Mitä hyödyttää yhteiskuntaa yritysjohtajien palkkojen alentaminen ? Ei mitään..
Voitot jää edelleen yhtiöön. Verottaja saa vaan vähemmän tuloja ja valtion velka lisääntyy.
Ihan sama kuin jos normaali palkansaajien tuloja pienennetään. Valtio häviää palvelut vähenee entisestään. Tämä on taas tälläistä teatteria ennen liittojen välisiä neuvotteluja.
Kannattavat tehtaan siirretään halpamaihin vain jotta saataisiin vieläkin isompi voitto.
Palkat ja niiden laskeminen.
8
117
Vastaukset
- wfjgwoiejgiorgjieor
sotket nyt yritysjohtajan palkan ja yrityksen liikevoiton keskenään, ne ovat eri asioita ja niitä verotetaan eri tavalla. Johtajan palkkataso ei vaikuta yrityksen taloudellisen toiminnan tuloksen verotukseen.
Voitonjako osinkoina koskee lähinnä sijoittajia ja he pääsevät verotuksesta kuin koira veräjästä shoppailemalla voitot halvimman verotason maahan maksettavaksi. Tähän ei palkkataso liity mitenkään.
Väitän että nykyisen epäterveen raskaan verotuksen aikana valtio saa vähemmän verotuloja kuin jos verotus olisi keveämpi jolloin palkasta jäisi ihmisille enemmän käyttöön kaikkien pakollisten kulujenkin jälkeen. Suomi on aivan h3lvetin kallis maa nykyisellään sairaan verotuksen vuoksi! Täällä ei ihan vähällä rahalla tule toimeen normaalisti elämällä kuten muissa maissa! Suomalaisia kohdellaan VÄÄRIN hirmuverotuksen takia! - duunarinperkele
Joku herra kuvittelee tänään että palkkojen alentaminen kohentaisi kilpailukykyä. Suomen työvoimakustannuksethan eivät ole kilpailukyvyn este nytkään, palkkojen ostovoima on sen sijaan EU:n heikoimmasta päästä, hinnat kalleimmasta päästä ja verotus kireimmästä päästä. Tälle kuoleman yhtälölle pitäisi tehdä ennemmin jotain kuin laskea palkkoja mikä vain entisestään heikentää tavallisen Suomalaisen toimeentuloa!!
Lisäksi kuljetuskustannukset ovat euroopan kalleimpia suomessa huippukireän verotuksen vuoksi, tämä on yksi merkittävä kilpailukykyä halvaannuttava tekijä mutta tästä ei herrat puhu mitään, tärkeämpää on näemmä päästä kyykyttämään tavallista palkansaajaa maksoi mitä maksoi!!- Vasta alkua
Aivan niin. Tämmöistä on elämä, kun velalla on nostettu elintasoa ja nyt alkaa velanottovara olla lopussa. Kreikasta voit nähdä mitä tapahtuu seuraavassa vaiheessa, kun kukaan ei enää anna tuhlaajapojille velkaa.
- ei päteviä koulutett
Valtion yrityksissä ei yksinekrtaisesti ole päteviä koulutettuja johtajia, jotka kykenisivät johokin tai jotakin tekemään. Suomalainen yhteiskunta on yhä enemmän rakennettu sen varaan, että jotkut huonosti koulutetut kaverit "johtavat" nauttien erittäin isoja palkkoja.
Palkka-ale tulee tarkoittamaan sitä, että työntekijöiden palkkoja lasketaan ja nuo voitot alhaisista palkkakustannuksista kanavoidaan johtajien jättipalkkojen korotukseksi.
Kyllä palkka-ale lisää lamaa sillä 7 miljardia jonka valtio ottaa kuluihinsa lähinnä palkkan maksuun jäisi elvytyksenä saamatta kansalaisilta.
Samoin kuntien suurin menoerä on palkat joihin myös lainataan elvyttävää rahaa kansalaisille.- oyj:t-"lypsylehmiä"
Joku kirjoittaja Facebookissa perusteli Niinistölle omaa johtajan asemaansa pitkillä yliopiston opinnoilla. Se on oikein koulutettujen osalta, mutta kuitenkin...
Mutta kuitenkin valtion omistamissa yrityksissä on todella paljon kaikenlaisia päälliköitä, suunnittelijoita, joilla ei ole minkälaista koulutusta. He ovat saaneet ne paikat hyvän kaverisuhteensa perusteella. He saavat älyttömän isoja palkkoja pystymättä itse mitään sen eteen tekemään, koska heillä ei ole tietoja-taitoja.
Yleensä nuo isopalkkaiset päälliköt, suunnittelijat ovat aikaisempia yksinkertaisia työntekijöitä, laatikkoiden heittäjiä, jotka eivät ole edes lukiota suorittaneet, puhumattakaan muista opinnoista.
Kun he eivät ole kyenneet mitään opintoja suorittamaan eikä edes mitään opintoja loppuun asti, millä lailla he ovat päteviä päällikköitä johtamaan tai suunnittelemaan? jos ei ole kykyjä omia asioita viemään loppuun asti, tuskin he kykenevät myös vaativampiin projekteihin.
Moni päällikkö jopa viettää työpäivänsä kotona vaimonsa kanssa pyörittämässä lapsiperheiden arkea ja työpaikalla käydään pelkästään sisään ja uloskirjoittautumassa. Ja ylityöt kerääntyvät.
Myös monella isommalla yritysjohtajalla ei ole kovin erikoista koulutustaustaa takana. Nykyään on todella paljon kyvykkäitä nuoria, joilla on erinomaiset taloustieteen koulutukset, ulkomaan opinnot ja kokemukset sekä muiden kulttuurien ja kielten erinomainen tuntemus, joka on hankittu opintojensa ohella. Mutta Suomessa mieluiten nuo johtajien isopalkkaliset paikat annetaan erittäin keskivertoisille ukoille tai alle sitä tasoa. - easy fix
Palkka-ale ei lisää työllisyyttä, varmasti ei ketään oteta yrityksiin seisoskelemaan kädet taskussa hommien puuttuessa alemmalla palkallakaan.
Tarvitaan TÖITÄ, TILAUKSIA ja UUSIA TUOTTEITA, ERITYISESTI VIENTITUOTTEITA valmistettavaksi jolloin ei tarvita mitään palkanalennuksia koska työntekijät ovat palkkansa ansainneet ja ne kyetään myös maksamaan jos tuotteet hinnoitellaan oikein.
Se mitä pitää alentaa on verotus ja sellaiset kustannukset jotka turhaan halvaannuttavat Suomalaisen työn kilpailukykyä, työnteon sivukuluja täytyy saada alhaisemmaksi ja se on valtion käsissä se. Nyt valtio vaan pistää päänsä pensaaseen ja syyttelee kaikkia muita, varsinkin työttömiä laiskoiksi vaikka työttömiksi joutuneilla kaikkein vähiten on mahdollisuuksia vaikuttaa oikeasti oleellisiin työttömyyttä aiheuttaviin mekanismeihin!!- Yksinkertaista!!
Jollei vienti vedä oli homma siinä!
Kunnat ja valtio ei mitään maata pyöritä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380