Viljami, vuonna 2002!

Olimme silloin vielä lapsia ja asuimme samassa rivitalopiirissä. Paikkakunta Kokkola. Olimme kavereita, mutta sitten yllättäen muutit pois. En muista että minne. Sukunimikin on painunut unholaan, joten Facebookia en voi käyttää apuna. Minä olen nykyään 17, pian 18. Mutta sinä keväänä kun asuimme samassa rivitalopiirissä, olin esikoulussa ja menossa kouluun syksyllä. Muistaakseni emme olleet saman ikäisiä (-95), ikäeroa oli vuosi tai pari. En kuollaksenikaan muista kumpi oli nuorempi. Etunimeäni en tähän viitsi laittaa, kun minulla on rek. nimimerkki ja kyseessä on aika harvinainen nimi. Mikäli muistat minut, tunnistat kyllä tuostakin.
Minulla on myös pikkusisko, melkein neljä vuotta nuorempi. Toisinaan hän roikkui riesanamme, emmekä meinanneet päästä hänestä eroon.
Jos tunnistit itsesi näin hatarista tuntomerkeistä, ilmoittaudu! Kadonnut lapsuudenkaveri jää aina vaivaamaan.
3244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletko se sinä, Hermanni...?

Äänestä

No niin, minä arvasin että tähän tulee näitä "vitsikkäitä" vastauksia nimen takia! En ole Hermanni, jäi mainitsematta että olen tyttö, vaikka kyllä Viljami sen varmasti muistaakin. Vitsiniekat, hajaantunkaa! Täällä ei ole mitään nähtävää!

Äänestä

Minäpä nyt nostan tätä viestiä, ehkä hyvä tuuri kävisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ullavanmafia kirjoitti:

Olimme silloin vielä lapsia ja asuimme samassa rivitalopiirissä. Paikkakunta Kokkola. Olimme kavereita, mutta sitten yllättäen muutit pois. En muista että minne. Sukunimikin on painunut unholaan, joten Facebookia en voi käyttää apuna. Minä olen nykyään 17, pian 18. Mutta sinä keväänä kun asuimme samassa rivitalopiirissä, olin esikoulussa ja menossa kouluun syksyllä. Muistaakseni emme olleet saman ikäisiä (-95), ikäeroa oli vuosi tai pari. En kuollaksenikaan muista kumpi oli nuorempi. Etunimeäni en tähän viitsi laittaa, kun minulla on rek. nimimerkki ja kyseessä on aika harvinainen nimi. Mikäli muistat minut, tunnistat kyllä tuostakin.
Minulla on myös pikkusisko, melkein neljä vuotta nuorempi. Toisinaan hän roikkui riesanamme, emmekä meinanneet päästä hänestä eroon.
Jos tunnistit itsesi näin hatarista tuntomerkeistä, ilmoittaudu! Kadonnut lapsuudenkaveri jää aina vaivaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu