Nämä ovat minulle neljä perimmäistä kysymystä ja vastaukseni niihin,
Ota kantaa puolesta ja vastaan !
1. Jumala
Uskon, että aikojen alusta on ollut ja on edelleen yksi Jumala, joka on olemukseltaan ylivertainen äly ja energia.
2. Luominen
Uskon, että Jumala loi tämän maailmankaikkeuden ja jatkaa luomistyötään edelleen. Ajoituksen suhteen uskon tiedemiesten arviointeihin pitkästä luomisajasta.
3. Elämä
Uskon, että elämän tarkoitus on sen elämän eläminen, jonka Jumala on minulle antanut. Pyrin elämään sovussa omantuntoni ja yhteiskunnan lakien kanssa. Näin saan hyvän elämän ja aiheutan vähiten pahaa toisille.
4. Kuolema
Uskon, että kuolema on lopullinen päätepiste elämälle. En usko iankaikkiseen elämään enkä kadotukseen. En halua millään keinotekoisella tavalla muuttaa Jumalan minulle varaamaa elinaikaa.
Ota kantaa puolesta ja vastaan !
1. Jumala
Uskon, että aikojen alusta on ollut ja on edelleen yksi Jumala, joka on olemukseltaan ylivertainen äly ja energia.
2. Luominen
Uskon, että Jumala loi tämän maailmankaikkeuden ja jatkaa luomistyötään edelleen. Ajoituksen suhteen uskon tiedemiesten arviointeihin pitkästä luomisajasta.
3. Elämä
Uskon, että elämän tarkoitus on sen elämän eläminen, jonka Jumala on minulle antanut. Pyrin elämään sovussa omantuntoni ja yhteiskunnan lakien kanssa. Näin saan hyvän elämän ja aiheutan vähiten pahaa toisille.
4. Kuolema
Uskon, että kuolema on lopullinen päätepiste elämälle. En usko iankaikkiseen elämään enkä kadotukseen. En halua millään keinotekoisella tavalla muuttaa Jumalan minulle varaamaa elinaikaa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
1. Kyllä ja paljon muutakin on Jumala Luojana. Luotu ei Luojaa voi täysin ymmärtää.
2. Nuo 6 päivän luomistyöt ovat perusta, mutta tulee esille tässä aikajanassa, kukin ajallaan. Ihminen todella elää Jumalan Sanassa eli Jeesuksessa.
3. Jumalan pyhien elämä on ollut moninaista. Mikä on jalointa, kannattaa tutkia.
4. Kuolema kukistetaan vihollisista viimeisenä. Jeesukseen uskova ei kuole hengellisesti koskaan, eikä sielukaan vaikka ruumis kuoleekin. Jeesuksen hylkäävät kokevat toisen kuoleman, mitä sitten tarkoittaakaan. Jumala antaa mahdollisuuksia ja ihmisen kannattaa turvata ja palvella parhaansa mukaan. Jumala ei hylkää eikä jätä ketään ihmistä vaikka epäonnistuu ihminen kunhan ei hylkää Jeesusta.
Kommenttina pohdiskelijan kohtiin 1 ja 2:
Oletko miettinyt, mistä olet saanut käsityksen siitä, että jonkinlainen jumalolento olisi maailmankaikkeuden luonut? Tunnut suhtautuvan järkevästi tieteeseen ja tästä syystä on erikoista, että sivuutat sen, että tieteen tuomien tulosten valossa maailmankaikkeus ei tarvitse toimiakseen jumalaa. Tieteellisin keinoin ei ole myöskään koskaan saatu ainoatakaan havaintoa jumalasta.
Mistä siis syntyy oletus jumalan olemassaololle? Onko se vain sisäinen tuntemus? Tiede ainakin on varsin perusteellisesti selittänyt miksi ihmisillä on sellaisia tuntemuksia ja kuinka epäluotettavia ihmisten omat subjektiiviset havainnot voivat olla.
Jos taas leikkimielisesti ajateltaisiin että jokin maailmankaikkeuden luonut jumalolento olisi olemassa, synnyttäisi se lukuisia isoja kysymyksiä. Olisi esimerkiksi pohdittava luonnonlakien roolia aivan uudella tavalla sillä kyseinen olentohan mitä ilmeisimmin pystyisi koska vaan muuttamaan niitä mielensä mukaan.
Hyvä kysymys olisi myös se, mistä tuo jumalolento on tullut tai kuka sen on luonut? Jos vastaukseksi tarjotaan että "se on aina ollut" niin miksi samaa vastausta ei voisi käyttää jo pelkän maailmankaikkeuden kohdalla? Miksi tässä mielessä täysin tarpeettomasti ja turhaan pitäisi olettaa maailmankaikkeuden "ulkopuolelle" jotakin josta ei ole ainoatakaan havaintoa?
Nimimerkkiin oli tullut painovirhe, mutta käytän nyt tätä.
Vastaus nimimerkille'totuus kirvelee' on se mitä hän olettaa. Sisäinen tuntemus Jumalasta ja jumaluudesta sellaisena kuin kirjoitin kohtiin 1 ja 2, prustuu 80 vuoden kokemukseen siitä, kuinka hyvin tämä maailmankaikkeus toimii. Jumalaa en tietenkään ole nähnyt, Nykyisten tietojeni perusteella en voi enkä halua Jumalaa tarkemmin määritellä, Varsinkaan en halua antaa Jumalalle inhimillisiä piirteitä, enkä usko Jumalan luoneen ihmistä omaksi kuvakseen.
Luin hetken hämmentyneenä tätä logiikkaa, heh...Sanot, että uskot Jumalaan, mutta en löydä perusteluistasi mitään tukemaan sitä. Jumalalla ei ole mitään roolia elämässäsi, käytännössä sanot vain että uskot johonkin koska sinusta tuntuu sisälläsi siltä, että on hyvä tunne uskoa johonkin. Sinällään ok, mutta mihin tarvitset tai mikä sinussa tarvitsee tuollaista uskomusta? Elät elämää oman moraaliuskomukseksi (omatunto) kautta, et ole huolissasi jatkuvuudesta tai sielusta, et näe mitään tarkoitusta tai pyrkimystä? Mistä koko ajatus jostain jumaluudesta sitten nousee? Jos et halua määritellä Jumalaa, se on ok, mutta uskoaksesi Jumalaan sinulla kenties täytyisi olla jokin suhde ajatukseen Jumala? Muutoin perusväittämilläsi ei ole mitään merkitystä. Suomeksi, voisin muotoilla väittämäsi näin:
1) On jotain ikuista.
2) Tuo jotain luo maailmaa.
3) Ihmisen elämän tarkoitus on elämä.
4) Elämän pituuden määrittää kuolema.
Huomaatko? Aivan yhtä hyvin voisit uskoa tieteen vastauksiin, Allahiin tai vaikka taolaisuuteen, mikä tahansa ylempi olentokin kävisi -koko käsitteen Jumalan merkitys katoaa.
Uskon, että määritelemäni Jumala on kaikkien uskontojen yläpuolella ja tiede tutkii Jumalan tekoja. Uskon, että tämä maailmankaikkeus toimii Jumalan luomien muuttumattomien luonnon ja mielen lakien mukaan. Minulla ei ole henkilökohtaista suhdetta Jumalaan, koska uskon eläväni näiden lakien alaisuudessa.
Minua askarruttaa, mikä on jumalan tarkoitus Hänen luodessaan tämän maailmankaikkeuden, Uskonnoilla on tähän kysymykseen omat vastauksensa. Tiede ei voi tähän vastata.
Lisäkysymys: mitä tarkoittaa muuttumattomat ja mielen lait. Mitä niihin kuuluu tai miten ne toimivat?
Tieteessä muuten esiintyy myös teorioita, jotka pyrkivät vastaamaan maailmankaikkeuden tarkoitukseen. On myös teorioita, myös uskonnollisia, jotka eivät usko kaikkeudella olevan mitään yksittäistä tarkoitusta tai minkäänlaista päämäärää.
Äläkä käsitä väärin, en ole tyrkyttämässä sinulle jotain muuta tai tuomitsemassa käsityksiäsi. Käytät kuitenkin selkeästi kristillisiä termejä asiasta. Ja kristinuskossa nämä asiat useimmiten joutuu määrittelemään jollain tasolla. Tai joutuisi, useimmat eivät sitä tee. Lähinnä kai kyselen, että yritän ymmärtää kuulutko tähän "minusta tuntuu" joukkoon vai oletko todella nimimerkkisi takana.
Esimerkki muuttumattomasta laista on aineen häviämättömyyden laki, "Mielen lait" termin luin jostan psykologiasta. Ne ohjaavat esmerkiksi viettejä ja vaistoja ja ihmisellä ajattelua.
Muuttumattomuus tarkoittaa sitä, että jumala ei yksityisen ihmisen kohdalla poikkea laista ja tee 'ihmeitä'.
Ryhdyin pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä saatuani syövän ja täytettyäni pyöreitä vuosikymmeniä. Ajatukseni ovat raakileita, toivon tämäntapaisten keskustelujen auttavan minua eteenpäin. Kello Käy.
Meinasin kirjoittaa, että olen pahoillani, kunnes tajusin etten ole. Kokemuksesi sai sinut miettimään ja kyselemään, joka on aina hyvästä. Useimpien ihmisten ajatukset näin syvistä asioista ovat aina raakileita, harvempi todella miettii asioita loppuun asti -tosin puolustaa niitä kiivaasti...heh.
Heitit pallon ilmaan tuossa avauksessa ja jos luen rivien välistä noista viesteistäsi (voin olla väärässä, useimmiten olen) niin tulee tunne, että etsit jotain muuta? Jotain johon ei oikein saa kenties edes otetta? Syvempää merkitystä, syvempää tapaa olla, syvempää tapaa tuntea itseään? Hiukan kuin varovainen tiedustelu -onko tässä kaikki ?
Kyllä. Olet oikeassa. Etsin jotain, mikä ei ole aivan niin kylmä ja karu kuin aloitusviestini. Eräs lääkäreistäni sanoi minulle: "Aina on toivoa". Tällä erää minulla ei ole tähän keskusteluun enempää lisättävää. Palaan ehkä asiaan.
Ymmärrän. Jos haet pelastusta, toivoa, selitystä tai lohtua niin siihen löytyy paljon ehdotuksia myös tältä sivustolta. Kysy vain ihmisiltä, he osaavat auttaa eteenpäin ja tekevät sen mielellään. Toivon, että löydät sieltä vastauksia ja pohdittavaa.
Itse olen kokenut, että jokaisen täytyy löytää oma tiensä, löytää se mikä on totta ja todellista konkreettisesti elämässä ilman filosofioita ja uskontoja. Elää syvää elämää nyt, jokaisessa hetkessä, ilman illuusioita. Tasapainossa ja rauhassa kaiken kanssa, myös itsensä. Ehkä sekin on jonkinlaista uskontoa, en tiedä...
Miten voit uskoa yhtä aikaa lopulliseen kuolemaan, mutta et kadotukseen? Sehän on sama asia.
bongasin tuosta kohdasta -Elämä- sanat omatunto, hyvää, pahaa. Oletko miettinyt miten Jumalan luomalla ihmisellä on omatunto? Miksi ihminen osaa tunnistaa mikä on hyvää tai pahaa?
Eikö se olekin ihmisen luontaista Jumalan tuntemusta? Ihminen tietää luonnostaan millaisia ominaisuuksia luojassa Jumalassa on. Ihminen tietää, että Jumala on pelkästään hyvä. Kristillisen teologian mukaan Jumala loi ihmisen olemaan Hänen itsensä kuva. Eli siis tämä maailma, jossa on pahuutta, ei ole se, mitä Jumala alunperin halusi. Maailma on annettu ihmisen, jumalan kuvan, valtaan. Mutta jumalan kuvalla on tietysti myös valta valita hyvän ja pahan väliltä. Ja ihminen on selvästikin valinnut tehdä vastoin luojansa tarkoitusta.
Kuolema itse on seuraus siitä, että ihminen on päättänyt valita osaksi pahan. Ehkä on jossain toinen maailma, jossa homma on mennyt siten, että luodut ovat valinneet noudattaa Jumalan hyvyyttä kaikessa. Ehkä tämä maailma saa jatkaa pahaa menoaan toistaiseksi, koska Jumala haluaa näyttää kaikille muille mitä seuraa jos "syö kielletystä omenapuusta".
Oli miten oli niin tämän filosofian mukaan tälle kaikelle tulee loppu ennemmin tai myöhemmin, koska hyvä Jumala ei voi antaa pahuuden jatkua loputtomiin. Miksi se kuitenkin jatkuu vielä? No siksi, että Jumala haluaa antaa jokaiselle toisen mahdollisuuden. Jumala on antanut meille omantunnon, joka kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Nyt pitää enää kysyä ketkä haluavat muuttaa mieltään ja sittenkin ELÄÄ sitä elämää, jollaista Jumala tarkoitti. Eikö niille, jotka haluavat, voi olla varattuna uusi maailma ilman pahuutta?
Lopulta Jumala hävittää pahat, mutta pelastaa hyvät.
Miten paha ihminen sitten voidaankin laskea hyväksi onkin jo eri tarina.
Kuolema on sama kuin kadotus? Mitä ajattelet kuolemassa tapahtuvan? Mitä on olla kuollut? Onko se sama tila kuin ennen syntymää? Mitä on olla ei-olemassa? Voiko mieli käsittää sitä vai pelkäämmekö kuolemaa nimenomaan ettemme voi käsittää mitä ei-oleminen on?
Oletko miettinyt mitä se Jumalan rakkaus tarkoittaa? Onko se sitä, että pahat menevät pois ja hyvät jäävät jäljelle? Tai mitä lähimmäisenrakkaus tarkoittaa? Eikö kristitty, joka rakastaa lähimmäistään, koe tässä perustavanlaatuisen ristiriidan? Miten minä voin pelastua ja joku toinen ei? Eikö todella rakastava, pyyteetön ihminen, luopuisi omasta taivaspaikastaan pelastaakseen jonkun syntisen? Eikö tämä olisi sitä todellista rakkautta? Mutta kukaan ei puhu siitä vaan oman taivaspaikkansa takaamisesta? Onko se siis rakkautta vai pelkoa?
Ennenmminkin sanoisin, että kadotus on sama kuin lopullinen kuolema. Kuolema on sitä, että olemassa olo lakkaa kokonaan. Ei tiedä mitään, ei koe mitään, ei mene minnekkään, ruumis maatuu ja koiranputki kukkii. Ennen syntymää ei myöskään ollut mitään.
Me pelkäämme kuolemaa juuri siksi, että se on lopullista. Jos kuolema olisi vain olomuodon muutos tai hengen irtautuminen kuten itämaisissa filosofioissa, se ei enää olisi niin pelottava asia.
Ihminen on vähän kuin ohjelman pätkä Jumalan tietokoneessa. Kun sen asennus poistetaan ei sitä enää ole eikä se toimi, mutta jos se halutaan takaisin toimintaan se voidaan vielä asentaa uudestaan. Kadotus on sitä, että kyseisen ohjelman asennustiedostot deletoidaan.
Jumalan rakkaus. On mielestäni ennen kaikkea sitä, että ihminen saa erehtymisestään huolimatta palata Jumalan yhteyteen. Sitä, että Jumala on hidas tuomiossaan ja antaa anteeksi. Mutta toisaalta rakkauteen kuuluu myös oikeudenmukaisuus. Eli kyllä pahan loppu on myös osa Jumalan rakkautta. Vaikka pahan ihmisen kadotus ei olekaan Jumalalle mieleen, on se kuitenkin tehtävä. Muuten Jumala ei olisi hyvä.
Lähimmäisen rakkaus. Toisen puolesta uhrautuminen olisi tietysti suurta lähimmäisen rakkautta. Mutta miten toteutuisi oikeudenmukaisuus, jos hyvä lähetettäisiin kadotukseen ja paha jäisi elämään? Ja eikö silloin jäätäisi vanhaan tilanteeseen jossa maa on täynnä pahoja ihmisiä ja on siksi kirottu kuolemaan?
Kaikkia ihmisiä kutsutaan. Ja jokaisen ihmisen on itse tehtävä oma valintansa Jumalan edessä.
Minun on ollut vaikea ymmärtää mistä tuo kuolemanpelko tulee. Jos se on tuollainen kuvaamasi tyhjyys ilman kokemista, minkä kuolemaa me oikein pelkäämme? Tuollainen tyhjyys on kuin nukahtaisi illalla eikä koskaan enää herää. Mutta koska en olisi tietoinen mistään, en voi ymmärtää sitä että olisin menettänyt jotain. Tai tyhmää edes sanoa minä, koska mitään minää ei olisi.
Tuollainen esittelemäsi rakkaus mielestäni heijastaa enemmän ihmisen omia toiveita kuin rakkautta? Ei sillä, että tietäisin mitä rakkaus sanallisesti on. Mutta joskus on helpompi löytää jotain, jos kysyy mitä se ei ainakaan ole. Onko rakkaudessa kysymys anteeksiannosta? Jos on anteeksiantoa, eikö täydy olla joku jota on loukattu? Jotakuta kohtaan on tehty väärin? Joku joka rakasti mutta ei rakasta enää? Eli menetämme itsessämme olevan rakkauden kokemuksen ja sen saamiseksi takaisin meidän on pyydettävä anteeksi. Rakkaudella on ehto. Voiko rakkaudella olla ehtoja? Ihmisten keskinäisellä "rakkaudella" on yleensä ehtoja, mutta onko se silloin rakkautta?
Tai oikeudenmukaisuus. Vaatiiko rakkaus oikeudenmukaisuutta? Jonkinlaisen todisteen hyvyydestä, käyttäytymisen tietyllä tavalla, ajattelun tietyllä tavalla? Onko ihminen silloin vapaa? Ja onko se rakkautta, jos minun täytyy todistaa olevani kelvollinen? Onko rakkautta vaatia jotain todistetta vai onko kysymys pelkästä kiristyksestä?
Kuolemasta on monenlaisia käsityksiä ja tuo on minun käsitykseni. Kyllä minua näin elämänhaluisena ihmisenä pelottaisi jos saisin tiedon, että esim huomenna tämä elämä lopullisesti päättyy, tai ehkä ei pelottaisi, vaan harmittaisi.
Selventääkseni rakkaus käsitettä, näppäilen vielä tähän ketjuun hieman..
Kyllä minusta rakkaudessa on anteeksiantoa ja myös oikeudenmukaisuutta. Enkä näe miten tässä voisi olla ristiriitaa.
Vaikkei ollakaan raamattu palstalla eikä Jeesus palstalla niin vetoan nyt kuitenkin Jeesuksen opettamaan rukoukseen: ".. ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme...". Minun mielestäni tässä viitataan siihen, että synti, eli paha, on loukkaus Jumalaa vastaan. Ja niin se onkin, kun lähtökohdaksi otetaan se, että jumala on hyvä ja kaikki mikä ei ole Jumalasta on pahaa. Ei sillä, että Jumalaa itseämme voisimme loukata, mutta hänen luotujaan, lähimmäisiämme ja itseämme voimme vahingoittaa.
Vaatiiko rakkaus oikeudenmukaisuutta? Vaatii, sillä muutoin se suosisi epäoikeudenmukaisuutta.
Onko rakkaudella ehtoja? On ja ei. On siinä mielessä, että Jumala ei voi rakastaa pahuutta. Mutta varmaan haet sitä, että pitääkö ihmisen tehdä itse itsensä kelvolliseksi? Tähän sanon, että se ei ole edes mahdollista, koska Ihminen on irtautunut Jumalasta joka yksin on hyvä. Kaikki jotka yrittävät olla hyviä omassa voimassaan ovat itse asiassa korottamassa itsensä jumalaksi. Rakkaus on sitä, että Jumala tarjoaa mahdollisuutta tulla takaisin omaan yhteyteensä. Silloin ihminen tekee Jumalan voimasta automaattisesti hyvää.
pahoittelen kirjoitusvirheitä, tähän aikaan pitäisi olla nukkumassa...
Entisenä kristinuskovaisena, nykyisenä toisinajattelijana vastaan noihin neljään seikkaan seuraavasti:
1. Jumala on kaikki mitä on ja enemmän (emme tiedä läheskään kaikkea ja etenkään sitä, mitä emme osaa edes kuvitella...) Jumala on Absoluutti, kaiken alkulähde "ensimmäinen syy", joka itsessään on ikuinen (ei aikaa) ja muuttumaton Yksi. Koska se on Yksi, kaikki on siinä; mitään ei voi olla sen ulkopuolella, siksi se on rajoittamaton, ääretön ja kaikkiallinen. Maailmankaikkeus ja siis mekin olemme 'sen ilmentymiä', emme sen ulkopuolla missään suhteessa, vaikka meidän mielestämme, siis aistimme mukaisesti, näytämme olevamme täysin erillämme 'kaikesta muusta'.
2. Minä taas uskon, että maailmankaikkeus ei ole 'luomisen' tulosta, vaan se on ikuisen Yhden 'olemuksen' ilmentymistä tietynlaisen matriksin määräämissä puitteissa, josta itsekukin vetää puoleensa oman tietoisuutensa mukaista 'elämää' ja jonka havaitsemme niin globaalisena kuin yksilöllisenäkin elämän evoluutiona.
3. Kaikki mitä on, on erottamatonta tietoisuuden ja energian "ilmentämisleikkiä" , jonka tarkoituksena on kerätä mitä erilaisimpien kokemusten kautta satoa yhteiseen Kosmiseen Tietoisuuteemme.
4. Elämä on ikuista, niin kuin on Jumala (Jumala=Elämä). Elämä fyysisellä tasolla on jaksottaista ja johon aika ajoin synnymme, siis palaamme fyysisyyteen ja josta kuolemme eli jätämme tämän fyysisen tason käyttövälineemme palaamaan takaisin maan energioihin. Emme siis ole kehomme emmekä siihen kuuluva mielemme! Olemme yksilöllinen sielu, joka pysyy elämästä toiseen kasvaen elämänkokemusten myöten koko ajan laajempaan tietoisuuteen siirtyen vähitellen siten korkeammille kokemisen/olemisen tasoille. Sielu sekään ei ole lopullinen ja 'aito' olemuksemme, joka on Henkeä...ja siis Yhtä eli ns. "Jumala meissä". Jokainen osapuolemme, siis tämä kehomme niin kuin astraali- ja mentaalikehommekin ovat laajemmin ajallen Yhtä, mutta siis eri tietoisuuden tasoilla - niin taivaissa kuin maassakin - vain havaitaan ja ilmenee erillisenä ja erilaisena. Ymmärrän, että tätä on vaikea sulattaa kylmiltään, mutta jos olet lukenut tähän asti, niin ennen pitkää alat tekemään kysymyksiä...Se on juuri tätä elämän tärkeintä tarkoitusta...laajentaa tietämystä ja tietoisuutta eikä toimia niin kuin Jeesuksen vertaus huonosta palvelijata joka piilottaa aarteensa (=kykynsä kasvaa tietoisuudessaan) multaan!
Mielenkiintoista...Kerrotko tarkemmin vielä tuosta sielusta, en ihan ymmärtänyt. Onko sielu siis jonkinlainen "olemus", joka liikkuu elämästä/hahmosta toiseen? Miten nuo astraali- ja mentaalikehot liittyvät siihen?
aloitin kirjoittamaan selitystä sielusta oman käsitykseni mukaan, mutta totesin jutun paisuvan ja paisuvan. Siksi vastaan vain lyhyesti (ja hyvin puutteellisesti):
Sielu on yleisnimitys olemuksemme eri olemisen taajuuksilla oleville 'osille', jotka toimivat yhdessä koko ilmentyneessä maailmankaikkeudessa olemisemme ajan (lukuisat eri elämät täällä tai muualla, kunnes saavutamme päämäärämme ja "saavumme Isän Kotiin") . Näitä taajuuksia nimitetään yleisesti: fyysinen taso, astraali eli tunnetaso, mentaali- eli mielen/tiedostamisen/ajattelun taso ja akaasinen eli kausaalitaso=tietoisuus. Nämä tasot sisältävät kaikki 'taajuudet' eli jokainen on aina siinä mikä on sielulleen 'sopiva' siinä hetkessä kuin on (kuten me nyt täällä).
Sielussa on vertauskuvallisesti eräänlainen "yksilöllinen muistitikku" johon kertyy kaikki kokemuksemme eli siis tekomme, ajatuksemme ja tunteemme...ja joista tulemme tekemään eräänlaisen loppukatsauksen ja tilinpäätöksemme kuoltuamme.
Sielussa on 'ohjelma' kutakin elämää varten ja se liittyy ns. karmaan. Tämä 'ohjelma' on kutakin elämää varten yksilöllinen; se ei siis sellaisenaan siirry elämästä toiseen, vain tuon 'muistitikun' keräämä tieto siirtyy kausaalitasolla aina mukana.
Tässä keskustelussa on hyvässä sovussa käsitelty neljää perimmäistä kysymystä. Esitän viidenneksi:
5. Onko Jeesus Jumalan poika ?
Tässä keskustelussa määritellyllä Jumalalla ei käsittääkseni voi olla poikaa ?
Melkein kaikki minkä tiedämme Jumalasta ja hänen luonteestaan on peräisin Jeesukselta. Ilman häntä suurin osa maailmasta ei uskoisi monoteistiseen yksijumalaan ollenkaan. Oltaisiin suunninpiirtein kaikki Budhalaisia. Ja hän ainakin VÄITTI olevansa Jumalan poika! Väite on tietenkin aika voimakas. Sitä ei voisi esittää joku, jolla ei ole voimaa ja auktoriteettia siihen. Mutta ajatteletpa Jeesuksesta mitä tahansa, KUKAAN ei ikinä ole puhunut niinkuin hän, eikä kukaan tule ikinä puhumaan tai opettamaan!
Jeesus oli eritäin ROHKEA toisinajattelija, mutta se ei tee hänestä vielä Jumalan poikaa.