KARUA LUETTAVAA HUIPPU-URHEILUN MUUTOKSESTA

Johtamisosaaminen suomalaisessa urheilussa on alhaista. Urheilujohtajina ja – vaikuttajina on liian paljon epäpäteviä, amatöörimäisiä johtajia. Tekijät ovat liiaksi urheilun ammattilaisia, ei johtamisen ammattilaisia. Luottamusjohtajat ovat mukana väärin perustein. Urheilun arvostuksen vaje ei vedä parhaita osaajia. Johtaminen on liian lyhytnäköistä ja suppeata. Urheilujohtajilla ei ole kriteereitä. Taakkana ovat edelleen vanhat historian poliittiset rasitteet. Liian monet ”vanhat johtajat” ovat jämähtäneet omista henkilökohtaisista intresseistään positioihin jarruttamaan kehitystä. Lintu-koto ajattelu luo kuvitelman, etteivät ympäröivän maailman muutokset tai kehitys kosketa urheilua. Suomalaista urheilujohtajuutta ei tunnisteta.


Yllä oleva on suoraa lainausta Nina Laakson (LIKES-tutkimuskeskus) tekeillä olevan Urheilujohtamista käsittelevän väitöskirjan havainnoista. Karua luettavaa, mutta ei valitettavasti kovinkaan yllätyksellistä. Vaikkakaan onneksi ei koko kuva suomalaisesta urheilujohtamisesta.
20279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

toihan on aivan suoraa tekstiä painiliitosta

Äänestä
  • Ettei vaan olisi liiankin suoraa

    Voiko saada linkin, mistä tälläinen tekeillä oleva väitöskirja löytyy, aihe on varmasti tutkimisen arvoinen.

    Jos www.likes.fi, niin mistä sieltä löytyy.

    Jos tutkimus on tekeillä, niin olisi varmaan hyvä, että se ensin tarkistetaisiin ja hyväksyttäisiin, ennen kuin sen tekstejä suoraan lainataan tai tulkitaan.

    Tekeillä oleva tutkimushan saattaa sisältää paljonkin virheellistä tietoa.

    Äänestä

  • Väitöskirjako ? kirjoitti:

    Ettei vaan olisi liiankin suoraa

    Voiko saada linkin, mistä tälläinen tekeillä oleva väitöskirja löytyy, aihe on varmasti tutkimisen arvoinen.

    Jos www.likes.fi, niin mistä sieltä löytyy.

    Jos tutkimus on tekeillä, niin olisi varmaan hyvä, että se ensin tarkistetaisiin ja hyväksyttäisiin, ennen kuin sen tekstejä suoraan lainataan tai tulkitaan.

    Tekeillä oleva tutkimushan saattaa sisältää paljonkin virheellistä tietoa.

    http://www.huippu-urheilunmuutos.fi/site/?lan=1&mode=tiedotteet&laji=2&tiedote_id=38

    Varmaan julkaisevat jotain "väärää" tietoa, kun noin kovasti epäilet. Sama porukka on huippu-urheilun muutoksen ja urheilijan polku-ajatuksen takana.

    Mä en ota kantaa kumpi on enemmän oikeassa vai väärässä sinä vai tuo porukka.

    Äänestä

  • epäilevälle eetulle kirjoitti:

    http://www.huippu-urheilunmuutos.fi/site/?lan=1&mode=tiedotteet&laji=2&tiedote_id=38

    Varmaan julkaisevat jotain "väärää" tietoa, kun noin kovasti epäilet. Sama porukka on huippu-urheilun muutoksen ja urheilijan polku-ajatuksen takana.

    Mä en ota kantaa kumpi on enemmän oikeassa vai väärässä sinä vai tuo porukka.

    Kiitos linkistä

    Lukemani mukaan se on edelleen tekeillä oleva väitöskirja ja sitä ei ole tarkastettu ja hyväksytty.

    Se saattaa sisältää paljonkin oikeaa tietoa tai sitten ei. Keskeneräinen on keskeneräinen.

    Joka tapauksessa mielenkiintoinen tutkimus ja siihen on varmaan hyvä palata sitten kun se on painettu. Toivottavasti tutkija saa sen valmiiksi.

    Se, että sen tekee joku porukka, joka on jonkun asian takana, ei vielä tee tutkimuksesta hyvää tai huonoa, oikeaa tai väärää.

    Äänestä

Asiat tulevat muuttumaan. Rauhala olympiakomitean johtokunnan edustajana ja Sarkkinen kamppailulajien lajiryhmävastaavana tulevat pitämään "virkansa puolesta" huolen siitä, että

1. painiliittoon perustetaan urheilija-asiantuntijaryhmät

2. painiliiton hallituksessa ja johtoryhmien kokoonpanossa ja työskentelyssä varmistetaan paras mahdollinen huippu-urheiluosaaminen

3. painiliitossa aloitetaan noudattamaan urheilun eettisiä periaatteita

Äänestä

muutoksessa suomessakin kuuluu, koska ja kuka uskaltaa oikeasti alkaa suomalaisessa urheilukentässä purkamaan ja karsimaan päällekäisyyksiä ja raskaita organisaatioita turhine työntekijöineen? Suomessa kun on vieläkin olympiakomiteaa, suomen liikuntaa ja urheilua, tullia ym.
Saksassa josta uskon ainakin osittain myös mallia haetun suomen huippu-urheilumuutokseen on tämänkaltainen karsiminen tehty ja koko urheilu toimii nykyään yhden organisaation alla. Saksa panosti myös joitain vuosia sitten huomattavia summia ruohonjuuritasolle seura- ja juniori toimintaan ja tulokset alkavat näkyä jo nyt. http://www.slu.fi/lum/numero_2_2009/liikuntapolitiikka/liikuntajarjestojen_elama_saksas/

Kirjoittaja joka tälläkin palstalla kommentoi, että huippu-urheiluun ja sen tukemiseen ei kuulu tasa-arvo, puhuu puuta heinää. Kilpailuissa voi ja pitää tapella verissä päin, mutta taustaorganisaatiossa mikä niitä huippuja tekee, pitää olla reilu peli antaa nuorten näyttää osaamisensa, eikä olla kehityksen jarruna.

Äänestä
  • juuri on suomen urheilun ongelma. rahaa ei ole ruohonjuuritasolla, mutta suojatyöpaikkoihin sitä kyllä riittää.

    Äänestä

  • sepä se kirjoitti:

    juuri on suomen urheilun ongelma. rahaa ei ole ruohonjuuritasolla, mutta suojatyöpaikkoihin sitä kyllä riittää.

    nykyjärjestelmässä kaikki kehitys tuhoutuu kun rahoitus ja virat & edustuspaikat jaetaan suosikkijärjestelmällä, tämä koskee myös muuta suomalaista yhteiskuntaa mm. vientiteollisuutta.

    Äänestä

Eivätköhän Rauhala ja Sarkkinen ole tehtäviensä mittaisia miehiä nyt kun heillä on tilaisuus näyttää kykynsä muutoksen läpiviennissä!

Äänestä
  • hyvä elää, mutta mihin vanhat kaveripiirit ja klikit millään päätöksillä katoavat, toivoa silti sopii että toiminta painiliitonkin osalta olisi jatkossa myös eettisten ja muiden arvojen mukaista niinkuin muutostyöryhmä raporteissaan mainostaa. Ei luulisi liitolla olevan varaa nykyisen sosiaalisen median aikana itsevaltiaaseen sooluiluun, sana kun näet kiertää tarvittaessa hetkessä julkisuuteen.

    Äänestä

urheilua ja painiakaan saada nousuun jos ei monenkirjavaa urheilujärjestöviidakkoa karsita ja sulauteta yhdeksi organisaatioksi. Näin säästyneet varat voi sitten täysimääräisenä kohdentaa nuorille liikuntapaikka rakentamiseen ja korjauksiin, seurojen valmennus- ja koulutustyöhön mm. tiedottamisesta, sponsoroinnista, välinehankintoihin ym. Myös kouluissa tulee liikuntaa ja kasvatustiedettä oppiainemäärissä kasvattaa, kuten myös valtion taholta myönnettäviä määrärahoja seuratoimintaan nuorten urheilussa. Lupaako esim. erinäisisä urheilujärjestöissä valtaa omaava pj. Rauhala ajaa tälläisiä toimenpiteitä päättävissä elimissä mm. nuorten painin osalta?

Äänestä
  • Miksi kasvatustieteen oppiainemäärää tulee kouluissa kasvattaa ja miten se edistäisi urheilun ja painin nousua ?

    Eikös kasvatustiedettä opeteta opettajile ja lastetarhan opettajille, tai niiksi aikoville.

    Äänestä

käsittäisivät valmentajan ja valmentautumisen merkityksen ja vaikutuksen heidän mahdollisella urheilu-urallaan ja että esim. minkälaisia arvoja heidän valmentajansa välityksellä heihin välittyy. Myöskin he ehkä paremmin ymmärtäisivät valmentajan ja oman näkemyksensä esim. siitä kuinka he näkevät urheilun hyödyttävän heitä tulevaisuudessa elämässään ja kuinka ja miksi valmentaja käsittelee kasvatuksellisia kysymyksiä heidän kanssaan. Eipä tämänkaltaisista opinnoista esim. osana liikuntatunteja varmaan haittaa olisi muussakaan elämässä ja jos nuoret jatkavat esim urheilu-uransa jälkeen valmentajana tai ohjaajana, niin heillä olisi jonkunlainen käsitys siitä mitä valmentajalta nuorten parissa vaaditaan.

Äänestä

Haluavatko Sarkkinen ja Rauhala todella painin kehittyvän taas menetyväksi huippu-urheilulajiksi?

Olisi mukava nähdä heidän kirjoituksensa vaikkapa nimimerkin takaa täällä. Kuvaus siitä miten painia tullaan muuttamaan ja kehittämään.

Äänestä
  • Soita tai lähetä sähköpostia suoraan Sarkkiselle ja Rauhalalle, niin varmaan saanet vastauksia kysymyksiisi. En usko,että herrat alentuvat nimimerkeillä tällä palstalla vastaamaan nimimerkeille.

    Äänestä

  • Kysyvä tietää kirjoitti:

    Soita tai lähetä sähköpostia suoraan Sarkkiselle ja Rauhalalle, niin varmaan saanet vastauksia kysymyksiisi. En usko,että herrat alentuvat nimimerkeillä tällä palstalla vastaamaan nimimerkeille.

    Kai he voisivat sitten omalla nimellään valaista laajempaa porukkaa kuin vain yhtä kysyjää kirjoittamalla tälle palstalle kuvauksen siitä miten painia tullaan muuttamaan ja kehittämään

    Äänestä

Tuomarit urheilussa voivat huijata. Heillä voi olla omia motiivejaan lopputuloksen saamiseksi halutuksi. Ainakin se nähdään lätkän MM-kisoissa aina kun Suomi pelaa Kanadaa vastaan: Silloin kanadalaiset saavat aina rönkkia niin paljon kuin huvittaa, mutta auta armias jos suomalaispelaajan maila vähän eksyy luistimien puolelle. Silloin jäähy odottaa. Aina sama juttu. Siksi Suomi häviää aina Kanadalle

Äänestä

kasvatustieteen oppiainemäärää tulee kouluissa kasvattaa. silloin käsittäisivät valmentajan ja valmentautumisen merkityksen ja vaikutuksen heidän mahdollisella urheilu-urallaan ja että esim. minkälaisia arvoja heidän valmentajansa välityksellä heihin välittyy. Myöskin he ehkä paremmin ymmärtäisivät valmentajan ja oman näkemyksensä esim. siitä kuinka he näkevät urheilun hyödyttävän heitä tulevaisuudessa elämässään ja kuinka ja miksi valmentaja käsittelee kasvatuksellisia kysymyksiä heidän kanssaan.
nyt on paljon valmentajia , joilla ei ole todellista valmentajatutkintoa ja he eivät välttämättä osaa selittää minkälaisia arvoja heillä on päässään tai nämä ilman tutkintoa valmentavat valmentajat eivät osaa kertoa omaa näkemystänsä esim. siitä kuinka he näkevät urheilun hyödyttävän heitä tulevaisuudessa elämässään ja kuinka ja miksi valmentaja valmentaa - siis onko järjestetty vain suojatyöpaikka vai mistä on kyse.
siksi kasvatustieteen oppiainemäärää tulee kouluissa kasvattaa. silloin käsittäisivät valmentajan ja valmentautumisen merkityksen ja vaikutuksen heidän mahdollisella urheilu-urallaan paremmin, kun valmentajalla ei ole todellista valmentajatutkintoa eikä-koulutusta.

Äänestä
  • viestissäni kirjoitinkin " varoja mm. seurojen valmennus- ja koulutustyöhön."

    Suomessa on painissa valmennuksen parissa paljon valmentajia, joilla ei ole oikein minkäänlaista koulutusta hommaan, mm. entisiä painijoita jotka ovat vaan painiuran loputtua vaan alkaneet valmentamaan. Heillä monella voi ehkä olla hyvää teknistä lajiosaamista, mutta esim. kasvatuksellisen ja henkisen valmennuksen osaaminen tai ravinto- ja lääketieteellinen valmennusoppi olla vajavaista tai jopa puuttua kokonaan.

    Myös tuomarien koulutukseen ja mm. tuomitsemisen etiikkaan tulisi panostaa, että tuomarointi olisi urheilijoille reilua ja sääntöjenmukaista. Virheitä varmasti tekevälle sattuu, mutta nämä olisi pyrittävä saamaan mahdollisimman vähäisiksi.

    Äänestä

  • ensimmäisessä kirjoitti:

    viestissäni kirjoitinkin " varoja mm. seurojen valmennus- ja koulutustyöhön."

    Suomessa on painissa valmennuksen parissa paljon valmentajia, joilla ei ole oikein minkäänlaista koulutusta hommaan, mm. entisiä painijoita jotka ovat vaan painiuran loputtua vaan alkaneet valmentamaan. Heillä monella voi ehkä olla hyvää teknistä lajiosaamista, mutta esim. kasvatuksellisen ja henkisen valmennuksen osaaminen tai ravinto- ja lääketieteellinen valmennusoppi olla vajavaista tai jopa puuttua kokonaan.

    Myös tuomarien koulutukseen ja mm. tuomitsemisen etiikkaan tulisi panostaa, että tuomarointi olisi urheilijoille reilua ja sääntöjenmukaista. Virheitä varmasti tekevälle sattuu, mutta nämä olisi pyrittävä saamaan mahdollisimman vähäisiksi.

    niin toi on muuten totta, että nämä tuomarivirheet olisi pyrittävä saamaan mahdollisimman vähäisiksi.
    videotarkasteluun matsin aikana voisi lisätä vielä sen, että joka kisassa olisi painiliiton johtokunnan jäsen paikalla, jonka mielipide ratkaisisi sen jälkeen kun kisojen tuomarit ja valvoja ovat ensin esittäneet oman mielipiteensä.
    siihen väliin voisi ottaa yleisön mukaan ennen kuin johtokunnan jäsen pättää miten tuomitaan siten, että yleisöltä kysyttäisiin mielipide ja yleisö vastaa joko nostamalla peukalon ylöspäin tai alaspäin tai sitten huutoäänestys desibelimittareita käyttäen. Mutta lopullinen mielipide olis aina painiliiton johtokunnan jäsenen mielipide. silloin ei tulisi virheitä. Tuomitsemisen etiikka olisi kertaheitolla kunnossa.
    jos samaan aikaan olisi niin monta tapahtumaa, että painiliiton johtokunnan jäsenet eivät pääsisi kaikkiin paikalle, asian voisi ratkaista videoneuvotteluyhteydellä vaikkapa vehviläisen kanssa.

    olen myös huomannut sen, että jos valmentajalla puuttuu ravintotieteellinen valmennusoppi niin valmennettavat syövät joko liikaa tai liian epäterveellisesti tai sitten liian vähän ja liian terveeelisesti.
    näissä asioissa pitäisi aina kysyä vaasasta karin mielipide!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARUA LUETTAVAA kirjoitti:

Johtamisosaaminen suomalaisessa urheilussa on alhaista. Urheilujohtajina ja – vaikuttajina on liian paljon epäpäteviä, amatöörimäisiä johtajia. Tekijät ovat liiaksi urheilun ammattilaisia, ei johtamisen ammattilaisia. Luottamusjohtajat ovat mukana väärin perustein. Urheilun arvostuksen vaje ei vedä parhaita osaajia. Johtaminen on liian lyhytnäköistä ja suppeata. Urheilujohtajilla ei ole kriteereitä. Taakkana ovat edelleen vanhat historian poliittiset rasitteet. Liian monet ”vanhat johtajat” ovat jämähtäneet omista henkilökohtaisista intresseistään positioihin jarruttamaan kehitystä. Lintu-koto ajattelu luo kuvitelman, etteivät ympäröivän maailman muutokset tai kehitys kosketa urheilua. Suomalaista urheilujohtajuutta ei tunnisteta.


Yllä oleva on suoraa lainausta Nina Laakson (LIKES-tutkimuskeskus) tekeillä olevan Urheilujohtamista käsittelevän väitöskirjan havainnoista. Karua luettavaa, mutta ei valitettavasti kovinkaan yllätyksellistä. Vaikkakaan onneksi ei koko kuva suomalaisesta urheilujohtamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu