ideologista lääkettä vaan se lääkkeen on löydyttävä jo perimästämme

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei mikään fyysiseen todellisuuteen perustuva järjestelmä kiinnosta ketään teoreettikkoja, koska ne vain haluavat päästä valtaan nauttimaan yksinvaltiuden tuomita runsaista eduista. Jos olet mies ja johtaja vaikkapa kommunistisessa puolueessa, on pillunsaanti huomattavasti helpompaa kuin jonkun vähemmän tunnnetun perusanteron. Ja naiset eivät taatusti ole halukkaita luopumaan kapitalismin moottorin asemasta.
Kapitalismi on tosin alkanut yskimään kun naiset ovat alkaneet kilpailemaan miesten kanssa työelämässä. Nykysysteemi lisää naisen valtaa entisestään siittäjien portinvartijana ja muuttaa systeemiä entistä enemmän kohti superkapitalismia, jossa miesten on taisteltava entistä enemmän osoittaakseen tarpeellisuutensa yhteisössä. Näennäisestä tasa-arvo hömpästä huolimatta epätasa-arvo kasvaa kun kokoajan entistä enemmän kun miehiä tulee putoamaan pois työelämästä ja samalla mies helposti saa myös kenkää toisesta virastaan aviopuolisona. Sama tilanne oli edellisen laman aikana ja sama tilanne on jo nyt päällä. Ei ole ihme, että systtemit yskii. Nainen on ollut kapitalismin moottori alusta lähtien ei tosin noilla simpansseilla, mutta ainakin 5000-10000 vuotta ja näillä joudumme menemään, koska ei tähän kukaan pysty eikä halua vaikuttaa.
Köysihän on tunnetusti ollut se miehen lopullisesti vapauttava elementti kun ihmisarvo on kadonnut systeemin silmissä, mutta ennemmin suosittelisin pysymistä piikkinä systeemin lihassa, zombina joka muistuttaa joka päivä olemassaolollaan tämän naistenportivartia vallan olemassaolosta ja samalla kuormittaa lisää sosiaalisektoria jouduttaen sen romaahdusta ja totaalista talousjärjestelmän romahdusta
Kommunismi on erittäin vanhojen pääomapiirien keksintö, jolla saadaan lisää tarpeita ja lisää vastakkainasettelua, jolloin saadaan lisättyä tuotantoa ja lisättyä varallisuutta rahapiireissä. Saman uskontokunnan edustajia on johdossa molemmissa piireissä ja tottakai he jo suuremmasta älykkyysosamäärästään johtuen ottavat sen mikä heille kuuluu. Heillä on lyömätön media valta ja rahan valta.
Miten siis taistella tällaista mahtia vastaan. Ei ainakaan heidän itse luomilla keinoilla vaan niillä keinoilla mitkä olivat ennen heidän rakentamaansa kapitalistista/sosialistista systeemiä. Se on ainoa keino päästä irti nykyisesttä kaiken ympäristön tuhoavasta orjuudesta ja ahneudesta.
Historia minkä tunnemme ei ole välttämättä senkaltainen luolamies stereotyyppinen malli jota tämä nykyinen media rummuttaa. Se on ollut sellainen vain lähi-idästä lähtöisin olevassa tarinan kerronta perinteessä(uskonnoissa).
Tuo promiskuiteetti idea tuhoaa koko kapitalistisen maailman jos se pääsisi valtaan tuossa bonobo mallisessa muodossa.
Herra tai rouva seksuaali-ideologi saa mielensä mukaan sekstata sikäli kuin ei pakota ketään leikkeihinsä.
Hän saa ottaa jopa eläinten maailmasta mallia ja sieltä löytyy tapoja kymmeniin muotoihin.
Mikäli kumppania ei löydy, hänellä on oikeus sekstailla itsensä kanssa.
Kapitalismin tai sosialismin kanssa seksillä ei ole erityistä merkitystä. Luulen niin.