Sofian luostarista kysyn

Minulta on mennyt ohi tuo uutinen Sofian kulttuurikeskuksen yhteyteen kesällä 2012 perustetusta kaupunkiluostarista. Kertoisitteko siitä tietävät jotain.
5242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minultakin tämä asia on mennyt aika tavalla ohi kaiken huomion, mutta olen ajatellut ottaa siitä itse selvää esimerkiksi internettiä selaamalla. Sehän on niin helppoa.
Sen verran jo itsekin ymmärrän, ettei ortodoksista luostaria perusteta noin vain nappia painamalla, vaan alku on kilvoittelevan veljestön tai sisariston varassa. Jos luostarikilvoittelu jatkuu, se saanee jossakin vaiheessa piispan siunauksen ja sitten joskus paljon myöhemmin, ehkä vasta vuosikymmenien kuluttua luostarikin saatetaan perustaa.
Siis tietoa hakemaan, itsekin voi löytää, jos vain viitsii!

Äänestä

Tästä aiheesta ei juurikaan ole tietoa internetissä toistaiseksi. Tätä luostaria on kyllä ollut itse piispa perustamassa (kommenttina edelliseen).

Äänestä
  • Oikein hienoa. Kommentista päätellen teillä näyttääkin olevan asiasta jo tietoa. Ehdotan, että otatte itse yhteyttä piispaan omalla oikealla nimellänne tietenkin ja tiedustelette asiaa häneltä suoraan. Kysymällä asiat tietenkin selviävät.

    Äänestä

Olin erittäin paljon vastaan kun kuulin asiasta mutta kun kuulin Essexin luostarista siellä vierailleelta papilta käsitykseni sekaluostareista muuttui täysin.

En tiedä tästä suomen hankkeesta tai miten se on järjestetty mutta Essexin luostarista kannattaa lukea.

Tietysti sitä toivoisi että jo olemassa olevat luostarit pärjäisivät hyvin.

http://www.youtube.com/watch?v=cJmIvQIn4lg

http://www.youtube.com/watch?v=aVAl3K2ross

http://revpatrickcomerford.blogspot.fi/2011/07/visiting-monastic-community-in-rural.html

http://frmsabbatical.wordpress.com/tag/st-johns-monastery-essex/

Äänestä

Tuli tuolla käytyä ja Itä-Helsingin proletariaattirappiokulttuuri oli todella lujasti läsnä.
Majoittaiduin talossa vuodelta 1955 jossa oli niin ohuet seinät että viereisestä huoneesta keskustelut kuului omaan "keljaani".
Illalla kun läksin pihalle olemaan yksin niin vastaan tuli eläin jolla oli ihminen liean toisessa päässä, komento hommasta oli eläimellä ja julmasti haukkui minua luostarin pihalla.
Syntinen saatanan kurja lienee olen Itä-Hesan prolejen eläinherrojen mielestä.

Ei enään koskaan ikinä Itä-Helsinkiin tässä elämässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arka Kysymään kirjoitti:

Minulta on mennyt ohi tuo uutinen Sofian kulttuurikeskuksen yhteyteen kesällä 2012 perustetusta kaupunkiluostarista. Kertoisitteko siitä tietävät jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu