Ei mitään kuoleman jälkeen monet sanovat ja ainakin ajattelevat vaikka olisi kuinka uskonnollinen hyvänsä. Niinhän se voi hyvin ollakin, mutta etteihän sua ja sun mieltäsi ollut ennen kehittymistäsi äidin kohdussa ja kuitenkin olet siinä sinun mietteinesi,eli tulitko tyhjyydestä maailmaasi. Jossain vaiheessa sinäkin ryhdyit miettimään (minäkö tässä olen) siinä vaiheessa alkoi napanuora katkeamaan äidistäsi. Muistaako kukaan aikoja ennen lihalliseksi tulemista ?
Olevaisuus
Masaijah
18163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kysymyksistä heräsi vastauksina vastakysymyksiä.
"Ei mitään kuoleman jälkeen monet sanovat..."
Lähelle arvaavat sillä ei-mitään on lähellä sitä, missä ollaan. Se on kuitenkin vähemmän kuin ei-mitään. Toiseksi se ei ole tila. Ei-mitään olemme sille persoonalle joka on maailmassanne ja uskoo maailmanne todeksi. Ei-mitään olemme siksi, koska ette havaitse meitä, havaitsette ulommaisimman kehomme kyllä. Tälle vaatteelle puhutte ja pidätte sitä henkilönä jolle puhutte.
Olemmeko tässä mietteinemme? Kuka on, jos on? Onko se jotain tai joku?
"..eli tulitko tyhjyydestä maailmaasi"
Tyhjyys on, se on selkeyttä ja kirkautta sekä olemista ilman muotoja ja henkilöitä. Oleminen on. Tarvitseeko tyhjyydestä tulla maailmaan? Mikä on tämä maailma, jonne pitäisi tulla, jos pitäisi?
"Jossain vaiheessa sinäkin ryhdyit miettimään (minäkö tässä olen).."
Kuka on sinä joka miettii minäkö tässä olen? Onko se joku? Onko sillä erityistä olemassaoloa, ja jos on niin minkälaista? Milloin tuo joku syntyi? Jos se on syntynyt, niin mille sen olemassaolo perustuu?
"Muistaako kukaan aikoja ennen lihalliseksi tulemista ? "
Mitä on muistaminen? Voiko joku kukaan muistaa? Jos voi, niin millätavalla tuo kukaan muistaa? Onko se jotain todellista tuon kukaan/ jonkun muistaminen?
Viimeiseksi kysyisin: Onko syntyneellä olemassaoloa? Voiko syntyneellä ylipäänsä olla olemassaoloa? Jo on, niin minkälaista on tuon syntyneen olemassaolo, jos se on syntynyt?
Kaiken takana on tietoisuus. Sen alkeellisin muoto on tietoisuus olemassaolostaan eli ns. "tietoisuusatomi". Kaikella olemassaolevalla on vähintään se ja ilman sitä ei voi olla mitään ilmentynyttä millään olemisen lukuisista/lukemattomista (ja yleensä emme tiedä niistä paljoakaan, jos yhtään mitään) tasoista. Se, siis tietoisuus olemassaolosta ei katkea koskaan eikä sen laatu pienene/vähene, vaan se kasvaa jatkuvan kokemisen kautta etenkin tällaisella maapallomme tapaisella 'vapaan tahdon' planeetalla, kunnes se lopulta yhtyy jälleen Absoluuttiseen Tietoisuuteen. Oikeastaan siis koko ajan pudottelemme verhoja tietoisuutemme edestä, ja alamme muistamaan enemmän ja enemmän myös kuolemanjälkeisistä oloistamme ja lukuisten eri elämiemme tapahtumia. Kuoleman jälkeinen olotila on vain väliaika tai lepotila kuten nukkuminen tällä tasolla. Siis olo siellä ei ole jatkuvaa sen enempää kuin täälläkään, joskin ajan tajuaminen siellä on erilaista. Eikä siellä tulla viisaammiksi tai tietoisimmiksi kuin on, joskin monelle on vielä yllätys, että elämä jatkuu sittenkin!!!
Sorry, taisin mennä jo ohi aiheen, mutta olkoon!
Vastaan nyt vain kysymyssarjasi viimeiseen : kyllä vastasyntyneellä on tietoisuus olemassaolostaan ja jopa muistikuvat edellisestä olemassaolostaan tai elämästään. Ne tosin häipyvät vähitellen taustalle ja unohduksiin lapsen kasvaessa, koska elämän tarkoitus on aina alkaa ns. puhtaalta pöydältä, mutta se 'pöytä' on - kullakin oman karmansa/tietoisuuden tasonsa mukainen - siinä kuitenkin olemassa!
Tietoisuusfysiikka perustanaan kvanttifysiikka. Siinä on itua. Higgsin bosoni ja Higgsin kenttä läpäisten koko universumin. Mahdollisuuksien kenttä antaen ilmentämiselle mahdollisuuksia.
"Se, siis tietoisuus olemassaolosta ei katkea koskaan eikä sen laatu pienene/vähene, vaan se kasvaa jatkuvan kokemisen kautta etenkin tällaisella maapallomme tapaisella 'vapaan tahdon' planeetalla, kunnes se lopulta yhtyy jälleen Absoluuttiseen Tietoisuuteen."
Ideana tuossa evoluutio. Näkisin evoluution voittavan pitkällä tähtäimellä, lyhyellä tähtäimellä voi olla myös involuutiota taantumista ja tasannevaiheita. Säätöteoriaa pohjimmaltaan. Evoluution spiraalissa tapahtuu hyppäyksittäisiä kehityspyrähdyksiä: Alkulähde - universumin alkuä - atomi - molekyyli - molekyylirypäs - kasvi - eläin - eläinihminen - ihminen - universaali ihminen - jne.
Vastustava voima saa aikaan kehityspyrähdyksen evoluution spiraalissa. Seuraavaksi syntyy ihminen ja universaali ihminen globaalisti. Kun on pulmia, silloin syntyy kehitystä. Perhosen toukan immuunijärjestelmä taistelee uutta "koodistoa" vastaan, josta on syntymässä perhonen. Se hyökkää sitä vastaan, kunnes joutuu luovuttamaan. Tämän suuren armagedonin, jonka perhosen toukka häviää, tuloksena on kaunis värikäs perhonen. Toukan kehitys perhoseksi on kehitysbiologiaa. Samalla tavalla universaalin ihmisne syntyessä on kaaos. Kaaos on siksi, etteivät vanhat ehdollistetut ratkaisut enää toimi. Tarvitaan selkeämpi ja kompleksisempi tietoisuus. Kompleksisuus kasvaa tietoisuuden kehittyessä. Samalla kasvaa myös ykseys. Sopiva toisiaan täydentävä parivaljakko tietoisuuden kehittäjille: kompleksisuus - ykseys
*** Ongelman ratkaisut ovat aina uudessa tietoisuudentilassa verrattuna siihen, missä ongelmat syntyivät (evoluution periaate) ***
"kyllä vastasyntyneellä on tietoisuus olemassaolostaan ja jopa muistikuvat edellisestä olemassaolostaan tai elämästään."
Pureudun yleensä syntymisen problematiikkaan: onko ylipäänsä sillä, jolla on alku, varsinaista olemassaoloa? Olemassaolon luulo on eri kuin olemassaolo. Onko universumilla olemassaoloa, jos se on syntynyt? Tämä on ontologiaa, olevaisuuden tutkimista. Filosofinen kysymys. Millaista olemassaoloa on sillä, jolla on alku? Onko se kovin todellista? Tähän ei tarvitse välttämättä vastata, sillä tämä on maailman vaikein kysymys ja tässä on mahdollisuus kyseenalaistaa kaikki mitä on ilmennyt. Vaihteeksi näinkin.
Näkökulmastani vain sillä on varsinainen olemassaolo, joka ei ole syntynyt.
EDIT: oikoluettu ja kirjoitusvihreitä korjattu:)
"Vastustava voima saa aikaan kehityspyrähdyksen evoluution spiraalissa. Seuraavaksi syntyy ihminen ja universaali ihminen globaalisti. Kun on pulmia, silloin syntyy kehitystä. Perhosen toukan immuunijärjestelmä taistelee uutta "koodistoa" vastaan, josta on syntymässä perhonen. Se hyökkää sitä vastaan, kunnes joutuu luovuttamaan. Tämän suuren armagedonin, jonka perhosen toukka häviää, tuloksena on kaunis värikäs perhonen. Toukan kehitys perhoseksi on kehitysbiologiaa. Samalla tavalla universaalin ihmisne syntyessä on kaaos. Kaaos on siksi, etteivät vanhat ehdollistetut ratkaisut enää toimi."
Selkeytän mihin olemme menossa Matrixin elokuvakankaalla.
Kauan on jo toistunut sama kaava kokonaisevoluution (evoluutioiden-involuutioiden) ketjussa: kriisi edeltää seuraavan vaiheen saavuttamista. Olemme nyt tienhaarassa. Tähän asti ehdollistettu kohtuullisen toimiva ratkaisu eläinihmisellä on ollut sotiminen. Kun sotiminen ei enää toimi vaan koko maapallon todellakin on vaarassa tuhoutua sotimisen vuoksi, silloin syntyy uusi ihminen. Vanha Aatami jää. Varsinainen ihminen syntyy. Ihminen on se, joka tiedostaa itsensä kaikilla psykologisilla tasoillaan päivätajunnassa.
Tajuamme, ettei toisesta pääse eroon väkivalloin kun haalitaan elintilaa ja "parempaa" tulevaisuutta, vaan teot ja usein uhrikin seuraa perässä elämästä toiseen. Ihmiselle on kehittymässä jälleensyntymismuisti, joka tämän todistaa ihmiselle itselleen. Omasta persoonastakaan ei pääse eroon väkivalloin, vaan se pahenee jos sitä kohtelee kaltoin. Kun sotiminen ulkoisella JA sisäisellä rintamalla vaihtuu myötäeloksi ja kanssakulkemiseksi, niinkuin se nyt on pikkuhiljaa vaihtumassa, kuoriutuu uusi kompleksisempi järjestelmä. Täydelle ihmiselle kuuluu tietoisuus taivastasoa myöten päivätajunnassa. Tällainen on vasta ihminen. Kohta olemme ihmisiä. Ihmisen määritelmään kuuluu rauhanomaisuus.
Eläinihminen on alkamassa uupumaan, sen sotimiset eivät enää toimi. Näin käy biologiassa toukalle ennen perhosvaihetta. Se kuolee todennäköisesti sukupuuttoon, niinkuin kävi neandertalilaiselle esi-ihmiselle. Syntyy yhdistyneempi ja eheytyneempi hermoverkko, kuin tämä internet. Internet syntyy sydämeen. Olemme yhteydessä toisiimme sydämen kautta kaikki maapallon asukkaat. Tällainen on varsinainen ihminen.
"Näkökulmastani vain sillä on varsinainen olemassaolo, joka ei ole syntynyt. "
Kyllä, olen täysin samaa mieltä tästä. Selvitän vain käsitystäni tästä vähän tarkemmin: Olemassa olo ja olemassaolo tarkoittavat kahta eri asiaa. Ensimmäinen tarkoittaa 'olla olemassa', siis syntynyt tai jotenkin muulla tavalla on olemassa jollain tasolla ja se on muuttuvainen luonteeltaan eikä koskaan hetkeäkään täysin samaa kuin 'edellisenä hetkenä'... Olemassaolo on tietoisuudessa oleva tunne olemassa olostaan sen eri asteikolla. Tämä tietoisuus olemassaolosta ei koskaan häviä, koska ilman sitä ei voi olla olemassa oloakaan. Siis se ei ole syntynytkään.
Tosi hienoa! Rakenteen olemassa olo ja olemassaolo itsessään. Rakenteet syntyvät ja siten ovat pakotettuja kuolemaan. Kaikki mikä syntyy, myös kuolee. Se mikä ei synny, ei kuole, koska se on [ollut aina]. Tietysti voidaan miettiä millaista oleminen on ilman rakennetta vai onko kysymys peräti virheellinen. Voidaan miettiä olemista ilman rakennetta, muttei saada käsitystä millaista se olisi. Ehkei sillä olekaan muuta "laatua" kuin pelkkä oleminen. Tieotoisuus eimtajua enempää, ilmentynyt tietoisuus on aina rajallinen käsitykyvyltään. What the Bleep Do We Know!? Niin, universumissa on niin sanomattomia tietoisuuksia, että näiden älyolentojen rinnalla emme mitään tiedäkään. Kielemmekin on tällaista mongertamista. Valon kieli on ihan toisenlaista kuin käsitteellinen mongertaminen.
Henki - rakenne. Kumpaan samaistamme itseme, sen varassa olemme. Henki vai rakenne. Rakenteen muisti tarvitsee syntymiä ja kuolemia. Henki kun on ollut aina, oikeastaan se on ajaton, se ei tarvitse syntymiä ja kuolemia.
Ainakin itse havainnoin, että ihan sama oleminen on nyt päällä kuin ennen syntymää. Mutta koska tämä on muistikuva, ei voi olla varma. Voi olla jokseenkin varma. Muistikuvaan en voi siis perustaa, jos tahdotaan olla varmoja. Se on aina hatarampi kuin itsekokeminen nyt, jossa ei ole muistikuvia. Itsekokeminen on tavallista läsnäolon kokemista, jonka päällä rakenne tuo ihminen lepää. Hmm...tässäkin tuli ikäänkuin vahingossa kaksi sanaa - itsekokeminen ja itse kokeminen. Suomen kieli on monipuolinen kieli käsitteellisten kielten joukossa. Itsekokeminen on olemista nyt, kun puolestaan itse kokeminen on enempi rakenteen varassa kokemista.
Selkiytän vielä ketjuun miksi uudenajan ihmiset ovat niin kestäviä kuoleman ja syntymän edessä. Läsnäolon kenttään, jossa me itsekoemme, ei pääse kuolema eikä syntymä "sisälle". Kumpikin pyörivät läsnäolon kokemuskentän ympärillä sitä tavoittamatta. Uuden ajan ihmiset ovat siis eräänlaisessa singulariteetissa, joka on valko-musta -aukko kvanttifysiikan kielellä sanottuna. Ei musta-aukko vaan valko-musta- aukko. Samanlainen valko-musta -aukko suuremmanssa mittakaavassa on planeettamme maan sisällä ja auringon sisällä, ja koko galaksimme Linnunradan keskellä. Kun katsotte Linnunradan keskustaa kohti teleskoopilla, katsotte uudenajan ihmisen sisälle samalla. Singulariteettiin, missä kaikki aine ja aika sulavat.
Ihmisen rakenne on tuon valko-musta -aukon ytimen (hengen) ympärillä.
http://victoriastaffordapsychicinvestigation.files.wordpress.com/2012/02/black-hole-rotational-frame-dragging1.jpg?w=600
Tää tyyppi tietää jotain alustavasti:
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=IV6hhLRuAO8#!
Minäkin pidän noista Nassim Harameinin opetusvidoista. On hienoa, että nämä nykyajan vempeleet antavat meille jokaiselle mahdollisuuden saada itselleen kaiken mahdollisen tiedon, mitä ovatkaan etsimässä.
Olemme astuneet "tiedon yhteiskuntaan" ja vanhat raamit, etenkin uskontojen aiheuttamat, alkavat rapistua...ja se on hyvä juttu se!
Lisää vettä myllyyn...Tuossa täytyy eriyttää kaksi asiaa (koko viestiketjussa), joka jää vähän auki...
1) Oleminen suhteessa
Tarkoittaa olemista suhteellisuuden kautta. Minä ja toinen. Ilmeisesti tarkoitatte rakennetta tai jonkinlaista informaatiosisältöä joka tiedostaa toiseutensa jostain muusta? Siis oleminen on mahdollista vain siksi, että on tietoisuus myös jonkin toisen olemisesta.
2) Oleminen itsenään
Oman olemisensa kokeminen. Onko tämä sama kuin itsekokeminen tai itsen kokeminen? Onko niillä eroa-ei välttämättä . Tämä ajatus ei nimittäin mene loppuun asti, koska tämäkin oleminen on suhteellista -nimittäin aikaan. Kokemus olemisesta noin edellyttää sitä. Havaitakseen itsensä tuolla tavoin täytyy olla "kokemus" itsestä toisessa ajan tilassa (muisti?)
Syntyneellä on siis väistämättä olemassaolo, koska se on aina suhteessa johonkin. Mutta onko syntymätön olemassa? Ei välttämättä sekään. Koko olemassaolon käsite/kokemus on pohjimmiltaan suhteessa ei-olemassaoloon. Siis "Absoluuttinen Tietoisuus" tai "Syntymätön" on ainoa todellinen olemassaolo? Nope, koska myös todellinen olemassaolo on suhteellista. Oleminen ei ole sellaisen asian ominaisuus. Se on dualistisen käsitteen ulkopuolella. Se on ilman ominaisuuksia, ja sekin lause on järjetön.
Käytännössä siis paras vastaus koko probleemaan on:
Ping-Teng hakee vettä kaivosta.
Ruokatunnin ratoksi pikainen selkiytys.
Rakenneoleminen ja oleminen.
- rakenneoleminen perustuu sille, että rakenne samaistaa itsensä olemiseen ja siten luulee olevansa olemassa.. Mm. ego on rakenne, ja se koostuu hienorakenteesta.
- oleminen ilman rakennetta on hengen olemista. Tosiaankin ei voida havaita minkäänlaista alkeellisintakaan kehoa ja rakennetta, jossa olisin. Näin havainnon perusteella nyt.
Itsekokeminen = on ITSEkokemista. ITSE on tässä hindulainen aatman joka sama kuin esoteerisen kristillisyyden henki. Itsekokemisessa ei ole kokijaa. Sama kuin kokijan määrittelemä tietoisuus. Tietoisuudessa ei ole havaittavaa kokijaa. Hienoja aatmaneita ja henkiä ei tarvita, kun on tietoisuus-sana.
Itse kokeminen = tarkoittaa kokemista rakenteen varassa rakenteeseen samaistuen. Rakenne = mikä tahansa rakenteellisuus maailmassa ja psykologisessa maailmassa.
Oleminen ja kokeminen on eri juttuja. Kokeminen on psykologista ja väliaikaista (väliaikainen = harhaista), oleminen henkistä eli todellista.
Näin voidaan väittää perustellusti, että kokijat ovat harhoja, ei-olemassaolevia.
HUOM: määrittelemääni olemiseen ei sisälly välttämättä tajuntaa sanan nykyisessä merkityksissä. Voidaan silti väittää olevansa olemassa, vaikkei välillä olekaan tajunnallinen. Tietoisuus on eri kuin tajunta.
Tietoisuus = henkinen tietoisuus, joka ei näe itseänsä.
Tajunta = psyykkinen tajunnallisuus, joka näkee itsensä objektina. Jonakin, minkä voi kuvitella.
Ehkä tämä selvittää sitä, miten on käsitteitä määritelty.
"Tämä ajatus ei nimittäin mene loppuun asti.."
Ajatuksen varassa näitä ei ole loogisesti johdateltu, vaan havainnon perusteella määritykset muodosteltu. Jos ajatuksen varassa näitä johdatellaan päässä päättelemällä, niin päädytään tod. näköisesti ei tuloksiin.
"...niin päädytään tod. näköisesti ei tuloksiin. "
ERI tuloksiin. :) Tässä on olemista, rakennetta ja kokemista määritelty siten , miten sitä on havaittu tarkastelemalla.
Vielä lissää, sillä ei tullut riittävän selkeäksi.
"Oman olemisensa kokeminen."
Just. Oma oleminen jos koetaan suhteessa aikaan, niin se on epätyydyttävää. Tässä paino sanoilla oma ja aikaan. Tekstin tulkinta riippuu monesti siitä, mitä sanoja kirjoittaja on painottanut. Tätä painotustahan me emme kirjoita, vaikka olisi syytä. Lisätään painomerkit sanojen päälle? Jotkut kielet käyttävät viivaa painomerkkinä lausuntaa helpottamaan.
Oma eli omistava oleminen, joka kuuluu jollekin kuviteltavissa olevalle, se on psyykkistä eli väliaikaista. Paino sanoilla omistava ja kuviteltavissa.
Ylipäänsä kokemisen olen liittänyt tähän omistavaan olemiseen.
Varsinainen oleminen ilman rakennetta on mahdollista, mutta samalla joudumme luopumaan tajunnallisuudesta. tajunnallisuus siis liittyy uneksimiseen ja väliaikaiseen. Tajunnalla on joku omistettu sisältö, se on tajunnallista.
Tietoisuus voi olla olemassa ilman sisältöä sen sijaan ja se ei ole omistettu jollekin erityisesti. Tämä on länsimaisen käsityksen mukaan mahdotonta, itämailla tätä on käsitetty.
Kaikkeuden Luoja yksilöi kaikkeudestaan monadeja joista aikanaan kehittyi, esim. lihallisia olentoja, näitä me ihmisetkin olemme. Olemme muuntumassa siksi Rakkaudeksi joka LUOJAMME on. Emme kuole hengellisesti koskaan, olemme ikuisia riippumatta siitä mitä nykyinen minuutemme tahtoo.
Joku koki jossain ketjussa olevansa erossa Jumalasta. Miten näen sen?
Kuilu ei ole jonkun ja Jumalan välissä, vaan joku on mielikuvitellut kuilun. Tuo mielikuvittelu kun päättyy, niin kuilu ja tietenkin se joku liudentuu. Tällöin Jumal-ihmisemme jää, joka on Jumalassa. tuo jumal-avaruus on monadi, joka on kaikki kaikessa. Kaikki kaikessa = avaruus avaruudessa = Jumala Jumalassa = elämä elämässä. On kaikkena kaikessa. Monadi siis "kokee" olevansa kaikessa kaikki. Persoonalliselle mielellemme korkein saavutus on samadhi, jossa tästä voi saada vilauksen. Meille on suotu siis korkeimpana onnena samadhissa monadi-kokemus, persoonallisen mielen kautta kun elämme. Ja elämmehän me työelämässä ollessamme persoonassa varsin paljon. Persoona taitoineen mahdollistaa maallisen toimintakyvyn. Jossain vaiheessa persoonastakin kai tulee "syntiä", mutta kai persoonallinen elämä on varsinaista "syntiä" vain kumaroille ja sitä korkeammille. Ehkä.
Kuilua ja sitä jotain joka jotain kuvittelee, ei siis ole oikeasti. Kuuluu opetella ymmärtämään, että Jumala on. Ja muuta ei ole.
Minusta ihminen ei ole koskaan todellisesti erossa Luojasta. Vaikka me joskus etäännymme opintomatkallamme, Luojamme ei etäänny meistä koskaan.
Niin kaikki on aina mielikuvitusta, mitä tässä maailmassa on. Rakkaus on todellisuus, se ei olekaan tästä maailmasta.
Niin että meditaatiossa rohkaisevan polun näen että antautumista Jeesukselle ja muille rakkauden arkkityypeille. Päätymässä bhaktiin pitkän algebrallisen pähkäilykauden jälkeen. Elävää virtausta sisältä löydämme kaikki. Funtsiminen ja tarkkailujooga vie bhaktiin automatic, luulisin. Se on se Jumala joka saa valitsemaa taitavia tekoja. Opimme näet ns. tiedonjoogan avulla näkemään raadollisuuden ja mistä on luovuttava. Näemme mielen toiston ja neuroosit edessämme. Kunnes näemme sen unenkaltaisuuden, josta olemme luopuneet. Ei sitä olekaan niinkuin sen näimme. Kytkeydymme sisällä koko ajan hienojakoisiin energoihin. Sopivasti heittäytymistä sopivasti tarkkaavuutta. opimme myös, että ajattelemalla jotakin se lisääntyy. Väkisin opitaan kantapään ajattelemaan oikein, kun seuraukset kolisevat perässä. Miellyttävät tuulahdukset omia ajttelemiamme taitavia ajatuksia monesti. Tuolla puolen opimme myös, että kaikista ajatuksista tulee perässä seuraavia olentoja. Tämä on aluksi raadollista, mutta pakottaa ajattelemaan sellaisia että perässä seuraa mukavia ajatuksia.
"Sopivasti heittäytymistä sopivasti tarkkaavuutta. opimme myös, että ajattelemalla jotakin se lisääntyy."
Pyrkimys vahvistuu ja lopulta toteutuu jos vain pidämme pyrkimystä jatkuvasti yllä. Kehitymme ja vahvistumme aina tahtomme mukaisesti. Kehitymme jos suuntamme on hengellisesti oikea. Väärää tahtoessamme tulee aina jossain vaiheessa seinä vastaan, ja joudumme ottamaan kaiken uusiksi. Ihmisellä ei muuta kuin yksi suunta. Ylöspäin.